Suunnitelmat

"Sä olet aivan ihastuttava kaikella tavalla. Mä nään sieluni silmin että sisarus saadaan." Näin sanoi klinikan lääkäri minulle ensikäynnillä. Miten nämä kohtaamiset näiden lääkäreiden kanssa ovatkin niin kivoja!

Vauvantekosuunnitelma:

1) Lopetan imetyksen. 

2) Lopetan mielialalääkkeen.

3) Tankkaan rautaa.

4) Aloitetaan hoidot!

Toteutus:

1) Imetän siis edelleen, ja toiveissani olisi ollut jatkaa lapsentahtisesti niin kauan kuin Muru haluaa, tai ainakin hänen kaksivuotispäiväänsä saakka. Sain kuitenkin tietää, että klinikkani ei tee hoitoja imettäville lainkaan, ja tämä on mielestäni perusteltua (ensin ajattelin että mitä ihmettä, mutta lääkärin perustelut kuultuani käännyin samalle kannalle). Hormonitoimintaan liittyvät riskit olisivat liian suuret: alkion kiinnittymättömyys, keskenmenot, jopa kromosomihäiriöt - todennäköisyydet ovat tällaiset huolimatta siitä, että monet kyllä tulevat imetysaikana luomusti raskaaksi ja synnyttävät terveitä lapsia. 

Nyt kuvioista on jätetty yöimetys. Tälle oli korkea aika, koska aloin olla öistämme väsynyt, minkä lisäksi olen ilmeisimmin ollut väsynyt raudanpuutteesta. Muru herää edelleen useita kertoja yössä ja kaipailee tissiä, mutta siitä selvitään laulamalla, juttelemalla, silityksilllä sekä Pupun tai Possun avulla (Muru otti omatoimisesti unilelut käyttöön tässä vieroitusvaiheessa). Joskus päädyn vain sanomaan, että naapurit nukkuvat, joten nyt ei kerta kaikkiaan voi huutaa, ja Murun pitää nyt vaan kertoa äidille rauhallisesti, mikä auttaisi pahaan mieleen. Silitys yleensä auttaa. Toivon heräämisten lähitulevaisuudessa vähenevän.
Päiväsaikaan imetän edelleen muruntahtisesti, mutta toisinaan onnistun huijaamaan esimerkiksi niin, että työnnän heti päiväkodista hakiessani Murulle banaania suuhun, jolloin hän muistaa pyytää tissiä vasta illemmalla kotona. Aikeenani on öiden vähän rauhoituttua karsia päiväimetykset pois yksi kerrallaan. Tämä imetyksen lopetus on kyllä työlästä, vähän harmillista ja vähän haikeaa.

2) Olen käyttänyt mielialalääkettä ahdistuneisuuteen reilun vuoden verran. Minulla on ollut Kelan korvaamaan psykoterapiaan hakeutuminen ajatuksissa pitkään (jo ennen Murun odotusta), mutta erinäisten käänteiden johdosta terapiani on alkamassa vasta nyt. Siis, onneksi nyt! Olen tässä odotellessa saanut harvajaksoista keskusteluapua esimerkiksi neuvolapsykologilta, mutta odotan innolla varsinaisen terapian alkua ja kiireetöntä asioihin pureutumista.
Klinikan lääkäri suositteli lääkkeen lopetusta ennen raskautta, ja olin itse samoilla linjoilla. Olen voinut viime aikoina psyykkisesti ihan hyvin, ja nyt on lääkkeen purku menossa. Kyseinen lääke muuten nostaa prolaktiinitasoa (jota imetyskin nostaa, ja yllättäen eräs perussairauteni nostaa sitä myös, joten ei ihme että menkkojeni alkamisessa kesti niin kauan), ja haluan tältäkin osin poistaa kaikki mahdolliset esteet ja hidasteet uuden raskauden tieltä. On mukava saada ns. oma tunne-elämä takaisin, sillä tämä lääke usein vähän latistaa myös niitä positiivisia tunteita.

3) Minulta mitattiin taannoin ferritiini- eli varastorauta-arvo. Sitä oli seurattu jo vuoden päivät: vuosi sitten se oli matalahko, puoli vuotta sitten noususuuntainen, mutta nyt vuodenvaihteessa mitattuna yllättäen taas todella alhainen. Klinikan lääkärikin kehotti kiinnittämään huomiota tähän. Nyt rautaa naamaan. Käytettyäni erästä valmistetta huomasin jo parissa viikossa selvää voinnin kohentumista! Sitten valmiste loppui ja vaihdoin toiseen, joka ei tuntunut yhtä tehokkaalta. Vaihdoin takaisin vanhaan, vaikka se tekeekin pikkuisen huonoa vatsalle.

Ja...
4) Go!!
Ensikäynnillä ultrattiin munasarjat, joissa näkyi ennätysmäärät munarakkuloita. Mahdollinen "yliaktiivisuus" (PCOS) suljettiin pois verikokeella. Olen hedelmällinen! Se on mukava tietää. :) Minulla oli juuri eilen tai tänään ovulaatio, ja fiilistelin sitä. Pikkusisarus, ei ihan vielä mutta kohta sulle annetaan mahdollisuus tulla!

——


Muita suunnitelmia kevättalveen:


A) Siirryn tekemään neljää viikottaista työpäivää kolmen sijaan. Työaikani ei lisäänny, mutta jakautuu useammalle päivälle. Toivon että tämän myötä:

- Aamumme muuttuvat mukavammiksi, kun ei tarvitse nousta ihan niin aikaisin ja ehdin kenties jopa itse syödä aamiaisen kotona, en työmatkalla/töissä - tai ainakin ehdin ottaa kahvin mukaan, ettei tarvitse matkalta ostaa... (Joululahjaksi äidiltä saamani termosmuki on muuten nostanut elämänlaatuani olennaisesti - ei enää kylmää kahvia! ;) )
- Unirytmimme pysyy paremmin yllä, kun keskellä viikkoa ei ole vapaapäivää (pitkään nukkuminen on mukavaa mutta kostautuu loppuviikosta).
- Murun hoitopäivät lyhenevät, joten arki on hänelle kevyempää.
- Ehdimme hoitopäivän jälkeen tehdä muutakin kuin rynnistää kotiin syömään ja iltapuuhiin (nykyisellään isot kauppareissut ja vähän kaikki muukin ylimääräinen on pitänyt ajoittaa vapaapäiville, koska työpäivinä ei vaan ehdi eikä jaksa).


B) Säästän rahaa! (Oma postaus aiheesta tulossa.)


C) Toteutan vaatehaastetta, johon kuuluu esimerkiksi hyvin rajoitettu uusien vaatteiden ostaminen ja olemassaolevien vaatteiden maksimaalinen hyödyntäminen sekä kunnostaminen.


D) Hoidan itseäni. No niin, ainaisaihe, aina tärkeä. Mietin mitä minä tarvitsen ja miten sen saan. Raskauden suunnittelu antaa huomattavan lisämotivaation tähän. Viime raskauden ajan terveyteni oli ihan kuralla (pitkä pahoinvointi, laihtuminen, raudanpuute, aineenvaihdunnan ylikierrokset, poskiontelokierre, raskausmyrkytys), ja haluan yrittää ehkäistä moisen kaaoksen uudella kierroksella. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta johonkin voi.

H kaksi kuukautta ja risat

Koskahan kirjoittaisin ja mitä? 

Meillä on pian nimiäiset. Onnellisempi en ole koskaan ollut, mutta näihin kuukausiin on myös mahtunut yllättävää ja massiivista kropan sekä mielen hajoamista. Intensiivistä niin monella tapaa! Tätähän kyllä toivoin, äärikokemus- ja tunnenarkki kun olen! Vasta parin-kolmen viikon ajan elämä on ollut oikeasti jollakin tavalla järkevää, joissakin raameissa. 

Säännöllisesti se oikein pysäyttää, kun se lävähtää tajuntaan hulina-arjen läpi: Minä olen tullut äidiksi. Minä olen viimein siirtynyt elämänvaiheeseen nimeltä äitiys. Ja se on sanomattoman ihanaa! 

MINÄ TEIN TÄMÄN ITSE, JA NYT OLEN TÄSSÄ. Kanssani on H, joka on maailman ihanin. Kasvava, jokeltava, ilakoiva, tarkkaileva ja touhuava pympyläni on äärettömän, mielettömän rakas. 

Tule kanssani kylpyyn (rv 38+5)

Tänään oli aivan taianomaisia hetkiä murun kanssa kylpylässä! Kyllä, voisin käydä siellä joka päivä. Paikka oli hiljainen, koska oli arkipäivä ja virka-aika. Altaan pohja ihanan sininen - olisipa minulla siitä vedestä kuva tähän postaukseen liitettäväksi. Uiskentelin ja kelluin ja lilluin ja saunoin. Tuumailin, että toivottavasti voin välittää H:lle rakkauden veteen. Saunassa muut kylpijät ottivat taas kontaktia, kyselivät raskauden sujumisesta, yllättyivät lasketusta ajasta.  

Altaissa juttelin murulle ja rohkenin sanoa ääneen erään nimen, jota olen hänelle miettinyt. Lopullisesti pystyn päättämään nimestä vasta häneen kasvotusten tutustuttuani. Ja sukupuolikin on tosiaan vielä arvoitus - minulla on kyllä tätä nykyä vahva aavistus, ja luulen että pasmani menisivät sekaisin jos aavistukseni osoittautuisi vääräksi, mutta kaikkeen tietysti varaudutaan. :D 

Tänä iltana taas aivan lievästi supistelee, jomottelee. H touhuaa. 

Nämä päivät, nämä niin niin ainutlaatuiset päivät. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 

Perätilatarina, osa 2

H jäi perätilaan, ja suunnitteilla hänelle on nyt alatiesyntymä peppu edellä. Synnytyksen spontaani käynnistyminen olisi suotavaa. Tähän mennessä minulla on ollut vasta aavistuksenomaisia supistuksia. H on kyllä ollut hyvin aktiivinen jo toista viikkoa, jotain hän siis valmistelee!

Miten perätilatarina eteni? 

27.3. (rv 35+2) minulle tarjoiltiin jo ulkokäännöyritystä, mutta en halunnut sitä vielä tuolla viikolla riskien vuoksi, sekä sen vuoksi että ennuste H:n kääntyvyydelle vaikutti hyvältä vielä viikonkin päähän. Jatkoin lantion pehmentelyä vyöhyketerapian ja Spinning Babies -harjoitusten parissa. H ei kääntynyt, mutta vyöhyketerapia oli rentouttavaa ja kivaa.

2.4. (rv 36+1) rentouduin kylpyläkäynnillä ystävän kanssa. H tuntui olevan hyvin irrallaan ja ylhäällä, ja fiilistelin sitä miten hän hölskyi pitkin kohtua veden alla ollessamme. Sitten kuitenkin tuntui että H upposi alaspäin ja taaksepäin, juuri siellä kylpylässä (tarkemmin ottaen porealtaassa) ollessamme. Ehkä hän vaihtoi hieman asemiaan, mutta en tuntenut vielä tuona enkä seuraavanakaan päivänä alalantiossa painetta, joka kertoisi hänen "telakoituneen". 

Parin päivän kuluttua (4.4., rv 36+3) lääkäri totesi H:n humpsauttaneen peppunsa sen verran alas, ettei käännöstä voitu enää yrittää. Hän veikkasi, ettei käännös olisi onnistunut edelliselläkään viikolla, koska H on ollut perätilassa jo niin pitkään - kun taas edellisen viikon lääkäri oli veikannut että seuraavallakin viikolla vielä voisi kääntyä. Eri näkemykset, mene ja tiedä.

Tuon päivän (36+3) iltapäivänä, ja sitä seuraavana päivänä, H olikin selvästi alhaalla. Sitten paine taas hellitti, minkä jälkeen H:n pää on jälleen möyrännyt ylempänä, missä voin silitellä sitä, piirrellä siihen sydämiä ja epähuomiossa napauttaa mupua nepparilla ohimoon, kun laitan takkia kiinni. Aika ainutlaatuista, että H:n pää on näin lähellä ja loppuun asti paijattavissa. <3 Hetkittäin tajuan, että useimpien vaavien tapauksessa tosiaan on toisin. 

H tuskin enää kääntyy, vaikka hiukan vielä pomppisi ylös alas. -- Juuri tämän kirjoitettuani itse asiassa huomasin, että nyt hän taitaa olla alempana taas. -- Lääkäri sanoi myös, että vaikka H vielä asettaisi jalkansa Buddha-asentoon (peräjalkatarjonta), se on yhtä mainio asento syntyä alateitse kuin linkkuveitsiasento (pakaratarjonta). Jalkatarjontaan (jalat suorana alaspäin) ujuttautuminen taas olisi H:n tapauksessa epätodennäköistä. Tarjonta tarkistetaan taas ensi viikon kontrollissa - tai synnyttämään tullessamme, kumpi onkaan ajankohtaista ensin. 

Odotan H:n tuloa suurella rakkaudella. <3 Minulle toivotettiin tänään (rv 38+4) kärsivällistä loppuodotusta, mutta ei tässä mitään kärsittävää ole. :) Sen sijaan sanon H:lle välillä että älä tule ihan vielä tänään; olen tehnyt viimeisiä vauvahankintoja ("ai niin, tarvitsemme muuten ehdottomasti sen-ja-sen") ja kotijuttuja. Nyt alkaa olla kaikki siinä mallissa että muru saa tulla; sairaalakassitkin pakattuina. Minä haluaisin lillua kylpylässä joka päivä. Myös kävely ja sauna tekee hyvää. Unirytmiä yritän vaalia, mikä on välillä haaste.

H muru, rakastan. <3 

Raskauspäivitys rv 36+0 (sisältää stressiä ja supistuksia)

Viime päivät ovat olleet aika uudenlaisia! Aika tukalia monin paikoin. Henkisesti ja fyysisesti. 

Tarina alkoi tämän viikon maanantaina, kun kävimme äitiyspolilla. Olin täysin olettanut, että H:ta ei lähdettäisi kääntelemään vielä silloin (rv 35+2), vaan kyseessä olisi kartoittava käynti. Näin minulle olivat veikanneet myös terveydenhoitaja ja kätilö. Lääkäri oli kuin olikin kuitenkin valmis kokeilemaan kääntöä heti. Käännön edellytykset näyttivät hyviltä, koska H oli siro, ei ollut vielä laskeutunut, ja vettä oli hyvin. 

Minä en kuitenkaan kokenut olevani valmis! En halunnut vielä noilla viikoilla ottaa kääntöön liittyviä riskejä; että synnytys käynnistyisi tai että napanuora alkaisi kiristää ja jouduttaisiin sektioon. Halusin kokeilla pehmeät keinoni ensin. Halusin parantaa käännöksen onnistumisen mahdollisuuksia rentouttamalla rauhassa lantiotani. Halusin tulla käännökseen henkisesti valmistautuneena, en äkkinäisen "ai joko nyt" -stressipiikin kera, joka myöskin saisi varmasti lihakseni jännittymään ja tekisi manööveristä hankalamman. Sain poliklinikalta puolen tunnin teetauon mittaisen miettimisajan - vain puoli tuntia! - jonka aikana soitin doulalle ja vyöhyketerapeutille purkaakseni ajatuksia. Sen jälkeen väräjävästi päätin, että ei käännellä vielä. 

Tietysti olen jälkiviisaana miettinyt, että olisihan käännöstä voinut jo maanantaina kokeilla. Tietysti minua jännittää, onko H enää ensi viikon käynnillä niin altis kääntymään - kun nyt takana on myös kaksi vyöhyketerapiasessiota, jotka kyllä ihanasti rentouttivat mamaa ja tulivat sikäli tarpeeseen <3 mutta eivät vaikuttaneet H:n asentoon. Tein kuitenkin sen hetken parhaan päätöksen sen hetken resursseilla, ja siitä minun olisi syytä itseäni helliä eikä moittia! Kunpa aina osaisin tämän. 

Nämä päätökset ovat niin isoja, niin todellisia, eivätkä koske vain minua. Vain minä voin tehdä ne, mutta teen ne myös H:n puolesta. Paitsi tietysti sen, kääntyykö hän oikeasti lopulta vai ei (minulla on itse asiassa kutina, että ei). 

Synnytystoiveeni olivat olleet minulle jo pitkään selkeitä -- mutta sitten tuli perätilaylläri. Toiveeni eivät sikäli ole muuttuneet, että toivon edelleen mahdollisimman luonnonmukaista alatiesynnytystä, mutta "käännelläänkö vai eikö käännellä" -mietinnät ja tämän asian jännittäminen sekoittavat pasmojani, ja perätila asettaa alatiesynnytykselle tiettyjä raameja.

Stressiäni on lisännyt toissapäivänä ilmaantunut ylävatsan vasemman puolen kipu. Se on melko lievää, lievennyt entisestään, ja voi liittyä huonoon nukkumisergonomiaan (tai jopa itse stressiin). Mainitsen siitä neuvolaan maanantaina, jos se vielä jatkuu. Joka tapauksessa uudenlaiset kivut tässä tilanteessa tekevät minut levottomaksi. 

Niin, viime päivinä olen siis myös panikoinut kodin valmistumisesta ja testaillut patjoja. Nyt tiedän mitkä patjat haluan. Enkä hetkeäkään liian aikaisin, koska parina viime yönä lonkkani ovat toden teolla kipeytyneet sohvalla nukkumisesta! Ja ties vaikka ylävatsan kiristys myös liittyisi siihen. 

Eilen kävin kaveriporukan illanvietossa, koska en tule ehkä näkemään kyseisiä kavereita ihan heti uudestaan, ja halusin esitellä kaunista vatsaani. (Elättelin myös toiveita pulikoinnista saunan kera, sillä paikalla oli uima-allas, mutta vesi olikin hyytävän kylmää...) Jäi sellainen olo, että olisin oikeastaan mieluummin mennyt aikaisin nukkumaan. Kotoilun ja käpertymisen kääntöpuoli ovat kuitenkin yksinäisyys ja eristäytyminen, jotka ovat välillä minulle aikamoisia peikkoja. Joskus tiedän tarkoin, kaipaavatko kehoni ja mieleni enemmän rauhaa vai seuraa - joskus taas teen huonon päätöksen. 

Hätkähtäen hoksaan nyt, että eilisessä illanvietossa ei ollut yhtäkään henkilöä, jolla olisi lapsia. Ei edes esimerkiksi uusperheessä elävää. Joukossa on vapaaehtoisesti lapsettomia sekä heitä, jotka haluavat lapsia "ehkä joskus" - ja tietysti muita, joiden tarinaa en tunne. Pari kaveria sanoi "pelkäävänsä raskausvatsoja", joten he eivät halunneet koskea edes vahingossa. Minulle ei selvinnyt, pelkäävätkö he vahingoittavansa vauvaa, käynnistävänsä synnytyksen, räjäyttävänsä masun kuin ilmapallon, vai onko heille vain kestämättömän ufo ajatus että ison ihmisen sisällä on pikkuihminen... 

No. Sitten vielä yksi asia tässä viime päiväin arjessa: Supistukset. "Sullahan on lyhyt matka kotiin", sanoi eräs kaveri eilen lähtiessäni. Reilun kilometrin iltakävely asfalttia myöten ei kuitenkaan nyt ole minulle lyhyt, koska supistelu on ihan viime päivinä lisääntynyt ja tiukentunut, etenkin ilta-aikaan. Se ei tunnu enää niinkään kireytenä alavatsalla kuin vihlontana masupallon sivuissa. Se sanoo "pysähdy heti", ja minä pysähdyn kyllä. 

Myös vyöhyketerapia on saattanut lisätä supistelua. Jos se johtuu siitä, sen ei pitäisi vielä enteillä synnytystä, vaan mennä ohi. 

Joka tapauksessa kaikki tämä on tuonut synnytystä lähemmäksi, ja minulla on tällä viikolla ollut sellainen olo, että synnytän minä hetkenä hyvänsä. "Kaikki" tuntuu olevan kesken (koti sekä minun rentoutumiseni - ja kuinka voin edistää niitä molempia yhtä aikaa?).

Lähipiiri ei tunnu tajuavan, että tarvitsisin apua NYT, en parin viikon sisällä. Laskettu aika on vain karkea arvio. Ymmärrän kyllä, että lähipiirillä on oma elämänsä... Näinä hetkinä kismittää, ettei ole kumppania - ihmistä, jolle minun auttamiseni olisi automaattisesti ykkösjuttu. Onneksi on äitini, mutta hänkin oli juuri pari päivää reissussa ja tavoittamattomissa.

Tässä ei varmaan auta kuin laittaa lepo vielä tiukemmin ykköseksi - lepo, lepo ja lepo, ei mitään tyhjänpäiväisiä illanviettoja. Kaikki turha saa lähteä kalenterista. Ykkösenä lepo, kakkosena koti. Tänään on myös synnytystreffit ystävän ja doulan kanssa; suunnittelemme tulevaa. Voisin keittää nyt aamuteen ja miettiä etukäteen asiat, joita käymme läpi. 

Ja noin niinkuin: Voisin rauhoittua. 

Raskauspäivitys rv 34+0

Tasaviikkoja taas! Aika kivat viikot, uudet ja freesit. Pidän numerosta 34.

Viime päivinä on tehnyt mieli raportoida koko ajan. Tekee myös mieli avata itseä enemmän ilolle, uusille tuulille ja ihmisille... Vaikea selittää, mutta olen kokenut keventymistä ja aukenemista, ja toisaalta päättäväisyyttä jättää elämässäni yhä vähemmälle huomiolle ja energialle kaikki sellaiset asiat ja ihmiset, jotka eivät tunnu enää niin hyviltä.

Olen toisaalta jo valmiiksi ikävöinyt masua (miten voin elää sitten kun H on syntynyt, ajattelin että minulla olisi tämä masu ikuisesti!), toisaalta taas ajatellut lämmöllä sitä että pääsen palautumaan, harrastamaan sellaista liikuntaa joka ei ole raskaana mahdollista - ja maistelemaan viiniä, sushia...

Tämä raskauden loppuaika tuntuu niin erilaiselta, muuttuvalta, asiat tuntuvat isoilta. Joka päivä on erilainen kuin edellinen. Muutos on käsinkosketeltava puoliksi järjestellyissä vauvanvaatelaatikoissa; siinä miten mieleni on vielä vähän pihalla siitä, missä oikeastaan asumme. Miten isoa on tämä kaikki kaikki! Ja miten pientä kuitenkin kaikki paitsi H.

H tuntuu niin lähellä olevalta, kun hän vaikkapa pyöräyttää jotakin raajaa kättäni vasten, villiintyy lämpötyynystä tai muuten vaan aloittaa iltatouhunsa - tai säpsähtää kun kolistelen astioita. Haluan silitellä häntä, olla koko ajan lähekkäin. Huomaan hänet koko ajan. Rakastan häntä niin paljon! Hän on niin iso iso asia, niin käsittämättömän tärkeä ihminen.

Iltaisin H punkee ja saa mamalle aikaan tukalan olon, kun myös närästys tuntuu ilta-aikaan korostuvan (vaikkei kovin voimakasta ole). H:n jalat(?) painautuvat välillä voimakkaasti virtsarakkoani vasten, mikä tuntuu iih vähän ikävältä. "Voi H, äidin virtsishäirikkö", sanoi eräs ystävä. Muunkinlaista pientä loppuraskausvaivaa on ilmaantunut, mutta lievää vain. Lonkat eivät enää kipuile! Onneksi sitä ei kestänyt kauan; lempeä liikunta auttaa ja terveenä on ihana olla.

Vielä kerran: Rakastan H:ta! Rakastan elämääni nyt ylipäätään. On suunta, ja se on ihana suunta. On H! Mutta on muutakin. Olen minä! Ja olen onnellinen. Pitkästä aikaa todella, vakaasti, pysyvänlaisesti onnellinen.

Kallein aarteeni H:n jälkeen: bola-pallo! 

My little breechling

Perätila. Ensin se kuulosti kliiniseltä ja leimaavalta, mutta olen sittemmin pureskellut niin ilmiötä kuin termiäkin, ja nykyisillä viikoillani (33+4) kyseistä sanaa kyllä jo käytetään.

H on ollut monia monia viikkoja (tai "koko raskauden", siis ainakin niin kauan kuin minulla on ollut hänen asennostaan hajua) välillä poikittain ja välillä jalat alaspäin. Tammikuun lopun ultrassa hän istuskeli niin ikään pystysuorassa. Enimmäkseen hän tuntuu viihtyvän vinottain niin että jalat ovat aika selvästi alempana kuin pää, potkut tulevat alavatsalle oikealle. 

Iltaisin muru touhuaa ja punkee itseään enemmän poikittain. Silloin yläpää on selvästi toisella sivulla ja alapää toisella. Useimpina aamuina pikku pää löytyy taas napani yläpuolelta, tai ainakin luulen että se on pää. Toisaalta tuntuu kuin H:lla olisi raajoja kuin mustekalalla, ja yhtä pitkiä: jos pää on tässä ja jalat tuolla, miten kädet ulottuvat tuonne - vai ovatko ne kädet? Jokin H:n osa krupsii nimittäin välillä vatsan sivua vasemmalta, melko ylhäältä, ja tämä krupsinta tapahtuu kaukana oletetusta päästä. Joskus taas tuntuu kuin keskellä olisi pää ja kummallakin sivulla yksi peppu... Miten päin muruseni on?

Terveydenhoitajillekin H:n asento on ollut mysteeri, ja tämän sekä lyhyen sf-mitan johdosta minulla on siis ensi viikolla aika ultraan asennon ja koon tarkistukseen. Minulle tuli aluksi lähetteestä lannistunut olo, ehkä siksi että tämä on eka kerta kun jostakin poikkeavasta on viitteitä. Koen kyllä, että kaikki (kivuton ja riskitön) tarkistaminen on sinänsä hyvästä. 

En halua käyttää ilmaisuja "väärin päin" tai "oikein päin", sillä vauvelit ovat niin päin kuin ovat, tietynlainen asento vain olisi optimaalinen syntymisen kannalta. Lähtökohtani on joka tapauksessa alatiesynnytys, ellei sitä todeta H:n kannalta vaaralliseksi.

Muru ehtii vielä käännähtää spontaanisti, ja lisäksi uskon että avun voi saada niin pehmeistä keinoista kuin lääkärin tekemästä ulkokäännösyrityksestäkin, tai näiden yhdistelmästä. Oma kehoni on palautumassa sairastelukierteestä, eikä olisi ihme jos lantioni pehmytkudoksissa olisi jumeja, jotka hankaloittaisivat H:n kääntymistä.

Viime päivät olen hoitanut meitä hellällä lantionseudun availulla (sauna on tähän ihana apu), etunoja-asennoilla, parilla Spinning Babies -harjoituksella sekä lämpötyynyllä. Viimeksi mainittu on ollut H:n suosikki - ensimmäisillä kerroilla hän villiintyi lämmöstä. Sen touhuamisen seuraaminen oli liikuttavaa ja hihityttävää. <3 Oletus on, että lämpötyynyn pitäminen alavatsalla houkuttelisi vauvaa tuomaan päänsä alas lämpöä kohti. Jos ei houkuttele, lämpö kuitenkin rentouttaa kudoksia, mikä tekee kääntymisen pienelle helpommaksi.

Jos ultrassa todetaan perätila, aika ulkokäännösyritykseen tullee raskausviikolle 36. Ultrassa saattaa myös selvitä, onko olemassa jokin selkeä kääntymisen estävä tekijä.

Saanko esitellä petikaverimme: harso ja lämpötyyny! 

Samaan tapaan kuin kiireen tuntuni kodin laittamisesta suli hiljattain pois, myös levottomuuteni H:n asennon suhteen on haipunut. Muru jää siihen asentoon kuin jää, vaikka nyt projektina onkin rohkaista häntä kääntymään. Spinning Babies -sivulla käytetään suloista termiä breechling ("your breechling"). Saatan olla hormoniherkkänä, mutta minusta tuo sana henkii rakkautta ja hyväksymistä: olet rakkahin muruseni ja pääset pian syliini, ja olet erityinen ja aivan ihana siellä juuri noin päin! <3 

Kaksi kuukautta laskettuun aikaan

...Ja mikä olisi parempi tapa juhlistaa sitä kuin SAIKULLE jääminen! Poskiontelo-ongelmista ja yleisestä uupumuksesta tärähti sairaslomaa äippäloman alkuun asti - mistä olen pöllämystynyt, sillä odotin saavani korkeintaan viikon saikkua. Siis erittäin tyytyväinen kyllä olen! Tänään jätän työpaikan taakseni epäuskon vallassa - miten olenkaan tätä odottanut! Olen ollut sangen uuvuksissa viime viikot. Tästä alkaa oma aikani, minun ja H:n oma aika sekä uuden kodin rauhallinen laitteluaika. Parasta, parasta, aivan parasta. Huhhuh, puhhuh. Rakkautta kaikille!

Raskauspäivitys rv 30+5

Humpsahdettiin viimeiselle neljännekselle! Päätin, että se on rento neljännes. Rento loppuraskaus. <3 Nyt rentoilu jo ihan oikeasti onnistuu, kun muutto on ohi. Montako ihmistä tarvitaan avustamaan yksinodottajan muutossa raskausviikolla 30? Aika monta, ja ihania ihmisiä ovatkin, olen niin kiitollinen heille! Tietysti purkupuuhaa on vielä moneksi viikoksi, joten tehokas avun nakittaminen jatkukoon. Myös hankintoja uuteen kotiin täytyy vielä pohtia ja tehdä.

Nyt ajankohtaista:

• Masu on äkkikasvanut, niin kuin se näemmä aina viiden viikon välein tekee (20, 25, 30). Olen nyt ekoja kertoja huomannut että se tulee tielle, kun vaikkapa avaan jääkaappia tai mappia. Se tuntuu selvästi nukkumaan mennessä, herätessä, jumpatessa.
• Välillä lantionpohjassa tuntuu varsin epämukavaakin painetta ja virkkuukoukkumaisia pystysuoria "langankiristyksiä", erityisesti kävellessä.
• Supistusherkkyys on lisääntynyt, ja aivan kiistatta edelleen painottuu psyykkisesti stressaaviin tilanteisiin - kun mietin ankarasti jotakin, kun töissä on liikaa asioita, kun on kiire tehdä jotakin tai mennä jonnekin. Esimerkiksi kävelylenkki ei supistuta, koska minulla ei ole silloin kiire, vaikka omasta halustani saatankin kävellä ripeästi. Bussipysäkille myöhässä kipittäminen supistuttaa. Tämä on kohdun ja H:n tapa pyytää lisää leppoisuutta, ja pyrin sitä antamaan niin paljon kuin voin. En ylipäätään jaksa tällä hetkellä tehdä kovin paljon mitään, en fyysisesti enkä kognitiivisesti.
• Lonkat ovat vähän kipuilleet, mutta tämä ei ole minulle tavatonta raskautta edeltävältäkään ajalta. Itse asiassa olen mykistyneenä kiitellyt kehoani siitä miten hienosti se on raskauden kantanut, vaikka olen erinäisten huonovointisuuksien, toistuvan flunssailun ja aaltoilevan jaksamattomuuden vuoksi laiminlyönyt liikuntaharrasteitani pahoin.
• Nälättää aiempaa enemmän, ja myös herkutteluhimoja on hiukan ollut, oikeastaan ekaa kertaa koko raskaudessa. Tarkoitan nyt makeita höttöherkkuja - en sämpylöitä, mangoja ja appelsiineja.
• Alan olla lähtöpainossa! Siis olen nyt saavuttanut, ja todennäköisesti jo pienesti ylittänyt (se nähdään ensi viikon punnituksessa) raskautta edeltäneen painoni. Tuota noin, oli jo varmaan aikakin.
• H on ollut jo muutaman viikon putkeen jalat alaspäin ja tumpsutellut tasaisesti lantionpohjaa. Pään tunnen usein ylävatsalla. Asentoa aletaan virallisesti seurata neuvolassa vasta ensi viikon käynnistä eteenpäin, mutta viimeksi (31.1.) terveydenhoitaja kertoi hänen olleen pää alaspäin. Tuolloin en itse vielä tuntenut hänen asentoaan, ja potkut tuntuivat tulevan milloin minnekin.
• Työssäoloviikot vähenevät ja vähenevät - ja oi kun ne jo loppuisivat!
• Mielessäni on ollut kevät ja kesä. Rakastan auringonpaisteen lisääntymistä.

Neljä kuukautta laskettuun aikaan

Nämä ovat minulle tärkeitä päiviä. Tosin viime kuun vastaava meni minulta vallan ohi. Lie hukkunut työhulinaan tai eroulinaan. 

Tänään suoritin töissä hampaat irvessä, tarkkailin stressitasoani ja olin erittäin tyytyväinen siihen että työnkuva rauhoittuu pian. Sitten joogasin ja hämmästelin supistelun määrää siellä (nyt jälkikäteen kyllä tuntuisi loogiselta ajatukselta että se oli ennemmin työpäivän kuin joogaharjoituksen aiheuttamaa), vietin ruoka- ja kaakaohetken läheisen seurassa - ja myös H sai ihanasti huomiota.

Tänään olen yhteenvedonomaisesti pyrkinyt miettimään mikä on tärkeää tässä vaiheessa raskautta ja elämää, minulle ja H:lle, nyt. 

Tärkeältä tuntuu: Lepo, rauhoittuminen ja rauhoittuminen ja rauhoittuminen, jooga, synnytyslaulu ja laulu ylipäänsä (H:lla on nyt kuuloaisti), tyhjä aika. Kohtaamiset läheisten kanssa, H:n tulevan läheisverkon vahvistaminen, kehrääminen tiiviimmäksi. Lantion avaaminen, vitamiinit, vauvavakuutuksen valinta.

Ennen kaikkea rauhoittuminen. 

Myös ennakointi. Ennen H:n syntymää meille on tulossa muun muassa muutto, ja siihen sopisi jo alkaa valmistautua. En tahtoisi enää minkään asian lävähtävän äkkinäisesti silmien eteen ennen murun syntymää. Ei enää stressihärdelliä, kiitos. 

Kiitos! 

Ja hyvää uutta vuotta teille kaikille! Lämmintä, inspiroivaa, lohdullista, iloa tuovaa ja uusia tuulia kantavaa.

Joulu

Toivottavasti teillä lukijoilla oli mahdollisimman rauhaisa joulu! Eräässä blogissa oltiin valitettavasti joulun alla ikävissä tunnelmissa. Lähetän heille kovasti voimia. 

Meidän joulumme kului klassisesti lähipiirissä löysäillen. H potkutteli reippahasti etenkin iltaisin, niin kuin hänellä on tapana. Itse sairastin jouluflunssaa, mikä oli mälsää. Olin melko väsynyt, ja parina hetkenä myös surullinen erosta. Jaksoin kuitenkin käydä kävelylenkeillä. Kummilapsi jutteli innoissaan vauvasta ja silitteli masua, mikä oli aivan ihanaa. Eräs sukulainen taas sai kuulla uutisen puhelimessa ja oli siitä niin onnellinen että minua lämmitti hurjasti!

H:n lahjasaalis koostui kuudesta(!) parista villasukkia, helistimestä, unityynystä (pieni tyyny jota voi käyttää unilelun tapaan), bodysta ja peppupyyhkeestä. Lisäksi sain ystävältä käytettynä kaksi kantoliinaa.

Joulu tarjosi minulle odotetusti hengähdystauon, paon työstressistä joka on hiillostanut minua jo viikkoja (mutta helpottuu heti vuodenvaihteen jälkeen, koska silloin työtilanteeni muuttuu). Monta hetkeä vain kuuntelin H:ta. Iloitsin masusta, öljysin sitä. Nukuin päiväunia tai katsoin elokuvaa. Tutkailin ultrakuvissa köllivää H:ta ja mietin hänen kasvonpiirteitään.

Yritän miettiä, mitä H tahtoisi. (Villasukilla ei ole hänelle niin väliä, ainakaan vielä.) Nyt hän uskoakseni tahtoisi minun lepäävän - oikeastaan koko lopun raskausajan. Ilman stressiä, ilman kiirettä. Riittävästi hyviä ja tärkeitä asioita, mahdollisimman vähän huonoja ja kuormittavia.

Synnytyksen jälkeen H tietysti toivoisi minun olevan vain häntä varten. Uskon, että uppoudun silloin ilolla vauvakuplaan. En kuitenkaan ajattele synnytyksen jälkeistä elämää vielä paljon (vaikka itse synnytystä kyllä). On täydellistä juuri nyt: H puolen kilon painoisena potkumuruna sisälläni. "Ai sä heräsit", "nyt syödään", "nyt mennään lepäämään", juttelen hänelle kun tunnen hänen liikkeitään.

Mukavaa uuden vuoden odotusta kaikille lukijoille!

Onnenpesän iltahyminät (rv 21+2)

Olen lukenut läpi vanhaa blogiani ja tuntenut säkenöivää kiitollisuutta ja onnea siitä että olen tässä. Enkä vain näitä, vaan myös ylpeyttä itsestäni, myötätuntoa ja lämpöä itseäni kohtaan, intoa H:n tapaamista kohtaan ja samalla voimakasta rauhaa, tunnetta että kaikki on aivan täydellisesti juuri nyt. Tuntuu että nyt ja tästä eteenpäin (vaikka siis toivoisinkin ettei aika kuluisi) joka ikisellä hetkellä on potentiaali ja syy olla elämäni paras. Parhaita hetkiä tulee aina lisää.

Olihan ennenkin hyviä hetkiä... mutta tämä! H joka kuopsuttaa. <3 <3 <3 H ei pelkästään paranna hyviä hetkiä, vaan tekee huonoista vähemmän huonoja. Kaikessa pohjalla ovat hänen potkunsa, muistutus ytimestä.

Nyt on paljon hoidettavaa töissä ja muualla. Tänään kuitenkin tuumin, että hoidan kaiken, eikä siinä sen kummempaa. Olen ennenkin hoitanut paljon kaikenlaista, joten nytkin hoidan kaiken. Ja ensin hoidan itseäni - järkevällä nukkumaanmenolla, lämpötyynyllä ja maistuvalla iltapalalla. Ehkä vielä laulan meille, jos jaksan.

Ihana, ärsyttävä elämä (rv 21+1)

Hirveän KIVA fiilis ollut monta kertaa viime päivinä! Hirveän suuri rakkaus siron kummun sisällä potkivaa H:ta kohtaan, rakkaus tätä raskautta kohtaan. Olen voinut hyvin, levännyt paljon mutta liikkunut myös, kohdannut ihmisiä ja odottamatonta lämpöä, iloa ja myötäelämistä. Kehuja siitä miten säteilen, käsiä vatsalla, H:lle yllätyslahjoja joita en osannut lainkaan odottaa! Tulevatkin viikot näyttävät hyviltä: kalenterissa on annosteltuna sopivasti hyvinvointia, kohtaamisia ja omaa aikaa. 

Rakenneultra kertoi, että H on kasvanut täysin viikkojen mukaisesti ja osin hiukan ylikin. On niin huojentavaa tietää tämä! Nyt en enää murehdi menneiden viikkojen niukkaa syömistäni tai vaatimatonta masua. Kaikki vaikuttaa H:lla olevan erinomaisesti, ja eilen sain ilokseni (sekä muidenkin iloksi!) videolle saakka potkun, joka näkyi reippaana tuuppauksena vatsan päältä.

--
Pitäisi kuitenkin näemmä päästää nämä postaukset hetimmiten käsistä, sillä kirjoitin äskeisen ilovuodatuksen iltapäivällä - ja nyt illalla taas raivostuttaa kaikki... Koko raskauden ajan minulla on ollut hyvin lyhyt pinna.

Nyt raivostuttaa se etten saanut kivaa kuvaa tähän postaukseen, että äskeinen joogatunti oli huono ja minulla on kyseiseen paikkaan kortti jonka mieluiten vaihtaisin vain takaisin rahaksi... Ja että kotona on sotkuista, huomenna on maanantai ja töissä odottaa kuolemanlasti hommia.

Kyse on kuitenkin arkisista raivon aiheista, ei siitä että elämä oikeasti olisi millään tavalla huonoa. Seuraavaksi syötävää sekä kotipuuhia, joilla huono tuuli kesyyntyy. Illemmalla H alkaa taas potkutella kunnolla; silloin kuuntelen häntä, häkellyn, hymyilen, ehkä itkahdan, rakastan isosti.

Haa, eikä aikaakaan kun saan tulla hehkuttelemaan JOULUA tänne.

Voikaa hyvin! <3 

Riudunnasta reippauteen

Kun vatsan kasvu vähän aikaa sitten vielä hirvitti, nyt taas en malta odottaa sitä. Haluan jo raskauden joka näkyy kaikille – sellaisen jota on mahdoton salata. Töissäkin on paljon mukavampaa nyt, kun H välillä keskeyttää ajatukseni tai tekemiseni ja saa minut hymyilemään pikku potkuillaan. Toivoisin kuitenkin tuntevani liikkeitä jo enemmän, säännönmukaisemmin! Nämä ovat vielä melko harvinaista herkkua (sanoisin että hyvänä päivänä 10 liikettä), ja mamassa herättää heti levottomuutta potkuttelun taukoaminen iltapäiväksi tai illaksi (keskenmenouni kahtena peräkkäisenä yönä kai viestii levottomuudesta?).

Joka tapauksessa: Minuun on nyt iskenyt odotettu keskiraskauden energiapuuska! Tai siis normaaliuden puuska – ajanjakso johon ei kuulu yökötyksessä vellontaa, jalkojen pettämistä alta eikä tolkutonta uuvahtaneisuutta. Pari viikkoa sitten riutumiseni saavutti lakipisteensä. Matala hemoglobiini aiheutti huimausta ja kalpeutta, näytin haudasta nousseelta, kaikki huomasivat laihtumiseni (ruokahaluttomuus, ja ehkä sairastelukin, on rouhaissut useamman kilon lähtöpainosta). H:n ravintoaineiden saanti aiheutti minulle painostavaa huolta ja syyllisyyttä. Lisäksi työ-, ihmissuhde-, terveys-, asumis- ja vapaa-ajan huolet kaatuivat päälle kaikki yhtä aikaa. 

Nyt mennään kaikilta osin parempaa kohti. Ruoka maistuu, hemo on uskoakseni nousussa, olen levännyt, olen priorisoinut tärkeitä asioita, isoja stressitekijöitä on lauennut tai pian laukeamassa. Ja H potkii!

Toissapäivänä tartuin ikuisuuden odottaneisiin ompeluprojekteihin, eilen kävin kuntosalilla hyvin pitkästä aikaa. Tänään töissä tein todella paljon hommia, lyhyessä ajassa ja tuskattoman reippaasti. Melko paljon lepoa minun ja H:n kehot silti edelleen tarvitsevat, mikä tietysti kuuluu asiaan. 

Tänään rv 17+6. Työporukan illanvietossa kilisteltiin uutiselleni. Rakenneultra on kahden ja puolen viikon päästä, ja se jännittää!

Himot

Alkuraskauden mielihalut? Tässä minun: 

Sauna. Olen aina pitänyt saunomisesta, mutta viikoilla 9-11 oikein himoitsin sitä. Kävin uimahallissa lähinnä päästäkseni saunaan, kutsuin itseäni kavereiden luokse saunailtoihin. Parhaita olivat tietenkin ne hetket kun saunassa ei ollut muita ja saatoin heittää hirveästi löylyä ja käpertyä H-ajatuksiin. Olen melkein koko raskauden ajan palellut, mikä sekin on saattanut lisätä saunahalujani.

Uiminen. Aina olen tykännyt tästäkin, mutta satunnaisharrastelijana. Uinti osoittautuikin siitä ihanaksi alkuraskausliikunnaksi, että vedessä (tai saunassa!) ollessani en tuntenut pahoinvointia. Tykkäsin myös lillua matalassa altaassa ja - tietenkin - fiilistellä vatsakumpua, joka kohta kasvaisi. Pukutilojen peilistä todistin sitä, miten vatsa alkoi hiukan näkyä jo rv 10+5.

Hemmottelu ja kosketus. Saunan ja uinnin lisäksi minulla on ollut palo ylipäänsä kaikenlaiseen rentoutumiseen, kuten hieronnassa ja kylpylässä käymiseen. Vielä ei ole kuitenkaan tullut käytyä, koska pahoinvointi, väsymys ja flunssat ovat estäneet. Lisäksi monenlainen koskettaminen, kuten halailu tai rentoutustekniikoiden harjoittelu synnytystä varten ystävän kanssa, on upottanut minut autuaisiin oksitosiinipöllyihin.

Tuoksut. Tavallisesti käytän mieluiten tuoksutonta tai miedontuoksuista kosmetiikkaa, mutta noin viikoilla 8-9 ihastuin voimakkaan kukkais- ja hedelmätuoksuisiin käsisaippuoihin. Tämä meni kuitenkin ohi ennen kuin ehdin hankkia moisia kotiin. Samaten kloorin tuoksu ensimmäisellä uimahallireissulla (rv 9+5) tuntui taivaalliselta. Sittemmin olen hekumoinut joulun tuoksuilla.

Pesät. Pesänrakennusviettini on ilmennyt tyynyvuorten kasaamisena sänkyyn ja lattialle sekä sen suunnittelemisena, miten otan synnytykseen mukaan valtavan määrän suosikkityynyjäni. Harkitsen uuden, pesäisän sohvan ostoa sekä tyynykasan kartuttamista entisestään. 

Ruokapuolella en puhuisi niinkään himoista kuin ruuista, jotka eivät ole ällöttäneet ihan niin paljon kuin kaikki muu. Pari aitoa himon kohdetta minulla on kuitenkin ollut: mangot ja mämmi. Molemmat kestivät ehkä pari viikkoa ja hälvenivät sitten. (Hyvinvarustettu lähimarkettini myy pakastettua mämmiä ympäri vuoden, mistä kiitos kauppiaalle.) 

Mangojen ohella myös muut hedelmät ovat kausittain haluttaneet. Kuitupitoiset viljatuotteet ovat maistuneet melko hyvin kautta linjan. Ai niin, ja kerran iski sämpylähimo! Leivoin sämpylöitä, kutsuin kaverit syömään, söin itsekin - liikaa - ja oksensin. Oh well!

Vesi minun täytyy nykyään saada aivan kylmänä, kun aiemmin olen juonut mieluiten huoneenlämpöistä. Vesi on muutenkin maistunut minulle valitettavan huonosti, eikä oikein mikään muukaan juoma ole maistunut sen sijaan.
Vasta viimeisen viikon aikana (viikoilla 16-17) ruoka- ja juomahaluni on aidosti palaillut. Nyt on aggressiivinen nälkä usein, samaan tapaan kuin aivan alkuraskaudesta ennen pahoinvoinnin tulemista! Annoskokoni on edelleen hyvin pieni, mutta olkoon. 

Odottajat tai odottaneet, jakakaa ihmeessä kommenteissa omia himojanne. :)

Ruokahöpö

Tänä aamuna vatsa tuntui isommalta kuin ennen. Eilen eräs tuttu kysyi, saako raskaudestani jo puhua (viitaten alkuraskauden riskeihin). Tietysti saa puhua! Itsestäni tuntuu, että 'alkuraskaus' on jo historiaa. Nyt menossa neljästoista viikko. Syvä onnellisuus siitä, että H on matkalla, on juurtunut joka soluuni.

Tiedättekö mitä juuri nyt teen? Syön lämmintä ateriaa ja nautin siitä! Syön ateriaa, jota minun teki mieli kun kävelin tuoksuvan kiinalaisravintolan ohi, ja jollaisen sitten ostin mukaani. Minun ei ole tehnyt mieli lämmintä ruokaa kahteen kuukauteen; olen syönyt kärvistellen, ja varsinkin ilta-aika (pahoinvointini kulta-aika) on ollut hankalaa. 

Nyt syön ja nautiskelen! Lisäksi ennen syömistä menestyksekkäästi joogasin. Hyvinvoiva keskiraskaus, täältä tulen!