Kaamoshyggeterveiset

Olen tänään juonut kolme kupillista kahvia (joista kaksi ensimmäistä oli aivan erinomaista pressopannukahvia Murun kummitädin ja tämän miehen luona), syönyt kolme lautasellista muroja (olen siis lisäksi syönyt muutakin), vienyt Murun kahdesti ulkoilemaan, tehnyt joulun täydennysostokset, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja paketoinut yksitoista lahjaa.

Aamupäivällä marketin kassa toivotti "oikein hyvää joulua koko perheelle". Aavistikohan hän, että meidän koko perhe oli siinä, minä ja rattaissa karvalakki päässä nukkuva Muru? Joka tapauksessa toivotus sai minut hymyilemään.

Alkuillasta Muru istui vallan mietteliäänä pulkassa, poikkeuksellisen ääneti, niin että ehdin katsoa täyttä kuuta ja ajatella pari omaa ajatusta. Lumi kimalsi.

Olen älyttömän onnellinen kultapullastani. Hän on vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen, puhuu pisimmillään viiden sanan lauseita(!), nimeää tunteita, silittää ja pussaa, rakastaa kissoja, pomppii ja tekee temppuja. Alla hänestä muutama kuva ajalta ennen kuin lumi satoi.

Hyvää joulua lukijoille!

Syksyisiä puuhia (Muru pian 1 v 4 kk)

Eilen illalla hiekkalaatikolta löytyi pienten muurahaisten pesä - sekä pihlajanmarjoja. Ehdotin, että Muru omaan suuhun laittamisen sijasta antaisi marjan muurahaisille. Sitten hän asetteli niiden pesään hartaana kymmenkunta marjaa ja sanoi jokaisen kohdalla "tiitti" (kiitos). <3

Hän on niin ihana! Voisin sanoa että tämä on ihana ikä, mutta hänellä on ollut näitä ihania ikiä ennenkin, joten sanon että hän on yleisesti ihana tyyppi. <3

Parasta nyt (äidin mielestä) on vieraiden moikkailu pihoilla ja kaupassa ("moi!"), teatraalisen ihmettelevä pyöreäsuinen ilme kun hän sanoo "oho", tarmokas roskien vienti itse roskikseen, sekä tuo kiittäminen ("tiitti" korvaa myös "ole hyvän"). Hänen kanssaan voi käydä keskusteluja, ja se on mahtavaa. 

Yksi päiväkotimme aikuinen sanoi eilen, että Muru on alkanut puhua hoidossakin tosi paljon, "ei pelkkää omaa puhetta vaan ihan ymmärrettäviä sanoja". Mietin itsekseni, että Murulla ei kyllä missään vaiheessa ole ollut ns. omaa puhetta eli höpökieltä - vaikka hänellä onkin ollut paljon sellaista puhetta, jota ymmärtää vain äiti. Kun Muru sanoo jotain, pystyn lähes poikkeuksetta päättelemään mitä hän tarkoittaa, ja hän käyttää sanoja johdonmukaisesti (esim. "mämmä" tarkoittaa aina märkää). Nyt hänen puheensa alkaa aueta muillekin. :) 

--

Muita uutisia: En meinaa jaksaa arkea. Väsyttää ihan koko ajan. Lisäksi Murun päiväkodin toimintatavat ahdistavat minua edelleen, vaikka Murulla sinänsä onkin siellä kivaa. Olemme jonossa toiseen hoitopaikkaan, mutta en tiedä minkä mittaisen ikuisuuden joudumme jonottamaan, ja välillä mietin, pitäisikö sittenkin jäädä nykyiseen paikkaan. Mutta kun lähes joka päivä tulee paha mieli jostakin siellä. Olen ottanut asioita puheeksi, mutta tuntuu että se ei hirveästi auta, eikä minulla ole voimavaroja uudestaan ja uudestaan puhua.

Onneksi on perjantai! Hyvää viikonloppua lukijoille. :) 

Yksin huoltajana: Puolison puute

Lapsen kasvattamisessa ilman puolisoa - tai kanssavanhempaa - hankalimmalta on minusta tuntunut se, että en saa apua, jos tarvitsisin sitä akuutisti. Jos toivon jonkun  ystävistäni jeesaavan siivouksessa tai Murun kanssa, yleensä ystävä on buukattava 1-2 viikkoa etukäteen. Mistä tiedän, onko minulla sitten sinä päivänä sellainen olo, että tarvitsisin apua tai edes haluaisin tavata ketään - mitä jos tahtoisinkin vain olla Murun kanssa kahden? Minun pitäisi pystyä ennakoimaan uupumiseni, hallitsemaan riskejä etukäteen. 

Havittelen spontaania seuraelämää, mutta nykykulttuuri ei mahdollista sitä (monien kalenterit ovat täysiä viikoiksi eteenpäin). Havittelen myös tukiverkkoa, joka olisi helposti saatavilla ja aulis auttamaan. Etukäteen ajattelin, että "chosen family" korvaisi puolison - onhan minun elämäni aina ollut sosiaalisesti rikasta. Mutta ihmisillä on omat elämänsä, mikä korostuu entisestään kolmenkympin tällä puolen, eikä Murun vanhemmuus ja hänen hyvinvoinnistaan vastaaminen lopulta ole kenenkään muun elämää kuin minun. Haluaisin elää niin että koko kylä kasvattaa, mutta se tuntuu tässä yhteiskunnassa hankalalta.

Tässä mainio, englanninkielinen artikkeli "kyläilmiöstä" ja siitä mitä äiti voi tehdä, kun se kylä puuttuu ympäriltä. Vinkeistä olen ottanut käyttöön ainakin sen, että muistelen missä tilanteissa olen aiemmin kokenut yhteisöllisyyttä, ja yritän tuoda vastaavaa arkeemme - esimerkiksi leirit, harrastustapaamiset. Tämä meni vähän sivuun puolisoasiasta, mutta linkittyy vahvasti arjen yksinäisyyteen ja siihen, mitä on kantaa vastuu perheestä yksin. 

Eilen Muru meni poikkeuksellisen aikaisin nukkumaan, siis kahdeksalta. Heräili vielä toviksi rinnalle puoli yhdeksän aikaan. Tästä minulla meni vielä tunti päästä itse sänkyyn.  Tein ns. pakolliset, eli söin, laitoin pyykit rumpuun sekä siivosin tiskialtaan, jossa löllyi lemuava keko puoliksi huuhdeltuja kartonkipakkauksia, likaisia astioita, ruuanjämiä, Murun ruokalappu ja tiskirätti (siis sori graafinen kuvaus, ja olen sinänsä melko siisti ihminen, ainakin sellainen joka ei keräile haisevia kosteita bakteeriläjiä keittiöön - mutta yh-arjessa monestikin käy näin!). 

Jalkapohjani on ollut kipeä jo monta päivää, kuka hieroisi? Millä ajalla? Tällaisia asioita mietin, kun mietin sinkkuvanhempana olemista. 

Jos joku on yökylässä, parasta on se että saa valmiin aamiaisen! Viime aikoina kyläilleet kummitäti ja vaari molemmat heräsivät ennen minua ja Murua ja keittivät puuron.

Lukijoita ehkä kuitenkin kiinnostaa se lemmenelämäni? No, on mulla Tinder! Siihen se on toistaiseksi jäänytkin. :D En juuri kaipaa romanttista kanssakäymistä, lähinnä vain sitä arjen apua. Sitä että joku pyytämättä huikkaisi: "minä hoidan!" Ajatus siitä että lähtisin treffeille, saati että siksi aikaa hankkisin Murulle hoitajan, kun olemme muutenkin työssäkäyntini myötä melko paljon erossa toisistamme... Se on kaukainen eikä mitenkään erityisen houkutteleva ajatus. 

Kun laitan Murun hoitoon, lähden mieluummin yksin joogaan, kylpylään (oi syksy, kylpyläsesonki alkaa!) tai lasilliselle kirjan tai päiväkirjan kanssa. Lasin yli voisin kevyesti flirttailla, jos joku kiinnostava tulisi vastaan ja jaksaisin nostaa katseeni ja ajatukseni kirjasta/päiväkirjasta. Todellisuudessahan Murun ollessa hoidossa en yleensä edes mene mihinkään edellämainituista, vaan nukun pitkät päiväunet ja/tai istun sohvalla syömässä karkkia, juomassa teetä (ah rauhalliset teehetket), lukemassa lapsiperheaiheisia lehtiä ja ajattelemassa Murua!

Ja hei, vaikka tästä tekstistä ehkä välittyy uupuneisuutta ja vähän sellaista negaa, valittaminen ei ole tarkoitukseni, vaan koen että itsellinen vanhemmuus on juuri minua varten. Haasteita siihen kuuluu, mutta myös vapaus, ylpeys ja ilo.

Palataan treffiaiheeseen, hmm, sitten kun olen kahden lapsen äiti ja nuorimmainenkin päiväkodissa? ;) 

Murun sanavarasto 1 v 3 kk iässä

Olen jo pitkään aikonut tehdä tällaisen koosteen, ja nyt alkaa olla viimeiset hetket, koska Muru oppii uusia sanoja niin vauhdikkaasti, ettei niitä kohta enää pysty listaamaan! 

Tällaisia meillä siis jutellaan:

Aai = hellittelyn, halimisen ja köllöttelyn ääni 

Akka = jalka 

Ambuu = ambulanssi

Ampui = hampulit eli hampaat 

Ampuu = ampiainen 

Attaa = rattaat

Attu = hattu 

Auauau (Muru sanoo puolestani näin, kun puree minua) 

Autu/antuu = auto 

Baa = banaani 

Ei

Haippa/appa = vaippa

Heippa 

Heipä/himpä/impä = leipä

Ikka = lika/likainen 

Imma = ilma (hän oppi tämän helteillä, kun puhuttiin että on kuuma ilma) 

Immä = silmä/silmälasit/aurinkolasit 

Intu = lintu 

Ittuu = istumaan 

Ittä = vettä 

Kaa = kala

Kakka

Kiija = kirja

Kinkä/kingä = kenkä

Kokki = korkki 

Kooa = korva 

Kukku = kurkku

Kukkuu

Kuua = kuuma/kylmä

Mammam = nam nam

Moi

Mummu 

Mämmä = märkä

Najje = nalle
Noin

Oho

Okka/ukka = roska

Pa/pa-pa = pastilli 

Paao = pallo

Pampa = panta, jonka hän usein nyppää päästäni ja asettaa omaan päähänsä
Papa = napa

Pii = piirtää 

Piioo = piiloon 

Piipaa = ambulanssin ääni 

Pippi = pimppi 

Poi = pois 

Pss = pissa 

Puppa = potta (tai ulkona ollessa puska) 

Puppi = "putki" eli kangastunneli, joka meillä on olohuoneessa 

Pupu 

Pää
Ta-taa! = Tadaa! 

Tiitti = kiitos

Titta = tissi(maito) 

Toi = toinen 

Tsu tsu = juna
Tua = tuolla
Tähä = tähän

Täte/täti = käteen/käsi

Täti = oma täti tai kuka tahansa vieras aikuinen (myös sedät)
Ukku = lukko
Uppi = huppari/huppu

Vauva

Äiti

Muru toistaa usein perässäni, kun nimeän jotakin, ja osa näistä uusista sanoista jää heti aktiiviseen käyttöön, joten lista kasvaa melkein joka päivä. 

Eläinten äänet:

Baa (lammas) 

Hau hau
Huhuu

Ihhahhaa (viittaa sekä hevosiin, merihevosiin että kaikenlaiseen ratsastamiseen, esim. leikkimopolla; myös legoukko laivan kyydissä kylpyammeessa menee "ihhahhaa") 

Iii (kissa) - tämä on hassu vinkuva ääni

Kaa kaa (ankka)
Ki kii (lokki) 

Kua (sammakko) 

Mölö (mölyapina... tämä on meillä eräässä kirjassa) 

Pii pii (hiiri) 

Tsh tsh (orava) 

Suhina, jonka Muru tekee kielellään, on ampiaisen/mehiläisen, kärpäsen ja sudenkorennon ääni. Murina taas on esimerkiksi dinosauruksen, leijonan ja tiikerin ääni sekä vihaisuuden ääni (jos kysyn "onko Muru vihainen" tai sanon "äiti on vihainen", hän vastaa murisemalla). Hän osaa myös tehdä jonkin sortin röhkimisäänen (possu). 

Hän kutsuu tuttuja ihmisiä nimellä, useimmiten alkutavulla, joskus koko nimellä. Hänellä on kaksi nukkea, joita hän kutsuu samaan tapaan nimellä tai nimen puolikkaalla. Samoin hän kutsuu alkutavulla siskoni koiraa ja kaikkia sen näköisiä koiria. 

Lisäksi hän on vastikään oppinut sanomaan oman nimensä! Hän sanoo sen esimerkiksi esitellessään omia kehonosiaan ja vaatteitaan, katsoessaan peiliin ja nähdessään kuvan itsestään - sekä kysyttäessä "kuka sinä olet" tai "kuka on äidin rakas"! <3 

Syksy

Olen nauttinut hellekesästä tosi paljon - iltapäivistä rannalla Murun kanssa ja siitä että uimavesi on ollut ihan oikeasti lämmintä. Että helteet ovat kerrankin kestäneet niin pitkään että olen ns. ehtinyt niihin mukaan: ehtinyt tehdä rannalla käymisestä tavan, pukeutua kyllikseni hepeneihin, istua piknikvilteillä ja syödä jätskiä. 

Mutta syksyistä tykkään aivan erityisesti! Eilen oltiin puistossa paljain jaloin, ehkä viimeistä kertaa tänä vuonna? Yöksi laitoin villasukat jalkaan. 

Viime syksyltä odotin selkeyttä. Samoja viboja on nytkin. Syksyt ovat samaan aikaan tasaavia ja energisoivia.

Kesäviikonloppu

Viime viikonloppu oli elvyttävä ja mukava! Oltiin kummilassa yötä, saunottiin, sain rentoilla Murun tepastellessa kummitädin kanssa pitkin pihaa ja kiipeillessä pöydille. Pääsin puistojoogaan! Oltiin  myös puistokirppiksellä, ja sunnuntai-iltana istuttiin naapureiden kanssa omassa pihassa; äidit söivät mutakakkua ja lapset vesimelonia (täysin reilu jako). 

Eilen vielä viikonlopun jatkeena kävin kaveriporukalla terassilla ilman Murua, taisi olla ensimmäinen reissuni ravintolaan ilman häntä. Tekee hyvää olla välillä muussa roolissa kuin Murun äidin roolissa. Tosin muuta puhuttavaa kuin hän en kauheasti keksi. ;)

Seuraavassa kuvakooste viikonlopun tunnelmista. Nyt on hyvä polkea duuniviikkoa käyntiin. Työviikkoni alkaa vasta näin tiistaina, koska maanantaisin olen vapaalla, mikä on mahtavaa. 

Ah!

"Kukka. Äi." (Äidille kukka. <3 ) 

Riippumatossa. Tarvittais tällainen meidän parvekkeelle!

Kynsilakan siisteys mallia "mamma".  

Kesä, duuni, biitsi (Muru 1 v 2 kk)

Moi! 

Olemme elossa ja voimme ihan hyvin! 

Arkemme on muuttunut viimeisen kuukauden aikana: Olen palannut töihin. Aiemmin kerroin hakeneeni hoitovapaata siihen saakka, kun Muru täyttää kaksi vuotta. Niin hainkin, mutta sitten sain uuden työpaikan! Olin jo tovin hiljaisesti katsellut uusia töitä, koska vanhan sijainti oli huono. Aloitin viime kuussa uudessa paikassa osa-aikaiset työt kolmena päivänä viikossa. Osa-aikaisuus jatkuu toistaiseksi ja on meille loistava ratkaisu: saan olla vähän töissä, saan palkkaa, saan samalla olla paljon Murun kanssa.

Muru on aloittanut päiväkodissa. Alku ei toki ole sujunut täysin ilman haasteita; Muru on kuitenkin pääosin viihtynyt  hyvin ja sopeutunut yllättävän nopeasti. Päiväkoti on lähellä meitä, mikä on minulle tärkeää. Murun matkat kestävät viisi minuuttia ja taittuvat kantorepussa. <3 Matkalla kommentoidaan kukkia ja mehiläisiä (ei mitään kaksimielistä viittausta tässä; Muru osaa sanoa "kukka" ja kysyttäessä tehdä mehiläisen surinan). 

Itseäni ovat valitettavasti hiertäneet muutamat kehnosti toimineet yhteistyön osa-alueet päiväkodin henkilökunnan kanssa. Olen niin kutsuttu 'vaativa äiti' - siis äiti joka haluaa lapselleen parasta ja jonka täytyy saada luottaa siihen, että lapsen tarpeet otetaan hoidossa huomioon. Muru on ryhmänsä kuopus, enkä tahdo hänen jäävän varjoon sen vuoksi että hän on ns. perustyytyväinen lapsi. Käyn asioista vielä keskustelua henkilökunnan kanssa, ymmärrän että hekin tekevät parhaansa, ja uskon ja toivon yhteisen sävelen vielä löytyvän. Mutta tämä on vähän ahdistanut. 

Päiväkodin aloitus toi mukanaan myös Murun ekat korva- ja silmätulehdukset, ja itselläni on poskiontelo käynyt pahan kerran ongelmalliseksi. Olemme siis toistaiseksi enemmän sairastaneet kuin olleet hoidossa ja töissä. On raskasta kun Muru sairastaa, koska emme voi oikein mennä mihinkään, Muru kyllästyy kotona ja on tietysti sairautensa vuoksi hyvin tarvitseva, unirytmi hajoilee ja minä uuvun, eikä kukaan lähipiiristä tahdo tulla avuksemme tartunnan pelossa. Kun siihen lisätään se että olen itsekin kipeänä, on kaaos lähes verrattavissa Murun ensimmäisen elinkuukauden aikana vallinneeseen tilaan, jolloin universumi tuntui nyrjähtäneen paikaltaan -- onneksi ei täysin verrattavissa! ;)

Lääkärissä on siis tullut juostua - onneksi Murulla on vakuutus. Ottakaa kaikki vauvoillenne vakuutus! Luultavasti ette kadu. 

Olemme kuitenkin päässeet myös harrastamaan kesäilyä rannalla, uima-altaassa omalla pihalla, puistoissa ja kesätapahtumissa. Kesäinen hengailu mukavien kavereiden kanssa on parasta! Ja joskus kahdestaan on parasta, erityisesti  työpäivien jälkeen. Projektinani on myös järjestää itselleni enenevissä määrin omaa aikaa, koska se elvyttää. Vaikka koomaisin koko oman aikani sohvalla enkä jaksaisi tehdä mitään, edes syödä, huomaan jälkikäteen sen elvyttäneen. 

Blogin kanssa olen ollut jo tovin jumissa, koska en oikein tiedä mitä haluaisin kirjoittaa. Päätin nyt kuitenkin ottaa ystävän neuvosta vaarin: KIRJOITAN VAAN JOTAIN, ja katselen sitten siitä eteenpäin. 

Ai niin, tämän halusin vielä sanoa: Murusta erossa oleminen (duunipäivinä) on saanut minussa taas aikaan hätkähdyttäviä oivalluksia siitä, että minulla tosiaan on lapsi. Olen vihdoinkin siirtynyt perheellisten joukkoon, työpaikalla olen yksi niistä jotka suuntaavat päivän päätteeksi hakemaan pikkuista hoidosta. Eikä hän ole vauveli enää, hän on lapsi, henkilö. Hän on ihan elävä, ja minä mahdollistan (muiden tuella tietysti) hänelle hyvää lapsuutta. 

Tuulisena päivänä rannalla oli meistä molemmista ihanaa. <3 

Äitienpäivä

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Tätäkin päivää minä juhlin huomattavasti freesimpänä ja parempivointisena kuin edellistä vastaavaa. Kevääseen pakkautuu merkityksellisiä päiviä. <3 

Muru muistutti minua tänään siitä, että täytyy ottaa kukat mukaan mummulaan. :D Ostimme eilen kukkakimpun ja Muru puhui siitä koko illan ("kukka, kukka, kukka"). Kerroin monta kertaa, että kukka viedään mummulle. Kun tänään olimme lähdössä ja Muru istui jo rattaissa eteisessä, sanoin että nyt lähdetään mummulaan. Hän totesi: "kukka!", ja ilman tätä muistutusta kimppu olisi unohtunut keittiöön maljakkoon. 

Ja minäkin sain ruusun! 

Hellepäivän kuulumiset

Meillä oli iltavieras, ja nukkumaanmeno vähän venähti. (Nautiskelin myös pitkästä suihkusta kylppärin ovi kiinni, kun kaveri yritti viihdyttää Murua, joka kävi läpsyttämässä ovea kämmenillään ja huuteli perääni.) Otin Murun kantoliinalla selkään, jotta saisin tehtyä iltahommat ja pääsisimme  molemmat sänkyyn. Muru nukahtikin liinaan. Niinpä käyskentelen nyt tässä - selässäni nukkuva lapsi, jolla on kädessään tutti, jossa on narulla kiinni vappupallo, joka nyt seuraa meitä huoneesta toiseen. :D <3

Merkkipäiviä on viuhahtanut ohi: lasketun ajan vuosipäivä, vappu - sekä Murun synttäri tietysti! Yksivuotisia juhlittiin viime viikonloppuna, ja meillä oli tosi mukavaa. <3 Mammakin oli "hiukan" enemmän kartalla, läsnä ja jaksavampi kuin edellisissä isoissa juhlissamme eli nimiäisissä.

Taaperoelämään on siirrytty, se on niin selvää joka päivä, ja Murun viime viikkojen kehitys on ollut huimaa. Kävelytaito, sanat. Kun Muru näkee pöllön kuvan tai joku edes mainitsee pöllöt, hän sanoo tohkeissaan "huhuu". Hän osaa myös nimetä kukan. Sanan "kakka" hän on oppinut jo vähän aikaisemmin. Älynystyröiden rahinan oikein kuulee, kun hän välillä yrittää sanoa kukka, sanookin vahingossa kakka, yrittää pari kertaa uudelleen tuotostaan kuunnellen, lopulta löytää alkutavuun U-äänteen ja on tyytyväinen. :D <3 Ja hän on ylipäätään niin älykäs! Hoksaa kaikkea ja ymmärtää kaikkea, oppii kaikkea sellaista mitä kukaan ei ole hänelle varsinaisesti opettanut. Kuten laskeutumaan parvekkeen kynnykseltä ja sohvalta jalat edellä. Ja tätä hän ei oppinut itsensä telomisen kautta, vaan ihan jotenkin silkalla kehointuitiolla. :) <3

Paljon muutakin kirjoitettavaa olisi tässä ns. rästissä, mutta nyt kippaan hikipäisen Murun sänkyyn, syön vähän lisää lakritsijäätelöä ja painun nukkumaan. Mutta täällä siis kaikki mainiosti nyt.

Ihanaa kesän odotusta kaikille!

Ekaa kertaa ulkona paljain jaloin. <3 

Hyvää yksinhuoltajien päivää!

Hei, tänään on taas Se Päivä eli kansainvälinen yksinhuoltajien päivä! Onnea meille yksinhuoltajille! Tosi hyvin me vedetään. ^^ <3

Muru 10 kk

Muru täytti tänään kymmenen kuukautta. Annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi vanhat nappikuulokkeet, jotka hän sattui löytämään pöydältä - hän nimittäin rakastaa johtoja (tämä tuntuu olevan ikäryhmässä yleistä), ja mikäs sen parempaa kuin luvallinen johto leikkikaluksi.

Synttäripäivään kuului mukavan oppikirjamaiset puolentoista tunnin päiväunet (myös minä kävin unen rajoilla! - useinkaan en saa päivällä unta vaikka tilaisuus olisi, joten nämä tällaiset ovat hyviä päiviä), perhekerhoa, lorupiiriä, kirjastovisiitti (jonka aikana Muru nukkui jälkimmäisiä, tänään 35 minuutin pituisia, päiväuniaan) sekä hassuttelua ja halailua kotosalla. Iltapuurolla Muru naureskeli, kun äiti laittoi hiukset silmille ja kurkisteli niiden takaa.

Alkuillasta yritin tehdä koneella aikuisten hommia. Muru ei kuitenkaan jaksanut olla muualla kuin sylissä: ei lattialla, ei kantoliinassa selkäpuolella, ei repussa etupuolella. Lopulta jätin aikuishommani kesken, kävin lattialle makuulle polvet koukussa ja otin Murun päälleni istumaan. Siinä hän sitten rentoili jalkoihini nojaten ja natusteli kuulokkeidensa johtoa tyytyväisenä. Se oli hänen laatuaikaansa äidin kanssa tänä iltana. Minua nauratti. 

Kymppikuiseni on touhukas; päivä on hänestä hyvä, jos siihen kuuluu liikkumista ja tutkimista. Viime aikoina olemme retkeilleet paljon erilaisiin paikkoihin, joissa noita voi harrastaa. Tuntuu nimittäin hölmöltä jäädä kotiin, missä kiintoisien kolkkien määrä on rajallinen ja minä saan keräillä kaikki tavarat takaisin laatikoihin ja kaappeihin Murun tutkimisen jälkeen. Minuakin retkeily piristää!

Muru hymyilee, naureskelee, hassuttelee ja murisee. Hän tykkää "pukea itse": nappaa vaatekappaleen vaikka pyykkikorista ja laittaa sen päähänsä, viuhtoo ja nauraa, konttaa ympäriinsä vaate päässä. Hän osaa mennä piiloon verhon taakse ja kaivaa esiin äidin, joka on mennyt piiloon peiton alle. Hän harjoittelee seisomista, seisoo parhaimmillaan puoli minuuttia ilman tukea ja jää pyllähdettyään odottamaan äidin aplodeja. Hän osaa itsekin taputtaa käsiä - ja vilkuttaa. Hänellä on kaksi hammasta, joilla hän puree mielellään aikuisten poskia, sormia ja varpaita. Hänen tukkansa on viime aikoina vähän kasvanut. Aikaisemmin kutsuin häntä Silkkipääksi tai Silkkiäistoukaksi, nyt Töyhtöpääksi.

Hän rakastaa kenkiä, tossuja ja sukkia. Ihan oikeasti - häntä voi huvittaa laittamalla nämä sohvan reunalle ja huikkaamalla: "kato, tossuset/töpsykät/sukat!" Hän näkee ne ja alkaa tirskua. Taannoin katselin kenkäkaupan ikkunaa, ja kun kantoliinassa matkustava Muru huomasi, että ikkuna oli todellakin täynnä kenkiä, hän aloitti epäuskoisen tyrskimisen ja huudahtelun. :D <3 

Muru tunnistaa selkeästi ainakin seuraavat sanat: äiti, mummu, titi (tissi), titimaito, pastilli, hammaspesu, kakka, ei. Lisäksi pehmolelujen nimet: Leo, Nalle Puh, Eeva-nalle, Panda, Pöllö, Lehmä. Hän on jo aika pitkään osannut sanoa "äiti", mutta en ole uskonut hänen vielä tarkoittavan sitä. Viime aikoina on kuitenkin ollut pari sellaista tilannetta, joissa hän on kaivannut minua poissaollessani ja kavereideni kertoman mukaan selvästi huutanut "äitiäitiäiti!" Ja aivan viime viikkoina hän on alkanut jäljitellä paljon muitakin sanoja, aivan puskista: nähdään ("näjjä"), laku ("lau"), eväs ("evä"); ei, ai, au, älä, hei. Huimaa ja ihanaa: kohta hän puhuu!

Muru myös ihanasti johdattelee minua eteenpäin rutiineissamme, jos meinaan hairahtua. Tänään sänkyyn mentyämme loikoilin selälläni ja juttelin Murulle puolella ajatuksella. Hän otti käteensä kirjan ja minä jutustelin jotakin siitä: joo, sä otit kirjan, sä voit katsoa sitä... Mutta hän heittikin kirjan minun viereeni ja alkoi tuupata pyllyään syliäni kohti heti kun nousin istumaan: nyt luetaan! <3 Kirja ehdittiin lukea puolitoista kertaa, sitten hän halusi unitissille ja nukahti.

Tässä oli kuulumisia. Nyt nappaan iltapalaa ja painun Murun viereen. Voikaa hyvin, minäkin yritän! <3

Tunnelma unen rajoilta

"Olet raukea, rento, hauras ja hento. 

Voimakas pieni, olet näyttänyt tieni. 

Voimaa minusta saat, 

ääriviivoista piirrän maat:

karttasi kaikkein tärkeimmän 

kehosi ympäri ympyrän."

- Elina Pullin & Karoliina Pertamon lorukirjasta Kukkuluuruu

Muru 9 kk

Hän on ihanin, suloisin ja kaunein. Tänään hän on ollut yltiösuloinen; kipeänä, paljon lähellä. Jutustelee, tuijottelee, sanoo "pfft" ja "tää-tei" (tai "täi-tee") ja vienosti virnuilee. 

Itsekin olen kipeänä, kaveri kävi meillä auttamassa, ihana juttu. Usein tuntuu että on vaikea saada apua arkeen; tukiverkkoni ei toimi kuten etukäteen toivoin. Mutta todellisen hädän, kuten kuolemanflunssan, koittaessa kuitenkin yleensä joku pääsee. Jos ei pääse, purraan hammasta ja kohta on jo seuraava päivä. 

Siitä on kohta vuosi kun muutin tähän kotiin masu-Murun kanssa. Hullu vuosi. Olen kaiken aikaa onnellinen, usein uuvuksissa. En enää ole ahdistunut. Se on ihanaa.

Muru löysi eilen varjonsa. Hänelle myös puhkesi eilen toka hammas. Hän treenaa tukea vasten seisomista yötä päivää, ja onpa pari sekuntia kerrallaan seisoskellut myös ilman tukea. Ihana rakas!

Meillä on kyllä hyvä elämä. Haasteitakin on, mutta onpa vaan ihana olla tässä Murun äitinä. 

Lapseni = ihme

Istun sohvalla ja syön herkkua; tänään olen ollut ahdistunut, mutta kaupungin ruuhkasta kotiin pääseminen ja herkku helpotti - sekä se, että Muru nukkuu tuossa tavallista pidempiä päikkäreitä (varmaan siksi että valvoimme viime yönä kahdesta neljään). Katson kännykästä sitä sun tätä, mieli harhailee enkä pysty tarttumaan mihinkään. 

Sitten katson Murun kuvaa, jonka lähetin kummitädille aiemmin iltapäivällä. Ajatus pysähtyy siihen, että tuollainen lapsi minulla on. Näen kuvassa hänen ihanat piirteensä, hänelle ominaisen hassuttelevan ilmeen. Kuulen hänen äänensä kuvasta. Tuollainen lapsi!

Herää lapsi, pääset syliin. <3 

Ihkuterkut, kevättä kohti (Muru 8 kk 3 vko)

Laulelin tänään päikkäreiltä heränneelle Murulle omalla sävelellä: Äidin pieni pyypiäinen nukkui ihanaiset unoiset punoiset, äiti sillä aikaa siivosi ja lämmitti kahvin mutta juoda ei ehtinyt... Tämä on silleen suloisen kuvaavaa! On ollut pari tosi hyvää päivää - pitkästä aikaa vilpittömän hyvää ja aidon, keveän onnellista. (Usein oloni muutenkin on onnellinen, mutta harvemmin keveä tai puhtaasti hyvä, koska olen pitkään voinut huonosti.) Ihanaa. Rakastan lastani ja kuumeilen toista. Ihanaa. ^^ <3 <3

Eilen mummu tuli pelastamaan minut ahdistukselta ja uupumukselta; menimme kirjastoon, ja Muru ilahtui yllättävästä mummun näkemisestä niin paljon että suoraan sanottuna tulin mustasukkaiseksi, mutta onhan hienoa että heillä on hyvä suhde ja että mummu auttaa ja osallistuu. Kävimme viikottaisella isolla kauppareissullani ja teimme hyvää ruokaa. Ja mummu siivosi keittiötämme urakalla. 

Tänään olimme vauvauinnissa - poikkeuksellisesti pienten ryhmässä, missä hämmästytimme pienten vanhempia hurjilla hyppysukelluksilla. Muru nautti ja minä olin niin iloinen ja rakastan häntä niin paljon! Hän on niin kaunis ja ihana. 

Ja uskon että nukuimme viime yönä noin viiden tunnin pätkän, tai vähintään neljän.  (En katso öisin kelloa, joten tuo aika on villi veikkaus.) Yleensä Muru heräilee tuota useammin rinnalle. Tämä ei minua sinänsä haittaa, ellei Muru jää samalla kukkumaan tai itkeskelemään. Mutta oho olipa levännyt olo tuon pätkän jälkeen. Ja luultavasti se edesauttoi sitä, että tänään oli niin hyvä päivä. Oho! <3 

Pikkusisu

Haluan toisen lapsen! Tänä vuonna alulle. Toinen vauva. <3 Kirjoitan varmaan myöhemmin tähän liittyen syvällisempää mietintää; nyt halusin vain tulla jakamaan tämän mielentilan, intoilun. 

Toiselle kierrokselle!!

Hänen vaatteensa hyllyn päällä. 

Dokumentointi

Hänellä on niin tarkka katse! Hänen hymynsä on minulle kuin palkinto, hän on minulle tarkoitus.

Toivoisin, että joku tekisi meistä dokumentin. Tallentaisi ihan vain arkeamme - niitä hetkiä, kun riehumme olkkarissa Rölli-musiikin tahtiin tai kun pöhköilemme eteisen matolla maaten. Niitä, kun Muru nukkuu parvekkeella pakkasessa ja minä juon sohvalla kofeiinitonta kahvia ja iltapäivän taivas on niin kaunis niin kaunis, monivärinen pastelli.  Niitä hetkiä, kun Muru oppii uusia taitoja (tänään hän nousi ekan kerran seisomaan tukea vasten!). Tai näitä, kun hän askartelee keskittyneesti laatikosta nyhtämiensä kestovaippaimujen kanssa (rutistelee, ravistaa ja maistelee niitä) ja minä kirjoitan blogia jalat hoitopöydän päällä röhnöttäen. 

Tuntuu, että en saa näitä hetkiä kyllin talteen enkä kyllin muiden ihmisten tietoisuuteen, vaikka minulla on blogi, vauvakirja, päiväkirja, videopäiväkirja, äänipäiväkirja ja valokuvat. (On kyllä paljon sellaisia päiviä, että en talleta edellämainituista mihinkään mitään.)

Haluaisin luoda jotain isoa, jonkin kokonaisuuden! Ehkä tekeillä oleva Muru-valokuvakirja tulee vastaamaan tähän tarpeeseeni?

Tämä vuosi on hyvä - ja uskon, että tämän vuoden aikana laitan alulle Pikkusisaruksen yrittämisen!

Rakkautta paljon! Jäsentymätöntä ajatuspuuroa paljon; sen seassa rakkaus isoina köntteinä, kuin mansikat Murun mannapuurossa.

2018

Katsottiin Murun kanssa keskiyön raketteja meidän parvekkeelta - Muru oli kantorepussa, hereillä, ja nauroi ilotulitukselle. <3 Herkistyin kun tajusin, että minulla on nyt tässä lapsi josta niin kauan haaveilin - ja vuoden 2018 vastaanotan lapseni kanssa. ME OLEMME NYT PERHE, eikä se enää muutu, sitä ei voi kukaan enää ottaa meiltä pois! 

Ja entäs se, miten huipputyyppi Muru on! Miten pöhköt jutut hänellä on ja miten iloinen hän on. Tänään hän on murissut  istuessaan potalla, nauranut katsoessaan kattoon, päristellyt iltapuurolla. Vahva läsnäolo, kuvasi eräs kaveri. <3 

Samalla tajusin, että voin fyysisesti todella todella huonosti nyt, ja oikeastaan koko mennyt vuosi oli sitä, välillä aina voin hetken paremmin ja sitten taas mentiin - eikä psyykkisessä voinnissakaan ole oikein kehumista. Vuosi 2018 tuokoon muutoksen! Tein lupauksen: alan voida paremmin.

Muru nukahti rinnalle rakettien katsomisen jälkeen. Nousin kantaakseni hänet makkariin, katsoin meitä peilistä ja totesin, että vuosi 2018 saa tulla, ja tässä se tulee, ja tässä me olemme, ja vuosi 2018 on niin freesi ja samalla täynnä, aivan täynnä väriä. <3

--- 

Hyvää uutta vuotta, lukijat!