Rv 14+2, kuulumiset

Tuntuu hassulta, että viime viikolla vasta kerroin raskaudesta esimiehelle (jonka en voi väittää vilpittömästi ilahtuneen; aloitin ko. työpaikassa ihan vastikään), kun nyt mulla on jo täysin näkyvä keskiraskauden vatsa. 😃 Eräs työkaveri sanoi nähneensä raskauteni päällepäin jo aikoja sitten. Siis mitä? Kuinka kauan tämä on näkynyt? Tai kuka tuijottelee noin intensiivisesti toisen mahaa töissä? Varsinkin, kun en ole saanut häntä kiinni tuijotuksesta yhtään kertaa (pari työkaveria aiemmin syksyllä sain; en kyllä sanonut mitään). 

Tänään tuntui ihan kuin pikkuinen olisi kaapaissut mahassa! Voikohan se olla jo hänen liikettään? Ala tuuppia pian, jooko!

Tänään oli neuvola (th+lääkäri), kaikki siellä hyvin. Vauvan syke oli aika nopea mutta tasainen (muistelen että Murullakin oli tässä vaiheessa nopea). 

On ollut viime aikoina ikävä yhteyttä Murun kanssa; tuntuu siltä että ollaan vietetty liian vähän aikaa yhdessä. Muru oli viime viikonloppuna yötä poissa, minulla on ollut iltamenoja, olen käynyt joogassa lähes joka viikko (jee, hyvä juttu kyllä), on ollut lapsenhoitajaa ja mummua ihan vaan touhuamassa Murun kanssa alkuillasta kun olen itse köllinyt sohvalla. Ja niitä piirrettyjä, niitä on kyllä kulutettu. Nyt tekee mieli panostaa taas enemmän rauhaisaan yhdessäoloon ja läsnäoloon tärkeän mussukan kanssa, kun vointikin on alkanut pikkuisen kohentua. 💙

Palleroitumista (rv 13+2)

Hormonimyrsky on valloillaan ainakin rintojen pyöristymisestä päätellen, ja massukin on kivasti pyöristynyt. ❤️ Tänään tai eilen totesin, että en pysty enää vetämään vatsaa sisään niin että se näyttäisi 'normaalilta' meikäläisen vatsalta. Pömppö mikä pömppö. ❤️ En muista (enkä jaksa nyt tarkistaa), millä viikoilla masu tuli näkyviin Murusta, mutta paljon myöhemmin kyllä. Tykkään tästä uudesta masusta. 

Huolehtiminen on lakannut. Ajattelinkin, että pohtisin tuota kilpirauhasasiaa aikani ja sitten en enää, ja sen myötä muutkin huolet alkoivat väistyä, on alkanut tuntua sen verran todelliselta tämä "Kalle-Kaalepin" matkassa olo. Olen kertonut töissä esimiehelle, päiväkodissa aikuisille, ja pian ajattelin kertoa Murulle. 

Sit kun vielä tämä pahoinvointi helpottaisi, olisi oikein hyvä!

Sohvan pohjalla (rv 12+1)

Edelleen mua seuraa epämääräinen huoli tämän raskauden tiimoilta. Jos muksulla ei ole neurologisia vaikeuksia sen johdosta, että alkuraskaudessa kilpirauhasarvoni käväisivät ei-niin-ihanteellisina, hän on varmaankin liian pieni, liian iso, syntyy liian aikaisin, sokeutuu, kuolee, joudun synnyttämään sektiolla tai jotain muuta ikävää. Näin tosin taannoin unta, että synnytin sektiolla ja painelin seuraavana päivänä muina naisina töihin, joten unessa sektio ei ainakaan ollut kovin paha juttu. 😉 Enkä ihan oikeasti pelkää noita skenaarioita, mutta en myöskään pysty heittäytymään raskauden fiilistelyyn. Ehkä myöhemmin sitten!

Nyt jääkaapin ovessa komeileva pikkuisen "muotokuva" kyllä hälventää huolta ja konkretisoi vauvaa. Hän on jo ultrakuvassa ihan eri näköinen kuin isosiskonsa. Eilisen ultran mukaan pikkusisaruksella on kaikki raajat, sydän paikallaan (heh), mahalaukku, virtsarakko ja kaksi aivopuoliskoa 😃 ja riskit kehityshäiriöille seulonnan perusteella ovat minimaalisen pienet. Ultrassa hän peuhasi urakalla - sitä on niin hassua katsoa, kun toinen liikkuu enkä tunne sitä itse. Hänen kokonsa vastasi kahta päivää isompaa kuin mitä raskausviikot ovat. 🙂 (Laskettua aikaa ei kuitenkaan siirretty, se on 18.5.2020.)

Ehkä osasyynä negatiiviseen mielialaani on tämä jäätävä pahoinvointi ja väsymys. Alkaa ihan oikeasti tympiä viettää kaikki illat sohvalla viltin alla (iltaisin hiipii huonon olon lisäksi vilu) ja viihdyttää Murua piirretyillä tunti ja viikko toisensa perään. Alkaa tympiä etten jaksa tehdä mitään, en pysty laittamaan ruokaa (oi valmisruuan "ihana" maailma) enkä edes ostamaan ruokaa kuin yhdeksi päiväksi kerrallaan, koska en voi ennakoida, mikä seuraavana päivänä menee alas.

Aagh! 

Mutta onneks meillä alkaa pian käydä siivooja 😉 ja lisäksi nyt on jo luvallista alkaa fiilistellä joulua! ❤️

Pikkuinen, ootko todellinen? (Rv 10+1)

On ollut vähän vaikea mieltää, että mulle oikeasti on tulossa vauva. On ollut epämääräistä huolta (ekoilla viikoilla huolestuin kilpirauhasarvoistani ja lääkeannoksesta, vaikka arvot lopulta olivat ihan hyvät, ja sen jälkeen on ollut vaikea päästää huolimentaliteetista irti). On ollut jonkinlaista epäuskoa ja epäluuloa koko raskautta kohtaan, vaikka en varsinaisesti keskenmenoa pelkää, ja tauoton pahoinvointi antaa ymmärtää että sikiö on kyllä tukevasti kyydissä.  

Tänään koin ekan kerran sellaisen aidon yhteyden hetken vauvaan, kun alkoi tuntua siltä kuin hän liikkuisi. Ei se varmaan VOINUT olla vielä hänen liikettään, eikä se ainakaan niin korkealla (navan seudulla) voisi tuntua. Mutta se oli tasaista pikku jumpsuttelua, eri tahdissa oman sykkeeni kanssa. Jotain suolenliikkeitä? Lunttasin blogista, että Murun ensimmäiset liikkeet tunsin rv 16+6. 

Haluaisin jo että masu kasvaisi, potkut tuntuisivat ja tämä pahoinvointi väistyisi! ❤️

Lähde:  https://www.vau.fi/raskaus/nyt-vauva-kohdussasi-on-yhta-iso-kuin/ 

Olot (rv 8+6)

Äitini tuli tänään meille auttelemaan, minä sohvalla valitin pahaa oloani. "No mitä se Pikku-Kalle siellä kiukuttelee", sanoi äiti. 😃

Hammaslääkärin kanssa puolestaan kävin tällaisen keskustelun:

"Onko ensimmäinen lapsi?"

"Toinen."

"Onko ensimmäinen poika?"

[nauraen] "En tiedä, mutta tyttö mulla on ennestään."

"Niin, sitä kysyin."

Hänen poikuudestaan ollaan ympärilläni aika varmoja😛 mutta itselläni ei ole mitään mainittavaa 'oloa' asian tiimoilta (no ehkä hienoinen poikaolo, mutta niinhän mulla oli Murustakin), enemmänkin huomion vievät nämä OLOT eli pahoinvointi. 

Tänään ei tiedä, mikä ruoka huomenna menee alas. Eli kaupassa käynti on vaikeaa! Ja siksikin vaikeaa, että kaupassa on kaikki se RUOKA, joka ällöttää. Lisäksi sinne ulos ja kauppaan pääseminen sohvalta on hankalaa, koska ällötyksen lisäksi viluttaa ja väsyttää melkein aina.

Eli odotus sujuu sinänsä ihan hyvin, pahoinvointihan on terveen raskauden merkki! 😃 Ja nämä muutkin oireet. Hormonit siellä tekevät työtään.

Oireet (rv 6+0)

On niin väsy, että ajatuskaan ei oikein kulje, enkä saa muotoiltua tekstiä. Kerkesin tuossa välissä olla huolissani, kun edellisen postauksen jälkeen oli pari lähes oireetonta päivää (okei, väsytti ja vilutti ja etoi vähän, mutta kiputuntemuksia tai turvotusta ei ollut ja valkovuoto hiipui hetkeksi ihan kokonaan). Siinä kelasin jo keskeytyneet keskenmenot ja kohdunulkoiset raskaudet ja vaikka  mitkä. Sitten  toissapäivänä jomotus ja polttelu alkoivat hiipiä takaisin, ja eilen pamahtivat oireet taas oppikirjan mukaan niin että huoli haihtui: jomotuksia, repäisykipuja, rinnat kipeytyivät, turvotus, nälkä, jäätävä väsy.

Eilen nukuttiin pitkään, vietettiin aamulla kaksi tuntia sängyssä (hain meille sinne aamupalat, luin sitten peiton alla omaa kirjaani, Muru katsoi piirrettyjä ja välillä halittiin). Iltapäivällä nukuttiin yhdessä päiväunet, joiden jälkeen vaivoin sain puettua meidät ja toimitettua pyykit kuivaushuoneeseen sekä lähikaupasta meille safkaa illaksi. Sitten syötiin, sitten lojuttiin sohvalla taasen kirjan ja piirrettyjen parissa, ja illan pimeydessä minun oli pakko syödä vielä toinen päivällinen. 😃 

Tänään oli vähän aktiivisempi päivä, mutta väsy tuli alkuillasta taas, ja sohva kutsui. 😉

"Miksei minulla ole pikkusisarusta?", kysyi Muru eilen illalla (kun puhuttiin kaveriperheestä, johon sellainen pian syntyy). Ja hetken päästä: "Sinä voit tehdä minulle pikkusisaruksen." Hän on niin oikeilla jäljillä että oi! 💜

Mitä raskaus on tuonut? (Rv 4+6?)

Tämän raskauden myötä, nyt arjessa:

- olen onnellisempi

- otan iisimmin

- syön enemmän ja paremmin

- näen enemmän unia

- haluan halia ja pussailla Murua entistä enemmän.

💜

Lisäksi rakennan pesää vaatteiden järjestelyn muodossa (sekä Murun että Beibin).

Olen kertonut siskolleni, kolmelle läheiselle ystävälle sekä kahdelle satunnaiselle kaverille, joille teki vaan mieli kertoa. ☺️

Plussa!

Tässä pikku hiljaa totuttelen ajatukseen, että olen RASKAANA! 😃💖 Melko lailla arvasin tämän kyllä, oireiden ja menkattomuuden perusteella. Varsinkin eilen oli sen sortin jomotusta, että ajattelin että pakko tulla vauva, ei voi tulla vaan menkat. Olisin ollut tosi pettynyt ja hämmästynyt jos olisikin ollut nega! Murustakin oli aikanaan testipäivänä samanlainen haalea plussa kuin tämä. 

Tajuan miten etuoikeutettu olen, raskaaksi ekasta inssistä. Toki asioita voi vielä mennä pieleen ja odottelen varhaisultraa varovaisesti, mutta kyllä nyt jo iloitsen siitä että masussani pikkusisarus kasvaa! Meidän  perheeseen lisäystä. ❤️ Olen tosi onnekas!

Aika paljon jomottelee siihen nähden, että alkio on tällä viikolla vasta 0,5-1 mm mittainen. 😉 Klinikalta sanoivat, että  näillä oireilla minun ei edes tarvitse käydä hCG-verikokeessa, joten jätän käymättä. Kilpirauhasarvot sen sijaan mittautan heti huomenna; on loistavaa, että näistä otetaan koppi näin varhain (kilpirauhasen toimintahan muuttuu raskauden aikana ja vajaatoiminnan lääkitystä on syytä säätää heti alussa). Ja varhaisultra on 30.9.

Masun kasvua odotellen, hyvin syöden ja jomotuksia hoivaten mennään! 💙 (Söin tunti sitten lounaan. Kauhea nälkä.) Mun Murusta tulee isosisko! 💜

Yk 1: Viimeinen piinapäivä (dpo 14)

En pysty en kestä en malta! Tänään koetan olla tehokas töissä, koska siellä on kaikkea rästihommaa ja teen muutenkin pitkän päivän. Iltapäivästä on palaveri, jossa tyypillisesti yli puolet käsiteltävästä asiasta ei koske minua, joten kerkeän siellä tuijotella seinille, teeskennellä skarppia ja ajatella Vauvaa. 😉 Ajatella meidän kolmen hengen perhettä. 💜

Viikonloppuna tuli parit repäisykivut venytellessä (opin tämän sanan jostain toisesta lapsenyritysblogista), ja tänä aamuna bussin penkille rojahtaessani tuntui alavatsassa paine, jollainen mulla yleensä liittyy ovulaation aikaan (ei siis menkkojen). Tuttuja viime raskaudesta nämäkin. Onpa kivaa, kun on kerran jo ollut raskaana ja voi 'ottaa homman haltuun' aivan eri tavalla. 🙂 Valkovuoto on vähän runsastunut vielä, mutta punaista tiputtelua ei näy. Uskon aika vahvasti tähän nyt. Mutta kylläpä jännittää. 

Sopiva aika (sisältää avautumista mielenterveydestä)

Tämä tuntuu sopivalta ajalta yrittää toista lasta, vaikka aiemmin haaveilinkin, että ykkösen ja kakkosen ikäeroksi olisi tullut kaksi vuotta (nyt tulee parhaimmillaankin kolme). Yleisestihän minusta tuntuu, että "vähän kaikki" on elämässäni tapahtunut viisi vuotta liian myöhään ;) mutta vakavasti puhuen nyt on sellainen olo, että vauva sopisi tähän hyvin. 

Murun kanssa on nykyään helppoa! On ollut tahtoiän purskahduksia ja sellaista, mutta yleisesti ottaen on helppoa. Enää meillä ei valvota öitä. Muru on iloinen, nokkela ja empaattinen pomppija ja jutustelija. Hän kertoo mihin puistoon haluaa mennä, pyytää apua korkealta hyppäämiseen, pussaa  spontaanisti ja sanoo iltaisin kainalossani: "Äiti, sinä olet tosi ihana aikuinen." Hän pyytää minua olemaan huutamatta, kun suutun. (Yritän olla huutamatta!) Hän kysyy: "Mitä sinä osaat?", jolloin minä teen hassun ilmeen tai päristelen kieltä; sitten hän näyttää mitä itse osaa, yleensä kovaäänistä päristelyä jossa sylki lentää. Kun häneltä kysytään nimeä, hän esittäytyy kaikilla kolmella etunimellään -- tai joskus vastaa: "En halua kertoa." <3 

Lisäksi tuntuu, että oma vointini on nyt suhteellisen tasainen sekä fyysisesti että henkisesti. Jaksan, en hajoile enkä uuvu. Joskus väsyttää ja joskus hermosto käy vähän ylikierroksilla, mutta kaikki rullailee silti. Iloitsen Murusta ja inspiroidun tulevaisuudenhaaveista (mm. oma asunto suosikkialueeltani, ehkä uusi työ, ehkä vielä kolmaskin lapsi). 

Minullahan puhkesi ahdistuneisuushäiriö Murun syntymän jälkeen. Merkkejä näkyi jo Murua yrittäessä, kun testasin ekasta kierrosta negan. Elämässä tuntui olleen sitä negaa edeltäneinä kuukausina aivan liikaa: äärimmäisen kuormittava parisuhde, työuupumus,  lakipisteen saavuttanut lapsenkaipuu ja hoidot joiden alkua olin lykännyt  em. parisuhteen ja muun härdellin vuoksi; se olo että en ollut kuunnellut unelmiani vaan olin jumiutunut auttamaan toista ihmistä, jolla oli vaikeaa ja jota en kuitenkaan voinut pelastaa. Ja sitten se nega, ja kaikki tekemäni "virheet" pikakelauksella päässäni, epätoivo siitä että raskautumista pitäisi odottaa vielä määrittämätön aika. Harvahan ekalla plussaa, ja tiesin sen -- silti odotin vilpittömästi niin käyvän. Sitten jäin viikoksi sairauslomalle ahdistuksen vuoksi.

Raskauden alettua ahdistusoireet jäivät pois, mutta alkoivat pikku hiljaa hiipiä takaisin loppuraskauden ylenmääräisen stressaamisen ja hätäilevän pesänrakennuksen merkeissä. Ja siis kehonihan oli TOSI kovilla lähes koko odotusajan, vaikka säästyinkin monelta 'klassiselta' oireelta kuten vaikka liitoskivuilta: Pahoinvoinnin vuoksi laihduin reippaasti, rauta-arvot tipahtivat ja kilpirauhanen meni ylikierroksille, keskiraskaudessa riuduin tukkeutuneiden poskionteloiden kanssa ja loppuvaiheilla tuli hengenahdistusta, joka ehkä oli jo ahdistuneisuushäiriön oire. Tai raskausmyrkytysoire tai kilpirauhasoire tai sitä että kohtu (ja perätilassa olleen Murun pää) painoi palleaa ja keuhkoja? En enää yhtään tiennyt, mitä kehossani tapahtuu ja mikä mistäkin johtuu. Tämä paheni Murun synnyttyä. 

Ahdistuneisuushäiriödiagnoosi ja -lääkitys tuli Murun ollessa jo yli puolivuotias. Alussa en itsekään tunnistanut oireita psyykkisperäisiksi, koska ne ilmenivät niin kehollisina (hengenahdistus oli pahin). Lääkitys sekä säännöllinen vyöhyketerapia toivat helpotuksen. Psykoterapia alkoi joskus tämän vuoden keväällä. Nyt vasta ollaan päästy vähän alkuun asioiden käsittelyssä. 

Lääkityksen yritin lopettaa ennen hedelmöityshoitoja, mutta se ei onnistunut. Nyt syön kuitenkin pienempää annosta kuin ennen ja voin ihan OK. Tavoitteena on purkaa lääkitys mahdollisimman pian, mutta hitaasti ja oloja kuunnellen. Tämä lääke on raskauden aikana sallittu, joskaan ei erityisen suositeltava. Lääkitys on kuitenkin sikiön kannalta parempi juttu kuin äidin huomattava oireilu.

Suoraan sanottuna on aika totaalihanurista että edelleen, Murun ollessa jo yli kaksivuotias, joudun kamppailemaan tämän asian kanssa ja syömään lääkkeitä --  mutta koska hermostoni ja välittäjäaineenvaihduntani on mennyt vähän 'rikki', sen korjaantuminen ennalleen ottaa aikansa. Kärsivällisyyttä kysytään. Terapeutti onneksi on sitä mieltä, että tosi hyvin mä vedän. Hän jännittää mahdollisia raskausuutisia kanssani.

Notes to self seuraavaan raskauteen

Kun/jos tulen uudelleen raskaaksi, koetan muistaa:

- mennä ajoissa nukkumaan

- käyttää siivousfirman palveluja

- syödä säännöllisesti

- huolehtia, että saatavilla on myös ruoka-aikojen ulkopuolella järkevää naposteltavaa

- ennaltaehkäistä pahoinvointia ja varmistaa ravinnonsaantiani em. napostelulla pitkin päivää

- juoda ainakin vettä, vaikka kuinka olisi huono olo

- käydä uimassa (viime raskaudessa pahoinvointi helpotti aina vedessä, ja olihan se pulikointi muutenkin luksusta, kylpylässä siis kävin enemmän kuin uimahallissa)

- antaa itselleni kokemuksia, joista nautin :)

Tämä lista odottaa mua sitten täällä, kun on aika lukea sitä. 

---

Muru kysyi taannoin: "Missä minun sisko on?" (En ole kertonut hänelle yrityksestä tokikaan.)

Yrityskierto 1

Eilen alkoivat kuukautiset eli käynnistyi ensimmäinen yrityskierto. Ensi viikon perjantaina 23.8. on ultra, jossa tarkistetaan munarakkulan tilanne, ellei ovisplussaa siihen mennessä ole tullut. Plussa saattaisi osua viikonloppuun, jolloin klinikka on kiinni, joten lääkäri lupasi, että tarpeen mukaan voidaan tuolloin perjantaina pistää munasolun irrotuspiikki ja siis tehdä inseminaatio. Jos munarakkula on vielä tuolloin kovin epäkypsä, inssi mennee seuraavan viikon alkuun.

Ovulaatiotestit. Jos näillä pärjäis.

Alkaa jännittää!

Suunnitelmat, osa 2

No niin sitten! Lopetin imetyksen eilen, ja heti tälle päivälle varasin soittoajan klinikalle. :D Lääkäri soitti äsken ja saneli suunnitelman: Kun klinikka palaa kesätauolta (taas törmään tähän hemmetin kesätaukoasiaan, mutta ei se tällä kerralla niin kova pala ole kuin viimeksi) heinäkuun lopussa, käyn gynen tarkastuksessa. Sitten soitan klinikalle heti kun elokuun vuoto alkaa, tikutan ovulaation, ja inssi osunee elo-syyskuun vaihteeseen. Verikokeita tai muutakaan härväystä ei ole enää luvassa, eli gynen pöydältä suoraan tositoimiin.

Saattaisin juuri ja juuri säkällä saada tyypeille alle 3 vuoden ikäeron ;) mutta eihän näitä oikeasti voi näin suunnitella, ja luultavasti menee yli kolmen vuoden kyllä. Mitäs sen väliä.

Ystäväni kannusti minua panostamaan itseeni tänä kesänä ja esimerkiksi hankkimaan lipun erääseen tapahtumaan, johon kovasti haluaisin mennä (otan Murun mukaan), mutta jota olin jäänyt empimään hinnan vuoksi. Ystävä muistutti, että jos kuvioihin tulee toinen bebe, on vastaavissa tapahtumissa käynti taas sitten jonkin aikaa hankalampaa. Ilolla siis odotan tätä minun ja Murun kenties, toivottavasti, viimeistä kesää ihan kahdestaan. <3

Muutenkin tässä on uuden alun tunnelmaa. Odotan todella innolla hoitoihin lähtemistä uudelleen, ja lääkärini mukaan minulla on jälleen erinomainen ennuste luomuinssillä onnistumiseen. "Nuoren ihmisen munasarjat" kuulemma! Enkä siis järin vanha olekaan, mutta ihana kun joku ihan nuoreksi tituleeraa :D koska henkilökohtaisesti minulla on kriisi siitä, että sain esikoiseni paljon myöhemmin kuin alun perin olisin toivonut. Voin ehkä vielä kompensoida sitä tekemällä vikkelästi tämän toisen ja kenties kohta kolmannenkin. ;) Kolme on se lapsiluku joka haaveissani siintää, mutta katsotaan nyt asioita hiljakseen eteenpäin (voi, olen vaan niin huono siinä hiljakseen katsomisessa!).

Niin, lisäksi uusi kotimme on lähellä paikkaa jossa asuin eräässä toisessa elämänvaiheessa, joka oli voimakkaan vapaudentunteen ja itsen löytämisen aikaa, aikaa pitkän parisuhteen päätyttyä. Tunnen samoja energioita nyt ja olen enemmän elossa kuin vanhassa kodissa asuessamme. Aikansa kutakin, vaiheet vaihtuvat, tuulet kääntyvät jne.

Kuulumisia kotoa: Muru joutui tänään siis  jo toista kertaa nousemaan sängystä ilman aamutissiä, ja vaikka tätä lopetusta on purettu ja selitetty, hän oli aivan  täynnä raivoa koko aamun. Vein hänet päiväkotiin ja tulin työpaikalle olemaan tosi väsynyt... Lisäksi pelkään, että Murun öinen refluksioireilu on taas nostamassa päätään - tai sitten hän on saamassa flunssan. Molempiin onneksi löytyy apua ja hoitoa.

Kesää eteenpäin nyt. Mahdollisimman paljon lepoa mulle, hengittelyä, rentoa olemista ja pieniä lomareissuja. Rannalle ja puistoon, kahvia, vyöhyketerapiaa, vitamiineja. Foolihappoa. Murun ihanat jutut, hänen söpö naamansa ja meidän tiivis yhteytemme. 

Imetyksen lopetus & muuton jälkipyykki

Vihdoinkin menestystä tissihommien suhteen! Mulla tuli mitta täyteen ja päätin, että nyt vaan loppuu. Yöimetys on ollut lopullisesti loppu noin viikon ajan, ja pari viime päivää tissit ovat "levänneet" myös päivällä ja illalla, eli imetän enää vain aamuisin. Herätessään Muru hihkuu "jihuu", kun pääsee herkkumaidolle. <3 Aamuimetyskin loppuu kyllä pian, kunhan rinnat ensin hiukan mukautuvat vähentyneeseen kysyntään. Lopulta tämä on mennyt smoothisti, vaikka ensimmäisenä tissien lepopäivänä Muru itki aika paljon. Hänellä on kuitenkin hyvät neuvottelutaidot ja hän ymmärtää, kun selitän asian laidan. Tissin korvikkeena hän haluaa joskus juoda sylissä (tai jopa kapalossa) maitoa pillipullosta. "Minä olen vauva", hän ilmoittaa silloin. 

Ja pian tämä mamma pääsee hitsi vieköön viimein askeleen lähemmäksi vauva numero kakkosen yrittämistä!

Uudessa kodissa ihmetellään laatikkokaaosta. Järjestän tavaroita sillä aikaa kun Muru katsoo piirrettyjä (tyyppi osaa Ryhmä Haun tunnarin melkein ulkoa, pitääkö huolestua? ;) ), leikkii pihassa mummun kanssa tai nukkuu (viimeisimmän koetan kuitenkin minimoida, koska se on suoraan pois meikän yöunista).

Viime yönä kumminkin taas valvoin keittiön kaappia täyttäen. "Huppittakeikkaa", niin kuin Muru sanoo.

Suunnitelmat

"Sä olet aivan ihastuttava kaikella tavalla. Mä nään sieluni silmin että sisarus saadaan." Näin sanoi klinikan lääkäri minulle ensikäynnillä. Miten nämä kohtaamiset näiden lääkäreiden kanssa ovatkin niin kivoja!

Vauvantekosuunnitelma:

1) Lopetan imetyksen. 

2) Lopetan mielialalääkkeen.

3) Tankkaan rautaa.

4) Aloitetaan hoidot!

Toteutus:

1) Imetän siis edelleen, ja toiveissani olisi ollut jatkaa lapsentahtisesti niin kauan kuin Muru haluaa, tai ainakin hänen kaksivuotispäiväänsä saakka. Sain kuitenkin tietää, että klinikkani ei tee hoitoja imettäville lainkaan, ja tämä on mielestäni perusteltua (ensin ajattelin että mitä ihmettä, mutta lääkärin perustelut kuultuani käännyin samalle kannalle). Hormonitoimintaan liittyvät riskit olisivat liian suuret: alkion kiinnittymättömyys, keskenmenot, jopa kromosomihäiriöt - todennäköisyydet ovat tällaiset huolimatta siitä, että monet kyllä tulevat imetysaikana luomusti raskaaksi ja synnyttävät terveitä lapsia. 

Nyt kuvioista on jätetty yöimetys. Tälle oli korkea aika, koska aloin olla öistämme väsynyt, minkä lisäksi olen ilmeisimmin ollut väsynyt raudanpuutteesta. Muru herää edelleen useita kertoja yössä ja kaipailee tissiä, mutta siitä selvitään laulamalla, juttelemalla, silityksilllä sekä Pupun tai Possun avulla (Muru otti omatoimisesti unilelut käyttöön tässä vieroitusvaiheessa). Joskus päädyn vain sanomaan, että naapurit nukkuvat, joten nyt ei kerta kaikkiaan voi huutaa, ja Murun pitää nyt vaan kertoa äidille rauhallisesti, mikä auttaisi pahaan mieleen. Silitys yleensä auttaa. Toivon heräämisten lähitulevaisuudessa vähenevän.
Päiväsaikaan imetän edelleen muruntahtisesti, mutta toisinaan onnistun huijaamaan esimerkiksi niin, että työnnän heti päiväkodista hakiessani Murulle banaania suuhun, jolloin hän muistaa pyytää tissiä vasta illemmalla kotona. Aikeenani on öiden vähän rauhoituttua karsia päiväimetykset pois yksi kerrallaan. Tämä imetyksen lopetus on kyllä työlästä, vähän harmillista ja vähän haikeaa.

2) Olen käyttänyt mielialalääkettä ahdistuneisuuteen reilun vuoden verran. Minulla on ollut Kelan korvaamaan psykoterapiaan hakeutuminen ajatuksissa pitkään (jo ennen Murun odotusta), mutta erinäisten käänteiden johdosta terapiani on alkamassa vasta nyt. Siis, onneksi nyt! Olen tässä odotellessa saanut harvajaksoista keskusteluapua esimerkiksi neuvolapsykologilta, mutta odotan innolla varsinaisen terapian alkua ja kiireetöntä asioihin pureutumista.
Klinikan lääkäri suositteli lääkkeen lopetusta ennen raskautta, ja olin itse samoilla linjoilla. Olen voinut viime aikoina psyykkisesti ihan hyvin, ja nyt on lääkkeen purku menossa. Kyseinen lääke muuten nostaa prolaktiinitasoa (jota imetyskin nostaa, ja yllättäen eräs perussairauteni nostaa sitä myös, joten ei ihme että menkkojeni alkamisessa kesti niin kauan), ja haluan tältäkin osin poistaa kaikki mahdolliset esteet ja hidasteet uuden raskauden tieltä. On mukava saada ns. oma tunne-elämä takaisin, sillä tämä lääke usein vähän latistaa myös niitä positiivisia tunteita.

3) Minulta mitattiin taannoin ferritiini- eli varastorauta-arvo. Sitä oli seurattu jo vuoden päivät: vuosi sitten se oli matalahko, puoli vuotta sitten noususuuntainen, mutta nyt vuodenvaihteessa mitattuna yllättäen taas todella alhainen. Klinikan lääkärikin kehotti kiinnittämään huomiota tähän. Nyt rautaa naamaan. Käytettyäni erästä valmistetta huomasin jo parissa viikossa selvää voinnin kohentumista! Sitten valmiste loppui ja vaihdoin toiseen, joka ei tuntunut yhtä tehokkaalta. Vaihdoin takaisin vanhaan, vaikka se tekeekin pikkuisen huonoa vatsalle.

Ja...
4) Go!!
Ensikäynnillä ultrattiin munasarjat, joissa näkyi ennätysmäärät munarakkuloita. Mahdollinen "yliaktiivisuus" (PCOS) suljettiin pois verikokeella. Olen hedelmällinen! Se on mukava tietää. :) Minulla oli juuri eilen tai tänään ovulaatio, ja fiilistelin sitä. Pikkusisarus, ei ihan vielä mutta kohta sulle annetaan mahdollisuus tulla!

——


Muita suunnitelmia kevättalveen:


A) Siirryn tekemään neljää viikottaista työpäivää kolmen sijaan. Työaikani ei lisäänny, mutta jakautuu useammalle päivälle. Toivon että tämän myötä:

- Aamumme muuttuvat mukavammiksi, kun ei tarvitse nousta ihan niin aikaisin ja ehdin kenties jopa itse syödä aamiaisen kotona, en työmatkalla/töissä - tai ainakin ehdin ottaa kahvin mukaan, ettei tarvitse matkalta ostaa... (Joululahjaksi äidiltä saamani termosmuki on muuten nostanut elämänlaatuani olennaisesti - ei enää kylmää kahvia! ;) )
- Unirytmimme pysyy paremmin yllä, kun keskellä viikkoa ei ole vapaapäivää (pitkään nukkuminen on mukavaa mutta kostautuu loppuviikosta).
- Murun hoitopäivät lyhenevät, joten arki on hänelle kevyempää.
- Ehdimme hoitopäivän jälkeen tehdä muutakin kuin rynnistää kotiin syömään ja iltapuuhiin (nykyisellään isot kauppareissut ja vähän kaikki muukin ylimääräinen on pitänyt ajoittaa vapaapäiville, koska työpäivinä ei vaan ehdi eikä jaksa).


B) Säästän rahaa! (Oma postaus aiheesta tulossa.)


C) Toteutan vaatehaastetta, johon kuuluu esimerkiksi hyvin rajoitettu uusien vaatteiden ostaminen ja olemassaolevien vaatteiden maksimaalinen hyödyntäminen sekä kunnostaminen.


D) Hoidan itseäni. No niin, ainaisaihe, aina tärkeä. Mietin mitä minä tarvitsen ja miten sen saan. Raskauden suunnittelu antaa huomattavan lisämotivaation tähän. Viime raskauden ajan terveyteni oli ihan kuralla (pitkä pahoinvointi, laihtuminen, raudanpuute, aineenvaihdunnan ylikierrokset, poskiontelokierre, raskausmyrkytys), ja haluan yrittää ehkäistä moisen kaaoksen uudella kierroksella. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta johonkin voi.

Klinikalle!

Täytin esitietolomakkeen. Vatsanpohjassa alkoi kutkuttaa tutulla tavalla, kun klikkasin sen auki. Olen menossa klinikalle! Vauvaklinikalle!

Vähän kaistapää sitä täytyy olla, että alkaa puuhata uutta vauvaa, vaikka on ollut näin rankkaa. Yllätyksiä on tullut oman fyysisen ja henkisen terveyden kanssa, tukiverkon heikkouden kanssa, sen kanssa että ihan kaiken aikaa vaan väsyttää. Silti kaipuu perheen kasvattamiseen alkaa olla jo kova. 

Kirjoitin jo vuosi sitten, että haluan laittaa toisen lapsen alulle. Tämä oli siis jo vuoden 2018 to-do-listalla! Kuukautiskiertoni kuitenkin käynnistyi (imetyksen vuoksi, ja varmaan sen vuoksi että kroppani on muutenkin ollut niin sekaisin) vasta marraskuussa. Nyt odottelen kolmansia kuukautisiani alkaviksi ja olen menossa vähän juttelemaan lääkärin kanssa siitä, millä aikataululla edettäisiin.

Pikkusisu

Haluan toisen lapsen! Tänä vuonna alulle. Toinen vauva. <3 Kirjoitan varmaan myöhemmin tähän liittyen syvällisempää mietintää; nyt halusin vain tulla jakamaan tämän mielentilan, intoilun. 

Toiselle kierrokselle!!

Hänen vaatteensa hyllyn päällä. 

Dokumentointi

Hänellä on niin tarkka katse! Hänen hymynsä on minulle kuin palkinto, hän on minulle tarkoitus.

Toivoisin, että joku tekisi meistä dokumentin. Tallentaisi ihan vain arkeamme - niitä hetkiä, kun riehumme olkkarissa Rölli-musiikin tahtiin tai kun pöhköilemme eteisen matolla maaten. Niitä, kun Muru nukkuu parvekkeella pakkasessa ja minä juon sohvalla kofeiinitonta kahvia ja iltapäivän taivas on niin kaunis niin kaunis, monivärinen pastelli.  Niitä hetkiä, kun Muru oppii uusia taitoja (tänään hän nousi ekan kerran seisomaan tukea vasten!). Tai näitä, kun hän askartelee keskittyneesti laatikosta nyhtämiensä kestovaippaimujen kanssa (rutistelee, ravistaa ja maistelee niitä) ja minä kirjoitan blogia jalat hoitopöydän päällä röhnöttäen. 

Tuntuu, että en saa näitä hetkiä kyllin talteen enkä kyllin muiden ihmisten tietoisuuteen, vaikka minulla on blogi, vauvakirja, päiväkirja, videopäiväkirja, äänipäiväkirja ja valokuvat. (On kyllä paljon sellaisia päiviä, että en talleta edellämainituista mihinkään mitään.)

Haluaisin luoda jotain isoa, jonkin kokonaisuuden! Ehkä tekeillä oleva Muru-valokuvakirja tulee vastaamaan tähän tarpeeseeni?

Tämä vuosi on hyvä - ja uskon, että tämän vuoden aikana laitan alulle Pikkusisaruksen yrittämisen!

Rakkautta paljon! Jäsentymätöntä ajatuspuuroa paljon; sen seassa rakkaus isoina köntteinä, kuin mansikat Murun mannapuurossa.

Lisää pikkutiikereitä?

Olen vauvakuumeen kourissa! Tämän vain tulin kertomaan. :D Kihinää. 

Olen kuluneen viikon miettinyt vanhempainvapaita, rahoja, töitä, asumista, ikäeroja. Hoitovapaan haku on käsillä. Harkitsen yrittäväni toista lasta niin että mikäli tärppi tulisi suht nopeasti, pikkuisille tulisi alle kolme vuotta ikäeroa. Ihannetilanteessa en menisi välissä lainkaan töihin. 

Olen miettinyt, vieläkö ehtisin tulla kolmen lapsen äidiksi. Olen kerännyt  mahdolliselle pikkusisarukselle (Pikkusisulle) pientä settiä vaatteita kirppikseltä, vaatteita jotka ovat olleet jo hankittaessa liian pieniä Murulle.

Pikkusisun housut. 

Muru on "helppo lapsi". Mielestäni tuo on sikäli ikävä ilmaisu, että lapset eivät ole helppoja tai vaikeita, heillä on vain erilaisia luonteita ja tarpeita - mutta ilmaisu on kuvaava, ja viittaan sillä siihen ettei mikään Murun hoidossa ole osoittautunut minulle erityisen kuormittavaksi.

Oma vointini sen sijaan on osoittautunut minulle erittäin kuormittavaksi, mutta se tuntuu olevan nyt todella pikku hiljaa parempaan päin. Ehkä kerron näistä asioista enemmän myöhemmin, jos kykenen.

Joka tapauksessa mitään suoraan Muruun liittyvää kuormitustekijää ei ole, 'tavallista' yh-vauva-arkea vain. ;) <3 Joten olen tuumannut, että hyvin jaksaisin toisenkin lapsen suhteellisen pienellä ikäerolla. Toki minun täytyy sitä ennen saada itseni kuntoon; seuraava raskaus ja vauva-aika minun olisi 'pakko' voida paremmin.

--

Minusta tuntuu kuin toinen lapsi tekisi meistä vähän enemmän perheen, täyttäisi kotia perheydellä, juurruttaisi.

Siis EHDOTTOMASTI kahden hengen perhe ON kokonainen ja täysi ja täydellinen perhe, MINÄ JA MURU OLEMME PERHE, ja minusta tuntuu hyvältä ja oikealta kun meihin viitataan perheenä. 

Meidän perhe ulkoilee. 

Silti mielikuvani meistä kahden lapsen perheenä on jotenkin "perheempi" kuin nykytilanne. Ei sillä että nykytilanteessa olisi mitään vikaa! <3 Minä vain rakastan lapsia ja vauvoja ja haluan jakaa määrättömästi rakkautta omille sellaisille. 

Tällaisia ajatuksia! 

--

Lisäksi olen miettinyt, mitä tehdä blogin suhteen. Aktivoitua ja verkostoitua, passivoitua ja unhoittua, lopettaa, tauottaa, harventaa, tihentää, kertoa henkilökohtaisempia asioita, yleismaailmallisempia asioita. (Ainakin voisin kirjoittaa loppuun synnytyskertomuksen, näin puolen vuoden jälkeen.) 

Mitäs lukijat sanotte? :)