Vuosisadan rakkauden saapumisilmoitus

Hiljaisuudesta varmaan arvaattekin, mitä täällä on tapahtunut, eli se vääjäämätön. <3

Toivottavasti ette ole olleet huolissanne hiljaisuuden pitkittyessä. Meillä on kaikki hyvin.

H syntyi perjantaina 5.5. iltapäivällä. Sukupuoleksi kirjattiin tyttö.

H on maailman kaunein, ihanin ja ihmeellisin. Minä olen käsittämättömän rakkauden, hormoneiden ja kovan univelan höpsäyttämä. Pääsimme sairaalasta kotiin vasta eilen; kertoilen synnytyksestä ja sairaalaseikkailusta toiste lisää. H voi hyvin, ja minäkin kaiken muun paitsi univelkani osalta. 

Hän on kaunis, kaunis, kaunis. Hän on pieni nöpö, myty, kulta. Hän on ihmeellinen rakkaani. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3  

Hänellä on minun sormeni ja kuulemma myös varpaani. Hän on liikkuvainen kuten kohdussakin; osaston kätilö pani merkille, että hän liikuttaa kehoaan hyvin paljon sekä valveilla että unessa. Saattaa kuulemma lähteä aikaisin ryömimään. Samalla hän on kuitenkin rauhallinen; hän ei yleensä itke. Vaikka itkisikin, hänellä on hyvin suloinen ääni. Jos hän ei ole syömäpuuhissa tai nuku, hän vain katselee. Hän säpsähtelee joitakin kovia ääniä samaan tapaan kuin kohdussa. Äkkinäisiä kosketuksia hän säpsähtelee myös. 

Hän on jo nyt erilainen kuin vastasyntyneenä. Hän on alkanut kohdistaa katsetta, selvästi tuijotella keskittyneenä kun vaikkapa sytytän huoneeseen valot. Hän on tukevoitunut ja pehmentynyt. Hän on alkanut itkeskellä hiukan aiempaa enemmän syömisen yhteydessä. Ekat päivät (tai siis yöt) hän lähinnä röhki rintaa hamutessaan kuin pieni possu, mikä oli maailman suloisinta! Hänen pienten silmiensä killittävä katse yöimetyksellä on maailman suloisinta. 

Eilen mietin: Minulla on se mitä kaikkein eniten haluan, se on minulla kaiken aikaa, sylissä ja vieressä ja käsillä. Eikä se ole menossa pois! Juuri nyt lepäilen sängynpäätyä vasten, ihokkain H:n kanssa peiton alla. Hän lienee heräilemässä, kohta syödään. Sen jälkeen minäkin toivottavasti nukun. 

Minulla on epäuskoinen, elämän tarkoituksen löytänyt olo.

Itken koko ajan. 

Tässä, tässä hetkessä ja tässä sängyllämme nyt, on kaikki. <3 

Laskettu päivä + 2

Hyvää vappupäivää kaikille lukijoille! 

Ostin meille tällaisen! Vuoden kuluttua pallon valinnassa huomioidaan myös H:n mieltymykset. 

Tänään teki mieleni, kolmen kotoilupäivän jälkeen, nähdä vähän ihmisiä. Sopivasti näinkin, paria kaveria, syrjässä isoimmasta vappuhumusta. Kelasin, että ensi vappuna sitä pyöritään täällä (tai jossakin) lähes vuoden vanhan H:n kanssa. Huisia! 

Tilaamani ihana kantoliina saapui, tänään avasin sen postipaketista ja ihailin. Ihana ihana! NIIN HIENO!! Pian siihen kiedon H:n! 

Tänään tuntuu hippusen flunssaiselta. En haluaisi synnyttää kipeänä, ja kipeänä olo on tietysti muutenkin mälsää, joten koetan tehoparantaa itseni. 

Supistuksia? Hiukan lisääntyvästi, mutta edelleen vaatimattomia. Saa nähdä tuleeko H rytinällä sitten kun päättää. Hän touhuaa ja myllää! Ehkä hän ei erityisemmin välittäisikään syntyä, vaan jäädä kohtuun bilettämään?

Rakkauteen pakahtumista. Syvää  ja avaraa sielun onnellisuutta, vaaleansinistä, taivaansinistä. Rauhoittumista kotiin; ei kiire mihinkään, emme tarvitse enää mitään. Samalla malttamatonta odotusta, maagiset päivät!

Tule kanssani kylpyyn (rv 38+5)

Tänään oli aivan taianomaisia hetkiä murun kanssa kylpylässä! Kyllä, voisin käydä siellä joka päivä. Paikka oli hiljainen, koska oli arkipäivä ja virka-aika. Altaan pohja ihanan sininen - olisipa minulla siitä vedestä kuva tähän postaukseen liitettäväksi. Uiskentelin ja kelluin ja lilluin ja saunoin. Tuumailin, että toivottavasti voin välittää H:lle rakkauden veteen. Saunassa muut kylpijät ottivat taas kontaktia, kyselivät raskauden sujumisesta, yllättyivät lasketusta ajasta.  

Altaissa juttelin murulle ja rohkenin sanoa ääneen erään nimen, jota olen hänelle miettinyt. Lopullisesti pystyn päättämään nimestä vasta häneen kasvotusten tutustuttuani. Ja sukupuolikin on tosiaan vielä arvoitus - minulla on kyllä tätä nykyä vahva aavistus, ja luulen että pasmani menisivät sekaisin jos aavistukseni osoittautuisi vääräksi, mutta kaikkeen tietysti varaudutaan. :D 

Tänä iltana taas aivan lievästi supistelee, jomottelee. H touhuaa. 

Nämä päivät, nämä niin niin ainutlaatuiset päivät. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 

Perätilatarina, osa 2

H jäi perätilaan, ja suunnitteilla hänelle on nyt alatiesyntymä peppu edellä. Synnytyksen spontaani käynnistyminen olisi suotavaa. Tähän mennessä minulla on ollut vasta aavistuksenomaisia supistuksia. H on kyllä ollut hyvin aktiivinen jo toista viikkoa, jotain hän siis valmistelee!

Miten perätilatarina eteni? 

27.3. (rv 35+2) minulle tarjoiltiin jo ulkokäännöyritystä, mutta en halunnut sitä vielä tuolla viikolla riskien vuoksi, sekä sen vuoksi että ennuste H:n kääntyvyydelle vaikutti hyvältä vielä viikonkin päähän. Jatkoin lantion pehmentelyä vyöhyketerapian ja Spinning Babies -harjoitusten parissa. H ei kääntynyt, mutta vyöhyketerapia oli rentouttavaa ja kivaa.

2.4. (rv 36+1) rentouduin kylpyläkäynnillä ystävän kanssa. H tuntui olevan hyvin irrallaan ja ylhäällä, ja fiilistelin sitä miten hän hölskyi pitkin kohtua veden alla ollessamme. Sitten kuitenkin tuntui että H upposi alaspäin ja taaksepäin, juuri siellä kylpylässä (tarkemmin ottaen porealtaassa) ollessamme. Ehkä hän vaihtoi hieman asemiaan, mutta en tuntenut vielä tuona enkä seuraavanakaan päivänä alalantiossa painetta, joka kertoisi hänen "telakoituneen". 

Parin päivän kuluttua (4.4., rv 36+3) lääkäri totesi H:n humpsauttaneen peppunsa sen verran alas, ettei käännöstä voitu enää yrittää. Hän veikkasi, ettei käännös olisi onnistunut edelliselläkään viikolla, koska H on ollut perätilassa jo niin pitkään - kun taas edellisen viikon lääkäri oli veikannut että seuraavallakin viikolla vielä voisi kääntyä. Eri näkemykset, mene ja tiedä.

Tuon päivän (36+3) iltapäivänä, ja sitä seuraavana päivänä, H olikin selvästi alhaalla. Sitten paine taas hellitti, minkä jälkeen H:n pää on jälleen möyrännyt ylempänä, missä voin silitellä sitä, piirrellä siihen sydämiä ja epähuomiossa napauttaa mupua nepparilla ohimoon, kun laitan takkia kiinni. Aika ainutlaatuista, että H:n pää on näin lähellä ja loppuun asti paijattavissa. <3 Hetkittäin tajuan, että useimpien vaavien tapauksessa tosiaan on toisin. 

H tuskin enää kääntyy, vaikka hiukan vielä pomppisi ylös alas. -- Juuri tämän kirjoitettuani itse asiassa huomasin, että nyt hän taitaa olla alempana taas. -- Lääkäri sanoi myös, että vaikka H vielä asettaisi jalkansa Buddha-asentoon (peräjalkatarjonta), se on yhtä mainio asento syntyä alateitse kuin linkkuveitsiasento (pakaratarjonta). Jalkatarjontaan (jalat suorana alaspäin) ujuttautuminen taas olisi H:n tapauksessa epätodennäköistä. Tarjonta tarkistetaan taas ensi viikon kontrollissa - tai synnyttämään tullessamme, kumpi onkaan ajankohtaista ensin. 

Odotan H:n tuloa suurella rakkaudella. <3 Minulle toivotettiin tänään (rv 38+4) kärsivällistä loppuodotusta, mutta ei tässä mitään kärsittävää ole. :) Sen sijaan sanon H:lle välillä että älä tule ihan vielä tänään; olen tehnyt viimeisiä vauvahankintoja ("ai niin, tarvitsemme muuten ehdottomasti sen-ja-sen") ja kotijuttuja. Nyt alkaa olla kaikki siinä mallissa että muru saa tulla; sairaalakassitkin pakattuina. Minä haluaisin lillua kylpylässä joka päivä. Myös kävely ja sauna tekee hyvää. Unirytmiä yritän vaalia, mikä on välillä haaste.

H muru, rakastan. <3 

Kuukausi laskettuun aikaan

Mitäs tein tänään?

Ostin asioita kotiin! Viimeisiä asioita. Melkein tein ostopäätöksen patjojen suhteen, jotka siis yhä sängystä uupuvat ja joita olen pari kuukautta katsellut (no okei, pari kuukautta sitten viimeksi katsellut ja sen jälkeen antanut asian hautua). Ylihuominen on oma deadlineni päätökselle. 

NYT on saatava koti kuntoon! Tällä viikolla iski pakottava tarve tehdä loput hommat ja ostokset, ja tämän viikon aikana ne nyt taitavat hoituakin. Miten hienoa! Pesänrakennus? Alkuviikosta minulla oli myös voimakas tarve käpertyä, möhiä ihan vaan kotona kunnes synnytän. Ja toisaalta olin yksinäinen, kuormittunut, reppana. Nyt loppuviikkoa kohden oloni on taas seurallisempi ja liikkuvaisempi, ja huomaan taas että en ole yksin. 

Kävin tänään lantion magneettikuvassa; nyt kartoitetaan, miten hyvin H mahtuisi syntymään alakautta peppu edellä. Eilen kävin vyöhyketerapiassa (ensin pehmeät keinot, sitten ulkokäännösyritys), ja H touhusikin eilen illalla sekä yöllä aika paljon, mutta yhä muru muhii perätilassaan. Miten ihanaa kyllä, että voin silitellä hänen päätään! 

Tällaista meille. Pian olemme sylikkäin. :) 

Raskauspäivitys rv 34+0

Tasaviikkoja taas! Aika kivat viikot, uudet ja freesit. Pidän numerosta 34.

Viime päivinä on tehnyt mieli raportoida koko ajan. Tekee myös mieli avata itseä enemmän ilolle, uusille tuulille ja ihmisille... Vaikea selittää, mutta olen kokenut keventymistä ja aukenemista, ja toisaalta päättäväisyyttä jättää elämässäni yhä vähemmälle huomiolle ja energialle kaikki sellaiset asiat ja ihmiset, jotka eivät tunnu enää niin hyviltä.

Olen toisaalta jo valmiiksi ikävöinyt masua (miten voin elää sitten kun H on syntynyt, ajattelin että minulla olisi tämä masu ikuisesti!), toisaalta taas ajatellut lämmöllä sitä että pääsen palautumaan, harrastamaan sellaista liikuntaa joka ei ole raskaana mahdollista - ja maistelemaan viiniä, sushia...

Tämä raskauden loppuaika tuntuu niin erilaiselta, muuttuvalta, asiat tuntuvat isoilta. Joka päivä on erilainen kuin edellinen. Muutos on käsinkosketeltava puoliksi järjestellyissä vauvanvaatelaatikoissa; siinä miten mieleni on vielä vähän pihalla siitä, missä oikeastaan asumme. Miten isoa on tämä kaikki kaikki! Ja miten pientä kuitenkin kaikki paitsi H.

H tuntuu niin lähellä olevalta, kun hän vaikkapa pyöräyttää jotakin raajaa kättäni vasten, villiintyy lämpötyynystä tai muuten vaan aloittaa iltatouhunsa - tai säpsähtää kun kolistelen astioita. Haluan silitellä häntä, olla koko ajan lähekkäin. Huomaan hänet koko ajan. Rakastan häntä niin paljon! Hän on niin iso iso asia, niin käsittämättömän tärkeä ihminen.

Iltaisin H punkee ja saa mamalle aikaan tukalan olon, kun myös närästys tuntuu ilta-aikaan korostuvan (vaikkei kovin voimakasta ole). H:n jalat(?) painautuvat välillä voimakkaasti virtsarakkoani vasten, mikä tuntuu iih vähän ikävältä. "Voi H, äidin virtsishäirikkö", sanoi eräs ystävä. Muunkinlaista pientä loppuraskausvaivaa on ilmaantunut, mutta lievää vain. Lonkat eivät enää kipuile! Onneksi sitä ei kestänyt kauan; lempeä liikunta auttaa ja terveenä on ihana olla.

Vielä kerran: Rakastan H:ta! Rakastan elämääni nyt ylipäätään. On suunta, ja se on ihana suunta. On H! Mutta on muutakin. Olen minä! Ja olen onnellinen. Pitkästä aikaa todella, vakaasti, pysyvänlaisesti onnellinen.

Kallein aarteeni H:n jälkeen: bola-pallo! 

My little breechling

Perätila. Ensin se kuulosti kliiniseltä ja leimaavalta, mutta olen sittemmin pureskellut niin ilmiötä kuin termiäkin, ja nykyisillä viikoillani (33+4) kyseistä sanaa kyllä jo käytetään.

H on ollut monia monia viikkoja (tai "koko raskauden", siis ainakin niin kauan kuin minulla on ollut hänen asennostaan hajua) välillä poikittain ja välillä jalat alaspäin. Tammikuun lopun ultrassa hän istuskeli niin ikään pystysuorassa. Enimmäkseen hän tuntuu viihtyvän vinottain niin että jalat ovat aika selvästi alempana kuin pää, potkut tulevat alavatsalle oikealle. 

Iltaisin muru touhuaa ja punkee itseään enemmän poikittain. Silloin yläpää on selvästi toisella sivulla ja alapää toisella. Useimpina aamuina pikku pää löytyy taas napani yläpuolelta, tai ainakin luulen että se on pää. Toisaalta tuntuu kuin H:lla olisi raajoja kuin mustekalalla, ja yhtä pitkiä: jos pää on tässä ja jalat tuolla, miten kädet ulottuvat tuonne - vai ovatko ne kädet? Jokin H:n osa krupsii nimittäin välillä vatsan sivua vasemmalta, melko ylhäältä, ja tämä krupsinta tapahtuu kaukana oletetusta päästä. Joskus taas tuntuu kuin keskellä olisi pää ja kummallakin sivulla yksi peppu... Miten päin muruseni on?

Terveydenhoitajillekin H:n asento on ollut mysteeri, ja tämän sekä lyhyen sf-mitan johdosta minulla on siis ensi viikolla aika ultraan asennon ja koon tarkistukseen. Minulle tuli aluksi lähetteestä lannistunut olo, ehkä siksi että tämä on eka kerta kun jostakin poikkeavasta on viitteitä. Koen kyllä, että kaikki (kivuton ja riskitön) tarkistaminen on sinänsä hyvästä. 

En halua käyttää ilmaisuja "väärin päin" tai "oikein päin", sillä vauvelit ovat niin päin kuin ovat, tietynlainen asento vain olisi optimaalinen syntymisen kannalta. Lähtökohtani on joka tapauksessa alatiesynnytys, ellei sitä todeta H:n kannalta vaaralliseksi.

Muru ehtii vielä käännähtää spontaanisti, ja lisäksi uskon että avun voi saada niin pehmeistä keinoista kuin lääkärin tekemästä ulkokäännösyrityksestäkin, tai näiden yhdistelmästä. Oma kehoni on palautumassa sairastelukierteestä, eikä olisi ihme jos lantioni pehmytkudoksissa olisi jumeja, jotka hankaloittaisivat H:n kääntymistä.

Viime päivät olen hoitanut meitä hellällä lantionseudun availulla (sauna on tähän ihana apu), etunoja-asennoilla, parilla Spinning Babies -harjoituksella sekä lämpötyynyllä. Viimeksi mainittu on ollut H:n suosikki - ensimmäisillä kerroilla hän villiintyi lämmöstä. Sen touhuamisen seuraaminen oli liikuttavaa ja hihityttävää. <3 Oletus on, että lämpötyynyn pitäminen alavatsalla houkuttelisi vauvaa tuomaan päänsä alas lämpöä kohti. Jos ei houkuttele, lämpö kuitenkin rentouttaa kudoksia, mikä tekee kääntymisen pienelle helpommaksi.

Jos ultrassa todetaan perätila, aika ulkokäännösyritykseen tullee raskausviikolle 36. Ultrassa saattaa myös selvitä, onko olemassa jokin selkeä kääntymisen estävä tekijä.

Saanko esitellä petikaverimme: harso ja lämpötyyny! 

Samaan tapaan kuin kiireen tuntuni kodin laittamisesta suli hiljattain pois, myös levottomuuteni H:n asennon suhteen on haipunut. Muru jää siihen asentoon kuin jää, vaikka nyt projektina onkin rohkaista häntä kääntymään. Spinning Babies -sivulla käytetään suloista termiä breechling ("your breechling"). Saatan olla hormoniherkkänä, mutta minusta tuo sana henkii rakkautta ja hyväksymistä: olet rakkahin muruseni ja pääset pian syliini, ja olet erityinen ja aivan ihana siellä juuri noin päin! <3 

Masupäivitys rv 32+6

Masu osuu yhä enemmän oviin ja sen sellaisiin. Kuvittelen mahtuvani kapeasta raosta ja vatsan ulottuvuus yllättää - sitä ei voi vetää sisään! Se tuntuu yllättävän myös muut ihmiset: minulle annetaan esimerkiksi bussin käytävällä turhan hintsusti tilaa, enkä mahdukaan ohi. Olen näennäissiro!

Painan nyt noin 200 grammaa enemmän kuin ennen raskautta. Sen ajatteleminen on paitsi hassunhauskaa, myös pientä levottomuutta herättävää: Täytyisikö sitä kuitenkin painaa enemmän? Mitenkäs H? Olisiko kannattanut tehdä jotain toisin? Jne. En enää näytä laihtuneelta (kuten pahoinvointiviikkojen jäljiltä näytin), joskaan en pyöristyneeltäkään, paitsi masusta. Turvotusta ei ole. Lihasta on lähtenyt, mikä osaltaan selittänee alhaisen painon. Syön ihan hyvin.

Kerään tuntemattomilta "oho, se on raskaana" -katseita. Tunnustelen ja katselen vatsaani melko estoitta - juuri nytkin lähikahvilassa. Saan kuvattua kavereille minuutin mittaisia möyryvideoita, kun aikaisemmin möyryn huipentuma kesti kerrallaan noin kymmenen sekuntia. 

Sf-mitta oli ensin yläkäyrällä, sitten neuvolaa vaihdettuani yhtäkkiä alakäyrällä... Vahvasti riippuvainen mittaajasta siis. No, alakäyrällä olo sekä H:n hankalasti tulkittavissa oleva asento herättivät tällä viikolla terveydenhoitajissa halun lähettää minut ultraan.

Sironpuoleinen masu tämä on yhä, mutta kauniisti kasvaa koko ajan. Nyt ei ole ollut äkkinäisiä kasvupyrähdyksiä; odotan sellaista taas rv 35+0 tienoille. Haluan että pian tulee kevät ja voin kulkea takki auki ja esitellä tätä kaikille. 

Ja kohta jo esittelenkin tuhisevaa, ääntelevää ja katselevaa H:ta (minkähän värisillä silmillä hän katselee?), ihmistä. Nyt hän saa oikeastaan tulla, koska olemme uudessa kodissa enkä ole enää töissä. Loppu hoituu kyllä, vaikka kaikki tavarat eivät ole vielä paikoillaan, sängystä puuttuu patjat (nukumme sohvalla), katosta puuttuu lamppuja ja muutamia vauvatarvikkeita olisi vielä hyvä hankkia.

Minusta ei enää tunnu, että "kaikki" on "pakko" saada kuntoon ennen kuin H tulee. H:n ei ole myöskään "pakko" kääntyä pää alaspäin (kirjoitan tästä aiheesta oman postauksen). Tässä on ihan hyvä. 

Tähän vuoteen (rv 23+1)

Käynnissä uudenvuoden vauvanvaateinventaario. Alan pestä ja pakata näitä uuteen kotikoloon siirtymistä varten. Ilmassa hirveästi rakkautta - ja rauhaa. <3

Olen tänään nukkunut pitkään, ottanut masuselfieitä, käynyt kävelemässä lumisateen alla joka oli yhtä keveä kuin mieli - ja herkutellut mämmillä (ks. postaukseni raskausajan himoista; mämmihimo on palannut). 

Viime yönä kellon lyödessä vuodenvaihdetta - olimme siis yökerhossa ja kilistelin holittomalla juomalla - kaveri laittoi yllättäen kätensä vatsalleni ja sanoi "tervetuloa!" Yhy että meinasi itku tulla! On meillä kauniit ihmiset ympärillä. 

Kaikkea onnellista vuoteenne!

Onnenpesän iltahyminät (rv 21+2)

Olen lukenut läpi vanhaa blogiani ja tuntenut säkenöivää kiitollisuutta ja onnea siitä että olen tässä. Enkä vain näitä, vaan myös ylpeyttä itsestäni, myötätuntoa ja lämpöä itseäni kohtaan, intoa H:n tapaamista kohtaan ja samalla voimakasta rauhaa, tunnetta että kaikki on aivan täydellisesti juuri nyt. Tuntuu että nyt ja tästä eteenpäin (vaikka siis toivoisinkin ettei aika kuluisi) joka ikisellä hetkellä on potentiaali ja syy olla elämäni paras. Parhaita hetkiä tulee aina lisää.

Olihan ennenkin hyviä hetkiä... mutta tämä! H joka kuopsuttaa. <3 <3 <3 H ei pelkästään paranna hyviä hetkiä, vaan tekee huonoista vähemmän huonoja. Kaikessa pohjalla ovat hänen potkunsa, muistutus ytimestä.

Nyt on paljon hoidettavaa töissä ja muualla. Tänään kuitenkin tuumin, että hoidan kaiken, eikä siinä sen kummempaa. Olen ennenkin hoitanut paljon kaikenlaista, joten nytkin hoidan kaiken. Ja ensin hoidan itseäni - järkevällä nukkumaanmenolla, lämpötyynyllä ja maistuvalla iltapalalla. Ehkä vielä laulan meille, jos jaksan.