Suunnitelmat, osa 2

No niin sitten! Lopetin imetyksen eilen, ja heti tälle päivälle varasin soittoajan klinikalle. :D Lääkäri soitti äsken ja saneli suunnitelman: Kun klinikka palaa kesätauolta (taas törmään tähän hemmetin kesätaukoasiaan, mutta ei se tällä kerralla niin kova pala ole kuin viimeksi) heinäkuun lopussa, käyn gynen tarkastuksessa. Sitten soitan klinikalle heti kun elokuun vuoto alkaa, tikutan ovulaation, ja inssi osunee elo-syyskuun vaihteeseen. Verikokeita tai muutakaan härväystä ei ole enää luvassa, eli gynen pöydältä suoraan tositoimiin.

Saattaisin juuri ja juuri säkällä saada tyypeille alle 3 vuoden ikäeron ;) mutta eihän näitä oikeasti voi näin suunnitella, ja luultavasti menee yli kolmen vuoden kyllä. Mitäs sen väliä.

Ystäväni kannusti minua panostamaan itseeni tänä kesänä ja esimerkiksi hankkimaan lipun erääseen tapahtumaan, johon kovasti haluaisin mennä (otan Murun mukaan), mutta jota olin jäänyt empimään hinnan vuoksi. Ystävä muistutti, että jos kuvioihin tulee toinen bebe, on vastaavissa tapahtumissa käynti taas sitten jonkin aikaa hankalampaa. Ilolla siis odotan tätä minun ja Murun kenties, toivottavasti, viimeistä kesää ihan kahdestaan. <3

Muutenkin tässä on uuden alun tunnelmaa. Odotan todella innolla hoitoihin lähtemistä uudelleen, ja lääkärini mukaan minulla on jälleen erinomainen ennuste luomuinssillä onnistumiseen. "Nuoren ihmisen munasarjat" kuulemma! Enkä siis järin vanha olekaan, mutta ihana kun joku ihan nuoreksi tituleeraa :D koska henkilökohtaisesti minulla on kriisi siitä, että sain esikoiseni paljon myöhemmin kuin alun perin olisin toivonut. Voin ehkä vielä kompensoida sitä tekemällä vikkelästi tämän toisen ja kenties kohta kolmannenkin. ;) Kolme on se lapsiluku joka haaveissani siintää, mutta katsotaan nyt asioita hiljakseen eteenpäin (voi, olen vaan niin huono siinä hiljakseen katsomisessa!).

Niin, lisäksi uusi kotimme on lähellä paikkaa jossa asuin eräässä toisessa elämänvaiheessa, joka oli voimakkaan vapaudentunteen ja itsen löytämisen aikaa, aikaa pitkän parisuhteen päätyttyä. Tunnen samoja energioita nyt ja olen enemmän elossa kuin vanhassa kodissa asuessamme. Aikansa kutakin, vaiheet vaihtuvat, tuulet kääntyvät jne.

Kuulumisia kotoa: Muru joutui tänään siis  jo toista kertaa nousemaan sängystä ilman aamutissiä, ja vaikka tätä lopetusta on purettu ja selitetty, hän oli aivan  täynnä raivoa koko aamun. Vein hänet päiväkotiin ja tulin työpaikalle olemaan tosi väsynyt... Lisäksi pelkään, että Murun öinen refluksioireilu on taas nostamassa päätään - tai sitten hän on saamassa flunssan. Molempiin onneksi löytyy apua ja hoitoa.

Kesää eteenpäin nyt. Mahdollisimman paljon lepoa mulle, hengittelyä, rentoa olemista ja pieniä lomareissuja. Rannalle ja puistoon, kahvia, vyöhyketerapiaa, vitamiineja. Foolihappoa. Murun ihanat jutut, hänen söpö naamansa ja meidän tiivis yhteytemme. 

Iltaterkut (muru 4 kk 20 pv)

Illan hämyssä taittelin seuraavan päivän kestovaippaimut; tämä on meditaationi tänään. 

Elämä ei ole silleen auvoa, että terveyteni reistaa yhä ja olen puuskittain tosi ahdistunut. Silleen elämä kuitenkin on auvoa, että oltiin tänään vauvauinnissa, rakkaani nautti ja minä nautin ja molemmat rentouduimme! Saunassa muistelin, miten olin monet kerrat istunut siellä raskausvatsani kanssa. 

(Mietin myös, mistä keksinkin sellaiset stressihärdellit loppuraskauteen, vaikka näennäisesti mitään stressattavaa ei ollut. Miksen relannut kotona ja kylpylässä vaan. Miksi juoksentelin ympäri kaupunkia. Mahdollisessa seuraavassa raskaudessa tajuan pyhittää loppupuolen aidosti levolle. No mutta sitten juoksen esikoisen perässä. ;) )

Arki- ja muun pöhinän keskellä on ihmeellistä ja kummaa välillä tajuta, että minulla on pieni lapsi, velmuilija, varpaansyöjä, vinkuja. Hänen uusin äänensä on vinkuna, kuin kissanpennulla. Samalla hän saattaa vetää suun nauruun, erityisesti silloin kun nostan häntä ja pusutan masuun tai kaulaan. <3 

Matka tehty unelmista

"Paina, paina pieni pää 

vasten äidin sydäntä. 

Anna, anna maailman 

kiireitään kohista. 

Hiljaa, hiljaa kasvavat 

pienet suuret unelmat. 

Onni meitä tervehtää 

avain kädessään. 

Sinä avaat jokaisen 

oven vielä salaisen. 

Avaat silmät aikuisten, 

päästät sisään rakkauden. 

Unenpeitto pehmeä 

tuudittaa pientä ihmistä. 

Sylikeinu tuudittaa, 

kultalasta nukuttaa. 

Onpa, onpa hyvä tässä 

meidän pikku elämässä. 

Onpa, onpa onnellista 

matka tehty unelmista."

- Eppu Nuotion teoksesta Silkkipaperitaivas

17 päivää minä ja H

Kiitän kaikkia onnitteluista ja ihanista kommenteista - sekä myös niistä lämpimistä ajatuksista, jotka eivät saaneet muotoa kommentiksi asti! <3 <3 <3 

On ihmeellistä, että minulla on H. Tänään olimme ensimmäistä kertaa kaupungilla, ja tajuilin sitä että mukanani oleva vauva on omani. Istuimme ihan rauhassa lounaskahvilassa; hengähdin, söin, imetin, vaihdoin vaippaa, imetin taas, juteltiin. Lähdettiin liikkeelle, piti pysähtyä taas syömäpuuhiin. Nautin hitaudesta - ja huomasin, että on pakko olla hidas. En pysty olemaan nopea, eikä H:kaan sitä minulle mahdollista. Ostin kauniin vaatteen huomisiin kuvauksiin - H:lla on aika valokuvaamoon! <3 

Ja hänen järkyttävän nopea kasvunsa! Ensin olin shokissa, nyt olen vähän tottunut siihen että muru kasvaa. Sehän hänen tehtävänsä on. <3 Neuvolasta sataa kehuja tämän tehtävän mallikkaasta täyttämisestä. Pienimpiä bodyja, haalareita ja yhdet pöksyt olemme jo poistaneet käytöstä. Toisaalta kasvu tuntuu myös laantuneen ensimmäisten kahden viikon jälkeen. Ei kasvu oikeasti ole laantunut, mutta harppaukset tuntuvat nyt jo jotenkin pienemmiltä.

Tärkeintä on yhdessäolo. Rakkaani on ihana, kun hän herää. Hän alkaa ensin kohotella kulmiaan (silmät kiinni) ja mutristella suutaan. Sitten hän ääntelee, alkaa ojennella päätään ja käsiään ja pikku hiljaa availla silmiään. Yöunilta hän herää yleensä vallan kiireettä, katsellen. Hän nauttii siitä että katselen aamua hänen kanssaan, olen lähellä, pussaan ja jutustelen. 

Hän on todellakin maailman kaunein lapsi, uskomattoman kaunis. Tähtisilmä, sanoo mummu.

Muru katsoi minua ensimmäisen kerran silmiin kymmenen päivän iässä! Nyt hän tekee sitä jo usein. Tänään hän katsoi ensimmäisen kerran suoraan kohti kotiimme tullutta vierasta! Eteisessä, sylistäni käsin - ihan oikeasti käänsi päänsä vieraan suuntaan ja katsoi suoraan päin. Äitini sanoi myös, että eilen H käänsi hänen sylistään katseensa minun suuntaani kuullessaan ääneni. 

Minun terveydentilani on ollut hanurillaan - tämä alkoi jo vähän ennen synnytystä ja jatkuu yhä - mutta nyt on ollut sen suhteen pari oikeasti parempaa päivää. Olen jaksanut tehdä muutakin kuin odottaa seuraavaa tilaisuutta ummistaa silmät. Olen itkenyt taas enimmäkseen rakkaudesta, en väsyepätoivosta. Äsken iltaimetellessäni ja tukevaa iltapalaa popsiessani - kylässä käyneet kaverit mahdollistivat minulle iltapalan laittamisen - ajattelin, että tätä se onni on.

On yhä kyllä kuormitusta, fyysistä ja henkistä. Olen toipilas, niin kuin terveydenhoitajani sanoi. Olen ollut vallan lopussa.

Ja on suuri rakkaus.

Orastava vauvaelämä ja ihmeellisyys. 

Tule kanssani kylpyyn (rv 38+5)

Tänään oli aivan taianomaisia hetkiä murun kanssa kylpylässä! Kyllä, voisin käydä siellä joka päivä. Paikka oli hiljainen, koska oli arkipäivä ja virka-aika. Altaan pohja ihanan sininen - olisipa minulla siitä vedestä kuva tähän postaukseen liitettäväksi. Uiskentelin ja kelluin ja lilluin ja saunoin. Tuumailin, että toivottavasti voin välittää H:lle rakkauden veteen. Saunassa muut kylpijät ottivat taas kontaktia, kyselivät raskauden sujumisesta, yllättyivät lasketusta ajasta.  

Altaissa juttelin murulle ja rohkenin sanoa ääneen erään nimen, jota olen hänelle miettinyt. Lopullisesti pystyn päättämään nimestä vasta häneen kasvotusten tutustuttuani. Ja sukupuolikin on tosiaan vielä arvoitus - minulla on kyllä tätä nykyä vahva aavistus, ja luulen että pasmani menisivät sekaisin jos aavistukseni osoittautuisi vääräksi, mutta kaikkeen tietysti varaudutaan. :D 

Tänä iltana taas aivan lievästi supistelee, jomottelee. H touhuaa. 

Nämä päivät, nämä niin niin ainutlaatuiset päivät. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 

Slow Momma

Hitaus, hitaus! Janoan sitä, vaalin sitä, haluan lahjoittaa sitä kukkuroin itselleni ja H:lle. Hitaus on tarpeen päivissä, jotta en rusennu kaiken tämän alle mitä minussa ja arjessani nyt on meneillään. Hitaus on ankarasti tarpeen sairaana olosta toivuttaessa. Hitauden arvostusta ja sallimista olen muutenkin viime vuosina opetellut, ja raskaus nostaa sen potenssiin kuusi.  

Haluaisin lomalle, oikein hitauslomalle. Niin että kokisin todella lepääväni, ehtisin ja jaksaisin puuhastella kotona täysin ilman pakon tuntua, hoitaa kehoa rauhassa, tavata läheisiä ihmisiä verkkaisesti, levitellä vauvanvaatteita lattialle jos haluan - ja katsella vain.

Hitautta on myös siinä, että H:n ensimmäiset vaatteet ilmaantuivat laatikkoon jo yli vuosi sitten. Ne ovat rauhassa lisääntyneet, valmistaneet minua omaan lisääntymiseeni. Se on niin nautittavaa, tuntuu niin oikealta. Rauhassa!

"Meidän lapsella on kaksi myssyä", naurahti ystävä. Ja kaksi on aivan hyvä määrä. H:lla nyt sattuu olemaan miljoona.

"Rohkea päätös", minulle sanotaan lapsen hankkimisesta yksin.

Tarkoitatte varmaan, että maailman luontevin, harmonisin ja itsestäänselvin päätös! Mutta hidashan se oli.

Neuvolan voimavaralomakkeessa on kohta, jossa lukee: "Lapsen odotus ja syntymä tuntuvat kohdallani luonnollisilta elämänmuutoksilta." Rastitin epäröimättä "täysin samaa mieltä". Tähän juuri haluan hiljentyä, oikein käpertyä! Puoli vuotta, puoli maagista vuotta. Vatsa jonka pian kaikki näkevät - apua! Apua ja voihan rakkaus. Tulkoon rauha.

Yritän järjestää elämääni nyt enenevästi hitautta huolimatta siitä, että joudun hoitamaan arkisia velvollisuuksia, kuten käymään töissä. Tsemppaattehan minua metamorfoosissani laiskiaismamaksi!