Yk 1: Inssiin (kp 15)!

Inssihommia TÄNÄÄN! Plussa pärähti lopulta kuin tilauksesta tikkuun aamulla. Soitin vielä klinikallekin... Siellä mua jo ootellaan. Alavatsalla polttelee miellyttävä ovulaatiokipu ja sielussa miellyttävä "omien unelmieni subjekti" -olo. Toivokaa mulle plussatuulia, jooko!

Yk 1: Toinen ultra & inssin siirto (kp 14)

Inssi siirtyi huomiselle!! Munarakkula oli tänä aamuna ultrattaessa jo aika kypsä muttei vielä tarpeeksi muhkea, ja ovistesti näytti vielä tänä aamuna negaa. Nyt koetan keksiä muuta (rentouttavaa) tekemistä ja ajattelemista, etten stressaisi liikaa! :D 

Yrityskierto 1: Inssiä edeltävä ultra (kp 11)

Ultrassa käyty! Oma tuntumani osui oikeaan - tarkkailen joka kierrossa limaneritystä, eikä sen perusteella tunnu siltä että ovulaatio olisi vielä ihan käsillä. Mutta melkein. Jos tämä kierto seurailee keskimääräistä kiertoani, ovulaatio olisi maanantaina (kp 14). Se vaikutti lääkärinkin mielestä todennäköiseltä - tai sitten sunnuntaina, jolloin myöskin ehditään vielä tehdä inssi tähän kiertoon. Kunhan vaan ovisplussa ei tule huomenna. No, ei se varmaan tule, koska munarakkulat olivat vielä sen verran epäkypsät. (Joo, niitä oli kaksi, yksi kummassakin munasarjassa lähes samaan tahtiin kypsymässä... Lääkäri veikkasi, että vasen voittaa. Minä en muistanut kysyä, mitä sille toiselle munarakkulalle sitten tapahtuu - jääkö se lähes-kypsänä vaan odottelemaan seuraavaa kiertoa, vai surkastuuko se? Vähän pidän salaa sormia ristissä rakkuloiden yhtäaikaiselle luonnolliselle kypsymiselle ja kaksosille! Luulen että minulla on toisinaan tuplaovulaatioita, koska joissain kierroissa tunnen ovulaatiokivut ensin toisella ja sitten toisella puolella.) 

Maanantaille varattiin jo valmiiksi ultra, jonka voi perua jos plussat ovat hyvin suotuisat, ja inssi. Maanantaina on sopivasti vapaapäivä ja Muru päiväkodissa, joten ehdin juosta näillä käynneillä sekä niiden välissä psykoterapiassa, ja sitten kotiin vastaanottamaan remonttireiskaa joka tulee laittamaan kylppäriin ja keittiöön juttuja (edellinen vuokralainen on elänyt ihan pellossa täällä, kaikki vuotaa tai on rikki, jopa WC-pönttö meni kokonaan vaihtoon). Puuhakas päivä tulossa siis.

Jep jep! Nyt olen saikulla flunssasta ja Muru tänäänkin hoidossa, joten voin lepäillä. Jos maltan.

Notes to self seuraavaan raskauteen

Kun/jos tulen uudelleen raskaaksi, koetan muistaa:

- mennä ajoissa nukkumaan

- käyttää siivousfirman palveluja

- syödä säännöllisesti

- huolehtia, että saatavilla on myös ruoka-aikojen ulkopuolella järkevää naposteltavaa

- ennaltaehkäistä pahoinvointia ja varmistaa ravinnonsaantiani em. napostelulla pitkin päivää

- juoda ainakin vettä, vaikka kuinka olisi huono olo

- käydä uimassa (viime raskaudessa pahoinvointi helpotti aina vedessä, ja olihan se pulikointi muutenkin luksusta, kylpylässä siis kävin enemmän kuin uimahallissa)

- antaa itselleni kokemuksia, joista nautin :)

Tämä lista odottaa mua sitten täällä, kun on aika lukea sitä. 

---

Muru kysyi taannoin: "Missä minun sisko on?" (En ole kertonut hänelle yrityksestä tokikaan.)

Ikäkriisi, äitiyskriisi

Tuntuu usein, että olen liian vanha äiti. Biologisesti en ole vanha, klinikallakin koko ajan toistelevat että nuori. Lisäksi munasarjani ovat kuulemma huippuvireessä. Olen kuitenkin paljon vanhempi äiti kuin alun perin halusin olla. Asiaa ei yhtään auta se, että olen tänä kesänä bongannut kasvoiltani ensimmäiset juonteet. Vähän nolottaa kirjoittaa tästä "hassusta kriisistä". Nolous kertonee siitä  että en täysin anna itselleni lupaa tuntea näin. Tämä on kuitenkin tärkeä asia ja ansaitsee saada muodon tekstinä.

Kilpajuoksun tunne on leimannut koko lastenhankintaani: sellainen tunne, että olen oikeastaan jo myöhässä, ja nyt jos koskaan on äkkiä saatava se (ensimmäinen, toinen, ehkäpä ehkäpä vielä kolmaskin) lapsi, jos mielin ikinä enää olla vähänkään onnellinen tässä elämässä [drama queen much?]. ;D Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että en missään nimessä kokenut itsellisen äitiyden olevan  kohdallani "rohkea päätös" enkä varsinkaan "epätavallinen ratkaisu siinä iässä" (! mitä hittoa?). Koin sen olevan täysin vääjäämätön ja maailman luonnollisin, joskin turhan myöhään tullut, seuraus sille riipivälle kaipuulle jonka kanssa elelin vuosia. Koin tämän olevan  ainoa mahdollinen tie, taakan pois pyyhkivä lämmin tuuli, kotiintulo pitkän matkan jälkeen (itkettää).

Miksi kiireen ja myöhästyneisyyden tunne? Siksi kai, että vertaan elämäämme vanhoihin mielikuviin joita minulla oli itsestäni nuorena äitinä. Siksi että suren "menetettyjä vuosia" jotka vietin ilman lasta? Syytän itseäni niistä parisuhteista jotka "halusin vielä kokeilla", syytän haahuiluvuosista. Harmittelen sitä, että lapseni isovanhemmat ovat jo vähän vanhoja hekin. Sitä, että olen itse jo ikäloppu kun muksut muuttavat kotoa? Mutta oikeasti en ole. Olen hyvinkin, erittäinkin keskivertoikäinen vanhempi. Harmittaa, etten pystynyt ylittämään itseäni ja ryhtymään itsellisesti keskivertoa nuoremmaksi vanhemmaksi?

Terapeuttini sanoo, että on epäreilua minua kohtaan, että vertaan ikääni niiden ystävien ikään, jotka ovat saaneet lapsen luomusti (ehkä jopa suunnittelematta) heteroparisuhteessa. Minä olen kulkenut täysin toisen polun. Itsellisten äitien joukossa olen edelleen juniori. Se ei kuitenkaan poista sitä, että vauvakuume alkoi poltella sydänalaani jo 19 vuoden iässä, ja siitä lähtien olen henkisesti pedannut elämääni sen ympärille, että "parin/muutaman vuoden päästä" saan lapsen. Olin jo täyttänyt 30, kun Muru syntyi.

Välillä näen kirkkaasti, miten absurdia on miettiä näitä ikäasioita. Ensinnäkin, jos olisin saanut lapsen aikaisemmin, hän ei olisi Muru. Mitä enemmän Muru kasvaa ja kehittyy omaksi persoonakseen, sitä merkityksellisemmältä tuntuu että sain lapsekseni juuri hänet. 

Toisekseen, jos olisin saanut lapsen aikaisemmin, olisin silti NYT tämän ikäinen kuin olen. Minulla vain olisi isompi lapsi. Esikoisen pikkulapsiaika olisi osaltani silloin jo takana, enkä saisi elää sitä nyt. Tässä mukana vain pyörisi joku viisivuotias. Kuusivuotias? Erikoinen ajatus sekin.

Tämä on asia, jota työstän pikku hiljaa. Ei mikään vuosisadan kriisi, mutta mukana kulkeva, yksi puheenaihe terapiassa. Välillä kelaan tätä, välillä unohdan -- kelaan tulevaisuutta, suunnittelen, vähän haaveilen -- ja välillä uppoudun tähän arkeen Murun kanssa. Pian sallin perheemme kasvaa, ja toivottavasti se on kasvaakseen.

Yrityskierto 1

Eilen alkoivat kuukautiset eli käynnistyi ensimmäinen yrityskierto. Ensi viikon perjantaina 23.8. on ultra, jossa tarkistetaan munarakkulan tilanne, ellei ovisplussaa siihen mennessä ole tullut. Plussa saattaisi osua viikonloppuun, jolloin klinikka on kiinni, joten lääkäri lupasi, että tarpeen mukaan voidaan tuolloin perjantaina pistää munasolun irrotuspiikki ja siis tehdä inseminaatio. Jos munarakkula on vielä tuolloin kovin epäkypsä, inssi mennee seuraavan viikon alkuun.

Ovulaatiotestit. Jos näillä pärjäis.

Alkaa jännittää!

Fiilistelyä vaan

Mulla on tänään äitiysfarkut jalassa. ;) Siksi että omat tavalliset farkkuni ovat huonossa jamassa, mulla on osittainen vaatteidenostolakko tänä vuonna joten en ryntää ainakaan toistaiseksi uusia farkkuja hakemaan, ja nämä mammahousut ovat sellaiset joissa on myös vyönlenkit, joten saan ne pysymään ylhäällä. "Äitiyskaistale" jää piiloon löysän paidan alle. Tämä sama asukokonaisuus toimisi isonkin vatsan kanssa. 

Toivon että pääsen pian taas isomahaiseksi, katseiden kohteeksi, ihmiseksi joka ei juokse bussiin (koska ainakin viime raskaudessa juuri bussiin juokseminen - fyysisen rehkinnän ja psyykkisen stressitilan eli kiireen yhdistelmä - aiheutti armotonta supistelua). Kuvassa näette mallikelpoisen munarakkulani kolme päivää sitten ultrattuna!

Oltaispa pian taas ytimen äärellä, vauvan odotuksen äärellä. :)