Mitä raskaus on tuonut? (Rv 4+6?)

Tämän raskauden myötä, nyt arjessa:

- olen onnellisempi

- otan iisimmin

- syön enemmän ja paremmin

- näen enemmän unia

- haluan halia ja pussailla Murua entistä enemmän.

💜

Lisäksi rakennan pesää vaatteiden järjestelyn muodossa (sekä Murun että Beibin).

Olen kertonut siskolleni, kolmelle läheiselle ystävälle sekä kahdelle satunnaiselle kaverille, joille teki vaan mieli kertoa. ☺️

Klinikalla :)

Gynen kontrolli oli tänään aamulla. Vaikka se oli kalenterissa, arvatkaa tuliko se silti täysin puskista! Olin tyytyväisenä töihin menossa ja aioin katsoa kelloa, kun muistutus tervehti minua puhelimen näytöltä, ja sinnepä sompailin lopulta puoli tuntia myöhässä. Toisaalta kiva, että vauvanteko ei ole tällä kierroksella 'yksi ainoa elämän pääasia', vaan meneillään on jatkuvalla syötöllä kaikkea muutakin, perhearki. Työt (hohhoijaa), aurinkorasvan riittävyys, hajoileva arkibudjetti, lapselle syyskengät apua syksy on nurkan takana?

Imetyksen päätyttyä, refluksin asetuttua (maidoton ruokavalio) ja Murun yöunien lopulta eheydyttyä oma unentarpeeni tuntuu palautuneen äitiyttä edeltäneelle tasolle: Tarvitsen vaatimattomat yhdeksän tuntia Ruususen unta (keskeytyksettä tai minimaalisin keskeytyksin) ollakseni seuraavana aamuna oikeasti toimintakunnossa... Ei siis esimerkiksi 8,5 h, vaan oikeasti 9 h. Onnea vaan mulle tähän yritykseen.

Mutta klinikka ja se toinen yritys siis: Myöhästymistäni kohtaan oltiin ymmärtäväisiä, tarkastuksessa kaikki hyvin, ja taas tuli kehuja että minulla on "20-vuotiaan munasarjareservi". Kai nyt, kun munasarjani ovat sieltä 20 (19) vuoden iästä asti malttamattomina odotelleet, että pääsevät täyttämään tätä Suurta Tehtäväänsä eli lisääntymistä. ;) 

Can't help but be happy! Can't help but kihistä innosta. ^^

Imetyksen lopetus & muuton jälkipyykki

Vihdoinkin menestystä tissihommien suhteen! Mulla tuli mitta täyteen ja päätin, että nyt vaan loppuu. Yöimetys on ollut lopullisesti loppu noin viikon ajan, ja pari viime päivää tissit ovat "levänneet" myös päivällä ja illalla, eli imetän enää vain aamuisin. Herätessään Muru hihkuu "jihuu", kun pääsee herkkumaidolle. <3 Aamuimetyskin loppuu kyllä pian, kunhan rinnat ensin hiukan mukautuvat vähentyneeseen kysyntään. Lopulta tämä on mennyt smoothisti, vaikka ensimmäisenä tissien lepopäivänä Muru itki aika paljon. Hänellä on kuitenkin hyvät neuvottelutaidot ja hän ymmärtää, kun selitän asian laidan. Tissin korvikkeena hän haluaa joskus juoda sylissä (tai jopa kapalossa) maitoa pillipullosta. "Minä olen vauva", hän ilmoittaa silloin. 

Ja pian tämä mamma pääsee hitsi vieköön viimein askeleen lähemmäksi vauva numero kakkosen yrittämistä!

Uudessa kodissa ihmetellään laatikkokaaosta. Järjestän tavaroita sillä aikaa kun Muru katsoo piirrettyjä (tyyppi osaa Ryhmä Haun tunnarin melkein ulkoa, pitääkö huolestua? ;) ), leikkii pihassa mummun kanssa tai nukkuu (viimeisimmän koetan kuitenkin minimoida, koska se on suoraan pois meikän yöunista).

Viime yönä kumminkin taas valvoin keittiön kaappia täyttäen. "Huppittakeikkaa", niin kuin Muru sanoo.

Riudunnasta reippauteen

Kun vatsan kasvu vähän aikaa sitten vielä hirvitti, nyt taas en malta odottaa sitä. Haluan jo raskauden joka näkyy kaikille – sellaisen jota on mahdoton salata. Töissäkin on paljon mukavampaa nyt, kun H välillä keskeyttää ajatukseni tai tekemiseni ja saa minut hymyilemään pikku potkuillaan. Toivoisin kuitenkin tuntevani liikkeitä jo enemmän, säännönmukaisemmin! Nämä ovat vielä melko harvinaista herkkua (sanoisin että hyvänä päivänä 10 liikettä), ja mamassa herättää heti levottomuutta potkuttelun taukoaminen iltapäiväksi tai illaksi (keskenmenouni kahtena peräkkäisenä yönä kai viestii levottomuudesta?).

Joka tapauksessa: Minuun on nyt iskenyt odotettu keskiraskauden energiapuuska! Tai siis normaaliuden puuska – ajanjakso johon ei kuulu yökötyksessä vellontaa, jalkojen pettämistä alta eikä tolkutonta uuvahtaneisuutta. Pari viikkoa sitten riutumiseni saavutti lakipisteensä. Matala hemoglobiini aiheutti huimausta ja kalpeutta, näytin haudasta nousseelta, kaikki huomasivat laihtumiseni (ruokahaluttomuus, ja ehkä sairastelukin, on rouhaissut useamman kilon lähtöpainosta). H:n ravintoaineiden saanti aiheutti minulle painostavaa huolta ja syyllisyyttä. Lisäksi työ-, ihmissuhde-, terveys-, asumis- ja vapaa-ajan huolet kaatuivat päälle kaikki yhtä aikaa. 

Nyt mennään kaikilta osin parempaa kohti. Ruoka maistuu, hemo on uskoakseni nousussa, olen levännyt, olen priorisoinut tärkeitä asioita, isoja stressitekijöitä on lauennut tai pian laukeamassa. Ja H potkii!

Toissapäivänä tartuin ikuisuuden odottaneisiin ompeluprojekteihin, eilen kävin kuntosalilla hyvin pitkästä aikaa. Tänään töissä tein todella paljon hommia, lyhyessä ajassa ja tuskattoman reippaasti. Melko paljon lepoa minun ja H:n kehot silti edelleen tarvitsevat, mikä tietysti kuuluu asiaan. 

Tänään rv 17+6. Työporukan illanvietossa kilisteltiin uutiselleni. Rakenneultra on kahden ja puolen viikon päästä, ja se jännittää!

Uni-H

Sisältövaroitus: keskenmeno unessa, yksityiskohtainen kuvaus.

Muistan melko paljon unia, joten haluan nyt kuvata tähän kaikki tähänastiset H-unet. Näiden lisäksi olen nähnyt monia unia joissa raskauteni on ollut mukana ja tiedostettuna, mutta enemmän yhtenä elämän osana kuin pääroolissa. 

Ennen vauvaprojektia näin unia, joissa hoidin ystävien lapsia tai tuntemattomia lapsia. Näen näitä jonkin verran yhä, ja yleensä niissä joko tapahtuu jotakin hassua tai mokaan jotenkin. Olen saattanut löytää hylätyn vastasyntyneen ja ottaa sen, unohtaa perhetutun taaperon bussiin, katsoa kuinka ystävän vauva muuttuu pehmoleluksi ja taas takaisin vauvaksi.

Ensimmäisen H-unen näin 17.10.2015. Olin laittamassa häntä kantoliinaan, ja jotakin säätöä tuli; joko liina tai vauva unohtui jonnekin. Vauvalla oli nimikin. Tämän unen sytyttämästä kaipuun roihusta kirjoitan täällä; se oli eräs käännekohta. 

Toinen uni H:sta, 12.10.2016: Olin hänen kanssaan sukulaisissa. Muistan hänen hiustensa värin - taisi muuten olla sama kuin tuossa vuoden takaisessa unessa. Imetin H:ta sängyllä ja fiilistelin sitä miltä imetys tuntuu. Meidän oli tarkoitus lähteä ulos, mutta olin unohtanut kotiin niin ulkovaatteet kuin kantoliinankin. Jäimme sängylle fiilistelemään, kun muut menivät ulos.

Hiukan ennen ensimmäistä kunnallista ultraa (17.10., rv 12+) näin unen, jossa aloin vuotaa verta. Olin lievästi huolissani, mutta en friikannut.

Ihan taannoisessa unessa (10.11.) sain keskenmenon, mutta aloin pian epäillä oliko se sittenkään keskenmeno. Nyt tulee se graafinen kuvaus, varoitan!

Ulos tuli sikiön hahmoinen möykky, mutta kiinnitin heti huomiota siihen, että näillä viikoilla H:n tulisi olla jo isompi. Kun tutkailin möykkyä, huomasin että se oli ontto, kuin perhosen tyhjä kotelo, ja pehmeä - se suli käsiini kuin voi. Arvelin, että H oli "luonut nahkansa" ja porskutti itse yhä kohdussa - siispä en tästäkään liiemmin huolestunut. 

Uni-minä ei näemmä helposti huolestu! Valve-minä osaa kyllä kompensoida tätä. Mitään epäilyttävää ei raskauteni etenemiseen tai sikiön vointiin onneksi ole liittynyt. Syke oli taas hiljan neuvolassa kuunneltuna tasainen ja reipas. Oma vointini on ollut muuta kuin reipas, mutta lähtenee tästä pikku hiljaa sekin nousuun.

Toivotan lukijoille hyviä unia - jakakaa kommenteissa omianne, jos tahdotte!

Alussa

Uuden blogin aloittamiselle otollisia virstanpylväitä on vilahdellut ohi: varhaisultra, ensimmäinen neuvolakäynti, ensimmäisen äitiysvaatteen käyttöönotto (mammafarkut, sillä tavalliset farkut kiristävät jo), raskausviikot 10+0, vanhan blogin kolmevuotispäivä.

Tähän päätin tarttua, sillä tämä tuntui kovin merkitykselliseltä: Ensimmäinen raskaudenaikainen uni vauvasta. Näin sen viime yönä. Tämä oli elämäni toinen uni, jossa minulla oli oma lapsi. (Esimmäisestä kerron täällä - tuosta on näemmä lähes tasan vuosi!) Nyt alitajuntanikin mieltää, että sisälläni kasvaa rakas.

Olen alkanut uutisoidessani sanoa herkemmin "odotan vauvaa" kuin vain "olen raskaana". 

Odotan todellakin vauvaa. Olen odottanut tätä odotusta kymmenen vuotta - siitä lisää vanhassa blogissani.

Onnellisuus kuplii, tuudittelee, kihisee ja pakahduttaa.

Olen tällä matkalla niin sanotusti yksin - siis itsellisenä vanhempana. (Tiedän kyllä, että yksin en ole!)

Tervetuloa seuraamaan! <3