Bebe 3 kuukautta 18 päivää

Ihaninta murun kanssa juuri nyt: Kun annan hänelle pusuja ylävartaloon niin että otsani osuu samalla hänen kasvoihinsa, hän sulkee silmänsä, käy raukeaksi ja nauttii. <3 <3 <3 

Hän osaa kääntyä taitavasti selältä kyljelle, ja onpa pari kertaa jo vatsalleenkin humpsahtanut, puolivahingossa ehkä. Hän tarttuu asioihin molemmin käsin, vie suuhun. Purulelut ovat pop! Ääntelyrepertuaarissa uusimpina narina sekä murina, jolla hän esimerkiksi pyytää minua leikkiin (jos en reagoi ensin tulevaan hienovaraisempaan kutsuun). 

Hymyä, naurua ja velmuilua piisaa. <3 Ääneen nauraminen on tullut kuvioihin pari viikkoa sitten! <3 

Kun kirjoitan tätä, hän nyhtää toista kättäni ja yrittää viedä sitä suuhunsa. :D <3 

Synnytyssaaga, osa 1 (sisältää perätilatarinan päätösosan)

Tämän tarinan kirjoittaminen on ollut listalla jo tovin. Onneksi tämä on edelleen hyvin muistissa. Nyt tuntuu hyvältäkin muistella tätä. 

Alkusanat: Minulla oli loistava synnytyskokemus! Voin kirkkain silmin sanoa että synnytys oli mahtava, vaikka ennen ja jälkeen synnytyksen koinkin monenmoista ei-lainkaan-mahtavaa.

Muru oli siis ollut päättäväisesti perätilassa vähintään viikolta 30 saakka, todennäköisesti jo pidempään,  joten olin valmistautunut perätilasynnytykseen. Bebellä oli kuitenkin mamalle vielä yllätys. 

Kun kävin kontrollissa 24.4., tyyppi olikin kohdussa niin ylhäällä, että lääkäri ehdotti vielä ulkokäännösyritystä - siis viikolla 39+2. Kokeiltiin ja minua jännitti. Muru ei kääntynyt, lähdettiin pitkittyneen (ja kuumottavan) sykeseurannan jälkeen kotiin. Seuraavana päivänä oltiin taas masumurun kanssa kylpylässä, missä hän mylläsi ylettömästi ja tuntui olevan poikittain. Pelkäsin, että ulkokäännösyritys oli rohkaissut häntä kääntymään poikkitilaan, jolloin edessä olisi ollut luultavasti varma sektio. 

Seuraavan päivän aamuna huomasin, että masun muoto oli erilainen, litteä. En bongannut ylävatsalta enää päätä, vain raajamaista muljuntaa, joten veikkasin murun kääntyneen itsekseen pää alaspäin. Niin hän sitten olikin tehnyt - siis viikolla 39+4.

40+2, vappupäivänä, kirjoitin että taidan olla tulossa kipeäksi. Pää tuntui paksulta ja yleisvointi hytisevältä. Varsinaisia flunssaoireita (kurkkukipu tms.) en tuntenut, mutta painelin apteekkiin ja ruokakauppaan kokoamaan flunssantorjunta-arsenaalin sinkkisuihkeineen ja sitruunoineen. 

40+4 marssin äitiyspolin kontrolliin todentamaan, että muru tosiaan oli kääntynyt. Edeltävän yön unet olivat jääneet lyhyiksi, koska olin jollain tavalla jännittänyt käyntiä - ehkä alitajunta tiesi että kummia tapahtuu. Olin shoppaillut yötä myöten kantoliinoja netissä. Polille suunnatessani tuumasin, että takaisin kotiin päästyäni nukkuisin viiden tunnin päikkärit. Ihan varmuuden vuoksi - siltä varalta että tarvitsisikin jostain syystä jäädä osastolle - pakkasin mukaan päiväkirjan ja muita pieniä selviytymistarvikkeita.

Vauva siis oli kääntynyt - MUTTA minun verenpaineeni oli niin reippaasti koholla, että minut passitettiinkin osastolle kuljettamatta lähtöruudun kautta. Ahdistuin kovin, sillä olisin tietysti halunnut kotiin. Odottamaan synnytyksen spontaania käynnistymistä, nukkumaan univelkaa pois. Lääkäri oli kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, ettei minulla niillä verenpaineilla ollut asiaa kotiin. Hän olisi mielellään lähtenyt heti käynnistämään synnytystä, mutta minä halusin odottaa seuraavaan päivään, joten vointiani jäätiin seuraamaan. Oireeni viittasivat raskausmyrkytykseen: kohonnut verenpaine; hengenahdistus; kova päänsärky ja pöhnäinen, tykyttävä olo; vapina; turvotus etenkin kasvoissa. Alkujaankaan ei siis mistään flunssasta ollut kysymys. Varsinainen raskausmyrkytysdiagnoosi jäi kuitenkin saamatta, koska virtsa oli puhdas proteiinista.

Synnytyskumppanini, doulani ja äitini täydensivät selviytymistarvikevarastoani, toivat ruokaa ja synnytyskassin sekä tsemppasivat - ja tekipä doulani minulle illansuussa myös vyöhyketerapeuttisen hoidon synnytyksen (luonnonmukaista) käynnistymistä vauhdittamaan.

--

Jatkuu ensi jaksossa! 

Matka tehty unelmista

"Paina, paina pieni pää 

vasten äidin sydäntä. 

Anna, anna maailman 

kiireitään kohista. 

Hiljaa, hiljaa kasvavat 

pienet suuret unelmat. 

Onni meitä tervehtää 

avain kädessään. 

Sinä avaat jokaisen 

oven vielä salaisen. 

Avaat silmät aikuisten, 

päästät sisään rakkauden. 

Unenpeitto pehmeä 

tuudittaa pientä ihmistä. 

Sylikeinu tuudittaa, 

kultalasta nukuttaa. 

Onpa, onpa hyvä tässä 

meidän pikku elämässä. 

Onpa, onpa onnellista 

matka tehty unelmista."

- Eppu Nuotion teoksesta Silkkipaperitaivas

Muru kohta kolme kuukautta!

Hän on tuplannut syntymäpainonsa ja kasvanut pituuttakin reilusti, muun muassa ulos nimiäismekostaan. 

Hän osaa sanoa "häy", "äy", "äi", "ei", "aggluu", "uu" ja "uuguu" sekä suhistaa ja päristellä kielellä ja huulilla. Virkeinä hetkinä hän on juttutuulella, selostaa tohkeissaan. Hän kuolaa paljon, ja viime päivinä hän on alkanut ahkerasti laittaa suuhunsa asioita, kuten harson kulmaa.

Hän katsoo tarkkaan; ottaa katsekontaktia, seuraa liikkuvia esineitä, tarttuukin (viimeisimpänä hoksannut aikuisten hiukset), katsoo kuvia ja kuuntelee kun luetaan kirjaa, katsoo perään kun menen toiseen huoneeseen. Hän hymyilee ja naureskelee paljon, vaikka äänettä. Hän kannattelee tukevasti päätään ja potkii jaloilla reippaasti. Hän on kääntynyt jo selältä kyljelle. 

Hän on erityisen suloinen herätessään ja nukahtaessaan. 

Rakastan häntä kovasti, hukutan pusuihin! 

Odotan syksyä innolla, sen selkeyttä ja freesiyttä. Säännöllisiä vauvakerhoja ja vauvauintia, rutinoitumista. Viileämpiä ja hämärämpiä iltoja, sitä että saan pukea murua söpöihin haalareihin. 

Ja arvatkaa mitä: Minulle on tullut uusi vauvakuume! Yleensä kai vauvakuume iskee siinä vaiheessa kun vauvaelämä alkaa hieman raamittua? Koen että meidän elämämme on yhä paljolti kaaosta; nukkumiseen ja sellaiseen on kyllä tullut jonkin verran ennakoitavuutta, mutta oma terveydentilani reistaa edelleen ja estää minua tuntemasta oloani kovinkaan normaaliksi. 

Silti vauvakuume! Viisi päivää sitten ostin kirpparilta vauvan housut, jotka eivät mahdu enää murulle. Kaksi yötä sitten näin unen, jossa odotin toista lasta. Minulle tulee lämmin olo kun ajattelen, että olisimme tulevaisuudessa kaksilapsinen perhe. 

---

Elokuu! <3