Moi!
Olemme elossa ja voimme ihan hyvin!
Arkemme on muuttunut viimeisen kuukauden aikana: Olen palannut töihin. Aiemmin kerroin
hakeneeni hoitovapaata siihen saakka, kun Muru täyttää kaksi vuotta. Niin hainkin, mutta sitten sain uuden työpaikan! Olin jo tovin hiljaisesti katsellut uusia töitä, koska vanhan sijainti oli huono. Aloitin viime kuussa uudessa paikassa osa-aikaiset työt kolmena päivänä viikossa. Osa-aikaisuus jatkuu toistaiseksi ja on meille loistava ratkaisu: saan olla vähän töissä, saan palkkaa, saan samalla olla paljon Murun kanssa.
Muru on aloittanut päiväkodissa. Alku ei toki ole sujunut täysin ilman haasteita; Muru on kuitenkin pääosin viihtynyt hyvin ja sopeutunut yllättävän nopeasti. Päiväkoti on lähellä meitä, mikä on minulle tärkeää. Murun matkat kestävät viisi minuuttia ja taittuvat kantorepussa. <3 Matkalla kommentoidaan kukkia ja mehiläisiä (ei mitään kaksimielistä viittausta tässä; Muru osaa sanoa "kukka" ja kysyttäessä tehdä mehiläisen surinan).
Itseäni ovat valitettavasti hiertäneet muutamat kehnosti toimineet yhteistyön osa-alueet päiväkodin henkilökunnan kanssa. Olen niin kutsuttu 'vaativa äiti' - siis äiti joka haluaa lapselleen parasta ja jonka täytyy saada luottaa siihen, että lapsen tarpeet otetaan hoidossa huomioon. Muru on ryhmänsä kuopus, enkä tahdo hänen jäävän varjoon sen vuoksi että hän on ns. perustyytyväinen lapsi. Käyn asioista vielä keskustelua henkilökunnan kanssa, ymmärrän että hekin tekevät parhaansa, ja uskon ja toivon yhteisen sävelen vielä löytyvän. Mutta tämä on vähän ahdistanut.
Päiväkodin aloitus toi mukanaan myös Murun ekat korva- ja silmätulehdukset, ja itselläni on poskiontelo käynyt pahan kerran ongelmalliseksi. Olemme siis toistaiseksi enemmän sairastaneet kuin olleet hoidossa ja töissä. On raskasta kun Muru sairastaa, koska emme voi oikein mennä mihinkään, Muru kyllästyy kotona ja on tietysti sairautensa vuoksi hyvin tarvitseva, unirytmi hajoilee ja minä uuvun, eikä kukaan lähipiiristä tahdo tulla avuksemme tartunnan pelossa. Kun siihen lisätään se että olen itsekin kipeänä, on kaaos lähes verrattavissa Murun ensimmäisen elinkuukauden aikana vallinneeseen tilaan, jolloin universumi tuntui nyrjähtäneen paikaltaan -- onneksi ei täysin verrattavissa! ;)
Lääkärissä on siis tullut juostua - onneksi Murulla on vakuutus. Ottakaa kaikki vauvoillenne vakuutus! Luultavasti ette kadu.
Olemme kuitenkin päässeet myös harrastamaan kesäilyä rannalla, uima-altaassa omalla pihalla, puistoissa ja kesätapahtumissa. Kesäinen hengailu mukavien kavereiden kanssa on parasta! Ja joskus kahdestaan on parasta, erityisesti työpäivien jälkeen. Projektinani on myös järjestää itselleni enenevissä määrin omaa aikaa, koska se elvyttää. Vaikka koomaisin koko oman aikani sohvalla enkä jaksaisi tehdä mitään, edes syödä, huomaan jälkikäteen sen elvyttäneen.
Blogin kanssa olen ollut jo tovin jumissa, koska en oikein tiedä mitä haluaisin kirjoittaa. Päätin nyt kuitenkin ottaa ystävän neuvosta vaarin: KIRJOITAN VAAN JOTAIN, ja katselen sitten siitä eteenpäin.
Ai niin, tämän halusin vielä sanoa: Murusta erossa oleminen (duunipäivinä) on saanut minussa taas aikaan hätkähdyttäviä oivalluksia siitä, että minulla tosiaan on lapsi. Olen vihdoinkin siirtynyt perheellisten joukkoon, työpaikalla olen yksi niistä jotka suuntaavat päivän päätteeksi hakemaan pikkuista hoidosta. Eikä hän ole vauveli enää, hän on lapsi, henkilö. Hän on ihan elävä, ja minä mahdollistan (muiden tuella tietysti) hänelle hyvää lapsuutta.
 |
Tuulisena päivänä rannalla oli meistä molemmista ihanaa. <3
|
