Pahoinvointi (rv 6+3)

Tänään se iski! Se johti töistä lähtemiseen kesken päivän, karpalomehu- ja hapankorppupiknikkiin sängyllä ja päiväuniin. Vasta sitten hain Murun hoidosta. Päiväkodista tullessa reippailtiin metsäpoluilla melkein tunti, ja kiva että tuli tehtyä se, koska kehoni kaipaa kyllä ulkoilmaa ja liikuntaa, ja tiesin etten iltaa kohden enää kykene poistumaan kotoa (hyvä kun sohvalta). Iltapalaksi mustikkakeittoa, sitä karpalomehua, piimää sekä kurkkua. Näin paljon löytyi jääkaapista sellaista mikä menee ihan sopuisasti alas! 😉

Ja väsy edelleen, ja vilu. Ja kotona alkaa olla aika sotku. En kerta kaikkiaan jaksa siivota muuta kuin ihan pakolliset. Pian voisi olla aika kääntyä sen aiemmin mainitun siivousfirman puoleen!

Raskaudesta kertominen

Tänään yksi tuttu, joka on myös itsellinen äiti, kysyi ohimennen että "no, saiko sulla alkunsa" (vauva, hoidoista). Ensin pöllämystyin suoraa kysymystä, vaikka muistin että olin kertonut hänelle yrityksestä loppukesällä. Varmaan hän koki luontevaksi kysyä suoraan, kun hänelle itselleenkin klinikka on arkinen asia. Kerroin ja sain onnittelut. 

Eräs läheinen ystävä (joka on ollut viime viikot reissussa eikä olla nähty hetkeen) puolestaan kysyi viestillä, miten hoidot etenevät. Hän tietää blogini osoitteen ja pelkään että on pakko kertoa, ennen kuin hän eksyy lukemaan asian täältä. 😃

Mutta kääk, haluaisin pitää tämän vielä pääosin salassa! Ei ole ollenkaan sellaista kaikille kuuluttamisen tarvetta kuin Murua odottaessa oli. Pikku salaisuus. 💙 (Nyt tietävät äiti, sisko, kolme läheistä ystävää ja neljä kaveria/tuttua joista kolmelle teki vaan mieli kertoa ja joista yksi on tuo mainittu kysyjä. Siis apua, jo yhdeksän tyyppiä? Tekee mieli olla hipi hiljaa ainakin kuukausi tästä eteenpäin. 😉 )

Oireet (rv 6+0)

On niin väsy, että ajatuskaan ei oikein kulje, enkä saa muotoiltua tekstiä. Kerkesin tuossa välissä olla huolissani, kun edellisen postauksen jälkeen oli pari lähes oireetonta päivää (okei, väsytti ja vilutti ja etoi vähän, mutta kiputuntemuksia tai turvotusta ei ollut ja valkovuoto hiipui hetkeksi ihan kokonaan). Siinä kelasin jo keskeytyneet keskenmenot ja kohdunulkoiset raskaudet ja vaikka  mitkä. Sitten  toissapäivänä jomotus ja polttelu alkoivat hiipiä takaisin, ja eilen pamahtivat oireet taas oppikirjan mukaan niin että huoli haihtui: jomotuksia, repäisykipuja, rinnat kipeytyivät, turvotus, nälkä, jäätävä väsy.

Eilen nukuttiin pitkään, vietettiin aamulla kaksi tuntia sängyssä (hain meille sinne aamupalat, luin sitten peiton alla omaa kirjaani, Muru katsoi piirrettyjä ja välillä halittiin). Iltapäivällä nukuttiin yhdessä päiväunet, joiden jälkeen vaivoin sain puettua meidät ja toimitettua pyykit kuivaushuoneeseen sekä lähikaupasta meille safkaa illaksi. Sitten syötiin, sitten lojuttiin sohvalla taasen kirjan ja piirrettyjen parissa, ja illan pimeydessä minun oli pakko syödä vielä toinen päivällinen. 😃 

Tänään oli vähän aktiivisempi päivä, mutta väsy tuli alkuillasta taas, ja sohva kutsui. 😉

"Miksei minulla ole pikkusisarusta?", kysyi Muru eilen illalla (kun puhuttiin kaveriperheestä, johon sellainen pian syntyy). Ja hetken päästä: "Sinä voit tehdä minulle pikkusisaruksen." Hän on niin oikeilla jäljillä että oi! 💜

Oireet (rv 5+2)

Ei mua oikeastaan jännitä onko kaikki kunnossa tai mitään, kun nää oireet niin tasaisesti ja oppikirjan mukaisesti lisääntyy. 😊

Nyt on tällaista:

- Voimistuneita repäisykipuja esim. kylkeä kääntäessä

- Lisääntynyttä "menkkajomotusta", nyt myös selän puolella

- Rinnat ovat turvonneet

- Massu pömpöttää entiseen malliin

- Huomaan huonon olon hiipivän vähän herkemmin, jos jokin ateria on viivästynyt. Ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi mitään verrattuna Murun odotuksen aikaiseen pahoinvointiin. 🤞🏼 Ehkä tämä on poika? 😉

Varhaisultraan alle kaksi viikkoa. 

Mitä raskaus on tuonut? (Rv 4+6?)

Tämän raskauden myötä, nyt arjessa:

- olen onnellisempi

- otan iisimmin

- syön enemmän ja paremmin

- näen enemmän unia

- haluan halia ja pussailla Murua entistä enemmän.

💜

Lisäksi rakennan pesää vaatteiden järjestelyn muodossa (sekä Murun että Beibin).

Olen kertonut siskolleni, kolmelle läheiselle ystävälle sekä kahdelle satunnaiselle kaverille, joille teki vaan mieli kertoa. ☺️

Olot (rv 4+3!?)

No on raskausoiretta kyllä! 😉 Varsinkin kun tunnistan nyt nämä kaikki viime raskaudesta. En ole näillä oireilla edes kokenut tarvetta tehdä uutta testiä (jotta näkisin vahvistuvan viivan). No ehkä huomenna?

Pahoinvointi ole ainakaan vielä iskenyt, lievä kuvotus vain. Kohtua jomottaa, polttelee, ja tänään on tullut myös niitä vanhastaan tuttuja tuntemuksia, kuin joku koukkisi lantionpohjaa virkkuukoukulla. Vessahädät ja nälät ovat aggressiivisia. Yleisesti on tuskainen ja puuskuttava olo, hikoilupuuskia (palelun lomassa), masu pömpsöttää eikä suvaitse yhtään kiristäviä housuja. Oi tätä. 💙 Ajatukset ja tulevaisuudensuunnitelmat kiertyvät tärkeimmän ympärille: lasteni, joita tulee olemaan kaksi.

Plussa!

Tässä pikku hiljaa totuttelen ajatukseen, että olen RASKAANA! 😃💖 Melko lailla arvasin tämän kyllä, oireiden ja menkattomuuden perusteella. Varsinkin eilen oli sen sortin jomotusta, että ajattelin että pakko tulla vauva, ei voi tulla vaan menkat. Olisin ollut tosi pettynyt ja hämmästynyt jos olisikin ollut nega! Murustakin oli aikanaan testipäivänä samanlainen haalea plussa kuin tämä. 

Tajuan miten etuoikeutettu olen, raskaaksi ekasta inssistä. Toki asioita voi vielä mennä pieleen ja odottelen varhaisultraa varovaisesti, mutta kyllä nyt jo iloitsen siitä että masussani pikkusisarus kasvaa! Meidän  perheeseen lisäystä. ❤️ Olen tosi onnekas!

Aika paljon jomottelee siihen nähden, että alkio on tällä viikolla vasta 0,5-1 mm mittainen. 😉 Klinikalta sanoivat, että  näillä oireilla minun ei edes tarvitse käydä hCG-verikokeessa, joten jätän käymättä. Kilpirauhasarvot sen sijaan mittautan heti huomenna; on loistavaa, että näistä otetaan koppi näin varhain (kilpirauhasen toimintahan muuttuu raskauden aikana ja vajaatoiminnan lääkitystä on syytä säätää heti alussa). Ja varhaisultra on 30.9.

Masun kasvua odotellen, hyvin syöden ja jomotuksia hoivaten mennään! 💙 (Söin tunti sitten lounaan. Kauhea nälkä.) Mun Murusta tulee isosisko! 💜

Yk 1: Viimeisen piinapäivän ilta

Tavallaan haluaisin nyt hiukan fiilistellä tätä potentiaalista yksilapsisen ja kaksilapsisen perheen elämän rajapintaa, mutta oikeastaan haluan vaan pian nukkumaan. Mielessä liikkuu lähinnä, että oispa vissyä ja suklaata. :D Pakko ostaa huomenna vissyä ja suklaata!

Menkkatiputtelua ei näy. :) Hetki sitten pusuttelin nukahtavaa Murua ja kerroin, kuinka häntä rakastan. Ripustin pyykit ja seuraavaksi lämmitän pizzaa, jonka alkuillasta tilasin meille, kun en jaksanut lähteä kauppaan. Jäätävä väsy! Tänään olen ollut myös aika lyhytpinnainen Murun kanssa; hormonijuttuja?

Edelleen mielessä vaan se vissy ja suklaa. :D

Yk 1: Viimeinen piinapäivä (dpo 14)

En pysty en kestä en malta! Tänään koetan olla tehokas töissä, koska siellä on kaikkea rästihommaa ja teen muutenkin pitkän päivän. Iltapäivästä on palaveri, jossa tyypillisesti yli puolet käsiteltävästä asiasta ei koske minua, joten kerkeän siellä tuijotella seinille, teeskennellä skarppia ja ajatella Vauvaa. 😉 Ajatella meidän kolmen hengen perhettä. 💜

Viikonloppuna tuli parit repäisykivut venytellessä (opin tämän sanan jostain toisesta lapsenyritysblogista), ja tänä aamuna bussin penkille rojahtaessani tuntui alavatsassa paine, jollainen mulla yleensä liittyy ovulaation aikaan (ei siis menkkojen). Tuttuja viime raskaudesta nämäkin. Onpa kivaa, kun on kerran jo ollut raskaana ja voi 'ottaa homman haltuun' aivan eri tavalla. 🙂 Valkovuoto on vähän runsastunut vielä, mutta punaista tiputtelua ei näy. Uskon aika vahvasti tähän nyt. Mutta kylläpä jännittää. 

Yk 1: Oloja (dpo 13)

Hassua että on jo dpo 13, mutta siis hyvä, niin loppuu jännittäminen ja pääsee testaamaan! Oltiin pikku reissussa Murun & Tädin kanssa. Vähän sama meno oireiden suhteen jatkui läpi näiden päivien; menkkajomottelua, nälkä vähän väliä mutta kun saa ruokaa eteen sitä ei teekään hirveästi mieli. Nyt on ollut parina aamuna myös epämääräistä unettomuutta; olen herännyt jo ennen Murua(!) joskus kuuden / puoli seitsemän aikaan, käynyt vessassa ja puolinukkunut lopun aamua. Kuukautisvuotoa ei näy, ja normaalisti tässä vaiheessa alkaa tosiaan jo vähän tiputella. Valkovuoto on lisääntynyt, tosin. Se herättää epäilyjä molempiin suuntiin. Tulepa jo keskiviikko!

Yk 1: Oloja (dpo 11)

Menkkaisaa jomottelua, välillä poltteluita. Nälän ja vähän etovan olon yhdistelmää/vuorottelua. Palelua -- mutta kai se on normaalia syksyllä palella ulkona - ja myös sisällä - vai onko? ;) Nyt myöhäisilta, jäätävä nälkä ja vessahätä taas. Turvottelua, suolisto-oiretta (tätä mulla on yleensä menkkojen yhteydessä, mutta ei etukäteen). Valkovuotoa vähemmän kuin normaalisti tässä vaiheessa kiertoa, luulen. Jos ylihuomiseen mennessä ei tule punaista tiputteluvuotoa, alan vakavissani uskoa että Beibi. :) 

Tänä aamuna Murun vierestä herätessäni kelasin, että olen tosi tyytyväinen tähän elämään. <3 Ja koska elämäni suurin unelma eli äitiys on jo todellisuutta, "kaikki" ei ole kiinni tästä mahdollisen uuden raskauden alusta tai alkamattomuudesta. Jäitä on siis hatussa huomattavasti enemmän kuin Murua yrittäessä, ja hyvä niin. Raskaustestejä mulla on vaan 2 (ei esim. 20), enkä osta lisää, enkä varmasti testaa etukäteen. ;) Testipäivä on ensi keskiviikko. Se on myös menkkojen oletettu alkamispäivä.

Ristissä sormet!

Yk 1: Oloja (dpo 9)

Eilen iltapäivällä alkoi aika erikoinen juilinta ja kipuilu alavatsalla (tuntui kuin siellä olisi puhjennut pieni kukka, joka ottaa aika ronskisti lisää tilaa). Lisäksi tavallista jomottelua oli iltapäivän ja etenkin illan mittaan. Alkoi taas tuntua, että ehkäpä tärppää! Ole beibi. <3 Näin viime yönä unta kiinnittymisvuodosta, mutta ei mulla Murustakaan aikanaan mitään vuotoa ollut, joten sellaista en odota. Viime raskaudessa oli "menkkaolo" lähes viikon ajan ennen menkkojen oletettua alkamispäivää, ja nyt on vähän samoja meininkejä! Jatkuva pieni jomottelu. 

Testin tekoon on kuusi päivää. Pitäisi malttaa, pitää keho ja mieli rauhallisina! Viikonlopuksi tiedossa pientä kivaa reissua Murun ja hänen tätinsä kanssa. 

P.S. Vähän ujostuttaa eilisen mielenterveyspostauksen johdosta, koska sitä on luettu niin paljon ja siinä on niin henkilökohtaista sisältöä juurta jaksain avattuna, vaikka anonyyminä täällä ollaankin. Mielelläni ottaisin vastaan kommentteja siihen! :)

Sopiva aika (sisältää avautumista mielenterveydestä)

Tämä tuntuu sopivalta ajalta yrittää toista lasta, vaikka aiemmin haaveilinkin, että ykkösen ja kakkosen ikäeroksi olisi tullut kaksi vuotta (nyt tulee parhaimmillaankin kolme). Yleisestihän minusta tuntuu, että "vähän kaikki" on elämässäni tapahtunut viisi vuotta liian myöhään ;) mutta vakavasti puhuen nyt on sellainen olo, että vauva sopisi tähän hyvin. 

Murun kanssa on nykyään helppoa! On ollut tahtoiän purskahduksia ja sellaista, mutta yleisesti ottaen on helppoa. Enää meillä ei valvota öitä. Muru on iloinen, nokkela ja empaattinen pomppija ja jutustelija. Hän kertoo mihin puistoon haluaa mennä, pyytää apua korkealta hyppäämiseen, pussaa  spontaanisti ja sanoo iltaisin kainalossani: "Äiti, sinä olet tosi ihana aikuinen." Hän pyytää minua olemaan huutamatta, kun suutun. (Yritän olla huutamatta!) Hän kysyy: "Mitä sinä osaat?", jolloin minä teen hassun ilmeen tai päristelen kieltä; sitten hän näyttää mitä itse osaa, yleensä kovaäänistä päristelyä jossa sylki lentää. Kun häneltä kysytään nimeä, hän esittäytyy kaikilla kolmella etunimellään -- tai joskus vastaa: "En halua kertoa." <3 

Lisäksi tuntuu, että oma vointini on nyt suhteellisen tasainen sekä fyysisesti että henkisesti. Jaksan, en hajoile enkä uuvu. Joskus väsyttää ja joskus hermosto käy vähän ylikierroksilla, mutta kaikki rullailee silti. Iloitsen Murusta ja inspiroidun tulevaisuudenhaaveista (mm. oma asunto suosikkialueeltani, ehkä uusi työ, ehkä vielä kolmaskin lapsi). 

Minullahan puhkesi ahdistuneisuushäiriö Murun syntymän jälkeen. Merkkejä näkyi jo Murua yrittäessä, kun testasin ekasta kierrosta negan. Elämässä tuntui olleen sitä negaa edeltäneinä kuukausina aivan liikaa: äärimmäisen kuormittava parisuhde, työuupumus,  lakipisteen saavuttanut lapsenkaipuu ja hoidot joiden alkua olin lykännyt  em. parisuhteen ja muun härdellin vuoksi; se olo että en ollut kuunnellut unelmiani vaan olin jumiutunut auttamaan toista ihmistä, jolla oli vaikeaa ja jota en kuitenkaan voinut pelastaa. Ja sitten se nega, ja kaikki tekemäni "virheet" pikakelauksella päässäni, epätoivo siitä että raskautumista pitäisi odottaa vielä määrittämätön aika. Harvahan ekalla plussaa, ja tiesin sen -- silti odotin vilpittömästi niin käyvän. Sitten jäin viikoksi sairauslomalle ahdistuksen vuoksi.

Raskauden alettua ahdistusoireet jäivät pois, mutta alkoivat pikku hiljaa hiipiä takaisin loppuraskauden ylenmääräisen stressaamisen ja hätäilevän pesänrakennuksen merkeissä. Ja siis kehonihan oli TOSI kovilla lähes koko odotusajan, vaikka säästyinkin monelta 'klassiselta' oireelta kuten vaikka liitoskivuilta: Pahoinvoinnin vuoksi laihduin reippaasti, rauta-arvot tipahtivat ja kilpirauhanen meni ylikierroksille, keskiraskaudessa riuduin tukkeutuneiden poskionteloiden kanssa ja loppuvaiheilla tuli hengenahdistusta, joka ehkä oli jo ahdistuneisuushäiriön oire. Tai raskausmyrkytysoire tai kilpirauhasoire tai sitä että kohtu (ja perätilassa olleen Murun pää) painoi palleaa ja keuhkoja? En enää yhtään tiennyt, mitä kehossani tapahtuu ja mikä mistäkin johtuu. Tämä paheni Murun synnyttyä. 

Ahdistuneisuushäiriödiagnoosi ja -lääkitys tuli Murun ollessa jo yli puolivuotias. Alussa en itsekään tunnistanut oireita psyykkisperäisiksi, koska ne ilmenivät niin kehollisina (hengenahdistus oli pahin). Lääkitys sekä säännöllinen vyöhyketerapia toivat helpotuksen. Psykoterapia alkoi joskus tämän vuoden keväällä. Nyt vasta ollaan päästy vähän alkuun asioiden käsittelyssä. 

Lääkityksen yritin lopettaa ennen hedelmöityshoitoja, mutta se ei onnistunut. Nyt syön kuitenkin pienempää annosta kuin ennen ja voin ihan OK. Tavoitteena on purkaa lääkitys mahdollisimman pian, mutta hitaasti ja oloja kuunnellen. Tämä lääke on raskauden aikana sallittu, joskaan ei erityisen suositeltava. Lääkitys on kuitenkin sikiön kannalta parempi juttu kuin äidin huomattava oireilu.

Suoraan sanottuna on aika totaalihanurista että edelleen, Murun ollessa jo yli kaksivuotias, joudun kamppailemaan tämän asian kanssa ja syömään lääkkeitä --  mutta koska hermostoni ja välittäjäaineenvaihduntani on mennyt vähän 'rikki', sen korjaantuminen ennalleen ottaa aikansa. Kärsivällisyyttä kysytään. Terapeutti onneksi on sitä mieltä, että tosi hyvin mä vedän. Hän jännittää mahdollisia raskausuutisia kanssani.

Yk 1: No onko mitään oloja (dpo 7)?

Eipä ihan kauheesti. Mutta mahdollisesta kiinnittymisestä on vasta ihan hetki, tai sitten se ei ole vielä tapahtunutkaan? Luin, että (terveillä yrittäjillä) suurimmassa osassa yrityskiertoja munasolu hedelmöittyy. Mutta kiinnittyminen ja kiinni pysyminen on se haasteellinen osuus. Ja tietysti hedelmöittynyt solu voi osoittautua elinkelvottomaksi, tai mitä kaikkea voikaan käydä. Murua yrittäessäni tunsin ekassa kierrossa erikoisia alavatsakipuja, vaikka testasin sitten negan. Ehkä kiinnittymisyritys oli.

No on mulla kuitenkin ollut joitain oireita: lievää rintojen paisumista, menkkamaisia jomoja jo monta päivää, välillä polttelua alavatsassa vasemmalla (ovulaatio tapahtui lopulta oikealta, mutta jos se on kiinnittynyt vasemmalle? tai mitä lienee), muutamia vihlaisuja istualta noustessa (nämä olivat tosi tuttuja viime raskaudessa), välillä kova nälkä ja samaan aikaan ei tee oikein mieli ruokaa. On vähän väsyttänyt, paleltanut. Viikonloppuna oli jänniä makujuttuja: rautatabletista, joka yleensä maistuu  vain kinuskiaromilta, maistui ällöllä tavalla rauta läpi. Äitini tarjoama kala maistui niin oudolta, että epäilin sen tuoreutta ja jätin syömättä, vaikka äiti ja Muru sitä söivät ja kyllä se tuoretta kuulemma oli...

Ja melkein unohdin mainita jäätävän turvottelun, jota oli muutaman päivän ajan inssin jälkeen! Periaatteessahan niin varhain ei pitäisi tulla oireita, mutta olen taipuvainen uskomaan että voi tulla, koska hedelmöittynyt munasolu on kykenevä lähettämään kemiallisia signaaleja jo ennen kiinnittymistä. 

Tätä kirjoittaessani alaselkää taas kevyesti jomottelee. Välillä on ollut käpertyvä kipeänlainen olo, välillä ihan sangen tavallinen. Monena hetkenä on tuntunut että ihan varmasti tästä jo tärppää, välillä taas mietin että no ei takuulla. Tässä piinailussa olen edelleen huono... Tietoinen mieleni ei onneksi tällä kierroksella hirveästi askartele asian parissa, kun on arjessa muutakin ja yksi elävä lapsi tuossa touhottaa, mutta alitajunta askartelee, piilevä jännitys tuntuu.

Eilen pidin 5-viikkoista vauvaa sylissä, ja se oli eka kerta, kun Muru ei tullut mustasukkaiseksi sylissäni olevasta pikkuisesta -- hymyili vain vauvalle ja leikki pientä kurkistusleikkiä. :)