Muru 10 kk

Muru täytti tänään kymmenen kuukautta. Annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi vanhat nappikuulokkeet, jotka hän sattui löytämään pöydältä - hän nimittäin rakastaa johtoja (tämä tuntuu olevan ikäryhmässä yleistä), ja mikäs sen parempaa kuin luvallinen johto leikkikaluksi.

Synttäripäivään kuului mukavan oppikirjamaiset puolentoista tunnin päiväunet (myös minä kävin unen rajoilla! - useinkaan en saa päivällä unta vaikka tilaisuus olisi, joten nämä tällaiset ovat hyviä päiviä), perhekerhoa, lorupiiriä, kirjastovisiitti (jonka aikana Muru nukkui jälkimmäisiä, tänään 35 minuutin pituisia, päiväuniaan) sekä hassuttelua ja halailua kotosalla. Iltapuurolla Muru naureskeli, kun äiti laittoi hiukset silmille ja kurkisteli niiden takaa.

Alkuillasta yritin tehdä koneella aikuisten hommia. Muru ei kuitenkaan jaksanut olla muualla kuin sylissä: ei lattialla, ei kantoliinassa selkäpuolella, ei repussa etupuolella. Lopulta jätin aikuishommani kesken, kävin lattialle makuulle polvet koukussa ja otin Murun päälleni istumaan. Siinä hän sitten rentoili jalkoihini nojaten ja natusteli kuulokkeidensa johtoa tyytyväisenä. Se oli hänen laatuaikaansa äidin kanssa tänä iltana. Minua nauratti. 

Kymppikuiseni on touhukas; päivä on hänestä hyvä, jos siihen kuuluu liikkumista ja tutkimista. Viime aikoina olemme retkeilleet paljon erilaisiin paikkoihin, joissa noita voi harrastaa. Tuntuu nimittäin hölmöltä jäädä kotiin, missä kiintoisien kolkkien määrä on rajallinen ja minä saan keräillä kaikki tavarat takaisin laatikoihin ja kaappeihin Murun tutkimisen jälkeen. Minuakin retkeily piristää!

Muru hymyilee, naureskelee, hassuttelee ja murisee. Hän tykkää "pukea itse": nappaa vaatekappaleen vaikka pyykkikorista ja laittaa sen päähänsä, viuhtoo ja nauraa, konttaa ympäriinsä vaate päässä. Hän osaa mennä piiloon verhon taakse ja kaivaa esiin äidin, joka on mennyt piiloon peiton alle. Hän harjoittelee seisomista, seisoo parhaimmillaan puoli minuuttia ilman tukea ja jää pyllähdettyään odottamaan äidin aplodeja. Hän osaa itsekin taputtaa käsiä - ja vilkuttaa. Hänellä on kaksi hammasta, joilla hän puree mielellään aikuisten poskia, sormia ja varpaita. Hänen tukkansa on viime aikoina vähän kasvanut. Aikaisemmin kutsuin häntä Silkkipääksi tai Silkkiäistoukaksi, nyt Töyhtöpääksi.

Hän rakastaa kenkiä, tossuja ja sukkia. Ihan oikeasti - häntä voi huvittaa laittamalla nämä sohvan reunalle ja huikkaamalla: "kato, tossuset/töpsykät/sukat!" Hän näkee ne ja alkaa tirskua. Taannoin katselin kenkäkaupan ikkunaa, ja kun kantoliinassa matkustava Muru huomasi, että ikkuna oli todellakin täynnä kenkiä, hän aloitti epäuskoisen tyrskimisen ja huudahtelun. :D <3 

Muru tunnistaa selkeästi ainakin seuraavat sanat: äiti, mummu, titi (tissi), titimaito, pastilli, hammaspesu, kakka, ei. Lisäksi pehmolelujen nimet: Leo, Nalle Puh, Eeva-nalle, Panda, Pöllö, Lehmä. Hän on jo aika pitkään osannut sanoa "äiti", mutta en ole uskonut hänen vielä tarkoittavan sitä. Viime aikoina on kuitenkin ollut pari sellaista tilannetta, joissa hän on kaivannut minua poissaollessani ja kavereideni kertoman mukaan selvästi huutanut "äitiäitiäiti!" Ja aivan viime viikkoina hän on alkanut jäljitellä paljon muitakin sanoja, aivan puskista: nähdään ("näjjä"), laku ("lau"), eväs ("evä"); ei, ai, au, älä, hei. Huimaa ja ihanaa: kohta hän puhuu!

Muru myös ihanasti johdattelee minua eteenpäin rutiineissamme, jos meinaan hairahtua. Tänään sänkyyn mentyämme loikoilin selälläni ja juttelin Murulle puolella ajatuksella. Hän otti käteensä kirjan ja minä jutustelin jotakin siitä: joo, sä otit kirjan, sä voit katsoa sitä... Mutta hän heittikin kirjan minun viereeni ja alkoi tuupata pyllyään syliäni kohti heti kun nousin istumaan: nyt luetaan! <3 Kirja ehdittiin lukea puolitoista kertaa, sitten hän halusi unitissille ja nukahti.

Tässä oli kuulumisia. Nyt nappaan iltapalaa ja painun Murun viereen. Voikaa hyvin, minäkin yritän! <3

Dokumentointi

Hänellä on niin tarkka katse! Hänen hymynsä on minulle kuin palkinto, hän on minulle tarkoitus.

Toivoisin, että joku tekisi meistä dokumentin. Tallentaisi ihan vain arkeamme - niitä hetkiä, kun riehumme olkkarissa Rölli-musiikin tahtiin tai kun pöhköilemme eteisen matolla maaten. Niitä, kun Muru nukkuu parvekkeella pakkasessa ja minä juon sohvalla kofeiinitonta kahvia ja iltapäivän taivas on niin kaunis niin kaunis, monivärinen pastelli.  Niitä hetkiä, kun Muru oppii uusia taitoja (tänään hän nousi ekan kerran seisomaan tukea vasten!). Tai näitä, kun hän askartelee keskittyneesti laatikosta nyhtämiensä kestovaippaimujen kanssa (rutistelee, ravistaa ja maistelee niitä) ja minä kirjoitan blogia jalat hoitopöydän päällä röhnöttäen. 

Tuntuu, että en saa näitä hetkiä kyllin talteen enkä kyllin muiden ihmisten tietoisuuteen, vaikka minulla on blogi, vauvakirja, päiväkirja, videopäiväkirja, äänipäiväkirja ja valokuvat. (On kyllä paljon sellaisia päiviä, että en talleta edellämainituista mihinkään mitään.)

Haluaisin luoda jotain isoa, jonkin kokonaisuuden! Ehkä tekeillä oleva Muru-valokuvakirja tulee vastaamaan tähän tarpeeseeni?

Tämä vuosi on hyvä - ja uskon, että tämän vuoden aikana laitan alulle Pikkusisaruksen yrittämisen!

Rakkautta paljon! Jäsentymätöntä ajatuspuuroa paljon; sen seassa rakkaus isoina köntteinä, kuin mansikat Murun mannapuurossa.

2018

Katsottiin Murun kanssa keskiyön raketteja meidän parvekkeelta - Muru oli kantorepussa, hereillä, ja nauroi ilotulitukselle. <3 Herkistyin kun tajusin, että minulla on nyt tässä lapsi josta niin kauan haaveilin - ja vuoden 2018 vastaanotan lapseni kanssa. ME OLEMME NYT PERHE, eikä se enää muutu, sitä ei voi kukaan enää ottaa meiltä pois! 

Ja entäs se, miten huipputyyppi Muru on! Miten pöhköt jutut hänellä on ja miten iloinen hän on. Tänään hän on murissut  istuessaan potalla, nauranut katsoessaan kattoon, päristellyt iltapuurolla. Vahva läsnäolo, kuvasi eräs kaveri. <3 

Samalla tajusin, että voin fyysisesti todella todella huonosti nyt, ja oikeastaan koko mennyt vuosi oli sitä, välillä aina voin hetken paremmin ja sitten taas mentiin - eikä psyykkisessä voinnissakaan ole oikein kehumista. Vuosi 2018 tuokoon muutoksen! Tein lupauksen: alan voida paremmin.

Muru nukahti rinnalle rakettien katsomisen jälkeen. Nousin kantaakseni hänet makkariin, katsoin meitä peilistä ja totesin, että vuosi 2018 saa tulla, ja tässä se tulee, ja tässä me olemme, ja vuosi 2018 on niin freesi ja samalla täynnä, aivan täynnä väriä. <3

--- 

Hyvää uutta vuotta, lukijat! 

Uudet taidot (Muru 7 kk 23 pv)

Muru sai joululahjaksi (muun muassa)  Nalle Puhin ja pöllön. Siskoni oli tänään kylässä ja auttoi minua järjestelemään olkkarin niin, että alahyllyillä on vain Murun tavaroita - sillä Muru oppi jouluaattona konttaamaan! <3 

Tänään alkuillasta laitoin pehmolelut riviin alahyllylle ja nimesin niitä, Muru katseli. Hän naurahti jokaisen kohdalla - Pupu, Eeva-nalle, Panda, Nalle Puh - paitsi Pöllön, joka ilmeisesti on vielä vähän vieras kaveri, ja nallet muutenkin ovat hänen suosikkejaan.

No, sitten iltatissillä selostin Murulle päivän puuhia. Kerroin, miten meillä oli ollut hauskaa, kun olimme katsoneet pehmoleluja. Sitten mainitsin lelut taas nimeltä -- ja Muru nauroi niiden nimille kuin olisin kertonut vitsiä! :D Lelut eivät siis olleet näköpiirissä sillä hetkellä, vaan pelkkä niiden mainitseminen (tietyllä äänensävyllä toki) sai Murun hekottelemaan. :D <3 Hän on muutenkin alkanut tunnistaa sanoja!

Hän on alkanut myös jäljitellä - välillä hän vilkuttaa kun joku on lähdössä, ja tänään hän teki perässä, kun soitin hänelle ksylofonia!

Ihmeellistä. :D Lapseni. <3

Aatonaatto, rakkaus, pikku kuulumiset

Iltaimetyksellä Muru otti sormestani kiinni. Välillä hän katseellaan tarkistaa että olen paikalla, välillä hän virnuilee minulle tissi suussa. Miten hän tarvitsee minua ja näyttää sen. <3 Miten hän hykertää kun nostan hänet syliin tai kantoreppuun, kietoo jalkansa ympärilleni kuin apinanpoikanen. <3 Miten onnellinen olen kun saan olla hänen äitinsä. <3 <3 <3

Hyvää joulua kaikille lukijoille!