keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Rv 14+2, kuulumiset

Tuntuu hassulta, että viime viikolla vasta kerroin raskaudesta esimiehelle (jonka en voi väittää vilpittömästi ilahtuneen; aloitin ko. työpaikassa ihan vastikään), kun nyt mulla on jo täysin näkyvä keskiraskauden vatsa. 😃 Eräs työkaveri sanoi nähneensä raskauteni päällepäin jo aikoja sitten. Siis mitä? Kuinka kauan tämä on näkynyt? Tai kuka tuijottelee noin intensiivisesti toisen mahaa töissä? Varsinkin, kun en ole saanut häntä kiinni tuijotuksesta yhtään kertaa (pari työkaveria aiemmin syksyllä sain; en kyllä sanonut mitään). 

Tänään tuntui ihan kuin pikkuinen olisi kaapaissut mahassa! Voikohan se olla jo hänen liikettään? Ala tuuppia pian, jooko!

Tänään oli neuvola (th+lääkäri), kaikki siellä hyvin. Vauvan syke oli aika nopea mutta tasainen (muistelen että Murullakin oli tässä vaiheessa nopea). 

On ollut viime aikoina ikävä yhteyttä Murun kanssa; tuntuu siltä että ollaan vietetty liian vähän aikaa yhdessä. Muru oli viime viikonloppuna yötä poissa, minulla on ollut iltamenoja, olen käynyt joogassa lähes joka viikko (jee, hyvä juttu kyllä), on ollut lapsenhoitajaa ja mummua ihan vaan touhuamassa Murun kanssa alkuillasta kun olen itse köllinyt sohvalla. Ja niitä piirrettyjä, niitä on kyllä kulutettu. Nyt tekee mieli panostaa taas enemmän rauhaisaan yhdessäoloon ja läsnäoloon tärkeän mussukan kanssa, kun vointikin on alkanut pikkuisen kohentua. 💙

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Palleroitumista (rv 13+2)

Hormonimyrsky on valloillaan ainakin rintojen pyöristymisestä päätellen, ja massukin on kivasti pyöristynyt. ❤️ Tänään tai eilen totesin, että en pysty enää vetämään vatsaa sisään niin että se näyttäisi 'normaalilta' meikäläisen vatsalta. Pömppö mikä pömppö. ❤️ En muista (enkä jaksa nyt tarkistaa), millä viikoilla masu tuli näkyviin Murusta, mutta paljon myöhemmin kyllä. Tykkään tästä uudesta masusta. 

Huolehtiminen on lakannut. Ajattelinkin, että pohtisin tuota kilpirauhasasiaa aikani ja sitten en enää, ja sen myötä muutkin huolet alkoivat väistyä, on alkanut tuntua sen verran todelliselta tämä "Kalle-Kaalepin" matkassa olo. Olen kertonut töissä esimiehelle, päiväkodissa aikuisille, ja pian ajattelin kertoa Murulle. 

Sit kun vielä tämä pahoinvointi helpottaisi, olisi oikein hyvä!

tiistai 5. marraskuuta 2019

Sohvan pohjalla (rv 12+1)

Edelleen mua seuraa epämääräinen huoli tämän raskauden tiimoilta. Jos muksulla ei ole neurologisia vaikeuksia sen johdosta, että alkuraskaudessa kilpirauhasarvoni käväisivät ei-niin-ihanteellisina, hän on varmaankin liian pieni, liian iso, syntyy liian aikaisin, sokeutuu, kuolee, joudun synnyttämään sektiolla tai jotain muuta ikävää. Näin tosin taannoin unta, että synnytin sektiolla ja painelin seuraavana päivänä muina naisina töihin, joten unessa sektio ei ainakaan ollut kovin paha juttu. 😉 Enkä ihan oikeasti pelkää noita skenaarioita, mutta en myöskään pysty heittäytymään raskauden fiilistelyyn. Ehkä myöhemmin sitten!

Nyt jääkaapin ovessa komeileva pikkuisen "muotokuva" kyllä hälventää huolta ja konkretisoi vauvaa. Hän on jo ultrakuvassa ihan eri näköinen kuin isosiskonsa. Eilisen ultran mukaan pikkusisaruksella on kaikki raajat, sydän paikallaan (heh), mahalaukku, virtsarakko ja kaksi aivopuoliskoa 😃 ja riskit kehityshäiriöille seulonnan perusteella ovat minimaalisen pienet. Ultrassa hän peuhasi urakalla - sitä on niin hassua katsoa, kun toinen liikkuu enkä tunne sitä itse. Hänen kokonsa vastasi kahta päivää isompaa kuin mitä raskausviikot ovat. 🙂 (Laskettua aikaa ei kuitenkaan siirretty, se on 18.5.2020.)

Ehkä osasyynä negatiiviseen mielialaani on tämä jäätävä pahoinvointi ja väsymys. Alkaa ihan oikeasti tympiä viettää kaikki illat sohvalla viltin alla (iltaisin hiipii huonon olon lisäksi vilu) ja viihdyttää Murua piirretyillä tunti ja viikko toisensa perään. Alkaa tympiä etten jaksa tehdä mitään, en pysty laittamaan ruokaa (oi valmisruuan "ihana" maailma) enkä edes ostamaan ruokaa kuin yhdeksi päiväksi kerrallaan, koska en voi ennakoida, mikä seuraavana päivänä menee alas.

Aagh! 

Mutta onneks meillä alkaa pian käydä siivooja 😉 ja lisäksi nyt on jo luvallista alkaa fiilistellä joulua! ❤️

tiistai 22. lokakuuta 2019

Pikkuinen, ootko todellinen? (Rv 10+1)

On ollut vähän vaikea mieltää, että mulle oikeasti on tulossa vauva. On ollut epämääräistä huolta (ekoilla viikoilla huolestuin kilpirauhasarvoistani ja lääkeannoksesta, vaikka arvot lopulta olivat ihan hyvät, ja sen jälkeen on ollut vaikea päästää huolimentaliteetista irti). On ollut jonkinlaista epäuskoa ja epäluuloa koko raskautta kohtaan, vaikka en varsinaisesti keskenmenoa pelkää, ja tauoton pahoinvointi antaa ymmärtää että sikiö on kyllä tukevasti kyydissä.  

Tänään koin ekan kerran sellaisen aidon yhteyden hetken vauvaan, kun alkoi tuntua siltä kuin hän liikkuisi. Ei se varmaan VOINUT olla vielä hänen liikettään, eikä se ainakaan niin korkealla (navan seudulla) voisi tuntua. Mutta se oli tasaista pikku jumpsuttelua, eri tahdissa oman sykkeeni kanssa. Jotain suolenliikkeitä? Lunttasin blogista, että Murun ensimmäiset liikkeet tunsin rv 16+6. 

Haluaisin jo että masu kasvaisi, potkut tuntuisivat ja tämä pahoinvointi väistyisi! ❤️

Lähde:  https://www.vau.fi/raskaus/nyt-vauva-kohdussasi-on-yhta-iso-kuin/ 

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Olot (rv 8+6)

Äitini tuli tänään meille auttelemaan, minä sohvalla valitin pahaa oloani. "No mitä se Pikku-Kalle siellä kiukuttelee", sanoi äiti. 😃

Hammaslääkärin kanssa puolestaan kävin tällaisen keskustelun:
"Onko ensimmäinen lapsi?"
"Toinen."
"Onko ensimmäinen poika?"
[nauraen] "En tiedä, mutta tyttö mulla on ennestään."
"Niin, sitä kysyin."

Hänen poikuudestaan ollaan ympärilläni aika varmoja😛 mutta itselläni ei ole mitään mainittavaa 'oloa' asian tiimoilta (no ehkä hienoinen poikaolo, mutta niinhän mulla oli Murustakin), enemmänkin huomion vievät nämä OLOT eli pahoinvointi. 

Tänään ei tiedä, mikä ruoka huomenna menee alas. Eli kaupassa käynti on vaikeaa! Ja siksikin vaikeaa, että kaupassa on kaikki se RUOKA, joka ällöttää. Lisäksi sinne ulos ja kauppaan pääseminen sohvalta on hankalaa, koska ällötyksen lisäksi viluttaa ja väsyttää melkein aina.

Eli odotus sujuu sinänsä ihan hyvin, pahoinvointihan on terveen raskauden merkki! 😃 Ja nämä muutkin oireet. Hormonit siellä tekevät työtään.

tiistai 1. lokakuuta 2019

Varhaisultra

Eilisessä varhaisultrassa kaikki hyvin, pieni sydän lyö, kyynel tuli. Pahoinvointi on aika jäätävää, mutta olen saanut syötyä (tiettyjä juttuja ja pienin annoksin). Tänään rv 7+1. 

torstai 26. syyskuuta 2019

Pahoinvointi (rv 6+3)

Tänään se iski! Se johti töistä lähtemiseen kesken päivän, karpalomehu- ja hapankorppupiknikkiin sängyllä ja päiväuniin. Vasta sitten hain Murun hoidosta. Päiväkodista tullessa reippailtiin metsäpoluilla melkein tunti, ja kiva että tuli tehtyä se, koska kehoni kaipaa kyllä ulkoilmaa ja liikuntaa, ja tiesin etten iltaa kohden enää kykene poistumaan kotoa (hyvä kun sohvalta). Iltapalaksi mustikkakeittoa, sitä karpalomehua, piimää sekä kurkkua. Näin paljon löytyi jääkaapista sellaista mikä menee ihan sopuisasti alas! 😉

Ja väsy edelleen, ja vilu. Ja kotona alkaa olla aika sotku. En kerta kaikkiaan jaksa siivota muuta kuin ihan pakolliset. Pian voisi olla aika kääntyä sen aiemmin mainitun siivousfirman puoleen!

tiistai 24. syyskuuta 2019

Raskaudesta kertominen

Tänään yksi tuttu, joka on myös itsellinen äiti, kysyi ohimennen että "no, saiko sulla alkunsa" (vauva, hoidoista). Ensin pöllämystyin suoraa kysymystä, vaikka muistin että olin kertonut hänelle yrityksestä loppukesällä. Varmaan hän koki luontevaksi kysyä suoraan, kun hänelle itselleenkin klinikka on arkinen asia. Kerroin ja sain onnittelut. 

Eräs läheinen ystävä (joka on ollut viime viikot reissussa eikä olla nähty hetkeen) puolestaan kysyi viestillä, miten hoidot etenevät. Hän tietää blogini osoitteen ja pelkään että on pakko kertoa, ennen kuin hän eksyy lukemaan asian täältä. 😃

Mutta kääk, haluaisin pitää tämän vielä pääosin salassa! Ei ole ollenkaan sellaista kaikille kuuluttamisen tarvetta kuin Murua odottaessa oli. Pikku salaisuus. 💙 (Nyt tietävät äiti, sisko, kolme läheistä ystävää ja neljä kaveria/tuttua joista kolmelle teki vaan mieli kertoa ja joista yksi on tuo mainittu kysyjä. Siis apua, jo yhdeksän tyyppiä? Tekee mieli olla hipi hiljaa ainakin kuukausi tästä eteenpäin. 😉 )

maanantai 23. syyskuuta 2019

Oireet (rv 6+0)

On niin väsy, että ajatuskaan ei oikein kulje, enkä saa muotoiltua tekstiä. Kerkesin tuossa välissä olla huolissani, kun edellisen postauksen jälkeen oli pari lähes oireetonta päivää (okei, väsytti ja vilutti ja etoi vähän, mutta kiputuntemuksia tai turvotusta ei ollut ja valkovuoto hiipui hetkeksi ihan kokonaan). Siinä kelasin jo keskeytyneet keskenmenot ja kohdunulkoiset raskaudet ja vaikka  mitkä. Sitten  toissapäivänä jomotus ja polttelu alkoivat hiipiä takaisin, ja eilen pamahtivat oireet taas oppikirjan mukaan niin että huoli haihtui: jomotuksia, repäisykipuja, rinnat kipeytyivät, turvotus, nälkä, jäätävä väsy.

Eilen nukuttiin pitkään, vietettiin aamulla kaksi tuntia sängyssä (hain meille sinne aamupalat, luin sitten peiton alla omaa kirjaani, Muru katsoi piirrettyjä ja välillä halittiin). Iltapäivällä nukuttiin yhdessä päiväunet, joiden jälkeen vaivoin sain puettua meidät ja toimitettua pyykit kuivaushuoneeseen sekä lähikaupasta meille safkaa illaksi. Sitten syötiin, sitten lojuttiin sohvalla taasen kirjan ja piirrettyjen parissa, ja illan pimeydessä minun oli pakko syödä vielä toinen päivällinen. 😃 

Tänään oli vähän aktiivisempi päivä, mutta väsy tuli alkuillasta taas, ja sohva kutsui. 😉

"Miksei minulla ole pikkusisarusta?", kysyi Muru eilen illalla (kun puhuttiin kaveriperheestä, johon sellainen pian syntyy). Ja hetken päästä: "Sinä voit tehdä minulle pikkusisaruksen." Hän on niin oikeilla jäljillä että oi! 💜

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Oireet (rv 5+2)

Ei mua oikeastaan jännitä onko kaikki kunnossa tai mitään, kun nää oireet niin tasaisesti ja oppikirjan mukaisesti lisääntyy. 😊

Nyt on tällaista:
- Voimistuneita repäisykipuja esim. kylkeä kääntäessä
- Lisääntynyttä "menkkajomotusta", nyt myös selän puolella
- Rinnat ovat turvonneet
- Massu pömpöttää entiseen malliin
- Huomaan huonon olon hiipivän vähän herkemmin, jos jokin ateria on viivästynyt. Ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi mitään verrattuna Murun odotuksen aikaiseen pahoinvointiin. 🤞🏼 Ehkä tämä on poika? 😉

Varhaisultraan alle kaksi viikkoa. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Mitä raskaus on tuonut? (Rv 4+6?)

Tämän raskauden myötä, nyt arjessa:
- olen onnellisempi
- otan iisimmin
- syön enemmän ja paremmin
- näen enemmän unia
- haluan halia ja pussailla Murua entistä enemmän.

💜

Lisäksi rakennan pesää vaatteiden järjestelyn muodossa (sekä Murun että Beibin).

Olen kertonut siskolleni, kolmelle läheiselle ystävälle sekä kahdelle satunnaiselle kaverille, joille teki vaan mieli kertoa. ☺️

torstai 12. syyskuuta 2019

Olot (rv 4+3!?)

No on raskausoiretta kyllä! 😉 Varsinkin kun tunnistan nyt nämä kaikki viime raskaudesta. En ole näillä oireilla edes kokenut tarvetta tehdä uutta testiä (jotta näkisin vahvistuvan viivan). No ehkä huomenna?

Pahoinvointi ole ainakaan vielä iskenyt, lievä kuvotus vain. Kohtua jomottaa, polttelee, ja tänään on tullut myös niitä vanhastaan tuttuja tuntemuksia, kuin joku koukkisi lantionpohjaa virkkuukoukulla. Vessahädät ja nälät ovat aggressiivisia. Yleisesti on tuskainen ja puuskuttava olo, hikoilupuuskia (palelun lomassa), masu pömpsöttää eikä suvaitse yhtään kiristäviä housuja. Oi tätä. 💙 Ajatukset ja tulevaisuudensuunnitelmat kiertyvät tärkeimmän ympärille: lasteni, joita tulee olemaan kaksi.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Plussa!

Tässä pikku hiljaa totuttelen ajatukseen, että olen RASKAANA! 😃💖 Melko lailla arvasin tämän kyllä, oireiden ja menkattomuuden perusteella. Varsinkin eilen oli sen sortin jomotusta, että ajattelin että pakko tulla vauva, ei voi tulla vaan menkat. Olisin ollut tosi pettynyt ja hämmästynyt jos olisikin ollut nega! Murustakin oli aikanaan testipäivänä samanlainen haalea plussa kuin tämä. 


Tajuan miten etuoikeutettu olen, raskaaksi ekasta inssistä. Toki asioita voi vielä mennä pieleen ja odottelen varhaisultraa varovaisesti, mutta kyllä nyt jo iloitsen siitä että masussani pikkusisarus kasvaa! Meidän  perheeseen lisäystä. ❤️ Olen tosi onnekas!

Aika paljon jomottelee siihen nähden, että alkio on tällä viikolla vasta 0,5-1 mm mittainen. 😉 Klinikalta sanoivat, että  näillä oireilla minun ei edes tarvitse käydä hCG-verikokeessa, joten jätän käymättä. Kilpirauhasarvot sen sijaan mittautan heti huomenna; on loistavaa, että näistä otetaan koppi näin varhain (kilpirauhasen toimintahan muuttuu raskauden aikana ja vajaatoiminnan lääkitystä on syytä säätää heti alussa). Ja varhaisultra on 30.9.

Masun kasvua odotellen, hyvin syöden ja jomotuksia hoivaten mennään! 💙 (Söin tunti sitten lounaan. Kauhea nälkä.) Mun Murusta tulee isosisko! 💜

tiistai 10. syyskuuta 2019

Yk 1: Viimeisen piinapäivän ilta

Tavallaan haluaisin nyt hiukan fiilistellä tätä potentiaalista yksilapsisen ja kaksilapsisen perheen elämän rajapintaa, mutta oikeastaan haluan vaan pian nukkumaan. Mielessä liikkuu lähinnä, että oispa vissyä ja suklaata. :D Pakko ostaa huomenna vissyä ja suklaata!

Menkkatiputtelua ei näy. :) Hetki sitten pusuttelin nukahtavaa Murua ja kerroin, kuinka häntä rakastan. Ripustin pyykit ja seuraavaksi lämmitän pizzaa, jonka alkuillasta tilasin meille, kun en jaksanut lähteä kauppaan. Jäätävä väsy! Tänään olen ollut myös aika lyhytpinnainen Murun kanssa; hormonijuttuja?

Edelleen mielessä vaan se vissy ja suklaa. :D

Yk 1: Viimeinen piinapäivä (dpo 14)

En pysty en kestä en malta! Tänään koetan olla tehokas töissä, koska siellä on kaikkea rästihommaa ja teen muutenkin pitkän päivän. Iltapäivästä on palaveri, jossa tyypillisesti yli puolet käsiteltävästä asiasta ei koske minua, joten kerkeän siellä tuijotella seinille, teeskennellä skarppia ja ajatella Vauvaa. 😉 Ajatella meidän kolmen hengen perhettä. 💜

Viikonloppuna tuli parit repäisykivut venytellessä (opin tämän sanan jostain toisesta lapsenyritysblogista), ja tänä aamuna bussin penkille rojahtaessani tuntui alavatsassa paine, jollainen mulla yleensä liittyy ovulaation aikaan (ei siis menkkojen). Tuttuja viime raskaudesta nämäkin. Onpa kivaa, kun on kerran jo ollut raskaana ja voi 'ottaa homman haltuun' aivan eri tavalla. 🙂 Valkovuoto on vähän runsastunut vielä, mutta punaista tiputtelua ei näy. Uskon aika vahvasti tähän nyt. Mutta kylläpä jännittää. 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Yk 1: Oloja (dpo 13)

Hassua että on jo dpo 13, mutta siis hyvä, niin loppuu jännittäminen ja pääsee testaamaan! Oltiin pikku reissussa Murun & Tädin kanssa. Vähän sama meno oireiden suhteen jatkui läpi näiden päivien; menkkajomottelua, nälkä vähän väliä mutta kun saa ruokaa eteen sitä ei teekään hirveästi mieli. Nyt on ollut parina aamuna myös epämääräistä unettomuutta; olen herännyt jo ennen Murua(!) joskus kuuden / puoli seitsemän aikaan, käynyt vessassa ja puolinukkunut lopun aamua. Kuukautisvuotoa ei näy, ja normaalisti tässä vaiheessa alkaa tosiaan jo vähän tiputella. Valkovuoto on lisääntynyt, tosin. Se herättää epäilyjä molempiin suuntiin. Tulepa jo keskiviikko!

lauantai 7. syyskuuta 2019

Yk 1: Oloja (dpo 11)

Menkkaisaa jomottelua, välillä poltteluita. Nälän ja vähän etovan olon yhdistelmää/vuorottelua. Palelua -- mutta kai se on normaalia syksyllä palella ulkona - ja myös sisällä - vai onko? ;) Nyt myöhäisilta, jäätävä nälkä ja vessahätä taas. Turvottelua, suolisto-oiretta (tätä mulla on yleensä menkkojen yhteydessä, mutta ei etukäteen). Valkovuotoa vähemmän kuin normaalisti tässä vaiheessa kiertoa, luulen. Jos ylihuomiseen mennessä ei tule punaista tiputteluvuotoa, alan vakavissani uskoa että Beibi. :) 

Tänä aamuna Murun vierestä herätessäni kelasin, että olen tosi tyytyväinen tähän elämään. <3 Ja koska elämäni suurin unelma eli äitiys on jo todellisuutta, "kaikki" ei ole kiinni tästä mahdollisen uuden raskauden alusta tai alkamattomuudesta. Jäitä on siis hatussa huomattavasti enemmän kuin Murua yrittäessä, ja hyvä niin. Raskaustestejä mulla on vaan 2 (ei esim. 20), enkä osta lisää, enkä varmasti testaa etukäteen. ;) Testipäivä on ensi keskiviikko. Se on myös menkkojen oletettu alkamispäivä.

Ristissä sormet!

torstai 5. syyskuuta 2019

Yk 1: Oloja (dpo 9)

Eilen iltapäivällä alkoi aika erikoinen juilinta ja kipuilu alavatsalla (tuntui kuin siellä olisi puhjennut pieni kukka, joka ottaa aika ronskisti lisää tilaa). Lisäksi tavallista jomottelua oli iltapäivän ja etenkin illan mittaan. Alkoi taas tuntua, että ehkäpä tärppää! Ole beibi. <3 Näin viime yönä unta kiinnittymisvuodosta, mutta ei mulla Murustakaan aikanaan mitään vuotoa ollut, joten sellaista en odota. Viime raskaudessa oli "menkkaolo" lähes viikon ajan ennen menkkojen oletettua alkamispäivää, ja nyt on vähän samoja meininkejä! Jatkuva pieni jomottelu. 

Testin tekoon on kuusi päivää. Pitäisi malttaa, pitää keho ja mieli rauhallisina! Viikonlopuksi tiedossa pientä kivaa reissua Murun ja hänen tätinsä kanssa. 

P.S. Vähän ujostuttaa eilisen mielenterveyspostauksen johdosta, koska sitä on luettu niin paljon ja siinä on niin henkilökohtaista sisältöä juurta jaksain avattuna, vaikka anonyyminä täällä ollaankin. Mielelläni ottaisin vastaan kommentteja siihen! :)

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Sopiva aika (sisältää avautumista mielenterveydestä)

Tämä tuntuu sopivalta ajalta yrittää toista lasta, vaikka aiemmin haaveilinkin, että ykkösen ja kakkosen ikäeroksi olisi tullut kaksi vuotta (nyt tulee parhaimmillaankin kolme). Yleisestihän minusta tuntuu, että "vähän kaikki" on elämässäni tapahtunut viisi vuotta liian myöhään ;) mutta vakavasti puhuen nyt on sellainen olo, että vauva sopisi tähän hyvin. 

Murun kanssa on nykyään helppoa! On ollut tahtoiän purskahduksia ja sellaista, mutta yleisesti ottaen on helppoa. Enää meillä ei valvota öitä. Muru on iloinen, nokkela ja empaattinen pomppija ja jutustelija. Hän kertoo mihin puistoon haluaa mennä, pyytää apua korkealta hyppäämiseen, pussaa  spontaanisti ja sanoo iltaisin kainalossani: "Äiti, sinä olet tosi ihana aikuinen." Hän pyytää minua olemaan huutamatta, kun suutun. (Yritän olla huutamatta!) Hän kysyy: "Mitä sinä osaat?", jolloin minä teen hassun ilmeen tai päristelen kieltä; sitten hän näyttää mitä itse osaa, yleensä kovaäänistä päristelyä jossa sylki lentää. Kun häneltä kysytään nimeä, hän esittäytyy kaikilla kolmella etunimellään -- tai joskus vastaa: "En halua kertoa." <3 

Lisäksi tuntuu, että oma vointini on nyt suhteellisen tasainen sekä fyysisesti että henkisesti. Jaksan, en hajoile enkä uuvu. Joskus väsyttää ja joskus hermosto käy vähän ylikierroksilla, mutta kaikki rullailee silti. Iloitsen Murusta ja inspiroidun tulevaisuudenhaaveista (mm. oma asunto suosikkialueeltani, ehkä uusi työ, ehkä vielä kolmaskin lapsi). 

Minullahan puhkesi ahdistuneisuushäiriö Murun syntymän jälkeen. Merkkejä näkyi jo Murua yrittäessä, kun testasin ekasta kierrosta negan. Elämässä tuntui olleen sitä negaa edeltäneinä kuukausina aivan liikaa: äärimmäisen kuormittava parisuhde, työuupumus,  lakipisteen saavuttanut lapsenkaipuu ja hoidot joiden alkua olin lykännyt  em. parisuhteen ja muun härdellin vuoksi; se olo että en ollut kuunnellut unelmiani vaan olin jumiutunut auttamaan toista ihmistä, jolla oli vaikeaa ja jota en kuitenkaan voinut pelastaa. Ja sitten se nega, ja kaikki tekemäni "virheet" pikakelauksella päässäni, epätoivo siitä että raskautumista pitäisi odottaa vielä määrittämätön aika. Harvahan ekalla plussaa, ja tiesin sen -- silti odotin vilpittömästi niin käyvän. Sitten jäin viikoksi sairauslomalle ahdistuksen vuoksi.

Raskauden alettua ahdistusoireet jäivät pois, mutta alkoivat pikku hiljaa hiipiä takaisin loppuraskauden ylenmääräisen stressaamisen ja hätäilevän pesänrakennuksen merkeissä. Ja siis kehonihan oli TOSI kovilla lähes koko odotusajan, vaikka säästyinkin monelta 'klassiselta' oireelta kuten vaikka liitoskivuilta: Pahoinvoinnin vuoksi laihduin reippaasti, rauta-arvot tipahtivat ja kilpirauhanen meni ylikierroksille, keskiraskaudessa riuduin tukkeutuneiden poskionteloiden kanssa ja loppuvaiheilla tuli hengenahdistusta, joka ehkä oli jo ahdistuneisuushäiriön oire. Tai raskausmyrkytysoire tai kilpirauhasoire tai sitä että kohtu (ja perätilassa olleen Murun pää) painoi palleaa ja keuhkoja? En enää yhtään tiennyt, mitä kehossani tapahtuu ja mikä mistäkin johtuu. Tämä paheni Murun synnyttyä. 

Ahdistuneisuushäiriödiagnoosi ja -lääkitys tuli Murun ollessa jo yli puolivuotias. Alussa en itsekään tunnistanut oireita psyykkisperäisiksi, koska ne ilmenivät niin kehollisina (hengenahdistus oli pahin). Lääkitys sekä säännöllinen vyöhyketerapia toivat helpotuksen. Psykoterapia alkoi joskus tämän vuoden keväällä. Nyt vasta ollaan päästy vähän alkuun asioiden käsittelyssä. 

Lääkityksen yritin lopettaa ennen hedelmöityshoitoja, mutta se ei onnistunut. Nyt syön kuitenkin pienempää annosta kuin ennen ja voin ihan OK. Tavoitteena on purkaa lääkitys mahdollisimman pian, mutta hitaasti ja oloja kuunnellen. Tämä lääke on raskauden aikana sallittu, joskaan ei erityisen suositeltava. Lääkitys on kuitenkin sikiön kannalta parempi juttu kuin äidin huomattava oireilu.

Suoraan sanottuna on aika totaalihanurista että edelleen, Murun ollessa jo yli kaksivuotias, joudun kamppailemaan tämän asian kanssa ja syömään lääkkeitä --  mutta koska hermostoni ja välittäjäaineenvaihduntani on mennyt vähän 'rikki', sen korjaantuminen ennalleen ottaa aikansa. Kärsivällisyyttä kysytään. Terapeutti onneksi on sitä mieltä, että tosi hyvin mä vedän. Hän jännittää mahdollisia raskausuutisia kanssani.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Yk 1: No onko mitään oloja (dpo 7)?

Eipä ihan kauheesti. Mutta mahdollisesta kiinnittymisestä on vasta ihan hetki, tai sitten se ei ole vielä tapahtunutkaan? Luin, että (terveillä yrittäjillä) suurimmassa osassa yrityskiertoja munasolu hedelmöittyy. Mutta kiinnittyminen ja kiinni pysyminen on se haasteellinen osuus. Ja tietysti hedelmöittynyt solu voi osoittautua elinkelvottomaksi, tai mitä kaikkea voikaan käydä. Murua yrittäessäni tunsin ekassa kierrossa erikoisia alavatsakipuja, vaikka testasin sitten negan. Ehkä kiinnittymisyritys oli.

No on mulla kuitenkin ollut joitain oireita: lievää rintojen paisumista, menkkamaisia jomoja jo monta päivää, välillä polttelua alavatsassa vasemmalla (ovulaatio tapahtui lopulta oikealta, mutta jos se on kiinnittynyt vasemmalle? tai mitä lienee), muutamia vihlaisuja istualta noustessa (nämä olivat tosi tuttuja viime raskaudessa), välillä kova nälkä ja samaan aikaan ei tee oikein mieli ruokaa. On vähän väsyttänyt, paleltanut. Viikonloppuna oli jänniä makujuttuja: rautatabletista, joka yleensä maistuu  vain kinuskiaromilta, maistui ällöllä tavalla rauta läpi. Äitini tarjoama kala maistui niin oudolta, että epäilin sen tuoreutta ja jätin syömättä, vaikka äiti ja Muru sitä söivät ja kyllä se tuoretta kuulemma oli...

Ja melkein unohdin mainita jäätävän turvottelun, jota oli muutaman päivän ajan inssin jälkeen! Periaatteessahan niin varhain ei pitäisi tulla oireita, mutta olen taipuvainen uskomaan että voi tulla, koska hedelmöittynyt munasolu on kykenevä lähettämään kemiallisia signaaleja jo ennen kiinnittymistä. 

Tätä kirjoittaessani alaselkää taas kevyesti jomottelee. Välillä on ollut käpertyvä kipeänlainen olo, välillä ihan sangen tavallinen. Monena hetkenä on tuntunut että ihan varmasti tästä jo tärppää, välillä taas mietin että no ei takuulla. Tässä piinailussa olen edelleen huono... Tietoinen mieleni ei onneksi tällä kierroksella hirveästi askartele asian parissa, kun on arjessa muutakin ja yksi elävä lapsi tuossa touhottaa, mutta alitajunta askartelee, piilevä jännitys tuntuu.

Eilen pidin 5-viikkoista vauvaa sylissä, ja se oli eka kerta, kun Muru ei tullut mustasukkaiseksi sylissäni olevasta pikkuisesta -- hymyili vain vauvalle ja leikki pientä kurkistusleikkiä. :) 

tiistai 27. elokuuta 2019

Yk 1: Inssiin (kp 15)!

Inssihommia TÄNÄÄN! Plussa pärähti lopulta kuin tilauksesta tikkuun aamulla. Soitin vielä klinikallekin... Siellä mua jo ootellaan. Alavatsalla polttelee miellyttävä ovulaatiokipu ja sielussa miellyttävä "omien unelmieni subjekti" -olo. Toivokaa mulle plussatuulia, jooko!

maanantai 26. elokuuta 2019

Yk 1: Toinen ultra & inssin siirto (kp 14)

Inssi siirtyi huomiselle!! Munarakkula oli tänä aamuna ultrattaessa jo aika kypsä muttei vielä tarpeeksi muhkea, ja ovistesti näytti vielä tänä aamuna negaa. Nyt koetan keksiä muuta (rentouttavaa) tekemistä ja ajattelemista, etten stressaisi liikaa! :D 

perjantai 23. elokuuta 2019

Yrityskierto 1: Inssiä edeltävä ultra (kp 11)

Ultrassa käyty! Oma tuntumani osui oikeaan - tarkkailen joka kierrossa limaneritystä, eikä sen perusteella tunnu siltä että ovulaatio olisi vielä ihan käsillä. Mutta melkein. Jos tämä kierto seurailee keskimääräistä kiertoani, ovulaatio olisi maanantaina (kp 14). Se vaikutti lääkärinkin mielestä todennäköiseltä - tai sitten sunnuntaina, jolloin myöskin ehditään vielä tehdä inssi tähän kiertoon. Kunhan vaan ovisplussa ei tule huomenna. No, ei se varmaan tule, koska munarakkulat olivat vielä sen verran epäkypsät. (Joo, niitä oli kaksi, yksi kummassakin munasarjassa lähes samaan tahtiin kypsymässä... Lääkäri veikkasi, että vasen voittaa. Minä en muistanut kysyä, mitä sille toiselle munarakkulalle sitten tapahtuu - jääkö se lähes-kypsänä vaan odottelemaan seuraavaa kiertoa, vai surkastuuko se? Vähän pidän salaa sormia ristissä rakkuloiden yhtäaikaiselle luonnolliselle kypsymiselle ja kaksosille! Luulen että minulla on toisinaan tuplaovulaatioita, koska joissain kierroissa tunnen ovulaatiokivut ensin toisella ja sitten toisella puolella.) 

Maanantaille varattiin jo valmiiksi ultra, jonka voi perua jos plussat ovat hyvin suotuisat, ja inssi. Maanantaina on sopivasti vapaapäivä ja Muru päiväkodissa, joten ehdin juosta näillä käynneillä sekä niiden välissä psykoterapiassa, ja sitten kotiin vastaanottamaan remonttireiskaa joka tulee laittamaan kylppäriin ja keittiöön juttuja (edellinen vuokralainen on elänyt ihan pellossa täällä, kaikki vuotaa tai on rikki, jopa WC-pönttö meni kokonaan vaihtoon). Puuhakas päivä tulossa siis.

Jep jep! Nyt olen saikulla flunssasta ja Muru tänäänkin hoidossa, joten voin lepäillä. Jos maltan.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Notes to self seuraavaan raskauteen

Kun/jos tulen uudelleen raskaaksi, koetan muistaa:
- mennä ajoissa nukkumaan
- käyttää siivousfirman palveluja
- syödä säännöllisesti
- huolehtia, että saatavilla on myös ruoka-aikojen ulkopuolella järkevää naposteltavaa
- ennaltaehkäistä pahoinvointia ja varmistaa ravinnonsaantiani em. napostelulla pitkin päivää
- juoda ainakin vettä, vaikka kuinka olisi huono olo
- käydä uimassa (viime raskaudessa pahoinvointi helpotti aina vedessä, ja olihan se pulikointi muutenkin luksusta, kylpylässä siis kävin enemmän kuin uimahallissa)
- antaa itselleni kokemuksia, joista nautin :)

Tämä lista odottaa mua sitten täällä, kun on aika lukea sitä. 

---

Muru kysyi taannoin: "Missä minun sisko on?" (En ole kertonut hänelle yrityksestä tokikaan.)

perjantai 16. elokuuta 2019

Ikäkriisi, äitiyskriisi

Tuntuu usein, että olen liian vanha äiti. Biologisesti en ole vanha, klinikallakin koko ajan toistelevat että nuori. Lisäksi munasarjani ovat kuulemma huippuvireessä. Olen kuitenkin paljon vanhempi äiti kuin alun perin halusin olla. Asiaa ei yhtään auta se, että olen tänä kesänä bongannut kasvoiltani ensimmäiset juonteet. Vähän nolottaa kirjoittaa tästä "hassusta kriisistä". Nolous kertonee siitä  että en täysin anna itselleni lupaa tuntea näin. Tämä on kuitenkin tärkeä asia ja ansaitsee saada muodon tekstinä.

Kilpajuoksun tunne on leimannut koko lastenhankintaani: sellainen tunne, että olen oikeastaan jo myöhässä, ja nyt jos koskaan on äkkiä saatava se (ensimmäinen, toinen, ehkäpä ehkäpä vielä kolmaskin) lapsi, jos mielin ikinä enää olla vähänkään onnellinen tässä elämässä [drama queen much?]. ;D Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että en missään nimessä kokenut itsellisen äitiyden olevan  kohdallani "rohkea päätös" enkä varsinkaan "epätavallinen ratkaisu siinä iässä" (! mitä hittoa?). Koin sen olevan täysin vääjäämätön ja maailman luonnollisin, joskin turhan myöhään tullut, seuraus sille riipivälle kaipuulle jonka kanssa elelin vuosia. Koin tämän olevan  ainoa mahdollinen tie, taakan pois pyyhkivä lämmin tuuli, kotiintulo pitkän matkan jälkeen (itkettää).

Miksi kiireen ja myöhästyneisyyden tunne? Siksi kai, että vertaan elämäämme vanhoihin mielikuviin joita minulla oli itsestäni nuorena äitinä. Siksi että suren "menetettyjä vuosia" jotka vietin ilman lasta? Syytän itseäni niistä parisuhteista jotka "halusin vielä kokeilla", syytän haahuiluvuosista. Harmittelen sitä, että lapseni isovanhemmat ovat jo vähän vanhoja hekin. Sitä, että olen itse jo ikäloppu kun muksut muuttavat kotoa? Mutta oikeasti en ole. Olen hyvinkin, erittäinkin keskivertoikäinen vanhempi. Harmittaa, etten pystynyt ylittämään itseäni ja ryhtymään itsellisesti keskivertoa nuoremmaksi vanhemmaksi?

Terapeuttini sanoo, että on epäreilua minua kohtaan, että vertaan ikääni niiden ystävien ikään, jotka ovat saaneet lapsen luomusti (ehkä jopa suunnittelematta) heteroparisuhteessa. Minä olen kulkenut täysin toisen polun. Itsellisten äitien joukossa olen edelleen juniori. Se ei kuitenkaan poista sitä, että vauvakuume alkoi poltella sydänalaani jo 19 vuoden iässä, ja siitä lähtien olen henkisesti pedannut elämääni sen ympärille, että "parin/muutaman vuoden päästä" saan lapsen. Olin jo täyttänyt 30, kun Muru syntyi.

Välillä näen kirkkaasti, miten absurdia on miettiä näitä ikäasioita. Ensinnäkin, jos olisin saanut lapsen aikaisemmin, hän ei olisi Muru. Mitä enemmän Muru kasvaa ja kehittyy omaksi persoonakseen, sitä merkityksellisemmältä tuntuu että sain lapsekseni juuri hänet. 

Toisekseen, jos olisin saanut lapsen aikaisemmin, olisin silti NYT tämän ikäinen kuin olen. Minulla vain olisi isompi lapsi. Esikoisen pikkulapsiaika olisi osaltani silloin jo takana, enkä saisi elää sitä nyt. Tässä mukana vain pyörisi joku viisivuotias. Kuusivuotias? Erikoinen ajatus sekin.

Tämä on asia, jota työstän pikku hiljaa. Ei mikään vuosisadan kriisi, mutta mukana kulkeva, yksi puheenaihe terapiassa. Välillä kelaan tätä, välillä unohdan -- kelaan tulevaisuutta, suunnittelen, vähän haaveilen -- ja välillä uppoudun tähän arkeen Murun kanssa. Pian sallin perheemme kasvaa, ja toivottavasti se on kasvaakseen.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Yrityskierto 1

Eilen alkoivat kuukautiset eli käynnistyi ensimmäinen yrityskierto. Ensi viikon perjantaina 23.8. on ultra, jossa tarkistetaan munarakkulan tilanne, ellei ovisplussaa siihen mennessä ole tullut. Plussa saattaisi osua viikonloppuun, jolloin klinikka on kiinni, joten lääkäri lupasi, että tarpeen mukaan voidaan tuolloin perjantaina pistää munasolun irrotuspiikki ja siis tehdä inseminaatio. Jos munarakkula on vielä tuolloin kovin epäkypsä, inssi mennee seuraavan viikon alkuun.

Ovulaatiotestit. Jos näillä pärjäis.

Alkaa jännittää!

perjantai 2. elokuuta 2019

Fiilistelyä vaan

Mulla on tänään äitiysfarkut jalassa. ;) Siksi että omat tavalliset farkkuni ovat huonossa jamassa, mulla on osittainen vaatteidenostolakko tänä vuonna joten en ryntää ainakaan toistaiseksi uusia farkkuja hakemaan, ja nämä mammahousut ovat sellaiset joissa on myös vyönlenkit, joten saan ne pysymään ylhäällä. "Äitiyskaistale" jää piiloon löysän paidan alle. Tämä sama asukokonaisuus toimisi isonkin vatsan kanssa. 

Toivon että pääsen pian taas isomahaiseksi, katseiden kohteeksi, ihmiseksi joka ei juokse bussiin (koska ainakin viime raskaudessa juuri bussiin juokseminen - fyysisen rehkinnän ja psyykkisen stressitilan eli kiireen yhdistelmä - aiheutti armotonta supistelua). Kuvassa näette mallikelpoisen munarakkulani kolme päivää sitten ultrattuna!


Oltaispa pian taas ytimen äärellä, vauvan odotuksen äärellä. :)

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Klinikalla :)

Gynen kontrolli oli tänään aamulla. Vaikka se oli kalenterissa, arvatkaa tuliko se silti täysin puskista! Olin tyytyväisenä töihin menossa ja aioin katsoa kelloa, kun muistutus tervehti minua puhelimen näytöltä, ja sinnepä sompailin lopulta puoli tuntia myöhässä. Toisaalta kiva, että vauvanteko ei ole tällä kierroksella 'yksi ainoa elämän pääasia', vaan meneillään on jatkuvalla syötöllä kaikkea muutakin, perhearki. Työt (hohhoijaa), aurinkorasvan riittävyys, hajoileva arkibudjetti, lapselle syyskengät apua syksy on nurkan takana?

Imetyksen päätyttyä, refluksin asetuttua (maidoton ruokavalio) ja Murun yöunien lopulta eheydyttyä oma unentarpeeni tuntuu palautuneen äitiyttä edeltäneelle tasolle: Tarvitsen vaatimattomat yhdeksän tuntia Ruususen unta (keskeytyksettä tai minimaalisin keskeytyksin) ollakseni seuraavana aamuna oikeasti toimintakunnossa... Ei siis esimerkiksi 8,5 h, vaan oikeasti 9 h. Onnea vaan mulle tähän yritykseen.

Mutta klinikka ja se toinen yritys siis: Myöhästymistäni kohtaan oltiin ymmärtäväisiä, tarkastuksessa kaikki hyvin, ja taas tuli kehuja että minulla on "20-vuotiaan munasarjareservi". Kai nyt, kun munasarjani ovat sieltä 20 (19) vuoden iästä asti malttamattomina odotelleet, että pääsevät täyttämään tätä Suurta Tehtäväänsä eli lisääntymistä. ;) 

Can't help but be happy! Can't help but kihistä innosta. ^^

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kesäkuulumiset (Muru 2 v 2 kk)

Ihan hyvää kuuluu. Päivärytmistä yritän pidellä kiinni ja omia voimavaroja pohdin, vaalin ja koetan lisätä. Ensi viikolla on gynen kontrolli :) ja sitten reilun kuukauden päästä olisi inssin aika!

Muru hömpsöttelee, potkii jalkapalloa tosi taitavasti, kertoo kakkavitsejä -- ja on välillä "iso happi" (lapsi) ja välillä "pieni hauva" (vauva). Minä haluaisin joko äitiyslomalle, vaihtaa työpaikkaa tai vaihtaa alaa... Työni ei oikeastaan kuulu blogin aiheisiin, mutta tämä on nyt tapetilla. Ei siitä kuitenkaan tämän enempää.

Minulla on myös tietynlainen ikäkriisi. Mutta ei siitäkään nyt enempää. :D

Viikonlopuksi pikku reissu tiedossa. Rannalla ollaan myös käyty, lapsi on uskaltanut pulikoida mutta äiti vielä odottaa vesien lämpenemistä...

Mukavia hellepäiviä teille, lukijat!

torstai 13. kesäkuuta 2019

Suunnitelmat, osa 2

No niin sitten! Lopetin imetyksen eilen, ja heti tälle päivälle varasin soittoajan klinikalle. :D Lääkäri soitti äsken ja saneli suunnitelman: Kun klinikka palaa kesätauolta (taas törmään tähän hemmetin kesätaukoasiaan, mutta ei se tällä kerralla niin kova pala ole kuin viimeksi) heinäkuun lopussa, käyn gynen tarkastuksessa. Sitten soitan klinikalle heti kun elokuun vuoto alkaa, tikutan ovulaation, ja inssi osunee elo-syyskuun vaihteeseen. Verikokeita tai muutakaan härväystä ei ole enää luvassa, eli gynen pöydältä suoraan tositoimiin.

Saattaisin juuri ja juuri säkällä saada tyypeille alle 3 vuoden ikäeron ;) mutta eihän näitä oikeasti voi näin suunnitella, ja luultavasti menee yli kolmen vuoden kyllä. Mitäs sen väliä.

Ystäväni kannusti minua panostamaan itseeni tänä kesänä ja esimerkiksi hankkimaan lipun erääseen tapahtumaan, johon kovasti haluaisin mennä (otan Murun mukaan), mutta jota olin jäänyt empimään hinnan vuoksi. Ystävä muistutti, että jos kuvioihin tulee toinen bebe, on vastaavissa tapahtumissa käynti taas sitten jonkin aikaa hankalampaa. Ilolla siis odotan tätä minun ja Murun kenties, toivottavasti, viimeistä kesää ihan kahdestaan. <3

Muutenkin tässä on uuden alun tunnelmaa. Odotan todella innolla hoitoihin lähtemistä uudelleen, ja lääkärini mukaan minulla on jälleen erinomainen ennuste luomuinssillä onnistumiseen. "Nuoren ihmisen munasarjat" kuulemma! Enkä siis järin vanha olekaan, mutta ihana kun joku ihan nuoreksi tituleeraa :D koska henkilökohtaisesti minulla on kriisi siitä, että sain esikoiseni paljon myöhemmin kuin alun perin olisin toivonut. Voin ehkä vielä kompensoida sitä tekemällä vikkelästi tämän toisen ja kenties kohta kolmannenkin. ;) Kolme on se lapsiluku joka haaveissani siintää, mutta katsotaan nyt asioita hiljakseen eteenpäin (voi, olen vaan niin huono siinä hiljakseen katsomisessa!).

Niin, lisäksi uusi kotimme on lähellä paikkaa jossa asuin eräässä toisessa elämänvaiheessa, joka oli voimakkaan vapaudentunteen ja itsen löytämisen aikaa, aikaa pitkän parisuhteen päätyttyä. Tunnen samoja energioita nyt ja olen enemmän elossa kuin vanhassa kodissa asuessamme. Aikansa kutakin, vaiheet vaihtuvat, tuulet kääntyvät jne.

Kuulumisia kotoa: Muru joutui tänään siis  jo toista kertaa nousemaan sängystä ilman aamutissiä, ja vaikka tätä lopetusta on purettu ja selitetty, hän oli aivan  täynnä raivoa koko aamun. Vein hänet päiväkotiin ja tulin työpaikalle olemaan tosi väsynyt... Lisäksi pelkään, että Murun öinen refluksioireilu on taas nostamassa päätään - tai sitten hän on saamassa flunssan. Molempiin onneksi löytyy apua ja hoitoa.

Kesää eteenpäin nyt. Mahdollisimman paljon lepoa mulle, hengittelyä, rentoa olemista ja pieniä lomareissuja. Rannalle ja puistoon, kahvia, vyöhyketerapiaa, vitamiineja. Foolihappoa. Murun ihanat jutut, hänen söpö naamansa ja meidän tiivis yhteytemme. 

torstai 6. kesäkuuta 2019

Imetyksen lopetus & muuton jälkipyykki

Vihdoinkin menestystä tissihommien suhteen! Mulla tuli mitta täyteen ja päätin, että nyt vaan loppuu. Yöimetys on ollut lopullisesti loppu noin viikon ajan, ja pari viime päivää tissit ovat "levänneet" myös päivällä ja illalla, eli imetän enää vain aamuisin. Herätessään Muru hihkuu "jihuu", kun pääsee herkkumaidolle. <3 Aamuimetyskin loppuu kyllä pian, kunhan rinnat ensin hiukan mukautuvat vähentyneeseen kysyntään. Lopulta tämä on mennyt smoothisti, vaikka ensimmäisenä tissien lepopäivänä Muru itki aika paljon. Hänellä on kuitenkin hyvät neuvottelutaidot ja hän ymmärtää, kun selitän asian laidan. Tissin korvikkeena hän haluaa joskus juoda sylissä (tai jopa kapalossa) maitoa pillipullosta. "Minä olen vauva", hän ilmoittaa silloin. 

Ja pian tämä mamma pääsee hitsi vieköön viimein askeleen lähemmäksi vauva numero kakkosen yrittämistä!

Uudessa kodissa ihmetellään laatikkokaaosta. Järjestän tavaroita sillä aikaa kun Muru katsoo piirrettyjä (tyyppi osaa Ryhmä Haun tunnarin melkein ulkoa, pitääkö huolestua? ;) ), leikkii pihassa mummun kanssa tai nukkuu (viimeisimmän koetan kuitenkin minimoida, koska se on suoraan pois meikän yöunista).

Viime yönä kumminkin taas valvoin keittiön kaappia täyttäen. "Huppittakeikkaa", niin kuin Muru sanoo.

tiistai 21. toukokuuta 2019

Mamma yksin kotona

Istun kahvilassa, joka oli lempipaikkani jo viisitoista(!) vuotta sitten, mutta joka ei ole erityisen lapsiystävällinen, mistä syystä täällä ei tule Murun kanssa käytyä. Muru on tänään yötä kummilassa - tokaa kertaa yötä poissa minun luotani, ja minä olen tänään ekaa kertaa yötä yksin kotona hänen syntymänsä jälkeen. Tällaista jännää täällä!

Muru on jo iso, valtavan pitkä ja fiksuja juttuja puhuva tyyppi. 

Tänään Muru tuntui ymmärtävän ekaa kertaa, mistä on kyse unien näkemisessä. Hän heräsi aamulla ja raportoi saman tien: "Me oltiin tänään mummulassa!" (Hän on aiemminkin kertonut heti herättyään meidän 'olleen jossakin', joten hän on varmasti jo pitkään muistanut uniaan, mutta hän on aina hämmentynyt kun olen koettanut avata hänelle, että kyseessä oli varmaankin uni.) Juttelin, että ei me tänään oltu mummulassa, eikä eilenkään, mutta viime viikolla kyllä oltiin. Kysyin, näkikö hän unta mummulasta. "Joo, näin", kuului innokas vastaus, ja Muru tuntui olevan tyytyväinen oivallukseensa! <3

Muita kuulumisia: Olemme muuttamassa uuteen kotiin, joka ei ole kaukana nykyisestä mutta lähempänä päiväkotia, mikä on tervetullut helpotus arjen palapeliin. On hyvä muuttopöhinä päällä; ollaan käyty hengailemassa vielä tyhjässä uudessa kodissa sekä totuttelemassa pihapiiriin.

En odota vielä uutta vauvaa; sen sijaan imetän yhä, mikä siis on este hedelmöityshoitojen aloittamiselle. Imetyksen lopetus viivästyi, koska Muru on kärsinyt refluksioireilusta, johon puolestaan yöllinen tisseily on tuonut hetkellistä helpotusta. Kevät meni aivan kauheassa väsymyksessä ja lisäksi työuupumuksen partaalla. Nyt on kuitenkin tilanne kaikin puolin helpottanut, ja eiköhän imetyskin jää kuvioista piakkoin. Onpahan Muru saanut arvokkaita ravinto- ja vasta-aineita maidostani nyt jo yli kaksi vuotta. <3

Jaha, en vieläkään ihan tiedä mitä tälle blogille tekisin. Mutta katsotaan!

Aurinkoa, lukijat!

perjantai 8. helmikuuta 2019

"Hyvän blogitekstin tärkein ominaisuus on se että se on valmis"

Otsikon lausahduksen alkuperäinen muoto kuuluu "hyvän gradun...". Luin tuon viisauden aikanaan muistaakseni Gradutakuu-blogista ja se kannatteli minua graduntekoni loppuvaiheen.

Mulla on täällä blogin työpöydällä 21 keskeneräistä tekstiä. Kaksikymmentäyksi! Osa on melkein julkaisuvalmiita, osassa on vain lause tai kaksi, tai pelkkä otsikko. Mitä hemmettiä näitä täällä jemmailen? Tyypillinen tarina on, että saan idean postaukseen, alan kirjoittaa, ja homma jää kesken kun pitäisi kaivaa esiin jokin linkki tai muuta sellaista. Sitten huomaan, että on kulunut puoli vuotta, ja vaikka jaksaisin ja ehtisin nyt etsiä linkin, postaus on sillä tavalla 'vanhentunut' ettei se enää kuvaa tämänhetkistä tilannetta tai mielenmaisemaa. Vaikka olisikin melkein valmis, kuvillakin varustettu, hieno postaus.

Mälsää.

Pikkulapsielämän syvin olemus on, että kaikki jää aina kesken. Tai sitten tulee tehdyksi vähän vasemmalla kädellä. Olen perfektionisti-prokrastinaattori. Jos en ehdi tai jaksa tehdä jotakin asiaa "kunnolla", omien standardieni mukaan hyvin, alan lykätä ja vältellä sen tekemistä. Tapahtuu työssä, tapahtui opinnoissa, tapahtuu kotona. Ainoa tapa, jolla voin oikeuttaa itselleni "huonosti" tekemisen, on aikapaine eli se, että asia on pakko tehdä eikä sitä voi enää lykätä. Vähemmällä stressillä ja säädöllähän pääsisi, jos laskisi riman alas jo paljon aikaisemmin. Mutta kun en mä voi tehdä tietoisesti sekundaa! Apua. En mä voi antaa ihmisten luulla etten muka pysty parempaan? Klassinen kympin tytön syndrooma?

Olen yrittänyt opetella tekemään asioita vasemmalla kädellä; tekemään tietoisesti vähän vähemmän kuin parhaani. Tai oikeastaan voisi puhua sen hetken parhaasta - siitä parhaasta, jonka voin juuri niillä resursseilla tehdä ilman että palan loppuun. Ennakointia ja realismia. Myös priorisointia: mitkä asiat minulle on todella tärkeää tehdä hyvin, ja mihin taas voin käyttää vähemmän energiaa eikä kukaan kärsi. Yksinhuoltajavanhemmaksi tulo on auttanut prosessissa, mutta opettelua tämä yhä paljon on.

Duunipaikan kahvinkeitin: paras ystäväni valvottujen öiden jälkeen!

" "Doing your best" does not mean working yourself to the point of a mental breakdown. "

- mukaillen: Peaceful Mind Peaceful Life

Suunnitelmat

"Sä olet aivan ihastuttava kaikella tavalla. Mä nään sieluni silmin että sisarus saadaan." Näin sanoi klinikan lääkäri minulle ensikäynnillä. Miten nämä kohtaamiset näiden lääkäreiden kanssa ovatkin niin kivoja!

Vauvantekosuunnitelma:
1) Lopetan imetyksen. 
2) Lopetan mielialalääkkeen.
3) Tankkaan rautaa.
4) Aloitetaan hoidot!

Toteutus:

1) Imetän siis edelleen, ja toiveissani olisi ollut jatkaa lapsentahtisesti niin kauan kuin Muru haluaa, tai ainakin hänen kaksivuotispäiväänsä saakka. Sain kuitenkin tietää, että klinikkani ei tee hoitoja imettäville lainkaan, ja tämä on mielestäni perusteltua (ensin ajattelin että mitä ihmettä, mutta lääkärin perustelut kuultuani käännyin samalle kannalle). Hormonitoimintaan liittyvät riskit olisivat liian suuret: alkion kiinnittymättömyys, keskenmenot, jopa kromosomihäiriöt - todennäköisyydet ovat tällaiset huolimatta siitä, että monet kyllä tulevat imetysaikana luomusti raskaaksi ja synnyttävät terveitä lapsia. 
Nyt kuvioista on jätetty yöimetys. Tälle oli korkea aika, koska aloin olla öistämme väsynyt, minkä lisäksi olen ilmeisimmin ollut väsynyt raudanpuutteesta. Muru herää edelleen useita kertoja yössä ja kaipailee tissiä, mutta siitä selvitään laulamalla, juttelemalla, silityksilllä sekä Pupun tai Possun avulla (Muru otti omatoimisesti unilelut käyttöön tässä vieroitusvaiheessa). Joskus päädyn vain sanomaan, että naapurit nukkuvat, joten nyt ei kerta kaikkiaan voi huutaa, ja Murun pitää nyt vaan kertoa äidille rauhallisesti, mikä auttaisi pahaan mieleen. Silitys yleensä auttaa. Toivon heräämisten lähitulevaisuudessa vähenevän.
Päiväsaikaan imetän edelleen muruntahtisesti, mutta toisinaan onnistun huijaamaan esimerkiksi niin, että työnnän heti päiväkodista hakiessani Murulle banaania suuhun, jolloin hän muistaa pyytää tissiä vasta illemmalla kotona. Aikeenani on öiden vähän rauhoituttua karsia päiväimetykset pois yksi kerrallaan. Tämä imetyksen lopetus on kyllä työlästä, vähän harmillista ja vähän haikeaa.

2) Olen käyttänyt mielialalääkettä ahdistuneisuuteen reilun vuoden verran. Minulla on ollut Kelan korvaamaan psykoterapiaan hakeutuminen ajatuksissa pitkään (jo ennen Murun odotusta), mutta erinäisten käänteiden johdosta terapiani on alkamassa vasta nyt. Siis, onneksi nyt! Olen tässä odotellessa saanut harvajaksoista keskusteluapua esimerkiksi neuvolapsykologilta, mutta odotan innolla varsinaisen terapian alkua ja kiireetöntä asioihin pureutumista.
Klinikan lääkäri suositteli lääkkeen lopetusta ennen raskautta, ja olin itse samoilla linjoilla. Olen voinut viime aikoina psyykkisesti ihan hyvin, ja nyt on lääkkeen purku menossa. Kyseinen lääke muuten nostaa prolaktiinitasoa (jota imetyskin nostaa, ja yllättäen eräs perussairauteni nostaa sitä myös, joten ei ihme että menkkojeni alkamisessa kesti niin kauan), ja haluan tältäkin osin poistaa kaikki mahdolliset esteet ja hidasteet uuden raskauden tieltä. On mukava saada ns. oma tunne-elämä takaisin, sillä tämä lääke usein vähän latistaa myös niitä positiivisia tunteita.

3) Minulta mitattiin taannoin ferritiini- eli varastorauta-arvo. Sitä oli seurattu jo vuoden päivät: vuosi sitten se oli matalahko, puoli vuotta sitten noususuuntainen, mutta nyt vuodenvaihteessa mitattuna yllättäen taas todella alhainen. Klinikan lääkärikin kehotti kiinnittämään huomiota tähän. Nyt rautaa naamaan. Käytettyäni erästä valmistetta huomasin jo parissa viikossa selvää voinnin kohentumista! Sitten valmiste loppui ja vaihdoin toiseen, joka ei tuntunut yhtä tehokkaalta. Vaihdoin takaisin vanhaan, vaikka se tekeekin pikkuisen huonoa vatsalle.

Ja...
4) Go!!
Ensikäynnillä ultrattiin munasarjat, joissa näkyi ennätysmäärät munarakkuloita. Mahdollinen "yliaktiivisuus" (PCOS) suljettiin pois verikokeella. Olen hedelmällinen! Se on mukava tietää. :) Minulla oli juuri eilen tai tänään ovulaatio, ja fiilistelin sitä. Pikkusisarus, ei ihan vielä mutta kohta sulle annetaan mahdollisuus tulla!

——


Muita suunnitelmia kevättalveen:


A) Siirryn tekemään neljää viikottaista työpäivää kolmen sijaan. Työaikani ei lisäänny, mutta jakautuu useammalle päivälle. Toivon että tämän myötä:
- Aamumme muuttuvat mukavammiksi, kun ei tarvitse nousta ihan niin aikaisin ja ehdin kenties jopa itse syödä aamiaisen kotona, en työmatkalla/töissä - tai ainakin ehdin ottaa kahvin mukaan, ettei tarvitse matkalta ostaa... (Joululahjaksi äidiltä saamani termosmuki on muuten nostanut elämänlaatuani olennaisesti - ei enää kylmää kahvia! ;) )
- Unirytmimme pysyy paremmin yllä, kun keskellä viikkoa ei ole vapaapäivää (pitkään nukkuminen on mukavaa mutta kostautuu loppuviikosta).
- Murun hoitopäivät lyhenevät, joten arki on hänelle kevyempää.
- Ehdimme hoitopäivän jälkeen tehdä muutakin kuin rynnistää kotiin syömään ja iltapuuhiin (nykyisellään isot kauppareissut ja vähän kaikki muukin ylimääräinen on pitänyt ajoittaa vapaapäiville, koska työpäivinä ei vaan ehdi eikä jaksa).


B) Säästän rahaa! (Oma postaus aiheesta tulossa.)


C) Toteutan vaatehaastetta, johon kuuluu esimerkiksi hyvin rajoitettu uusien vaatteiden ostaminen ja olemassaolevien vaatteiden maksimaalinen hyödyntäminen sekä kunnostaminen.


D) Hoidan itseäni. No niin, ainaisaihe, aina tärkeä. Mietin mitä minä tarvitsen ja miten sen saan. Raskauden suunnittelu antaa huomattavan lisämotivaation tähän. Viime raskauden ajan terveyteni oli ihan kuralla (pitkä pahoinvointi, laihtuminen, raudanpuute, aineenvaihdunnan ylikierrokset, poskiontelokierre, raskausmyrkytys), ja haluan yrittää ehkäistä moisen kaaoksen uudella kierroksella. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta johonkin voi.


keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Klinikalle!

Täytin esitietolomakkeen. Vatsanpohjassa alkoi kutkuttaa tutulla tavalla, kun klikkasin sen auki. Olen menossa klinikalle! Vauvaklinikalle!

Vähän kaistapää sitä täytyy olla, että alkaa puuhata uutta vauvaa, vaikka on ollut näin rankkaa. Yllätyksiä on tullut oman fyysisen ja henkisen terveyden kanssa, tukiverkon heikkouden kanssa, sen kanssa että ihan kaiken aikaa vaan väsyttää. Silti kaipuu perheen kasvattamiseen alkaa olla jo kova. 

Kirjoitin jo vuosi sitten, että haluan laittaa toisen lapsen alulle. Tämä oli siis jo vuoden 2018 to-do-listalla! Kuukautiskiertoni kuitenkin käynnistyi (imetyksen vuoksi, ja varmaan sen vuoksi että kroppani on muutenkin ollut niin sekaisin) vasta marraskuussa. Nyt odottelen kolmansia kuukautisiani alkaviksi ja olen menossa vähän juttelemaan lääkärin kanssa siitä, millä aikataululla edettäisiin.