Välillä arki rullailee tässä mukavasti, välillä hukun stressiin ja syyllistyn siitä, välillä intoudun aivan puhkipahki uudesta kodista, välillä itkien ikävöin eksää. Ja sitten on näitä ultimaattisen fiilistelyn hetkiä, hetkiä joina kelluskelen onnessa, sekä hetkiä joina yhtäkkiä taas tajuan miten ihmeellistä tämä on. Juuri nyt tuntuu ihmeelliseltä että menin klinikalle, ostin tuntemattoman ihmisen sukusoluja, ja sellaisesta solusta yhdistettynä omaani tuli H, joka nyt möyryää sisälläni ja kommentoi tuuppimalla hyvät huomenet aina kun nousen sängystä! Tänään hän on ollut oikein vilkas.
Minulla oli lomaviikko, mutta siitä tuli flunssaviikko. Olin niin rajusti kipeänä etten muista milloin viimeksi. Pakkolepona tämä toimi hyvin; uskon että se on flunssien tehtävä elämässäni, sillä usein sellainen käy kimppuun juuri esimerkiksi ylihektisen työviikon jälkeen.
Nyt on aikas näyttävä masunen ja oikein sellainen Raskaana oleva olo, viimein! Alkuraskaudessakin kyllä
huomasin oireet, mutta viikoille 17-18 saakka se tuntui enemmän pitkältä sairastamiselta kuin raskaudelta (en syönyt mitään, vaikeroin huonoa oloa iltaisin sängyllä, huimasi, näytin haamulta). Nyt mietin, olinko muka jo elokuussa raskaana. Aivan hassua! Tämä on pitkä prosessi, mutta varsinainen raskaudentuntuinen vaihe on lopulta tosi lyhyt.
Masu pumpsahtaa näemmä tasan viiden viikon välein;
20+0 se alkoi erottua, ja 25+0 se alkoi erottua siihen malliin etten enää kovin helposti mennytkään ei-raskaana olevasta, en ainakaan jos joku näki minut sivusta. Töissä tuli 26. viikolla kommentteja molempiin suuntiin, kun kerroin jääväni maaliskuussa ä-lomalle: "ahaa, niin mä vähän katoinkin!" ja "oho, en kyllä huomannu mitään!".
Rajapyykin 25+0 jälkeen hämmästelin sitä, miten näytti siltä kuin vyötärölläni olisi pallo. Huomasin näkeväni H:n liikkeet myös istuma-asennossa, en pelkästään makuulla - H siis tuli noina päivinä enemmän 'ulospäin'. Tuntui jännältä, etten yhtäkkiä enää voinut olla lainkaan vatsamakuulla, en edes hetkellisesti ja ylävartaloa kyynärpäihin nojaten, en edes sängyllä.
Nyt 26+0 ylitettyäni olen huomannut kengännauhojen sitomisen ja yleisesti kyykistymisen muuttuneen työlääksi. Masu ei ole enää pinkeä vain ähkypäivinä (jos olen syönyt liikaa tai väärää), vaan melko lailla koko ajan. H:n liikekavalkadiin on tullut uudenlaista tumpsuttelua, möyrähtelyä, pyyhkäisyjä ja nykimistä. Uskon kerran bonganneeni hikankin. Hän tuntuu vaihtavan asentoa useammin kuin aiemmin, ja hän on nyt todella enemmän esillä, tässä edessä tunnen hänen selkänsä, joskus päänsä, ja hän valtaa koko ajan lisää alaa. Selänojennuspotkut, joita hän
harrasti jo ekassa ultrassa, saavat aikaan sen että masu liikahtaa voimakkaasti aivan vastakkaisilta sivuilta, kun pää tuuppaa tahollaan ja jalat tahollaan. Yhtenä iltana hän rapsutteli minua kyljestä niin että hätkähdin.
H selvästi rakastaa arkirutiineja! Tammikuun kolme ensimmäistä viikonloppua meni juhlien merkeissä. Oli ihanaa jaksaa juhlia kuin mitään raskautta ei olisikaan, ja siinä sivussa tavata paljon innokkaita onnittelijoita ja masunkokeilijoita, mutta unirytmin korjaaminen juhlien jälkeen on ollut varsin kinkkistä. H on ollut sekavan rytmin päivinä vaitonainen, kun taas maanantaiaamuisin seitsemän jälkeen hän on tuntunut oikein riemuitsevan töihin valmistautumisestani. Tässä on minulle mainio kannustin arkirytmin ylläpitämiseen! Toinen kannustin on hiipinyt kuvioihin tällä viikolla: oma jaksamiseni hiipuukin nyt rivakasti!
Hyvin täällä menee, loma olisi kyllä saanut jatkua, ja olisin kypsä siirtymään äitiyslomallekin saman tien. Keksisin kyllä puuhaa, ja ennen kaikkea oleilua vain.
Minulla on työn alla sisällöllisempiäkin tekstejä, mutta höttöpäisyys valtaa alaa.
On ihanaa olla Enemmän Raskaana, on ihanaa että tämä on iso asia ja pääasia. Luulen, että häkellyn, kun muuton jälkeen istun uudessa kodissamme ja tajuan että se koti on kahdelle.
Keväinen auringonpaiste herätti ja innosti tänään! Toivottavasti teitä lukijoitakin.
