Yk 1: Oloja (dpo 11)

Menkkaisaa jomottelua, välillä poltteluita. Nälän ja vähän etovan olon yhdistelmää/vuorottelua. Palelua -- mutta kai se on normaalia syksyllä palella ulkona - ja myös sisällä - vai onko? ;) Nyt myöhäisilta, jäätävä nälkä ja vessahätä taas. Turvottelua, suolisto-oiretta (tätä mulla on yleensä menkkojen yhteydessä, mutta ei etukäteen). Valkovuotoa vähemmän kuin normaalisti tässä vaiheessa kiertoa, luulen. Jos ylihuomiseen mennessä ei tule punaista tiputteluvuotoa, alan vakavissani uskoa että Beibi. :) 

Tänä aamuna Murun vierestä herätessäni kelasin, että olen tosi tyytyväinen tähän elämään. <3 Ja koska elämäni suurin unelma eli äitiys on jo todellisuutta, "kaikki" ei ole kiinni tästä mahdollisen uuden raskauden alusta tai alkamattomuudesta. Jäitä on siis hatussa huomattavasti enemmän kuin Murua yrittäessä, ja hyvä niin. Raskaustestejä mulla on vaan 2 (ei esim. 20), enkä osta lisää, enkä varmasti testaa etukäteen. ;) Testipäivä on ensi keskiviikko. Se on myös menkkojen oletettu alkamispäivä.

Ristissä sormet!

Kaamoshyggeterveiset

Olen tänään juonut kolme kupillista kahvia (joista kaksi ensimmäistä oli aivan erinomaista pressopannukahvia Murun kummitädin ja tämän miehen luona), syönyt kolme lautasellista muroja (olen siis lisäksi syönyt muutakin), vienyt Murun kahdesti ulkoilemaan, tehnyt joulun täydennysostokset, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja paketoinut yksitoista lahjaa.

Aamupäivällä marketin kassa toivotti "oikein hyvää joulua koko perheelle". Aavistikohan hän, että meidän koko perhe oli siinä, minä ja rattaissa karvalakki päässä nukkuva Muru? Joka tapauksessa toivotus sai minut hymyilemään.

Alkuillasta Muru istui vallan mietteliäänä pulkassa, poikkeuksellisen ääneti, niin että ehdin katsoa täyttä kuuta ja ajatella pari omaa ajatusta. Lumi kimalsi.

Olen älyttömän onnellinen kultapullastani. Hän on vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen, puhuu pisimmillään viiden sanan lauseita(!), nimeää tunteita, silittää ja pussaa, rakastaa kissoja, pomppii ja tekee temppuja. Alla hänestä muutama kuva ajalta ennen kuin lumi satoi.

Hyvää joulua lukijoille!

Äitienpäivä

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Tätäkin päivää minä juhlin huomattavasti freesimpänä ja parempivointisena kuin edellistä vastaavaa. Kevääseen pakkautuu merkityksellisiä päiviä. <3 

Muru muistutti minua tänään siitä, että täytyy ottaa kukat mukaan mummulaan. :D Ostimme eilen kukkakimpun ja Muru puhui siitä koko illan ("kukka, kukka, kukka"). Kerroin monta kertaa, että kukka viedään mummulle. Kun tänään olimme lähdössä ja Muru istui jo rattaissa eteisessä, sanoin että nyt lähdetään mummulaan. Hän totesi: "kukka!", ja ilman tätä muistutusta kimppu olisi unohtunut keittiöön maljakkoon. 

Ja minäkin sain ruusun! 

Muru 9 kk

Hän on ihanin, suloisin ja kaunein. Tänään hän on ollut yltiösuloinen; kipeänä, paljon lähellä. Jutustelee, tuijottelee, sanoo "pfft" ja "tää-tei" (tai "täi-tee") ja vienosti virnuilee. 

Itsekin olen kipeänä, kaveri kävi meillä auttamassa, ihana juttu. Usein tuntuu että on vaikea saada apua arkeen; tukiverkkoni ei toimi kuten etukäteen toivoin. Mutta todellisen hädän, kuten kuolemanflunssan, koittaessa kuitenkin yleensä joku pääsee. Jos ei pääse, purraan hammasta ja kohta on jo seuraava päivä. 

Siitä on kohta vuosi kun muutin tähän kotiin masu-Murun kanssa. Hullu vuosi. Olen kaiken aikaa onnellinen, usein uuvuksissa. En enää ole ahdistunut. Se on ihanaa.

Muru löysi eilen varjonsa. Hänelle myös puhkesi eilen toka hammas. Hän treenaa tukea vasten seisomista yötä päivää, ja onpa pari sekuntia kerrallaan seisoskellut myös ilman tukea. Ihana rakas!

Meillä on kyllä hyvä elämä. Haasteitakin on, mutta onpa vaan ihana olla tässä Murun äitinä. 

Lapseni = ihme

Istun sohvalla ja syön herkkua; tänään olen ollut ahdistunut, mutta kaupungin ruuhkasta kotiin pääseminen ja herkku helpotti - sekä se, että Muru nukkuu tuossa tavallista pidempiä päikkäreitä (varmaan siksi että valvoimme viime yönä kahdesta neljään). Katson kännykästä sitä sun tätä, mieli harhailee enkä pysty tarttumaan mihinkään. 

Sitten katson Murun kuvaa, jonka lähetin kummitädille aiemmin iltapäivällä. Ajatus pysähtyy siihen, että tuollainen lapsi minulla on. Näen kuvassa hänen ihanat piirteensä, hänelle ominaisen hassuttelevan ilmeen. Kuulen hänen äänensä kuvasta. Tuollainen lapsi!

Herää lapsi, pääset syliin. <3 

Pikkusisu

Haluan toisen lapsen! Tänä vuonna alulle. Toinen vauva. <3 Kirjoitan varmaan myöhemmin tähän liittyen syvällisempää mietintää; nyt halusin vain tulla jakamaan tämän mielentilan, intoilun. 

Toiselle kierrokselle!!

Hänen vaatteensa hyllyn päällä. 

Dokumentointi

Hänellä on niin tarkka katse! Hänen hymynsä on minulle kuin palkinto, hän on minulle tarkoitus.

Toivoisin, että joku tekisi meistä dokumentin. Tallentaisi ihan vain arkeamme - niitä hetkiä, kun riehumme olkkarissa Rölli-musiikin tahtiin tai kun pöhköilemme eteisen matolla maaten. Niitä, kun Muru nukkuu parvekkeella pakkasessa ja minä juon sohvalla kofeiinitonta kahvia ja iltapäivän taivas on niin kaunis niin kaunis, monivärinen pastelli.  Niitä hetkiä, kun Muru oppii uusia taitoja (tänään hän nousi ekan kerran seisomaan tukea vasten!). Tai näitä, kun hän askartelee keskittyneesti laatikosta nyhtämiensä kestovaippaimujen kanssa (rutistelee, ravistaa ja maistelee niitä) ja minä kirjoitan blogia jalat hoitopöydän päällä röhnöttäen. 

Tuntuu, että en saa näitä hetkiä kyllin talteen enkä kyllin muiden ihmisten tietoisuuteen, vaikka minulla on blogi, vauvakirja, päiväkirja, videopäiväkirja, äänipäiväkirja ja valokuvat. (On kyllä paljon sellaisia päiviä, että en talleta edellämainituista mihinkään mitään.)

Haluaisin luoda jotain isoa, jonkin kokonaisuuden! Ehkä tekeillä oleva Muru-valokuvakirja tulee vastaamaan tähän tarpeeseeni?

Tämä vuosi on hyvä - ja uskon, että tämän vuoden aikana laitan alulle Pikkusisaruksen yrittämisen!

Rakkautta paljon! Jäsentymätöntä ajatuspuuroa paljon; sen seassa rakkaus isoina köntteinä, kuin mansikat Murun mannapuurossa.

2018

Katsottiin Murun kanssa keskiyön raketteja meidän parvekkeelta - Muru oli kantorepussa, hereillä, ja nauroi ilotulitukselle. <3 Herkistyin kun tajusin, että minulla on nyt tässä lapsi josta niin kauan haaveilin - ja vuoden 2018 vastaanotan lapseni kanssa. ME OLEMME NYT PERHE, eikä se enää muutu, sitä ei voi kukaan enää ottaa meiltä pois! 

Ja entäs se, miten huipputyyppi Muru on! Miten pöhköt jutut hänellä on ja miten iloinen hän on. Tänään hän on murissut  istuessaan potalla, nauranut katsoessaan kattoon, päristellyt iltapuurolla. Vahva läsnäolo, kuvasi eräs kaveri. <3 

Samalla tajusin, että voin fyysisesti todella todella huonosti nyt, ja oikeastaan koko mennyt vuosi oli sitä, välillä aina voin hetken paremmin ja sitten taas mentiin - eikä psyykkisessä voinnissakaan ole oikein kehumista. Vuosi 2018 tuokoon muutoksen! Tein lupauksen: alan voida paremmin.

Muru nukahti rinnalle rakettien katsomisen jälkeen. Nousin kantaakseni hänet makkariin, katsoin meitä peilistä ja totesin, että vuosi 2018 saa tulla, ja tässä se tulee, ja tässä me olemme, ja vuosi 2018 on niin freesi ja samalla täynnä, aivan täynnä väriä. <3

--- 

Hyvää uutta vuotta, lukijat! 

Uudet taidot (Muru 7 kk 23 pv)

Muru sai joululahjaksi (muun muassa)  Nalle Puhin ja pöllön. Siskoni oli tänään kylässä ja auttoi minua järjestelemään olkkarin niin, että alahyllyillä on vain Murun tavaroita - sillä Muru oppi jouluaattona konttaamaan! <3 

Tänään alkuillasta laitoin pehmolelut riviin alahyllylle ja nimesin niitä, Muru katseli. Hän naurahti jokaisen kohdalla - Pupu, Eeva-nalle, Panda, Nalle Puh - paitsi Pöllön, joka ilmeisesti on vielä vähän vieras kaveri, ja nallet muutenkin ovat hänen suosikkejaan.

No, sitten iltatissillä selostin Murulle päivän puuhia. Kerroin, miten meillä oli ollut hauskaa, kun olimme katsoneet pehmoleluja. Sitten mainitsin lelut taas nimeltä -- ja Muru nauroi niiden nimille kuin olisin kertonut vitsiä! :D Lelut eivät siis olleet näköpiirissä sillä hetkellä, vaan pelkkä niiden mainitseminen (tietyllä äänensävyllä toki) sai Murun hekottelemaan. :D <3 Hän on muutenkin alkanut tunnistaa sanoja!

Hän on alkanut myös jäljitellä - välillä hän vilkuttaa kun joku on lähdössä, ja tänään hän teki perässä, kun soitin hänelle ksylofonia!

Ihmeellistä. :D Lapseni. <3

Aatonaatto, rakkaus, pikku kuulumiset

Iltaimetyksellä Muru otti sormestani kiinni. Välillä hän katseellaan tarkistaa että olen paikalla, välillä hän virnuilee minulle tissi suussa. Miten hän tarvitsee minua ja näyttää sen. <3 Miten hän hykertää kun nostan hänet syliin tai kantoreppuun, kietoo jalkansa ympärilleni kuin apinanpoikanen. <3 Miten onnellinen olen kun saan olla hänen äitinsä. <3 <3 <3

Hyvää joulua kaikille lukijoille! 

Iltapöhköt joulun kynnyksellä

Minun ja Murun iltarutiinien olennaisimmaksi osaksi on muodostunut pöhköttelyhetki sängyllä. Se kestää luullakseni puolisen tuntia (harvoin katson kelloa kun aloitamme), joskus reippaasti ylikin, ja joskus alle. Se on meille molemmille päivän purkamisen hetki, uudelleenlatautumisen hetki, läsnäolon ja kalibroinnin. 

Kun puuro on syöty ja yövaippaan vaihdettu, ja äitikin säkällä tehnyt jo joitain omia iltatoimiaan (jotka kyllä keskeytyvät armotta jos Muru kertoo olevansa jo niin väsynyt että on aika aloittaa sänkyhetki), keräämme lelut, sammutamme valot ja könyämme petiin. Sängyllä luemme kirjan tai pari, loruttelemme, juttelemme päivän tapahtumat läpi. Minä kerron, mitä kaikkea tänään on tehty, ja Muru omalla vuorollaan selostaa ja purkaa omat juttunsa ("thääthä", "äyääe", "mmph", "prrt").

Halailen, kutittelen ja pusutan Murua. Nautimme toistemme seurasta, hassuttelemme. Nostan häntä käsistä istumaan ja kaadan takaisin peiton päälle, hän nauraa. Joskus hän nauraa myös ihan omille jutuilleen; tänään, selostaessani mitä olimme päivän aikana tehneet, Muru katsoi ohitseni kattoon tai verhoihin ja hekotteli. 

Murun JA ÄIDIN suosikki-iltakirja. 

Sänkyhetken ajaksi pyrin jättämään kännykän toiseen huoneeseen, jotta olisin läsnä Murulle. Se tekee hyvää meille molemmille. Jos olen oikein väsynyt tai muulla tavalla lopussa, otan kännykän tai lehden mukaan ja vilkuilen sitä välillä. 

Näiden hetkien jälkeen, Murun nukahdettua, oloni on tyhjiin imetty - olipa päivä, ajattelen useinkin päivän päätteeksi. Samalla olen täyteen pumpattu: rakkautta, tarkoitusta, iloa. Annan Murulle kaikkeni päivittäin. Ja yleensä menen sen tehtyäni ÄKKIÄ nukkumaan. 

---

Minulla on mielessä paljon juttuaiheita, joten en ainakaan ole lopettamassa blogia, vaikka moista väläyttelinkin aiemmin. ;) Sitä en tiedä, milloin ehdinjaksan kirjoittaa nuo kaikki jutut. 

---

Joululta odotan: mässäilyä (juustot ja viini! viime jouluna en saanut!), leffojen katsomista siskon kanssa, OMAA AIKAA. Omaksi ajaksi riittää, että istahdan toviksi sohvalle luurit korvilla ja joku leikkii Murun kanssa samassa huoneessa, vastaa hänen tarpeisiinsa minun sijastani hetken ajan. Ja olen kuitenkin lähellä ja voin katsoa kun Muru hymyilee, ottaa syliin jos tulee tarve.

Niin, ja olen luvattoman innoissani myös Murun lahjojen avaamisesta! :D Vaikka suurin piirtein tiedänkin, mitä sieltä on tulossa. Ai miten niin elän lapseni kautta? <3 

Joulumekko.

Puolivuotias

Katson puolivuotiastani ja hän on niin touhukas, hän on pöhköttäjä, hän on salamannopea liikkeissään! Hän liikkuu myös lattialla paikasta toiseen salamannopeasti - siihen nähden, että hän ei varsinaisesti vielä ryömi, eikä konttaakaan. Kierähtelystä on viimeisen viikon aikana tullut hänelle hyvin tietoinen tapa liikkua. Lisäksi hän hilaa itseään käsillä sivusuunnassa. Hän rakastaa pomppimista - niin että häntä kannatellaan rintakehästä ja hän ponnistaa jaloilla. 

Hän murisee, änisee ja huudahtelee, laittaa kaiken suuhun ja jokeltaa samalla kun suussa on vaikka käsi tai lelu. Hän tarvitsee paljon tekemistä, ei pelkkää kotona möllötystä.

Aamuisin heräämme yleensä kahdeksan aikoihin. Jos (kun) minua väsyttää, käännän vielä hetkeksi kylkeä, kerron että äiti lepäilee vielä. Muru jutustelee omiaan, saattaa käännähdellä ja hiplailla selkääni, katsella kattoon. Kun sitten hetken päästä käännyn hänen puoleensa - joko hänen pyynnöstään tai muuten - voi sitä hymyä! Meistä molemmista on ihanaa peuhata ja nujuta sängyllä aamuisin ja iltaisin.

Hain juuri hoitovapaata siihen saakka kun Muru täyttää kaksi vuotta. Paljon rauhallisia aamuja vielä.  <3 

Hän nauraa kun pussaan häntä nenään hänen ollessaan kantorepussa, hän nauraa kun kutittelen häntä polvista. Peilit sekä vähän isommat lapset ovat hänen mielestään parasta ikinä, aivan hulvattoman hauskoja. Erittäin hauska on myös keittiön kattolamppu, jonka olemassaolon hän muutama päivä sitten tajusi. Lampun katsominen naurattaa joka kerta! 

Hän on huipputyyppi! Hän on äidin rakkain pullanen, hän on paras! Hän on älyttömän hauska.

Mummu kutsuu häntä auringoksi. 

Hän nukahti äsken rinnalle hyvin vilkkaan illan jälkeen; hän on älyttömän suloinen kun hän nukahtaa. Ja kun hän herää. Ja näiden välissä. 

Lisää pikkutiikereitä?

Olen vauvakuumeen kourissa! Tämän vain tulin kertomaan. :D Kihinää. 

Olen kuluneen viikon miettinyt vanhempainvapaita, rahoja, töitä, asumista, ikäeroja. Hoitovapaan haku on käsillä. Harkitsen yrittäväni toista lasta niin että mikäli tärppi tulisi suht nopeasti, pikkuisille tulisi alle kolme vuotta ikäeroa. Ihannetilanteessa en menisi välissä lainkaan töihin. 

Olen miettinyt, vieläkö ehtisin tulla kolmen lapsen äidiksi. Olen kerännyt  mahdolliselle pikkusisarukselle (Pikkusisulle) pientä settiä vaatteita kirppikseltä, vaatteita jotka ovat olleet jo hankittaessa liian pieniä Murulle.

Pikkusisun housut. 

Muru on "helppo lapsi". Mielestäni tuo on sikäli ikävä ilmaisu, että lapset eivät ole helppoja tai vaikeita, heillä on vain erilaisia luonteita ja tarpeita - mutta ilmaisu on kuvaava, ja viittaan sillä siihen ettei mikään Murun hoidossa ole osoittautunut minulle erityisen kuormittavaksi.

Oma vointini sen sijaan on osoittautunut minulle erittäin kuormittavaksi, mutta se tuntuu olevan nyt todella pikku hiljaa parempaan päin. Ehkä kerron näistä asioista enemmän myöhemmin, jos kykenen.

Joka tapauksessa mitään suoraan Muruun liittyvää kuormitustekijää ei ole, 'tavallista' yh-vauva-arkea vain. ;) <3 Joten olen tuumannut, että hyvin jaksaisin toisenkin lapsen suhteellisen pienellä ikäerolla. Toki minun täytyy sitä ennen saada itseni kuntoon; seuraava raskaus ja vauva-aika minun olisi 'pakko' voida paremmin.

--

Minusta tuntuu kuin toinen lapsi tekisi meistä vähän enemmän perheen, täyttäisi kotia perheydellä, juurruttaisi.

Siis EHDOTTOMASTI kahden hengen perhe ON kokonainen ja täysi ja täydellinen perhe, MINÄ JA MURU OLEMME PERHE, ja minusta tuntuu hyvältä ja oikealta kun meihin viitataan perheenä. 

Meidän perhe ulkoilee. 

Silti mielikuvani meistä kahden lapsen perheenä on jotenkin "perheempi" kuin nykytilanne. Ei sillä että nykytilanteessa olisi mitään vikaa! <3 Minä vain rakastan lapsia ja vauvoja ja haluan jakaa määrättömästi rakkautta omille sellaisille. 

Tällaisia ajatuksia! 

--

Lisäksi olen miettinyt, mitä tehdä blogin suhteen. Aktivoitua ja verkostoitua, passivoitua ja unhoittua, lopettaa, tauottaa, harventaa, tihentää, kertoa henkilökohtaisempia asioita, yleismaailmallisempia asioita. (Ainakin voisin kirjoittaa loppuun synnytyskertomuksen, näin puolen vuoden jälkeen.) 

Mitäs lukijat sanotte? :) 

Iltaterkut (muru 4 kk 20 pv)

Illan hämyssä taittelin seuraavan päivän kestovaippaimut; tämä on meditaationi tänään. 

Elämä ei ole silleen auvoa, että terveyteni reistaa yhä ja olen puuskittain tosi ahdistunut. Silleen elämä kuitenkin on auvoa, että oltiin tänään vauvauinnissa, rakkaani nautti ja minä nautin ja molemmat rentouduimme! Saunassa muistelin, miten olin monet kerrat istunut siellä raskausvatsani kanssa. 

(Mietin myös, mistä keksinkin sellaiset stressihärdellit loppuraskauteen, vaikka näennäisesti mitään stressattavaa ei ollut. Miksen relannut kotona ja kylpylässä vaan. Miksi juoksentelin ympäri kaupunkia. Mahdollisessa seuraavassa raskaudessa tajuan pyhittää loppupuolen aidosti levolle. No mutta sitten juoksen esikoisen perässä. ;) )

Arki- ja muun pöhinän keskellä on ihmeellistä ja kummaa välillä tajuta, että minulla on pieni lapsi, velmuilija, varpaansyöjä, vinkuja. Hänen uusin äänensä on vinkuna, kuin kissanpennulla. Samalla hän saattaa vetää suun nauruun, erityisesti silloin kun nostan häntä ja pusutan masuun tai kaulaan. <3 

Muru 4 kuukautta 6 päivää

Elämme herkullisia viikkoja: Muru on oppinut reilu kuukausi sitten nauramaan ääneen. Alkuun hän ei esitellyt taitoaan niinkään äidilleen, vaan muille: kummille, tädille, mummulle, lapsenhoitajalle, terveydenhoitajalle, kerhokaverille. Ihan hiljattain hän on alkanut hekotella myös minun kanssani kahden ollessaan. Minun on aina silloin pakko itsekin nauraa! Koskaan ei tiedä etukäteen, mikä juttu on murusta naurun arvoinen. Yhtenä taannoisena päivänä riemukas hehetys esimerkiksi alkoi, kun taputin murun käsillä omia, ulkoilun jäljiltä viileitä poskiani. 

Muru on nyt vähän flunssainen; viime yönä herättiin ties kuinka monta kertaa. Eilen palattiin todella rankalta viikonloppureissulta. Tänään en saanut itse päivälepoa juuri silmällistäkään, mutta olen silti jaksanut puuhata murun kanssa tavanomaiset päivän puuhat ja lisäksi käydä kaupassa, siivota, pyykätä, värjätä hiukset sekä hoitaa murun flunssaa kahdella lämpimällä suihkulla ja yhdellä sipulikääreellä. Ja nyt blogatakin! (Yleensä en kyllä tee enkä pyri tekemään päivän aikana näin paljon, mutta tänään vain tulin tehneeksi.) Enkä koe itseäni nyt illan tultuakaan erityisen uupuneeksi. 

Tietyllä tavalla arki rullaa siis varsin hyvin, vaikka samalla vähintään viikottain kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Kehoni ei vieläkään ole kunnossa ja mielenikin on epävakaa, ja innolla todellakin odotan edes jonkinlaista normalisoitumista näiden suhteen. Edes jossain vaiheessa. Aika pian kiitos, jooko. 

Mutta sitten kaikessa on läsnä tämä ihmettely: Että onkin olemassa tällaista rakkautta! Murulla tällä hetkellä päällä olevan unipuvun merkki on Pikkuset; se lukee saumassa olevassa lapussa. Ja hän on todellakin pikkunen, tuollaisille pikkusille mahtuvat noin pienet vaatteet, hän on pikkuihminen. Ihmeellinen. Rakastan hänet pikkuisiksi murusiksi joka päivä, ilta, aamu ja yö.

Bebe 3 kuukautta 18 päivää

Ihaninta murun kanssa juuri nyt: Kun annan hänelle pusuja ylävartaloon niin että otsani osuu samalla hänen kasvoihinsa, hän sulkee silmänsä, käy raukeaksi ja nauttii. <3 <3 <3 

Hän osaa kääntyä taitavasti selältä kyljelle, ja onpa pari kertaa jo vatsalleenkin humpsahtanut, puolivahingossa ehkä. Hän tarttuu asioihin molemmin käsin, vie suuhun. Purulelut ovat pop! Ääntelyrepertuaarissa uusimpina narina sekä murina, jolla hän esimerkiksi pyytää minua leikkiin (jos en reagoi ensin tulevaan hienovaraisempaan kutsuun). 

Hymyä, naurua ja velmuilua piisaa. <3 Ääneen nauraminen on tullut kuvioihin pari viikkoa sitten! <3 

Kun kirjoitan tätä, hän nyhtää toista kättäni ja yrittää viedä sitä suuhunsa. :D <3 

Matka tehty unelmista

"Paina, paina pieni pää 

vasten äidin sydäntä. 

Anna, anna maailman 

kiireitään kohista. 

Hiljaa, hiljaa kasvavat 

pienet suuret unelmat. 

Onni meitä tervehtää 

avain kädessään. 

Sinä avaat jokaisen 

oven vielä salaisen. 

Avaat silmät aikuisten, 

päästät sisään rakkauden. 

Unenpeitto pehmeä 

tuudittaa pientä ihmistä. 

Sylikeinu tuudittaa, 

kultalasta nukuttaa. 

Onpa, onpa hyvä tässä 

meidän pikku elämässä. 

Onpa, onpa onnellista 

matka tehty unelmista."

- Eppu Nuotion teoksesta Silkkipaperitaivas

Muru kohta kolme kuukautta!

Hän on tuplannut syntymäpainonsa ja kasvanut pituuttakin reilusti, muun muassa ulos nimiäismekostaan. 

Hän osaa sanoa "häy", "äy", "äi", "ei", "aggluu", "uu" ja "uuguu" sekä suhistaa ja päristellä kielellä ja huulilla. Virkeinä hetkinä hän on juttutuulella, selostaa tohkeissaan. Hän kuolaa paljon, ja viime päivinä hän on alkanut ahkerasti laittaa suuhunsa asioita, kuten harson kulmaa.

Hän katsoo tarkkaan; ottaa katsekontaktia, seuraa liikkuvia esineitä, tarttuukin (viimeisimpänä hoksannut aikuisten hiukset), katsoo kuvia ja kuuntelee kun luetaan kirjaa, katsoo perään kun menen toiseen huoneeseen. Hän hymyilee ja naureskelee paljon, vaikka äänettä. Hän kannattelee tukevasti päätään ja potkii jaloilla reippaasti. Hän on kääntynyt jo selältä kyljelle. 

Hän on erityisen suloinen herätessään ja nukahtaessaan. 

Rakastan häntä kovasti, hukutan pusuihin! 

Odotan syksyä innolla, sen selkeyttä ja freesiyttä. Säännöllisiä vauvakerhoja ja vauvauintia, rutinoitumista. Viileämpiä ja hämärämpiä iltoja, sitä että saan pukea murua söpöihin haalareihin. 

Ja arvatkaa mitä: Minulle on tullut uusi vauvakuume! Yleensä kai vauvakuume iskee siinä vaiheessa kun vauvaelämä alkaa hieman raamittua? Koen että meidän elämämme on yhä paljolti kaaosta; nukkumiseen ja sellaiseen on kyllä tullut jonkin verran ennakoitavuutta, mutta oma terveydentilani reistaa edelleen ja estää minua tuntemasta oloani kovinkaan normaaliksi. 

Silti vauvakuume! Viisi päivää sitten ostin kirpparilta vauvan housut, jotka eivät mahdu enää murulle. Kaksi yötä sitten näin unen, jossa odotin toista lasta. Minulle tulee lämmin olo kun ajattelen, että olisimme tulevaisuudessa kaksilapsinen perhe. 

---

Elokuu! <3 

Muru 2 kuukautta 22 päivää

Rankka ilta, murulla kova tohotus päällä; hän tarvitsi seuraani ja hympsyttelyä niin intensiivisesti etten ehtinyt itse syödä, saati käydä suihkussa. Murun nukkumaanmenon jälkeen valvoin itse vielä yli tunnin, mitä en yleensä tee - viime päivinä oman ajan kaipuuni on ollut kova, nimenomaan sellaisen valve-oman-ajan. Pääsääntöisesti käytän yksinoloajan lepäämiseen: kun joku vie murun ulkopäikkäreille kantorepulla tai vaunuilla, minä painun äkkiä sänkyyn, säkällä välipalan kautta. 

Terveydentilani on yhä jokseenkin hanurillaan - en halua mennä yksityiskohtiin, mutta on henkisesti rampauttavaa kun kärsin fyysisesti tukalasta olosta kolmatta kuukautta. Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kysymys, epämukavasta ja kuluttavasta kyllä. 

Koskahan kirjoitan synnytyksestä? Se on työn alla! Synnytys oli minulle loistava kokemus! 

Kaikkea tätä tässä on paljon, intensiteettiä, härdelliä. Symbioosia; tiedostan tarvitsevani omaa aikaa mutta sydämessäni on iso vastustus siihen, ikävä ehtii tulla jos muru nukkuu yli parin tunnin päikkärit. <3 

Rakkautta on eniten. Kun käyn nukkuvan murun vierelle, myhyän mahdollisimman liki, jotta saan haistella ja pussata pientä päätä. RAKAS! <3 

Nimiäiset

Nimiäiset olivat minulle vähän samankaltainen kokemus kuin synnytys. Valmistelin tapahtumaa huolella, vaivalla ja antaumuksella; tapahtuman lähestyessä kävin levottomaksi; valmistautumisaika tuntui loppuvan kesken; lopulta se oli erilaista kuin olin ajatellut; olin koko ajan ihme draivissa ja vähän pihalla; en syönyt melkein koko päivänä mitään; tukijoukot kannattelivat ja kehuja tuli; käteen jäi paljon toipumista ja iso rakkaus! 

Synnytys oli kyllä simppelimpi homma. Nimiäisten aikaan olin kuitenkin paremmin levännyt; sekä ennen että jälkeen juhlien oli varsin hyvin nukuttu yö! 

Edelleenkään en voi kuin ihmetellä sitä että minulla on lapsi, oikea pieni ihminen täällä minun kanssani joka päivä ja yö. Hän on yhä enemmän henkilö - nyt hänellä on nimikin. Tänään, kaksi päivää juhlien jälkeen, nimi alkoi istua suuhuni ja tuli oikeasti käyttöön, aiemman kutsumanimen tilalle. 

Rakkaani rakkaani rakkaani, äidin rakas. <3