Rv 14+2, kuulumiset

Tuntuu hassulta, että viime viikolla vasta kerroin raskaudesta esimiehelle (jonka en voi väittää vilpittömästi ilahtuneen; aloitin ko. työpaikassa ihan vastikään), kun nyt mulla on jo täysin näkyvä keskiraskauden vatsa. 😃 Eräs työkaveri sanoi nähneensä raskauteni päällepäin jo aikoja sitten. Siis mitä? Kuinka kauan tämä on näkynyt? Tai kuka tuijottelee noin intensiivisesti toisen mahaa töissä? Varsinkin, kun en ole saanut häntä kiinni tuijotuksesta yhtään kertaa (pari työkaveria aiemmin syksyllä sain; en kyllä sanonut mitään). 

Tänään tuntui ihan kuin pikkuinen olisi kaapaissut mahassa! Voikohan se olla jo hänen liikettään? Ala tuuppia pian, jooko!

Tänään oli neuvola (th+lääkäri), kaikki siellä hyvin. Vauvan syke oli aika nopea mutta tasainen (muistelen että Murullakin oli tässä vaiheessa nopea). 

On ollut viime aikoina ikävä yhteyttä Murun kanssa; tuntuu siltä että ollaan vietetty liian vähän aikaa yhdessä. Muru oli viime viikonloppuna yötä poissa, minulla on ollut iltamenoja, olen käynyt joogassa lähes joka viikko (jee, hyvä juttu kyllä), on ollut lapsenhoitajaa ja mummua ihan vaan touhuamassa Murun kanssa alkuillasta kun olen itse köllinyt sohvalla. Ja niitä piirrettyjä, niitä on kyllä kulutettu. Nyt tekee mieli panostaa taas enemmän rauhaisaan yhdessäoloon ja läsnäoloon tärkeän mussukan kanssa, kun vointikin on alkanut pikkuisen kohentua. 💙

Pikkuinen, ootko todellinen? (Rv 10+1)

On ollut vähän vaikea mieltää, että mulle oikeasti on tulossa vauva. On ollut epämääräistä huolta (ekoilla viikoilla huolestuin kilpirauhasarvoistani ja lääkeannoksesta, vaikka arvot lopulta olivat ihan hyvät, ja sen jälkeen on ollut vaikea päästää huolimentaliteetista irti). On ollut jonkinlaista epäuskoa ja epäluuloa koko raskautta kohtaan, vaikka en varsinaisesti keskenmenoa pelkää, ja tauoton pahoinvointi antaa ymmärtää että sikiö on kyllä tukevasti kyydissä.  

Tänään koin ekan kerran sellaisen aidon yhteyden hetken vauvaan, kun alkoi tuntua siltä kuin hän liikkuisi. Ei se varmaan VOINUT olla vielä hänen liikettään, eikä se ainakaan niin korkealla (navan seudulla) voisi tuntua. Mutta se oli tasaista pikku jumpsuttelua, eri tahdissa oman sykkeeni kanssa. Jotain suolenliikkeitä? Lunttasin blogista, että Murun ensimmäiset liikkeet tunsin rv 16+6. 

Haluaisin jo että masu kasvaisi, potkut tuntuisivat ja tämä pahoinvointi väistyisi! ❤️

Lähde:  https://www.vau.fi/raskaus/nyt-vauva-kohdussasi-on-yhta-iso-kuin/ 

Laskettu päivä + 2

Hyvää vappupäivää kaikille lukijoille! 

Ostin meille tällaisen! Vuoden kuluttua pallon valinnassa huomioidaan myös H:n mieltymykset. 

Tänään teki mieleni, kolmen kotoilupäivän jälkeen, nähdä vähän ihmisiä. Sopivasti näinkin, paria kaveria, syrjässä isoimmasta vappuhumusta. Kelasin, että ensi vappuna sitä pyöritään täällä (tai jossakin) lähes vuoden vanhan H:n kanssa. Huisia! 

Tilaamani ihana kantoliina saapui, tänään avasin sen postipaketista ja ihailin. Ihana ihana! NIIN HIENO!! Pian siihen kiedon H:n! 

Tänään tuntuu hippusen flunssaiselta. En haluaisi synnyttää kipeänä, ja kipeänä olo on tietysti muutenkin mälsää, joten koetan tehoparantaa itseni. 

Supistuksia? Hiukan lisääntyvästi, mutta edelleen vaatimattomia. Saa nähdä tuleeko H rytinällä sitten kun päättää. Hän touhuaa ja myllää! Ehkä hän ei erityisemmin välittäisikään syntyä, vaan jäädä kohtuun bilettämään?

Rakkauteen pakahtumista. Syvää  ja avaraa sielun onnellisuutta, vaaleansinistä, taivaansinistä. Rauhoittumista kotiin; ei kiire mihinkään, emme tarvitse enää mitään. Samalla malttamatonta odotusta, maagiset päivät!

Perätilatarina, osa 3 (kolme päivää laskettuun aikaan)

Vielä jatkuu tämä saaga! Otsikon oikeastaan pitäisi olla "tarina H:n mylläyksistä", koska nyt en enää oikein tiedäkään, miten päin rakas on!

Ensinnäkin: Toissapäiväisellä äitiyspolin kontrollikäynnillä (rv 39+2) yritettiinkin vielä ulkokäännöstä! Kolme viikkoa aikaisemmin (rv 36+3) H oli ollut yrittämiseen liian alhaalla, mutta hän sitten tosiaankin oli vain käymässä alakerrassa silloin. Toissapäivänä hän lillui pylly ylhäällä irrallaan mukavassa määrässä vettä. Lääkäri tarjosi käännöstä auliisti, ja minä päätin että kokeillaan. 

Minua jännitti käännös H:lle mahdollisesti koituvien riskien vuoksi. Lääkäri toimi kuitenkin hellästi, ei missään nimessä väkivalloin. Hän kokeili kolme kertaa, ja kun H ei lähtenyt kääntymään, lopetettiin. (Peppu kyllä lähti nousemaan, mutta pää ei lähtenyt seuraamaan.)

Yrityksen jälkeen otettiin sykekäyrää. Käyrä oli alkuun liian monotoninen, mikä myös oli pelottavaa. Lopulta saatiin kuitenkin laitteelle vilkasta menoa taattuun H:n tapaan, ja myös kyseisen illan mittaan hän liikuskeli normaalisti. En silti tahtonut uskaltaa mennä nukkumaan, ja nukuin ystävän sohvalla, koska en halunnut olla yksin. Oli todella hurja päivä! Huoli omasta lapsesta on huhhuh niin valtava ja hallitseva. Juuri näitä maailmanlopun rakkaustunteita olen kyllä vuosikaudet odottanut pääseväni tuntemaan, hyvässä ja pahassa. <3

No entäs nyt sitten? H ei kääntynyt toissapäivänä, mutta eilen hän möyri kuin mikä, ja tänään olen ollut todella hämmentynyt hänen asennostaan, sillä pää tuntuu kadonneen ja ylävatsani olevan täynnä raajoja! Ja mahdollisesti peppua?! Ei ainakaan päätä.

Masu litistyi ja kutistui silminnähden viime yön aikana, mutta H ei kuitenkaan varsinaisesti tunnu laskeutuneen, vaihtaneen asentoa vain. Hän on niin kauan istunut pää tuossa sydämeni alla hollilla, ja nyt tuntuma on jotain aivan muuta.

Synnytyksessä, tai viimeistään viikon päähän sovitulla seuraavalla äitiyspolin käynnillä, nähdään miten päin kaveri on. En ylläty enää mistään. :D Masussani  muhii todellinen villi kortti.

Toissapäivänä kohdunsuu tuomittiin epäkypsäksi, mutta parissa päivässä tuntuu tapahtuneen. Vyöhyketerapeutti kommentoi tänään samaa (oi, olen jäänyt vähän koukkuun vyöhyketerapiaan); kohdun vyöhykkeet olivat arat. Tänään on ollut uudenlaisia kohtutuntemuksia ja ennen kaikkea henkisiä tuntemuksia, täpinää. Olen valmis!

Mutta nyt nukkumaan! 

Tule kanssani kylpyyn (rv 38+5)

Tänään oli aivan taianomaisia hetkiä murun kanssa kylpylässä! Kyllä, voisin käydä siellä joka päivä. Paikka oli hiljainen, koska oli arkipäivä ja virka-aika. Altaan pohja ihanan sininen - olisipa minulla siitä vedestä kuva tähän postaukseen liitettäväksi. Uiskentelin ja kelluin ja lilluin ja saunoin. Tuumailin, että toivottavasti voin välittää H:lle rakkauden veteen. Saunassa muut kylpijät ottivat taas kontaktia, kyselivät raskauden sujumisesta, yllättyivät lasketusta ajasta.  

Altaissa juttelin murulle ja rohkenin sanoa ääneen erään nimen, jota olen hänelle miettinyt. Lopullisesti pystyn päättämään nimestä vasta häneen kasvotusten tutustuttuani. Ja sukupuolikin on tosiaan vielä arvoitus - minulla on kyllä tätä nykyä vahva aavistus, ja luulen että pasmani menisivät sekaisin jos aavistukseni osoittautuisi vääräksi, mutta kaikkeen tietysti varaudutaan. :D 

Tänä iltana taas aivan lievästi supistelee, jomottelee. H touhuaa. 

Nämä päivät, nämä niin niin ainutlaatuiset päivät. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 

Rakkaus (rv 38+0)

Aamupäiväpuuhissani juttelin H:lle (koska hän potkiskeli - ja jotta hän ei säikähtäisi kun kolistelen tiskejä). Alkoi itkettää rakkaudesta kun sanoin näin:

"Se on kreisii et sä tuut

Se on aivan kreisii

Se on maailman tärkeintä."

<3 <3 <3 <3 <3

Tule koska haluat, H!

Vauvasuihku

Oli baby showerit! <3 Tulin niin iloiseksi. Aavistin että ne olisivat tänään, mutta en tiennyt että olisi tulossa näin paljon ihmisiä ja ohjelmaa. On niin pidetty olo. Ja nyt myös varsin uuvahtanut! 

Ihaninta oli nähdä kaikki tyypit, joita putkahteli ovelle lisää ja lisää. Kiinnostavinta oli vauvan sukupuolen ja nimen arvailu. Herttaisinta oli synnytyskoru, jonka tein vieraiden antamista helmistä - he kaikki ovat hengessä mukana, kun H syntyy. 

Viimeisen viikon aikana on ollut noin joka toinen päivä ihanaa kelluskelua, joka toinen päivä taas angsteja, stressejä ja epätoivoja. Hormonit... 

Tänään on ollut kelluskelua! Huomenna on maanantaityyliin Asiain Hoitoa, toivottavasti myös kelluskelevissa tunnelmissa. 

Niin, ja viime päivinä on ollut - päivän yleisväristä riippumatta - ison isoa H-rakkautta. Murulla on ollut touhupäiviä. <3 Tänään minä ja muru saimme kaikenlaisia lahjoja ja kirjoituksia, ja muistoksi päivästä otettiin paljon kuvia. 

Kuukausi laskettuun aikaan

Mitäs tein tänään?

Ostin asioita kotiin! Viimeisiä asioita. Melkein tein ostopäätöksen patjojen suhteen, jotka siis yhä sängystä uupuvat ja joita olen pari kuukautta katsellut (no okei, pari kuukautta sitten viimeksi katsellut ja sen jälkeen antanut asian hautua). Ylihuominen on oma deadlineni päätökselle. 

NYT on saatava koti kuntoon! Tällä viikolla iski pakottava tarve tehdä loput hommat ja ostokset, ja tämän viikon aikana ne nyt taitavat hoituakin. Miten hienoa! Pesänrakennus? Alkuviikosta minulla oli myös voimakas tarve käpertyä, möhiä ihan vaan kotona kunnes synnytän. Ja toisaalta olin yksinäinen, kuormittunut, reppana. Nyt loppuviikkoa kohden oloni on taas seurallisempi ja liikkuvaisempi, ja huomaan taas että en ole yksin. 

Kävin tänään lantion magneettikuvassa; nyt kartoitetaan, miten hyvin H mahtuisi syntymään alakautta peppu edellä. Eilen kävin vyöhyketerapiassa (ensin pehmeät keinot, sitten ulkokäännösyritys), ja H touhusikin eilen illalla sekä yöllä aika paljon, mutta yhä muru muhii perätilassaan. Miten ihanaa kyllä, että voin silitellä hänen päätään! 

Tällaista meille. Pian olemme sylikkäin. :) 

Raskauspäivitys rv 35+0

"Jaksat vielä tulla uimaan vaikka oot viimosillas", kommentoi mukava rouva saunassa. Viimeisilläni? Olenko? Siltäkö näytän? Miten hassua! Ja ihanaa. Olen taas vaiheessa, johon haluaisin pysäyttää ajan. <3 <3 <3 

Muistan erään alkuraskauden uimareissun: joku toinen uimari oli varsin pitkällä raskaana ja mietin, miten kertakaikkisen kaunis raskaana olevan keho on. Ja nyt oma kehoni on sellainen kaunis! Haluankin katsella itseäni koko ajan peilistä ja ikkunoista, silitellä ihanaa vatsaa. Mytyräinen tuuppii ja kommentoi! <3 <3 <3 

Hahmotan H:n vahvimmin itsestäni erillisenä yksilönä niinä hetkinä, kun hän säpsähtää ääntä, jota en itse säpsähdä koska osaan ennakoida sen. Tyypillisesti tämä ääni on astioiden kolahdus, kun touhuan tiskipöydän ääressä. Muuten H on tuntunut olevan aina mukana tunnetiloissani, tuntevan ne kanssani, tietävän missä mennään. Säpsähtely on tullut kuvaan viime viikkoina, ja erityisesti juuri astioihin liittyen. Uuden kodin keittiössä on ehkä uudenlaiset astiain kolinat? Tai H on vaan tullut tietoisemmaksi ulkotodellisuudesta? Tekee mieli pyytää anteeksi aina kun säikäytän armaan murun!  

Kuinkahan sujuvat tiskipuuhat H:n siirryttyä masusta kantoliinaan? Aivan hassu ajatus että hän siirtyy, ja piankin. Jos nyt ei vielä ainakaan viikkoon tulisi... Patjat sänkyyn pitäisi saada. 

Vatsa on ulkoneva, pyöreän kiinteä pallonen. Kaunis, kaunis, kaunis!!! Saisinko pitää tämän?! Kasvupyrähdys ei nyt ole mielestäni erottunut ihan niin selvästi kuin viikoilla 20, 25 ja 30, mutta toisaalta taas muut ihmiset ovat panneet kasvua merkille nimenomaan nyt, joten kyllä masu on pyrähtänyt. 

Tänään supistukset (joita tulee edelleen useimmiten stressistä tai stressin ja fyysisen rasituksen yhdistelmästä, kuten kiireessä kävelemisestä) olivat vähän uudenlaisia. Eivät pelkästään kiristäviä ja alavatsaan tukalaa tunnetta tuovia, vaan oikeasti vähän polttavia, kihelmöiviä. Tajusin kyllä todella himmata kävelyä silloin. H tulee lähemmäksi. 

Aamupäivän möyrypäivitys (rv 34+1)

Juuri nyt: H oli herätessäni poikittain! Ehkä? Vatsan oikealla sivulla, melko ylhäällä, möyräävät pienet mutta voimakkaat osat. Nyrkit, kyynärpäät? Vasemmalla on staattista - peppu, selän kaari? - ja vasemmalle alas tulee vaimeita kumeampia tumpsaisuja - jalat, oletan. Ylävatsallakin on jotain... Onko se pää? Mutta välillä se liikkuu ei-päämäisesti. 

Toisaalta oikealla puolella voisi myös olla jalat, päämäinen osa voisi olla peppu, ja pää voisi olla sukeltanut vasemmalle alas. Ja on paljon muitakin vaihtoehtoja, miten päin hän saattaa olla. Hän voi olla selkä alaspäin, jolloin päämäinen osa olisi pää, ja jalat tupsisivat välillä koukussa ylävatsaa, välillä suorana alavatsaa (oikealla). Ja kädet osuisivat juuri tuohon oikealle ylös, missä olin bongaavinani nyrkin. H:lla on omat juttunsa... 

Muru on niin LÄHELLÄ kun tunnen hänen pieniä nyrkkejään, kantapäitään, polviaan tai jotakin. <3

Raskauspäivitys rv 34+0

Tasaviikkoja taas! Aika kivat viikot, uudet ja freesit. Pidän numerosta 34.

Viime päivinä on tehnyt mieli raportoida koko ajan. Tekee myös mieli avata itseä enemmän ilolle, uusille tuulille ja ihmisille... Vaikea selittää, mutta olen kokenut keventymistä ja aukenemista, ja toisaalta päättäväisyyttä jättää elämässäni yhä vähemmälle huomiolle ja energialle kaikki sellaiset asiat ja ihmiset, jotka eivät tunnu enää niin hyviltä.

Olen toisaalta jo valmiiksi ikävöinyt masua (miten voin elää sitten kun H on syntynyt, ajattelin että minulla olisi tämä masu ikuisesti!), toisaalta taas ajatellut lämmöllä sitä että pääsen palautumaan, harrastamaan sellaista liikuntaa joka ei ole raskaana mahdollista - ja maistelemaan viiniä, sushia...

Tämä raskauden loppuaika tuntuu niin erilaiselta, muuttuvalta, asiat tuntuvat isoilta. Joka päivä on erilainen kuin edellinen. Muutos on käsinkosketeltava puoliksi järjestellyissä vauvanvaatelaatikoissa; siinä miten mieleni on vielä vähän pihalla siitä, missä oikeastaan asumme. Miten isoa on tämä kaikki kaikki! Ja miten pientä kuitenkin kaikki paitsi H.

H tuntuu niin lähellä olevalta, kun hän vaikkapa pyöräyttää jotakin raajaa kättäni vasten, villiintyy lämpötyynystä tai muuten vaan aloittaa iltatouhunsa - tai säpsähtää kun kolistelen astioita. Haluan silitellä häntä, olla koko ajan lähekkäin. Huomaan hänet koko ajan. Rakastan häntä niin paljon! Hän on niin iso iso asia, niin käsittämättömän tärkeä ihminen.

Iltaisin H punkee ja saa mamalle aikaan tukalan olon, kun myös närästys tuntuu ilta-aikaan korostuvan (vaikkei kovin voimakasta ole). H:n jalat(?) painautuvat välillä voimakkaasti virtsarakkoani vasten, mikä tuntuu iih vähän ikävältä. "Voi H, äidin virtsishäirikkö", sanoi eräs ystävä. Muunkinlaista pientä loppuraskausvaivaa on ilmaantunut, mutta lievää vain. Lonkat eivät enää kipuile! Onneksi sitä ei kestänyt kauan; lempeä liikunta auttaa ja terveenä on ihana olla.

Vielä kerran: Rakastan H:ta! Rakastan elämääni nyt ylipäätään. On suunta, ja se on ihana suunta. On H! Mutta on muutakin. Olen minä! Ja olen onnellinen. Pitkästä aikaa todella, vakaasti, pysyvänlaisesti onnellinen.

Kallein aarteeni H:n jälkeen: bola-pallo! 

My little breechling

Perätila. Ensin se kuulosti kliiniseltä ja leimaavalta, mutta olen sittemmin pureskellut niin ilmiötä kuin termiäkin, ja nykyisillä viikoillani (33+4) kyseistä sanaa kyllä jo käytetään.

H on ollut monia monia viikkoja (tai "koko raskauden", siis ainakin niin kauan kuin minulla on ollut hänen asennostaan hajua) välillä poikittain ja välillä jalat alaspäin. Tammikuun lopun ultrassa hän istuskeli niin ikään pystysuorassa. Enimmäkseen hän tuntuu viihtyvän vinottain niin että jalat ovat aika selvästi alempana kuin pää, potkut tulevat alavatsalle oikealle. 

Iltaisin muru touhuaa ja punkee itseään enemmän poikittain. Silloin yläpää on selvästi toisella sivulla ja alapää toisella. Useimpina aamuina pikku pää löytyy taas napani yläpuolelta, tai ainakin luulen että se on pää. Toisaalta tuntuu kuin H:lla olisi raajoja kuin mustekalalla, ja yhtä pitkiä: jos pää on tässä ja jalat tuolla, miten kädet ulottuvat tuonne - vai ovatko ne kädet? Jokin H:n osa krupsii nimittäin välillä vatsan sivua vasemmalta, melko ylhäältä, ja tämä krupsinta tapahtuu kaukana oletetusta päästä. Joskus taas tuntuu kuin keskellä olisi pää ja kummallakin sivulla yksi peppu... Miten päin muruseni on?

Terveydenhoitajillekin H:n asento on ollut mysteeri, ja tämän sekä lyhyen sf-mitan johdosta minulla on siis ensi viikolla aika ultraan asennon ja koon tarkistukseen. Minulle tuli aluksi lähetteestä lannistunut olo, ehkä siksi että tämä on eka kerta kun jostakin poikkeavasta on viitteitä. Koen kyllä, että kaikki (kivuton ja riskitön) tarkistaminen on sinänsä hyvästä. 

En halua käyttää ilmaisuja "väärin päin" tai "oikein päin", sillä vauvelit ovat niin päin kuin ovat, tietynlainen asento vain olisi optimaalinen syntymisen kannalta. Lähtökohtani on joka tapauksessa alatiesynnytys, ellei sitä todeta H:n kannalta vaaralliseksi.

Muru ehtii vielä käännähtää spontaanisti, ja lisäksi uskon että avun voi saada niin pehmeistä keinoista kuin lääkärin tekemästä ulkokäännösyrityksestäkin, tai näiden yhdistelmästä. Oma kehoni on palautumassa sairastelukierteestä, eikä olisi ihme jos lantioni pehmytkudoksissa olisi jumeja, jotka hankaloittaisivat H:n kääntymistä.

Viime päivät olen hoitanut meitä hellällä lantionseudun availulla (sauna on tähän ihana apu), etunoja-asennoilla, parilla Spinning Babies -harjoituksella sekä lämpötyynyllä. Viimeksi mainittu on ollut H:n suosikki - ensimmäisillä kerroilla hän villiintyi lämmöstä. Sen touhuamisen seuraaminen oli liikuttavaa ja hihityttävää. <3 Oletus on, että lämpötyynyn pitäminen alavatsalla houkuttelisi vauvaa tuomaan päänsä alas lämpöä kohti. Jos ei houkuttele, lämpö kuitenkin rentouttaa kudoksia, mikä tekee kääntymisen pienelle helpommaksi.

Jos ultrassa todetaan perätila, aika ulkokäännösyritykseen tullee raskausviikolle 36. Ultrassa saattaa myös selvitä, onko olemassa jokin selkeä kääntymisen estävä tekijä.

Saanko esitellä petikaverimme: harso ja lämpötyyny! 

Samaan tapaan kuin kiireen tuntuni kodin laittamisesta suli hiljattain pois, myös levottomuuteni H:n asennon suhteen on haipunut. Muru jää siihen asentoon kuin jää, vaikka nyt projektina onkin rohkaista häntä kääntymään. Spinning Babies -sivulla käytetään suloista termiä breechling ("your breechling"). Saatan olla hormoniherkkänä, mutta minusta tuo sana henkii rakkautta ja hyväksymistä: olet rakkahin muruseni ja pääset pian syliini, ja olet erityinen ja aivan ihana siellä juuri noin päin! <3 

Masupäivitys rv 32+6

Masu osuu yhä enemmän oviin ja sen sellaisiin. Kuvittelen mahtuvani kapeasta raosta ja vatsan ulottuvuus yllättää - sitä ei voi vetää sisään! Se tuntuu yllättävän myös muut ihmiset: minulle annetaan esimerkiksi bussin käytävällä turhan hintsusti tilaa, enkä mahdukaan ohi. Olen näennäissiro!

Painan nyt noin 200 grammaa enemmän kuin ennen raskautta. Sen ajatteleminen on paitsi hassunhauskaa, myös pientä levottomuutta herättävää: Täytyisikö sitä kuitenkin painaa enemmän? Mitenkäs H? Olisiko kannattanut tehdä jotain toisin? Jne. En enää näytä laihtuneelta (kuten pahoinvointiviikkojen jäljiltä näytin), joskaan en pyöristyneeltäkään, paitsi masusta. Turvotusta ei ole. Lihasta on lähtenyt, mikä osaltaan selittänee alhaisen painon. Syön ihan hyvin.

Kerään tuntemattomilta "oho, se on raskaana" -katseita. Tunnustelen ja katselen vatsaani melko estoitta - juuri nytkin lähikahvilassa. Saan kuvattua kavereille minuutin mittaisia möyryvideoita, kun aikaisemmin möyryn huipentuma kesti kerrallaan noin kymmenen sekuntia. 

Sf-mitta oli ensin yläkäyrällä, sitten neuvolaa vaihdettuani yhtäkkiä alakäyrällä... Vahvasti riippuvainen mittaajasta siis. No, alakäyrällä olo sekä H:n hankalasti tulkittavissa oleva asento herättivät tällä viikolla terveydenhoitajissa halun lähettää minut ultraan.

Sironpuoleinen masu tämä on yhä, mutta kauniisti kasvaa koko ajan. Nyt ei ole ollut äkkinäisiä kasvupyrähdyksiä; odotan sellaista taas rv 35+0 tienoille. Haluan että pian tulee kevät ja voin kulkea takki auki ja esitellä tätä kaikille. 

Ja kohta jo esittelenkin tuhisevaa, ääntelevää ja katselevaa H:ta (minkähän värisillä silmillä hän katselee?), ihmistä. Nyt hän saa oikeastaan tulla, koska olemme uudessa kodissa enkä ole enää töissä. Loppu hoituu kyllä, vaikka kaikki tavarat eivät ole vielä paikoillaan, sängystä puuttuu patjat (nukumme sohvalla), katosta puuttuu lamppuja ja muutamia vauvatarvikkeita olisi vielä hyvä hankkia.

Minusta ei enää tunnu, että "kaikki" on "pakko" saada kuntoon ennen kuin H tulee. H:n ei ole myöskään "pakko" kääntyä pää alaspäin (kirjoitan tästä aiheesta oman postauksen). Tässä on ihan hyvä. 

Raskauspäivitys rv 30+5

Humpsahdettiin viimeiselle neljännekselle! Päätin, että se on rento neljännes. Rento loppuraskaus. <3 Nyt rentoilu jo ihan oikeasti onnistuu, kun muutto on ohi. Montako ihmistä tarvitaan avustamaan yksinodottajan muutossa raskausviikolla 30? Aika monta, ja ihania ihmisiä ovatkin, olen niin kiitollinen heille! Tietysti purkupuuhaa on vielä moneksi viikoksi, joten tehokas avun nakittaminen jatkukoon. Myös hankintoja uuteen kotiin täytyy vielä pohtia ja tehdä.

Nyt ajankohtaista:

• Masu on äkkikasvanut, niin kuin se näemmä aina viiden viikon välein tekee (20, 25, 30). Olen nyt ekoja kertoja huomannut että se tulee tielle, kun vaikkapa avaan jääkaappia tai mappia. Se tuntuu selvästi nukkumaan mennessä, herätessä, jumpatessa.
• Välillä lantionpohjassa tuntuu varsin epämukavaakin painetta ja virkkuukoukkumaisia pystysuoria "langankiristyksiä", erityisesti kävellessä.
• Supistusherkkyys on lisääntynyt, ja aivan kiistatta edelleen painottuu psyykkisesti stressaaviin tilanteisiin - kun mietin ankarasti jotakin, kun töissä on liikaa asioita, kun on kiire tehdä jotakin tai mennä jonnekin. Esimerkiksi kävelylenkki ei supistuta, koska minulla ei ole silloin kiire, vaikka omasta halustani saatankin kävellä ripeästi. Bussipysäkille myöhässä kipittäminen supistuttaa. Tämä on kohdun ja H:n tapa pyytää lisää leppoisuutta, ja pyrin sitä antamaan niin paljon kuin voin. En ylipäätään jaksa tällä hetkellä tehdä kovin paljon mitään, en fyysisesti enkä kognitiivisesti.
• Lonkat ovat vähän kipuilleet, mutta tämä ei ole minulle tavatonta raskautta edeltävältäkään ajalta. Itse asiassa olen mykistyneenä kiitellyt kehoani siitä miten hienosti se on raskauden kantanut, vaikka olen erinäisten huonovointisuuksien, toistuvan flunssailun ja aaltoilevan jaksamattomuuden vuoksi laiminlyönyt liikuntaharrasteitani pahoin.
• Nälättää aiempaa enemmän, ja myös herkutteluhimoja on hiukan ollut, oikeastaan ekaa kertaa koko raskaudessa. Tarkoitan nyt makeita höttöherkkuja - en sämpylöitä, mangoja ja appelsiineja.
• Alan olla lähtöpainossa! Siis olen nyt saavuttanut, ja todennäköisesti jo pienesti ylittänyt (se nähdään ensi viikon punnituksessa) raskautta edeltäneen painoni. Tuota noin, oli jo varmaan aikakin.
• H on ollut jo muutaman viikon putkeen jalat alaspäin ja tumpsutellut tasaisesti lantionpohjaa. Pään tunnen usein ylävatsalla. Asentoa aletaan virallisesti seurata neuvolassa vasta ensi viikon käynnistä eteenpäin, mutta viimeksi (31.1.) terveydenhoitaja kertoi hänen olleen pää alaspäin. Tuolloin en itse vielä tuntenut hänen asentoaan, ja potkut tuntuivat tulevan milloin minnekin.
• Työssäoloviikot vähenevät ja vähenevät - ja oi kun ne jo loppuisivat!
• Mielessäni on ollut kevät ja kesä. Rakastan auringonpaisteen lisääntymistä.

Pyykkisavotan ihkuterkut (rv 28+0!)

Tiedote: Nyt on kaikki H-pyykki pesty! Uuteen kotiin kaikenlaista hankittu, sopivasti pakollista ja sopivasti luksusta. Äitiysetuudet haettu. Flunssasta toivuttu. Vihdoin myös somessa raskauskaapista tultu. H potkii, H on muru. Elämä on tosi hyvin! <3

Raskauspäivitys rv 27+5

Tällä viikolla: 

- H on konkretisoitunut masun tultua framille.
- Hän on alkanut selvemmin reagoida asioihin - jutteluun, ääniin, valoon, sängystä nousemiseeni. Jos herään pikkutunneilla vessaan ja syömään, aina toivon ettei hän heräisi, mutta aina hän hetken päästä herää.

- Olen alkanut muistaa raskauteni aina kun käyn nukkumaan ja aina heti kun herään, koska masu on nyt niin iso (ja iltaisin on välillä lantionpohjassa painetta, joka tuntuu makuulle käydessä).

- H:n liikkeistä on tullut hyvin reippahia ja välillä epämukavia. Muutama viikko sitten oli se piste että en voinut enää nukahtaa jos H:lla oli mylläys kesken; reilu viikko sitten tuli eka epämukava kuopsaisu kylkeen; nyt kaikenlaisia isoja muljahduksia ja kuopimista tulee jo usein.

- Olen alkanut rakkaudellisesti silitellä H:ta huomaamattani; aikaisemmin, masun ollessa pienempi, en sitä paljon paijannut. 

- Supistaa aiempaa herkemmin, joten olen välttänyt niin fyysistä kuin henkistäkin rehkimistä. 

- Väsyttelee. 

- Flunssa teki paluun. 

- Muuttolaatikot odottavat että jaksaisin (tai paremminkin että kaverit tulisivat kylään ja tekisivät puolestani).
- Eksää olen ikävöinyt mutta myös päässyt eteenpäin, hiljakseen. 

- H on rakas! <3 

Joulu

Toivottavasti teillä lukijoilla oli mahdollisimman rauhaisa joulu! Eräässä blogissa oltiin valitettavasti joulun alla ikävissä tunnelmissa. Lähetän heille kovasti voimia. 

Meidän joulumme kului klassisesti lähipiirissä löysäillen. H potkutteli reippahasti etenkin iltaisin, niin kuin hänellä on tapana. Itse sairastin jouluflunssaa, mikä oli mälsää. Olin melko väsynyt, ja parina hetkenä myös surullinen erosta. Jaksoin kuitenkin käydä kävelylenkeillä. Kummilapsi jutteli innoissaan vauvasta ja silitteli masua, mikä oli aivan ihanaa. Eräs sukulainen taas sai kuulla uutisen puhelimessa ja oli siitä niin onnellinen että minua lämmitti hurjasti!

H:n lahjasaalis koostui kuudesta(!) parista villasukkia, helistimestä, unityynystä (pieni tyyny jota voi käyttää unilelun tapaan), bodysta ja peppupyyhkeestä. Lisäksi sain ystävältä käytettynä kaksi kantoliinaa.

Joulu tarjosi minulle odotetusti hengähdystauon, paon työstressistä joka on hiillostanut minua jo viikkoja (mutta helpottuu heti vuodenvaihteen jälkeen, koska silloin työtilanteeni muuttuu). Monta hetkeä vain kuuntelin H:ta. Iloitsin masusta, öljysin sitä. Nukuin päiväunia tai katsoin elokuvaa. Tutkailin ultrakuvissa köllivää H:ta ja mietin hänen kasvonpiirteitään.

Yritän miettiä, mitä H tahtoisi. (Villasukilla ei ole hänelle niin väliä, ainakaan vielä.) Nyt hän uskoakseni tahtoisi minun lepäävän - oikeastaan koko lopun raskausajan. Ilman stressiä, ilman kiirettä. Riittävästi hyviä ja tärkeitä asioita, mahdollisimman vähän huonoja ja kuormittavia.

Synnytyksen jälkeen H tietysti toivoisi minun olevan vain häntä varten. Uskon, että uppoudun silloin ilolla vauvakuplaan. En kuitenkaan ajattele synnytyksen jälkeistä elämää vielä paljon (vaikka itse synnytystä kyllä). On täydellistä juuri nyt: H puolen kilon painoisena potkumuruna sisälläni. "Ai sä heräsit", "nyt syödään", "nyt mennään lepäämään", juttelen hänelle kun tunnen hänen liikkeitään.

Mukavaa uuden vuoden odotusta kaikille lukijoille!

Päivän potkut

H:n liikkeet saavat hymyilemään, vaikka miten huono päivä olisi muuten! Huimaa, että ne vahvistuvat. Luulen että tänään tunsin H:n pään: vatsan oikealla syrjällä tuntui tylppiä tuuppauksia samaan aikaan kun vasemmalla laidalla tuntui potkuttelua. Uusia juttuja! Järjestä, H, mamalle uutta kivaa ohjelmaa.

Krups, pumps, potk

H liikkuu! Nyt olen jo melko varma että nämä ovat niitä. Eivät voi olla mitään muuta! Tänään tuli selkeä pikkuinen potkis-potkis keskelle alavatsaa, kun istuin keittiön pöydän ääressä. Suurin osa liikkeistä on vienosti raapivaa "krupsahtelua", välillä tulee "pumpsuttelua", ja noita selkeästi potkun tuntuisia töytäisyjä on tullut muutama.

Näitä on vaikea kuvailla sanallisesti! Miltä viikonloppuna alkaneet "kierrot" tuntuvat?

"Semmosia kierähdyksiä, aika kevyitä."

"En ihan ymmärrä."

"No niinkun... ruuvia vähän ruuvattais." (Niinkun joku vääntäis pientä tiskirättiä sisällä. Kevyesti, aika kuivaa rättiä.)

Krupsahdus taas on kuin tupsahduksen ja kierron välimuoto, mutta raapivampi. Näinpä. 

Nämä tulivat ihanimpaan mahdolliseen saumaan, sillä viimeisen viikon-pari vointini on ollut kokonaisvaltaisesti aivan riutunut. Huomasin tänään laulavani H:lle itse keksimääni "äitin rakas" -rallatusta. Höpsähdän niin mielelläni vuosisadan höpömamaksi, kunhan saan hyvän vointini takaisin!

Näillä potkitaan sitten myöhemmin. Onneksi H ei ole vielä näin iso, sillä hän on ihana mininä ja sisällä.

Tups!

Toissapäivänä (rv 16+6) tunsin ensimmäisiä hassuja tuntemuksia alavatsalla - ensin kuin pienen kouraisun keskellä, myöhemmin spiraalimaisia kiertoja siellä täällä. Tänään lenkin jälkeen tuntui oikealla yksittäinen selkeä "tups". Potku?! Ovatko nämä H:n liikkeitä? En kyllä yhtään tiedä! Ensimmäisiä liikkeitä kuvataan usein perhosensiiven pyyhkäisyiksi tai ilmakuplien poreiluiksi, mutta ehkä minulta meni ohi tuo keveiden liikkeiden vaihe? Viimeisin tupsaisu ei ollut enää minkään perhosen tekosia. Oli miten oli, tämä on hurjan jännää!