Mitä raskaus on tuonut? (Rv 4+6?)

Tämän raskauden myötä, nyt arjessa:

- olen onnellisempi

- otan iisimmin

- syön enemmän ja paremmin

- näen enemmän unia

- haluan halia ja pussailla Murua entistä enemmän.

💜

Lisäksi rakennan pesää vaatteiden järjestelyn muodossa (sekä Murun että Beibin).

Olen kertonut siskolleni, kolmelle läheiselle ystävälle sekä kahdelle satunnaiselle kaverille, joille teki vaan mieli kertoa. ☺️

Olot (rv 4+3!?)

No on raskausoiretta kyllä! 😉 Varsinkin kun tunnistan nyt nämä kaikki viime raskaudesta. En ole näillä oireilla edes kokenut tarvetta tehdä uutta testiä (jotta näkisin vahvistuvan viivan). No ehkä huomenna?

Pahoinvointi ole ainakaan vielä iskenyt, lievä kuvotus vain. Kohtua jomottaa, polttelee, ja tänään on tullut myös niitä vanhastaan tuttuja tuntemuksia, kuin joku koukkisi lantionpohjaa virkkuukoukulla. Vessahädät ja nälät ovat aggressiivisia. Yleisesti on tuskainen ja puuskuttava olo, hikoilupuuskia (palelun lomassa), masu pömpsöttää eikä suvaitse yhtään kiristäviä housuja. Oi tätä. 💙 Ajatukset ja tulevaisuudensuunnitelmat kiertyvät tärkeimmän ympärille: lasteni, joita tulee olemaan kaksi.

Yk 1: Oloja (dpo 11)

Menkkaisaa jomottelua, välillä poltteluita. Nälän ja vähän etovan olon yhdistelmää/vuorottelua. Palelua -- mutta kai se on normaalia syksyllä palella ulkona - ja myös sisällä - vai onko? ;) Nyt myöhäisilta, jäätävä nälkä ja vessahätä taas. Turvottelua, suolisto-oiretta (tätä mulla on yleensä menkkojen yhteydessä, mutta ei etukäteen). Valkovuotoa vähemmän kuin normaalisti tässä vaiheessa kiertoa, luulen. Jos ylihuomiseen mennessä ei tule punaista tiputteluvuotoa, alan vakavissani uskoa että Beibi. :) 

Tänä aamuna Murun vierestä herätessäni kelasin, että olen tosi tyytyväinen tähän elämään. <3 Ja koska elämäni suurin unelma eli äitiys on jo todellisuutta, "kaikki" ei ole kiinni tästä mahdollisen uuden raskauden alusta tai alkamattomuudesta. Jäitä on siis hatussa huomattavasti enemmän kuin Murua yrittäessä, ja hyvä niin. Raskaustestejä mulla on vaan 2 (ei esim. 20), enkä osta lisää, enkä varmasti testaa etukäteen. ;) Testipäivä on ensi keskiviikko. Se on myös menkkojen oletettu alkamispäivä.

Ristissä sormet!

Fiilistelyä vaan

Mulla on tänään äitiysfarkut jalassa. ;) Siksi että omat tavalliset farkkuni ovat huonossa jamassa, mulla on osittainen vaatteidenostolakko tänä vuonna joten en ryntää ainakaan toistaiseksi uusia farkkuja hakemaan, ja nämä mammahousut ovat sellaiset joissa on myös vyönlenkit, joten saan ne pysymään ylhäällä. "Äitiyskaistale" jää piiloon löysän paidan alle. Tämä sama asukokonaisuus toimisi isonkin vatsan kanssa. 

Toivon että pääsen pian taas isomahaiseksi, katseiden kohteeksi, ihmiseksi joka ei juokse bussiin (koska ainakin viime raskaudessa juuri bussiin juokseminen - fyysisen rehkinnän ja psyykkisen stressitilan eli kiireen yhdistelmä - aiheutti armotonta supistelua). Kuvassa näette mallikelpoisen munarakkulani kolme päivää sitten ultrattuna!

Oltaispa pian taas ytimen äärellä, vauvan odotuksen äärellä. :)

Klinikalla :)

Gynen kontrolli oli tänään aamulla. Vaikka se oli kalenterissa, arvatkaa tuliko se silti täysin puskista! Olin tyytyväisenä töihin menossa ja aioin katsoa kelloa, kun muistutus tervehti minua puhelimen näytöltä, ja sinnepä sompailin lopulta puoli tuntia myöhässä. Toisaalta kiva, että vauvanteko ei ole tällä kierroksella 'yksi ainoa elämän pääasia', vaan meneillään on jatkuvalla syötöllä kaikkea muutakin, perhearki. Työt (hohhoijaa), aurinkorasvan riittävyys, hajoileva arkibudjetti, lapselle syyskengät apua syksy on nurkan takana?

Imetyksen päätyttyä, refluksin asetuttua (maidoton ruokavalio) ja Murun yöunien lopulta eheydyttyä oma unentarpeeni tuntuu palautuneen äitiyttä edeltäneelle tasolle: Tarvitsen vaatimattomat yhdeksän tuntia Ruususen unta (keskeytyksettä tai minimaalisin keskeytyksin) ollakseni seuraavana aamuna oikeasti toimintakunnossa... Ei siis esimerkiksi 8,5 h, vaan oikeasti 9 h. Onnea vaan mulle tähän yritykseen.

Mutta klinikka ja se toinen yritys siis: Myöhästymistäni kohtaan oltiin ymmärtäväisiä, tarkastuksessa kaikki hyvin, ja taas tuli kehuja että minulla on "20-vuotiaan munasarjareservi". Kai nyt, kun munasarjani ovat sieltä 20 (19) vuoden iästä asti malttamattomina odotelleet, että pääsevät täyttämään tätä Suurta Tehtäväänsä eli lisääntymistä. ;) 

Can't help but be happy! Can't help but kihistä innosta. ^^

Suunnitelmat, osa 2

No niin sitten! Lopetin imetyksen eilen, ja heti tälle päivälle varasin soittoajan klinikalle. :D Lääkäri soitti äsken ja saneli suunnitelman: Kun klinikka palaa kesätauolta (taas törmään tähän hemmetin kesätaukoasiaan, mutta ei se tällä kerralla niin kova pala ole kuin viimeksi) heinäkuun lopussa, käyn gynen tarkastuksessa. Sitten soitan klinikalle heti kun elokuun vuoto alkaa, tikutan ovulaation, ja inssi osunee elo-syyskuun vaihteeseen. Verikokeita tai muutakaan härväystä ei ole enää luvassa, eli gynen pöydältä suoraan tositoimiin.

Saattaisin juuri ja juuri säkällä saada tyypeille alle 3 vuoden ikäeron ;) mutta eihän näitä oikeasti voi näin suunnitella, ja luultavasti menee yli kolmen vuoden kyllä. Mitäs sen väliä.

Ystäväni kannusti minua panostamaan itseeni tänä kesänä ja esimerkiksi hankkimaan lipun erääseen tapahtumaan, johon kovasti haluaisin mennä (otan Murun mukaan), mutta jota olin jäänyt empimään hinnan vuoksi. Ystävä muistutti, että jos kuvioihin tulee toinen bebe, on vastaavissa tapahtumissa käynti taas sitten jonkin aikaa hankalampaa. Ilolla siis odotan tätä minun ja Murun kenties, toivottavasti, viimeistä kesää ihan kahdestaan. <3

Muutenkin tässä on uuden alun tunnelmaa. Odotan todella innolla hoitoihin lähtemistä uudelleen, ja lääkärini mukaan minulla on jälleen erinomainen ennuste luomuinssillä onnistumiseen. "Nuoren ihmisen munasarjat" kuulemma! Enkä siis järin vanha olekaan, mutta ihana kun joku ihan nuoreksi tituleeraa :D koska henkilökohtaisesti minulla on kriisi siitä, että sain esikoiseni paljon myöhemmin kuin alun perin olisin toivonut. Voin ehkä vielä kompensoida sitä tekemällä vikkelästi tämän toisen ja kenties kohta kolmannenkin. ;) Kolme on se lapsiluku joka haaveissani siintää, mutta katsotaan nyt asioita hiljakseen eteenpäin (voi, olen vaan niin huono siinä hiljakseen katsomisessa!).

Niin, lisäksi uusi kotimme on lähellä paikkaa jossa asuin eräässä toisessa elämänvaiheessa, joka oli voimakkaan vapaudentunteen ja itsen löytämisen aikaa, aikaa pitkän parisuhteen päätyttyä. Tunnen samoja energioita nyt ja olen enemmän elossa kuin vanhassa kodissa asuessamme. Aikansa kutakin, vaiheet vaihtuvat, tuulet kääntyvät jne.

Kuulumisia kotoa: Muru joutui tänään siis  jo toista kertaa nousemaan sängystä ilman aamutissiä, ja vaikka tätä lopetusta on purettu ja selitetty, hän oli aivan  täynnä raivoa koko aamun. Vein hänet päiväkotiin ja tulin työpaikalle olemaan tosi väsynyt... Lisäksi pelkään, että Murun öinen refluksioireilu on taas nostamassa päätään - tai sitten hän on saamassa flunssan. Molempiin onneksi löytyy apua ja hoitoa.

Kesää eteenpäin nyt. Mahdollisimman paljon lepoa mulle, hengittelyä, rentoa olemista ja pieniä lomareissuja. Rannalle ja puistoon, kahvia, vyöhyketerapiaa, vitamiineja. Foolihappoa. Murun ihanat jutut, hänen söpö naamansa ja meidän tiivis yhteytemme. 

Kaamoshyggeterveiset

Olen tänään juonut kolme kupillista kahvia (joista kaksi ensimmäistä oli aivan erinomaista pressopannukahvia Murun kummitädin ja tämän miehen luona), syönyt kolme lautasellista muroja (olen siis lisäksi syönyt muutakin), vienyt Murun kahdesti ulkoilemaan, tehnyt joulun täydennysostokset, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja paketoinut yksitoista lahjaa.

Aamupäivällä marketin kassa toivotti "oikein hyvää joulua koko perheelle". Aavistikohan hän, että meidän koko perhe oli siinä, minä ja rattaissa karvalakki päässä nukkuva Muru? Joka tapauksessa toivotus sai minut hymyilemään.

Alkuillasta Muru istui vallan mietteliäänä pulkassa, poikkeuksellisen ääneti, niin että ehdin katsoa täyttä kuuta ja ajatella pari omaa ajatusta. Lumi kimalsi.

Olen älyttömän onnellinen kultapullastani. Hän on vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen, puhuu pisimmillään viiden sanan lauseita(!), nimeää tunteita, silittää ja pussaa, rakastaa kissoja, pomppii ja tekee temppuja. Alla hänestä muutama kuva ajalta ennen kuin lumi satoi.

Hyvää joulua lukijoille!

Syksy

Olen nauttinut hellekesästä tosi paljon - iltapäivistä rannalla Murun kanssa ja siitä että uimavesi on ollut ihan oikeasti lämmintä. Että helteet ovat kerrankin kestäneet niin pitkään että olen ns. ehtinyt niihin mukaan: ehtinyt tehdä rannalla käymisestä tavan, pukeutua kyllikseni hepeneihin, istua piknikvilteillä ja syödä jätskiä. 

Mutta syksyistä tykkään aivan erityisesti! Eilen oltiin puistossa paljain jaloin, ehkä viimeistä kertaa tänä vuonna? Yöksi laitoin villasukat jalkaan. 

Viime syksyltä odotin selkeyttä. Samoja viboja on nytkin. Syksyt ovat samaan aikaan tasaavia ja energisoivia.

Kesäviikonloppu

Viime viikonloppu oli elvyttävä ja mukava! Oltiin kummilassa yötä, saunottiin, sain rentoilla Murun tepastellessa kummitädin kanssa pitkin pihaa ja kiipeillessä pöydille. Pääsin puistojoogaan! Oltiin  myös puistokirppiksellä, ja sunnuntai-iltana istuttiin naapureiden kanssa omassa pihassa; äidit söivät mutakakkua ja lapset vesimelonia (täysin reilu jako). 

Eilen vielä viikonlopun jatkeena kävin kaveriporukalla terassilla ilman Murua, taisi olla ensimmäinen reissuni ravintolaan ilman häntä. Tekee hyvää olla välillä muussa roolissa kuin Murun äidin roolissa. Tosin muuta puhuttavaa kuin hän en kauheasti keksi. ;)

Seuraavassa kuvakooste viikonlopun tunnelmista. Nyt on hyvä polkea duuniviikkoa käyntiin. Työviikkoni alkaa vasta näin tiistaina, koska maanantaisin olen vapaalla, mikä on mahtavaa. 

Ah!

"Kukka. Äi." (Äidille kukka. <3 ) 

Riippumatossa. Tarvittais tällainen meidän parvekkeelle!

Kynsilakan siisteys mallia "mamma".  

Kesä, duuni, biitsi (Muru 1 v 2 kk)

Moi! 

Olemme elossa ja voimme ihan hyvin! 

Arkemme on muuttunut viimeisen kuukauden aikana: Olen palannut töihin. Aiemmin kerroin hakeneeni hoitovapaata siihen saakka, kun Muru täyttää kaksi vuotta. Niin hainkin, mutta sitten sain uuden työpaikan! Olin jo tovin hiljaisesti katsellut uusia töitä, koska vanhan sijainti oli huono. Aloitin viime kuussa uudessa paikassa osa-aikaiset työt kolmena päivänä viikossa. Osa-aikaisuus jatkuu toistaiseksi ja on meille loistava ratkaisu: saan olla vähän töissä, saan palkkaa, saan samalla olla paljon Murun kanssa.

Muru on aloittanut päiväkodissa. Alku ei toki ole sujunut täysin ilman haasteita; Muru on kuitenkin pääosin viihtynyt  hyvin ja sopeutunut yllättävän nopeasti. Päiväkoti on lähellä meitä, mikä on minulle tärkeää. Murun matkat kestävät viisi minuuttia ja taittuvat kantorepussa. <3 Matkalla kommentoidaan kukkia ja mehiläisiä (ei mitään kaksimielistä viittausta tässä; Muru osaa sanoa "kukka" ja kysyttäessä tehdä mehiläisen surinan). 

Itseäni ovat valitettavasti hiertäneet muutamat kehnosti toimineet yhteistyön osa-alueet päiväkodin henkilökunnan kanssa. Olen niin kutsuttu 'vaativa äiti' - siis äiti joka haluaa lapselleen parasta ja jonka täytyy saada luottaa siihen, että lapsen tarpeet otetaan hoidossa huomioon. Muru on ryhmänsä kuopus, enkä tahdo hänen jäävän varjoon sen vuoksi että hän on ns. perustyytyväinen lapsi. Käyn asioista vielä keskustelua henkilökunnan kanssa, ymmärrän että hekin tekevät parhaansa, ja uskon ja toivon yhteisen sävelen vielä löytyvän. Mutta tämä on vähän ahdistanut. 

Päiväkodin aloitus toi mukanaan myös Murun ekat korva- ja silmätulehdukset, ja itselläni on poskiontelo käynyt pahan kerran ongelmalliseksi. Olemme siis toistaiseksi enemmän sairastaneet kuin olleet hoidossa ja töissä. On raskasta kun Muru sairastaa, koska emme voi oikein mennä mihinkään, Muru kyllästyy kotona ja on tietysti sairautensa vuoksi hyvin tarvitseva, unirytmi hajoilee ja minä uuvun, eikä kukaan lähipiiristä tahdo tulla avuksemme tartunnan pelossa. Kun siihen lisätään se että olen itsekin kipeänä, on kaaos lähes verrattavissa Murun ensimmäisen elinkuukauden aikana vallinneeseen tilaan, jolloin universumi tuntui nyrjähtäneen paikaltaan -- onneksi ei täysin verrattavissa! ;)

Lääkärissä on siis tullut juostua - onneksi Murulla on vakuutus. Ottakaa kaikki vauvoillenne vakuutus! Luultavasti ette kadu. 

Olemme kuitenkin päässeet myös harrastamaan kesäilyä rannalla, uima-altaassa omalla pihalla, puistoissa ja kesätapahtumissa. Kesäinen hengailu mukavien kavereiden kanssa on parasta! Ja joskus kahdestaan on parasta, erityisesti  työpäivien jälkeen. Projektinani on myös järjestää itselleni enenevissä määrin omaa aikaa, koska se elvyttää. Vaikka koomaisin koko oman aikani sohvalla enkä jaksaisi tehdä mitään, edes syödä, huomaan jälkikäteen sen elvyttäneen. 

Blogin kanssa olen ollut jo tovin jumissa, koska en oikein tiedä mitä haluaisin kirjoittaa. Päätin nyt kuitenkin ottaa ystävän neuvosta vaarin: KIRJOITAN VAAN JOTAIN, ja katselen sitten siitä eteenpäin. 

Ai niin, tämän halusin vielä sanoa: Murusta erossa oleminen (duunipäivinä) on saanut minussa taas aikaan hätkähdyttäviä oivalluksia siitä, että minulla tosiaan on lapsi. Olen vihdoinkin siirtynyt perheellisten joukkoon, työpaikalla olen yksi niistä jotka suuntaavat päivän päätteeksi hakemaan pikkuista hoidosta. Eikä hän ole vauveli enää, hän on lapsi, henkilö. Hän on ihan elävä, ja minä mahdollistan (muiden tuella tietysti) hänelle hyvää lapsuutta. 

Tuulisena päivänä rannalla oli meistä molemmista ihanaa. <3 

Äitienpäivä

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Tätäkin päivää minä juhlin huomattavasti freesimpänä ja parempivointisena kuin edellistä vastaavaa. Kevääseen pakkautuu merkityksellisiä päiviä. <3 

Muru muistutti minua tänään siitä, että täytyy ottaa kukat mukaan mummulaan. :D Ostimme eilen kukkakimpun ja Muru puhui siitä koko illan ("kukka, kukka, kukka"). Kerroin monta kertaa, että kukka viedään mummulle. Kun tänään olimme lähdössä ja Muru istui jo rattaissa eteisessä, sanoin että nyt lähdetään mummulaan. Hän totesi: "kukka!", ja ilman tätä muistutusta kimppu olisi unohtunut keittiöön maljakkoon. 

Ja minäkin sain ruusun! 

Hellepäivän kuulumiset

Meillä oli iltavieras, ja nukkumaanmeno vähän venähti. (Nautiskelin myös pitkästä suihkusta kylppärin ovi kiinni, kun kaveri yritti viihdyttää Murua, joka kävi läpsyttämässä ovea kämmenillään ja huuteli perääni.) Otin Murun kantoliinalla selkään, jotta saisin tehtyä iltahommat ja pääsisimme  molemmat sänkyyn. Muru nukahtikin liinaan. Niinpä käyskentelen nyt tässä - selässäni nukkuva lapsi, jolla on kädessään tutti, jossa on narulla kiinni vappupallo, joka nyt seuraa meitä huoneesta toiseen. :D <3

Merkkipäiviä on viuhahtanut ohi: lasketun ajan vuosipäivä, vappu - sekä Murun synttäri tietysti! Yksivuotisia juhlittiin viime viikonloppuna, ja meillä oli tosi mukavaa. <3 Mammakin oli "hiukan" enemmän kartalla, läsnä ja jaksavampi kuin edellisissä isoissa juhlissamme eli nimiäisissä.

Taaperoelämään on siirrytty, se on niin selvää joka päivä, ja Murun viime viikkojen kehitys on ollut huimaa. Kävelytaito, sanat. Kun Muru näkee pöllön kuvan tai joku edes mainitsee pöllöt, hän sanoo tohkeissaan "huhuu". Hän osaa myös nimetä kukan. Sanan "kakka" hän on oppinut jo vähän aikaisemmin. Älynystyröiden rahinan oikein kuulee, kun hän välillä yrittää sanoa kukka, sanookin vahingossa kakka, yrittää pari kertaa uudelleen tuotostaan kuunnellen, lopulta löytää alkutavuun U-äänteen ja on tyytyväinen. :D <3 Ja hän on ylipäätään niin älykäs! Hoksaa kaikkea ja ymmärtää kaikkea, oppii kaikkea sellaista mitä kukaan ei ole hänelle varsinaisesti opettanut. Kuten laskeutumaan parvekkeen kynnykseltä ja sohvalta jalat edellä. Ja tätä hän ei oppinut itsensä telomisen kautta, vaan ihan jotenkin silkalla kehointuitiolla. :) <3

Paljon muutakin kirjoitettavaa olisi tässä ns. rästissä, mutta nyt kippaan hikipäisen Murun sänkyyn, syön vähän lisää lakritsijäätelöä ja painun nukkumaan. Mutta täällä siis kaikki mainiosti nyt.

Ihanaa kesän odotusta kaikille!

Ekaa kertaa ulkona paljain jaloin. <3 

Muru 10 kk

Muru täytti tänään kymmenen kuukautta. Annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi vanhat nappikuulokkeet, jotka hän sattui löytämään pöydältä - hän nimittäin rakastaa johtoja (tämä tuntuu olevan ikäryhmässä yleistä), ja mikäs sen parempaa kuin luvallinen johto leikkikaluksi.

Synttäripäivään kuului mukavan oppikirjamaiset puolentoista tunnin päiväunet (myös minä kävin unen rajoilla! - useinkaan en saa päivällä unta vaikka tilaisuus olisi, joten nämä tällaiset ovat hyviä päiviä), perhekerhoa, lorupiiriä, kirjastovisiitti (jonka aikana Muru nukkui jälkimmäisiä, tänään 35 minuutin pituisia, päiväuniaan) sekä hassuttelua ja halailua kotosalla. Iltapuurolla Muru naureskeli, kun äiti laittoi hiukset silmille ja kurkisteli niiden takaa.

Alkuillasta yritin tehdä koneella aikuisten hommia. Muru ei kuitenkaan jaksanut olla muualla kuin sylissä: ei lattialla, ei kantoliinassa selkäpuolella, ei repussa etupuolella. Lopulta jätin aikuishommani kesken, kävin lattialle makuulle polvet koukussa ja otin Murun päälleni istumaan. Siinä hän sitten rentoili jalkoihini nojaten ja natusteli kuulokkeidensa johtoa tyytyväisenä. Se oli hänen laatuaikaansa äidin kanssa tänä iltana. Minua nauratti. 

Kymppikuiseni on touhukas; päivä on hänestä hyvä, jos siihen kuuluu liikkumista ja tutkimista. Viime aikoina olemme retkeilleet paljon erilaisiin paikkoihin, joissa noita voi harrastaa. Tuntuu nimittäin hölmöltä jäädä kotiin, missä kiintoisien kolkkien määrä on rajallinen ja minä saan keräillä kaikki tavarat takaisin laatikoihin ja kaappeihin Murun tutkimisen jälkeen. Minuakin retkeily piristää!

Muru hymyilee, naureskelee, hassuttelee ja murisee. Hän tykkää "pukea itse": nappaa vaatekappaleen vaikka pyykkikorista ja laittaa sen päähänsä, viuhtoo ja nauraa, konttaa ympäriinsä vaate päässä. Hän osaa mennä piiloon verhon taakse ja kaivaa esiin äidin, joka on mennyt piiloon peiton alle. Hän harjoittelee seisomista, seisoo parhaimmillaan puoli minuuttia ilman tukea ja jää pyllähdettyään odottamaan äidin aplodeja. Hän osaa itsekin taputtaa käsiä - ja vilkuttaa. Hänellä on kaksi hammasta, joilla hän puree mielellään aikuisten poskia, sormia ja varpaita. Hänen tukkansa on viime aikoina vähän kasvanut. Aikaisemmin kutsuin häntä Silkkipääksi tai Silkkiäistoukaksi, nyt Töyhtöpääksi.

Hän rakastaa kenkiä, tossuja ja sukkia. Ihan oikeasti - häntä voi huvittaa laittamalla nämä sohvan reunalle ja huikkaamalla: "kato, tossuset/töpsykät/sukat!" Hän näkee ne ja alkaa tirskua. Taannoin katselin kenkäkaupan ikkunaa, ja kun kantoliinassa matkustava Muru huomasi, että ikkuna oli todellakin täynnä kenkiä, hän aloitti epäuskoisen tyrskimisen ja huudahtelun. :D <3 

Muru tunnistaa selkeästi ainakin seuraavat sanat: äiti, mummu, titi (tissi), titimaito, pastilli, hammaspesu, kakka, ei. Lisäksi pehmolelujen nimet: Leo, Nalle Puh, Eeva-nalle, Panda, Pöllö, Lehmä. Hän on jo aika pitkään osannut sanoa "äiti", mutta en ole uskonut hänen vielä tarkoittavan sitä. Viime aikoina on kuitenkin ollut pari sellaista tilannetta, joissa hän on kaivannut minua poissaollessani ja kavereideni kertoman mukaan selvästi huutanut "äitiäitiäiti!" Ja aivan viime viikkoina hän on alkanut jäljitellä paljon muitakin sanoja, aivan puskista: nähdään ("näjjä"), laku ("lau"), eväs ("evä"); ei, ai, au, älä, hei. Huimaa ja ihanaa: kohta hän puhuu!

Muru myös ihanasti johdattelee minua eteenpäin rutiineissamme, jos meinaan hairahtua. Tänään sänkyyn mentyämme loikoilin selälläni ja juttelin Murulle puolella ajatuksella. Hän otti käteensä kirjan ja minä jutustelin jotakin siitä: joo, sä otit kirjan, sä voit katsoa sitä... Mutta hän heittikin kirjan minun viereeni ja alkoi tuupata pyllyään syliäni kohti heti kun nousin istumaan: nyt luetaan! <3 Kirja ehdittiin lukea puolitoista kertaa, sitten hän halusi unitissille ja nukahti.

Tässä oli kuulumisia. Nyt nappaan iltapalaa ja painun Murun viereen. Voikaa hyvin, minäkin yritän! <3

Muru 9 kk

Hän on ihanin, suloisin ja kaunein. Tänään hän on ollut yltiösuloinen; kipeänä, paljon lähellä. Jutustelee, tuijottelee, sanoo "pfft" ja "tää-tei" (tai "täi-tee") ja vienosti virnuilee. 

Itsekin olen kipeänä, kaveri kävi meillä auttamassa, ihana juttu. Usein tuntuu että on vaikea saada apua arkeen; tukiverkkoni ei toimi kuten etukäteen toivoin. Mutta todellisen hädän, kuten kuolemanflunssan, koittaessa kuitenkin yleensä joku pääsee. Jos ei pääse, purraan hammasta ja kohta on jo seuraava päivä. 

Siitä on kohta vuosi kun muutin tähän kotiin masu-Murun kanssa. Hullu vuosi. Olen kaiken aikaa onnellinen, usein uuvuksissa. En enää ole ahdistunut. Se on ihanaa.

Muru löysi eilen varjonsa. Hänelle myös puhkesi eilen toka hammas. Hän treenaa tukea vasten seisomista yötä päivää, ja onpa pari sekuntia kerrallaan seisoskellut myös ilman tukea. Ihana rakas!

Meillä on kyllä hyvä elämä. Haasteitakin on, mutta onpa vaan ihana olla tässä Murun äitinä. 

Lapseni = ihme

Istun sohvalla ja syön herkkua; tänään olen ollut ahdistunut, mutta kaupungin ruuhkasta kotiin pääseminen ja herkku helpotti - sekä se, että Muru nukkuu tuossa tavallista pidempiä päikkäreitä (varmaan siksi että valvoimme viime yönä kahdesta neljään). Katson kännykästä sitä sun tätä, mieli harhailee enkä pysty tarttumaan mihinkään. 

Sitten katson Murun kuvaa, jonka lähetin kummitädille aiemmin iltapäivällä. Ajatus pysähtyy siihen, että tuollainen lapsi minulla on. Näen kuvassa hänen ihanat piirteensä, hänelle ominaisen hassuttelevan ilmeen. Kuulen hänen äänensä kuvasta. Tuollainen lapsi!

Herää lapsi, pääset syliin. <3 

Pikkusisu

Haluan toisen lapsen! Tänä vuonna alulle. Toinen vauva. <3 Kirjoitan varmaan myöhemmin tähän liittyen syvällisempää mietintää; nyt halusin vain tulla jakamaan tämän mielentilan, intoilun. 

Toiselle kierrokselle!!

Hänen vaatteensa hyllyn päällä. 

Dokumentointi

Hänellä on niin tarkka katse! Hänen hymynsä on minulle kuin palkinto, hän on minulle tarkoitus.

Toivoisin, että joku tekisi meistä dokumentin. Tallentaisi ihan vain arkeamme - niitä hetkiä, kun riehumme olkkarissa Rölli-musiikin tahtiin tai kun pöhköilemme eteisen matolla maaten. Niitä, kun Muru nukkuu parvekkeella pakkasessa ja minä juon sohvalla kofeiinitonta kahvia ja iltapäivän taivas on niin kaunis niin kaunis, monivärinen pastelli.  Niitä hetkiä, kun Muru oppii uusia taitoja (tänään hän nousi ekan kerran seisomaan tukea vasten!). Tai näitä, kun hän askartelee keskittyneesti laatikosta nyhtämiensä kestovaippaimujen kanssa (rutistelee, ravistaa ja maistelee niitä) ja minä kirjoitan blogia jalat hoitopöydän päällä röhnöttäen. 

Tuntuu, että en saa näitä hetkiä kyllin talteen enkä kyllin muiden ihmisten tietoisuuteen, vaikka minulla on blogi, vauvakirja, päiväkirja, videopäiväkirja, äänipäiväkirja ja valokuvat. (On kyllä paljon sellaisia päiviä, että en talleta edellämainituista mihinkään mitään.)

Haluaisin luoda jotain isoa, jonkin kokonaisuuden! Ehkä tekeillä oleva Muru-valokuvakirja tulee vastaamaan tähän tarpeeseeni?

Tämä vuosi on hyvä - ja uskon, että tämän vuoden aikana laitan alulle Pikkusisaruksen yrittämisen!

Rakkautta paljon! Jäsentymätöntä ajatuspuuroa paljon; sen seassa rakkaus isoina köntteinä, kuin mansikat Murun mannapuurossa.

2018

Katsottiin Murun kanssa keskiyön raketteja meidän parvekkeelta - Muru oli kantorepussa, hereillä, ja nauroi ilotulitukselle. <3 Herkistyin kun tajusin, että minulla on nyt tässä lapsi josta niin kauan haaveilin - ja vuoden 2018 vastaanotan lapseni kanssa. ME OLEMME NYT PERHE, eikä se enää muutu, sitä ei voi kukaan enää ottaa meiltä pois! 

Ja entäs se, miten huipputyyppi Muru on! Miten pöhköt jutut hänellä on ja miten iloinen hän on. Tänään hän on murissut  istuessaan potalla, nauranut katsoessaan kattoon, päristellyt iltapuurolla. Vahva läsnäolo, kuvasi eräs kaveri. <3 

Samalla tajusin, että voin fyysisesti todella todella huonosti nyt, ja oikeastaan koko mennyt vuosi oli sitä, välillä aina voin hetken paremmin ja sitten taas mentiin - eikä psyykkisessä voinnissakaan ole oikein kehumista. Vuosi 2018 tuokoon muutoksen! Tein lupauksen: alan voida paremmin.

Muru nukahti rinnalle rakettien katsomisen jälkeen. Nousin kantaakseni hänet makkariin, katsoin meitä peilistä ja totesin, että vuosi 2018 saa tulla, ja tässä se tulee, ja tässä me olemme, ja vuosi 2018 on niin freesi ja samalla täynnä, aivan täynnä väriä. <3

--- 

Hyvää uutta vuotta, lukijat! 

Uudet taidot (Muru 7 kk 23 pv)

Muru sai joululahjaksi (muun muassa)  Nalle Puhin ja pöllön. Siskoni oli tänään kylässä ja auttoi minua järjestelemään olkkarin niin, että alahyllyillä on vain Murun tavaroita - sillä Muru oppi jouluaattona konttaamaan! <3 

Tänään alkuillasta laitoin pehmolelut riviin alahyllylle ja nimesin niitä, Muru katseli. Hän naurahti jokaisen kohdalla - Pupu, Eeva-nalle, Panda, Nalle Puh - paitsi Pöllön, joka ilmeisesti on vielä vähän vieras kaveri, ja nallet muutenkin ovat hänen suosikkejaan.

No, sitten iltatissillä selostin Murulle päivän puuhia. Kerroin, miten meillä oli ollut hauskaa, kun olimme katsoneet pehmoleluja. Sitten mainitsin lelut taas nimeltä -- ja Muru nauroi niiden nimille kuin olisin kertonut vitsiä! :D Lelut eivät siis olleet näköpiirissä sillä hetkellä, vaan pelkkä niiden mainitseminen (tietyllä äänensävyllä toki) sai Murun hekottelemaan. :D <3 Hän on muutenkin alkanut tunnistaa sanoja!

Hän on alkanut myös jäljitellä - välillä hän vilkuttaa kun joku on lähdössä, ja tänään hän teki perässä, kun soitin hänelle ksylofonia!

Ihmeellistä. :D Lapseni. <3

Iltaterkut (muru 4 kk 20 pv)

Illan hämyssä taittelin seuraavan päivän kestovaippaimut; tämä on meditaationi tänään. 

Elämä ei ole silleen auvoa, että terveyteni reistaa yhä ja olen puuskittain tosi ahdistunut. Silleen elämä kuitenkin on auvoa, että oltiin tänään vauvauinnissa, rakkaani nautti ja minä nautin ja molemmat rentouduimme! Saunassa muistelin, miten olin monet kerrat istunut siellä raskausvatsani kanssa. 

(Mietin myös, mistä keksinkin sellaiset stressihärdellit loppuraskauteen, vaikka näennäisesti mitään stressattavaa ei ollut. Miksen relannut kotona ja kylpylässä vaan. Miksi juoksentelin ympäri kaupunkia. Mahdollisessa seuraavassa raskaudessa tajuan pyhittää loppupuolen aidosti levolle. No mutta sitten juoksen esikoisen perässä. ;) )

Arki- ja muun pöhinän keskellä on ihmeellistä ja kummaa välillä tajuta, että minulla on pieni lapsi, velmuilija, varpaansyöjä, vinkuja. Hänen uusin äänensä on vinkuna, kuin kissanpennulla. Samalla hän saattaa vetää suun nauruun, erityisesti silloin kun nostan häntä ja pusutan masuun tai kaulaan. <3