Rv 14+2, kuulumiset

Tuntuu hassulta, että viime viikolla vasta kerroin raskaudesta esimiehelle (jonka en voi väittää vilpittömästi ilahtuneen; aloitin ko. työpaikassa ihan vastikään), kun nyt mulla on jo täysin näkyvä keskiraskauden vatsa. 😃 Eräs työkaveri sanoi nähneensä raskauteni päällepäin jo aikoja sitten. Siis mitä? Kuinka kauan tämä on näkynyt? Tai kuka tuijottelee noin intensiivisesti toisen mahaa töissä? Varsinkin, kun en ole saanut häntä kiinni tuijotuksesta yhtään kertaa (pari työkaveria aiemmin syksyllä sain; en kyllä sanonut mitään). 

Tänään tuntui ihan kuin pikkuinen olisi kaapaissut mahassa! Voikohan se olla jo hänen liikettään? Ala tuuppia pian, jooko!

Tänään oli neuvola (th+lääkäri), kaikki siellä hyvin. Vauvan syke oli aika nopea mutta tasainen (muistelen että Murullakin oli tässä vaiheessa nopea). 

On ollut viime aikoina ikävä yhteyttä Murun kanssa; tuntuu siltä että ollaan vietetty liian vähän aikaa yhdessä. Muru oli viime viikonloppuna yötä poissa, minulla on ollut iltamenoja, olen käynyt joogassa lähes joka viikko (jee, hyvä juttu kyllä), on ollut lapsenhoitajaa ja mummua ihan vaan touhuamassa Murun kanssa alkuillasta kun olen itse köllinyt sohvalla. Ja niitä piirrettyjä, niitä on kyllä kulutettu. Nyt tekee mieli panostaa taas enemmän rauhaisaan yhdessäoloon ja läsnäoloon tärkeän mussukan kanssa, kun vointikin on alkanut pikkuisen kohentua. 💙

Raskaudesta kertominen

Tänään yksi tuttu, joka on myös itsellinen äiti, kysyi ohimennen että "no, saiko sulla alkunsa" (vauva, hoidoista). Ensin pöllämystyin suoraa kysymystä, vaikka muistin että olin kertonut hänelle yrityksestä loppukesällä. Varmaan hän koki luontevaksi kysyä suoraan, kun hänelle itselleenkin klinikka on arkinen asia. Kerroin ja sain onnittelut. 

Eräs läheinen ystävä (joka on ollut viime viikot reissussa eikä olla nähty hetkeen) puolestaan kysyi viestillä, miten hoidot etenevät. Hän tietää blogini osoitteen ja pelkään että on pakko kertoa, ennen kuin hän eksyy lukemaan asian täältä. 😃

Mutta kääk, haluaisin pitää tämän vielä pääosin salassa! Ei ole ollenkaan sellaista kaikille kuuluttamisen tarvetta kuin Murua odottaessa oli. Pikku salaisuus. 💙 (Nyt tietävät äiti, sisko, kolme läheistä ystävää ja neljä kaveria/tuttua joista kolmelle teki vaan mieli kertoa ja joista yksi on tuo mainittu kysyjä. Siis apua, jo yhdeksän tyyppiä? Tekee mieli olla hipi hiljaa ainakin kuukausi tästä eteenpäin. 😉 )

Mitä raskaus on tuonut? (Rv 4+6?)

Tämän raskauden myötä, nyt arjessa:

- olen onnellisempi

- otan iisimmin

- syön enemmän ja paremmin

- näen enemmän unia

- haluan halia ja pussailla Murua entistä enemmän.

💜

Lisäksi rakennan pesää vaatteiden järjestelyn muodossa (sekä Murun että Beibin).

Olen kertonut siskolleni, kolmelle läheiselle ystävälle sekä kahdelle satunnaiselle kaverille, joille teki vaan mieli kertoa. ☺️

Pyykkisavotan ihkuterkut (rv 28+0!)

Tiedote: Nyt on kaikki H-pyykki pesty! Uuteen kotiin kaikenlaista hankittu, sopivasti pakollista ja sopivasti luksusta. Äitiysetuudet haettu. Flunssasta toivuttu. Vihdoin myös somessa raskauskaapista tultu. H potkii, H on muru. Elämä on tosi hyvin! <3

Raskauspäivitys rv 27+0

Välillä arki rullailee tässä mukavasti, välillä hukun stressiin ja syyllistyn siitä, välillä intoudun aivan puhkipahki uudesta kodista, välillä itkien ikävöin eksää. Ja sitten on näitä ultimaattisen fiilistelyn hetkiä, hetkiä joina kelluskelen onnessa, sekä hetkiä joina yhtäkkiä taas tajuan miten ihmeellistä tämä on. Juuri nyt tuntuu ihmeelliseltä että menin klinikalle, ostin tuntemattoman ihmisen sukusoluja, ja sellaisesta solusta yhdistettynä omaani tuli H, joka nyt möyryää sisälläni ja kommentoi tuuppimalla hyvät huomenet aina kun nousen sängystä! Tänään hän on ollut oikein vilkas.

Minulla oli lomaviikko, mutta siitä tuli flunssaviikko. Olin niin rajusti kipeänä etten muista milloin viimeksi. Pakkolepona tämä toimi hyvin; uskon että se on flunssien tehtävä elämässäni, sillä usein sellainen käy kimppuun juuri esimerkiksi ylihektisen työviikon jälkeen.

Nyt on aikas näyttävä masunen ja oikein sellainen Raskaana oleva olo, viimein! Alkuraskaudessakin kyllä huomasin oireet, mutta viikoille 17-18 saakka se tuntui enemmän pitkältä sairastamiselta kuin raskaudelta (en syönyt mitään, vaikeroin huonoa oloa iltaisin sängyllä, huimasi, näytin haamulta). Nyt mietin, olinko muka jo elokuussa raskaana. Aivan hassua! Tämä on pitkä prosessi, mutta varsinainen raskaudentuntuinen vaihe on lopulta tosi lyhyt.

Masu pumpsahtaa näemmä tasan viiden viikon välein; 20+0 se alkoi erottua, ja 25+0 se alkoi erottua siihen malliin etten enää kovin helposti mennytkään ei-raskaana olevasta, en ainakaan jos joku näki minut sivusta. Töissä tuli 26. viikolla kommentteja molempiin suuntiin, kun kerroin jääväni maaliskuussa ä-lomalle: "ahaa, niin mä vähän katoinkin!" ja "oho, en kyllä huomannu mitään!".

Rajapyykin 25+0 jälkeen hämmästelin sitä, miten näytti siltä kuin vyötärölläni olisi pallo. Huomasin näkeväni H:n liikkeet myös istuma-asennossa, en pelkästään makuulla - H siis tuli noina päivinä enemmän 'ulospäin'. Tuntui jännältä, etten yhtäkkiä enää voinut olla lainkaan vatsamakuulla, en edes hetkellisesti ja ylävartaloa kyynärpäihin nojaten, en edes sängyllä.

Nyt 26+0 ylitettyäni olen huomannut kengännauhojen sitomisen ja yleisesti kyykistymisen muuttuneen työlääksi. Masu ei ole enää pinkeä vain ähkypäivinä (jos olen syönyt liikaa tai väärää), vaan melko lailla koko ajan. H:n liikekavalkadiin on tullut uudenlaista tumpsuttelua, möyrähtelyä, pyyhkäisyjä ja nykimistä. Uskon kerran bonganneeni hikankin. Hän tuntuu vaihtavan asentoa useammin kuin aiemmin, ja hän on nyt todella enemmän esillä, tässä edessä tunnen hänen selkänsä, joskus päänsä, ja hän valtaa koko ajan lisää alaa. Selänojennuspotkut, joita hän harrasti jo ekassa ultrassa, saavat aikaan sen että masu liikahtaa voimakkaasti aivan vastakkaisilta sivuilta, kun pää tuuppaa tahollaan ja jalat tahollaan. Yhtenä iltana hän rapsutteli minua kyljestä niin että hätkähdin.

H selvästi rakastaa arkirutiineja! Tammikuun kolme ensimmäistä viikonloppua meni juhlien merkeissä. Oli ihanaa jaksaa juhlia kuin mitään raskautta ei olisikaan, ja siinä sivussa tavata paljon innokkaita onnittelijoita ja masunkokeilijoita, mutta unirytmin korjaaminen juhlien jälkeen on ollut varsin kinkkistä. H on ollut sekavan rytmin päivinä vaitonainen, kun taas maanantaiaamuisin seitsemän jälkeen hän on tuntunut oikein riemuitsevan töihin valmistautumisestani. Tässä on minulle mainio kannustin arkirytmin ylläpitämiseen! Toinen kannustin on hiipinyt kuvioihin tällä viikolla: oma jaksamiseni hiipuukin nyt rivakasti!

Hyvin täällä menee, loma olisi kyllä saanut jatkua, ja olisin kypsä siirtymään äitiyslomallekin saman tien. Keksisin kyllä puuhaa, ja ennen kaikkea oleilua vain.

Minulla on työn alla sisällöllisempiäkin tekstejä, mutta höttöpäisyys valtaa alaa.

On ihanaa olla Enemmän Raskaana, on ihanaa että tämä on iso asia ja pääasia. Luulen, että häkellyn, kun muuton jälkeen istun uudessa kodissamme ja tajuan että se koti on kahdelle.

Keväinen auringonpaiste herätti ja innosti tänään! Toivottavasti teitä lukijoitakin.

Joulu

Toivottavasti teillä lukijoilla oli mahdollisimman rauhaisa joulu! Eräässä blogissa oltiin valitettavasti joulun alla ikävissä tunnelmissa. Lähetän heille kovasti voimia. 

Meidän joulumme kului klassisesti lähipiirissä löysäillen. H potkutteli reippahasti etenkin iltaisin, niin kuin hänellä on tapana. Itse sairastin jouluflunssaa, mikä oli mälsää. Olin melko väsynyt, ja parina hetkenä myös surullinen erosta. Jaksoin kuitenkin käydä kävelylenkeillä. Kummilapsi jutteli innoissaan vauvasta ja silitteli masua, mikä oli aivan ihanaa. Eräs sukulainen taas sai kuulla uutisen puhelimessa ja oli siitä niin onnellinen että minua lämmitti hurjasti!

H:n lahjasaalis koostui kuudesta(!) parista villasukkia, helistimestä, unityynystä (pieni tyyny jota voi käyttää unilelun tapaan), bodysta ja peppupyyhkeestä. Lisäksi sain ystävältä käytettynä kaksi kantoliinaa.

Joulu tarjosi minulle odotetusti hengähdystauon, paon työstressistä joka on hiillostanut minua jo viikkoja (mutta helpottuu heti vuodenvaihteen jälkeen, koska silloin työtilanteeni muuttuu). Monta hetkeä vain kuuntelin H:ta. Iloitsin masusta, öljysin sitä. Nukuin päiväunia tai katsoin elokuvaa. Tutkailin ultrakuvissa köllivää H:ta ja mietin hänen kasvonpiirteitään.

Yritän miettiä, mitä H tahtoisi. (Villasukilla ei ole hänelle niin väliä, ainakaan vielä.) Nyt hän uskoakseni tahtoisi minun lepäävän - oikeastaan koko lopun raskausajan. Ilman stressiä, ilman kiirettä. Riittävästi hyviä ja tärkeitä asioita, mahdollisimman vähän huonoja ja kuormittavia.

Synnytyksen jälkeen H tietysti toivoisi minun olevan vain häntä varten. Uskon, että uppoudun silloin ilolla vauvakuplaan. En kuitenkaan ajattele synnytyksen jälkeistä elämää vielä paljon (vaikka itse synnytystä kyllä). On täydellistä juuri nyt: H puolen kilon painoisena potkumuruna sisälläni. "Ai sä heräsit", "nyt syödään", "nyt mennään lepäämään", juttelen hänelle kun tunnen hänen liikkeitään.

Mukavaa uuden vuoden odotusta kaikille lukijoille!

Suhtautuminen itselliseen äitiin

Toistaiseksi olen kohdannut vain positiivista suhtautumista projektini ja odotukseni tiimoilta! Mutkattoman positiivista ja uteliaan positiivista. Olen ollut tästä yllättynytkin. Kaveripiirini kyllä tiesin avarakatseiseksi jo ennalta, mutta myös töissä ja "tuolla ulkona" on suhtauduttu ihanasti.

Ainoat karut kommentit, sarjaa "ootko hullu" ja "älä nyt pilaa elämääs", tulivat omalta äidiltäni. Ne satuttivat, mutta nyt niistäkin on jo vuosia, ja tuleva mummu höpöttelee haltioissaan masulle.

Puhun itsellisestä äitiydestäni täysin avoimesti, mutta ihan joka tilanteessa en jaksa kertoa - tai jätän asian toisen ihmisen kysymisen varaan. Selkeät väärinkäsitykset tietysti korjaan heti, mutta usein kerron simppelisti vain odottavani vauvaa, ja kerron kaiken muunkin minä-muodossa. Minä asun siellä ja siellä, minä olen menossa ultraan, minä olen hankkinut vaatteita ja kantoliinoja.

Kun neuvolakäynnin ajankohtaa jouduttiin vaihtamaan, terveydenhoitaja soitti. Hän pahoitteli korvaavien aikojen vähyyttä ja sitä ettei nyt voida varmistaa, sopiiko uusi aika miehelle. En ollut varma mitä kuulin, joten pyysin toistamaan. Hoitaja hiljeni sekunniksi, takelteli ja kysyi sitten epäröiden: "Niin että mahtaako muille perheenjäsenille sopia tämä aika...?" Muistutin häntä yksinodottajuudestani. Hän pyysi useita kertoja anteeksi ja sanoi että minä ja vauva olemme oikein tervetulleita käynnille seuraavan viikon perjantaina. Kiitos, me tullaan, vastasin.

Vanhassa blogissa kerroin kuinka personal trainerini elokuussa häkeltyi uutisesta, mutta hyvässä mielessä.

Sitten oli esimerkiksi tämä keskustelu vähemmän läheisen tutun kanssa bileissä:
"Mä odotan vauvaa."

"Ai, mä en ookaan tavannu sitä sun miestä." (Tässäkin puoliso-oletuksen lisäksi sukupuolioletus, täydet pisteet!)

"Mulla ei oo miestä."
"...Okei, että semmonen sitten kävi."

"Ihan suunnitellusti kävi, menin yksin hedelmöityshoitoihin."

Eräs vanhempi työkaveri sen sijaan päätteli onnistuneesti rivien välistä, että olen itsekseni asialla. Ilahduin! Hän alkoikin vuolaasti kertoa kasvattaneensa myös oman, nyt jo aikuisen, lapsensa yksin.

Moni on kiinnostunut hoitojen kulusta ja hinnoista sekä luovuttajan valinnasta. Eräs ystävä kysyi, oliko prosessi rankka. Hedelmöityshoitoja yleensä ajatellaan rankkoina ja unohdetaan, että yksin hoitoihin hakeutuvalla ei lähtökohtaisesti ole taustalla biologista lapsettomuutta. Heinäkuu eli inssien välinen taukokuukausi kyllä oli minulle rankka, mutta rankempi oli hoitoja edeltänyt päätöksentekoprosessi, ja kaikkein rankin oli päätöstä edeltänyt pitkän pitkä lapsenkaipuuaika.

Useimmat tutut kehuvat itsellistä äitiä rohkeaksi, nostavat hattua, jakavat verbaalista respectiä. Tykkään siitä! Omastakin mielestäni nimittäin ansaitsen hatunnostoja.

Riudunnasta reippauteen

Kun vatsan kasvu vähän aikaa sitten vielä hirvitti, nyt taas en malta odottaa sitä. Haluan jo raskauden joka näkyy kaikille – sellaisen jota on mahdoton salata. Töissäkin on paljon mukavampaa nyt, kun H välillä keskeyttää ajatukseni tai tekemiseni ja saa minut hymyilemään pikku potkuillaan. Toivoisin kuitenkin tuntevani liikkeitä jo enemmän, säännönmukaisemmin! Nämä ovat vielä melko harvinaista herkkua (sanoisin että hyvänä päivänä 10 liikettä), ja mamassa herättää heti levottomuutta potkuttelun taukoaminen iltapäiväksi tai illaksi (keskenmenouni kahtena peräkkäisenä yönä kai viestii levottomuudesta?).

Joka tapauksessa: Minuun on nyt iskenyt odotettu keskiraskauden energiapuuska! Tai siis normaaliuden puuska – ajanjakso johon ei kuulu yökötyksessä vellontaa, jalkojen pettämistä alta eikä tolkutonta uuvahtaneisuutta. Pari viikkoa sitten riutumiseni saavutti lakipisteensä. Matala hemoglobiini aiheutti huimausta ja kalpeutta, näytin haudasta nousseelta, kaikki huomasivat laihtumiseni (ruokahaluttomuus, ja ehkä sairastelukin, on rouhaissut useamman kilon lähtöpainosta). H:n ravintoaineiden saanti aiheutti minulle painostavaa huolta ja syyllisyyttä. Lisäksi työ-, ihmissuhde-, terveys-, asumis- ja vapaa-ajan huolet kaatuivat päälle kaikki yhtä aikaa. 

Nyt mennään kaikilta osin parempaa kohti. Ruoka maistuu, hemo on uskoakseni nousussa, olen levännyt, olen priorisoinut tärkeitä asioita, isoja stressitekijöitä on lauennut tai pian laukeamassa. Ja H potkii!

Toissapäivänä tartuin ikuisuuden odottaneisiin ompeluprojekteihin, eilen kävin kuntosalilla hyvin pitkästä aikaa. Tänään töissä tein todella paljon hommia, lyhyessä ajassa ja tuskattoman reippaasti. Melko paljon lepoa minun ja H:n kehot silti edelleen tarvitsevat, mikä tietysti kuuluu asiaan. 

Tänään rv 17+6. Työporukan illanvietossa kilisteltiin uutiselleni. Rakenneultra on kahden ja puolen viikon päästä, ja se jännittää!

Kolme kuukautta minä ja H

Tänään on plussan kuukausipäivä! Tulen aina muistamaan, mikä päivä oli 19.8.2016. Siitä on ikuisuus, kun kerroin ensimmäisille ihmisille testituloksesta. Enkä silti ole tämän näkyvämmin raskaana vielä!

Muutamat ihanat ihmiset puhuttelevat minua ja H:ta "teinä": "miten te voitte?", "tulkaa sisään", "hyvää yötä teille". Hykertelen joka kerta.

Odotus on ihmeellistä ja kummaa; on niin jännä seurata, miten oma keho raskaudessa toimii. Tuleekohan vatsastani iso vai jatkaako se nykyistä vaatimatonta linjaa? Sen erottuvuus myös vaihtelee päivittäin sen mukaan mitä olen syönyt jne., ja toki se näyttää eri asennoissa eri kokoiselta. Olen hauskassa vaiheessa, jossa välillä näytän hyvinkin raskaana olevalta ja välillä saatan pukeutua tiukkaan mustaan paitaan eikä kukaan huomaa mitään masua.

Entä palaako ruokahaluni tavanomaiseksi vasta synnytyksen jälkeen? Millä viikoilla H syntyy? Onko hänellä paljon tukkaa (pääsin juuri kehumasta ystäväpariskunnan "tukkajumalavauvaa", mutta luonnollisesti rakastaisin kaljuakin H:ta)? Kuumeilen jo toistakin raskautta! Sitten näen, millä tavoin raskaudet ovat erilaiset.