Muru 10 kk

Muru täytti tänään kymmenen kuukautta. Annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi vanhat nappikuulokkeet, jotka hän sattui löytämään pöydältä - hän nimittäin rakastaa johtoja (tämä tuntuu olevan ikäryhmässä yleistä), ja mikäs sen parempaa kuin luvallinen johto leikkikaluksi.

Synttäripäivään kuului mukavan oppikirjamaiset puolentoista tunnin päiväunet (myös minä kävin unen rajoilla! - useinkaan en saa päivällä unta vaikka tilaisuus olisi, joten nämä tällaiset ovat hyviä päiviä), perhekerhoa, lorupiiriä, kirjastovisiitti (jonka aikana Muru nukkui jälkimmäisiä, tänään 35 minuutin pituisia, päiväuniaan) sekä hassuttelua ja halailua kotosalla. Iltapuurolla Muru naureskeli, kun äiti laittoi hiukset silmille ja kurkisteli niiden takaa.

Alkuillasta yritin tehdä koneella aikuisten hommia. Muru ei kuitenkaan jaksanut olla muualla kuin sylissä: ei lattialla, ei kantoliinassa selkäpuolella, ei repussa etupuolella. Lopulta jätin aikuishommani kesken, kävin lattialle makuulle polvet koukussa ja otin Murun päälleni istumaan. Siinä hän sitten rentoili jalkoihini nojaten ja natusteli kuulokkeidensa johtoa tyytyväisenä. Se oli hänen laatuaikaansa äidin kanssa tänä iltana. Minua nauratti. 

Kymppikuiseni on touhukas; päivä on hänestä hyvä, jos siihen kuuluu liikkumista ja tutkimista. Viime aikoina olemme retkeilleet paljon erilaisiin paikkoihin, joissa noita voi harrastaa. Tuntuu nimittäin hölmöltä jäädä kotiin, missä kiintoisien kolkkien määrä on rajallinen ja minä saan keräillä kaikki tavarat takaisin laatikoihin ja kaappeihin Murun tutkimisen jälkeen. Minuakin retkeily piristää!

Muru hymyilee, naureskelee, hassuttelee ja murisee. Hän tykkää "pukea itse": nappaa vaatekappaleen vaikka pyykkikorista ja laittaa sen päähänsä, viuhtoo ja nauraa, konttaa ympäriinsä vaate päässä. Hän osaa mennä piiloon verhon taakse ja kaivaa esiin äidin, joka on mennyt piiloon peiton alle. Hän harjoittelee seisomista, seisoo parhaimmillaan puoli minuuttia ilman tukea ja jää pyllähdettyään odottamaan äidin aplodeja. Hän osaa itsekin taputtaa käsiä - ja vilkuttaa. Hänellä on kaksi hammasta, joilla hän puree mielellään aikuisten poskia, sormia ja varpaita. Hänen tukkansa on viime aikoina vähän kasvanut. Aikaisemmin kutsuin häntä Silkkipääksi tai Silkkiäistoukaksi, nyt Töyhtöpääksi.

Hän rakastaa kenkiä, tossuja ja sukkia. Ihan oikeasti - häntä voi huvittaa laittamalla nämä sohvan reunalle ja huikkaamalla: "kato, tossuset/töpsykät/sukat!" Hän näkee ne ja alkaa tirskua. Taannoin katselin kenkäkaupan ikkunaa, ja kun kantoliinassa matkustava Muru huomasi, että ikkuna oli todellakin täynnä kenkiä, hän aloitti epäuskoisen tyrskimisen ja huudahtelun. :D <3 

Muru tunnistaa selkeästi ainakin seuraavat sanat: äiti, mummu, titi (tissi), titimaito, pastilli, hammaspesu, kakka, ei. Lisäksi pehmolelujen nimet: Leo, Nalle Puh, Eeva-nalle, Panda, Pöllö, Lehmä. Hän on jo aika pitkään osannut sanoa "äiti", mutta en ole uskonut hänen vielä tarkoittavan sitä. Viime aikoina on kuitenkin ollut pari sellaista tilannetta, joissa hän on kaivannut minua poissaollessani ja kavereideni kertoman mukaan selvästi huutanut "äitiäitiäiti!" Ja aivan viime viikkoina hän on alkanut jäljitellä paljon muitakin sanoja, aivan puskista: nähdään ("näjjä"), laku ("lau"), eväs ("evä"); ei, ai, au, älä, hei. Huimaa ja ihanaa: kohta hän puhuu!

Muru myös ihanasti johdattelee minua eteenpäin rutiineissamme, jos meinaan hairahtua. Tänään sänkyyn mentyämme loikoilin selälläni ja juttelin Murulle puolella ajatuksella. Hän otti käteensä kirjan ja minä jutustelin jotakin siitä: joo, sä otit kirjan, sä voit katsoa sitä... Mutta hän heittikin kirjan minun viereeni ja alkoi tuupata pyllyään syliäni kohti heti kun nousin istumaan: nyt luetaan! <3 Kirja ehdittiin lukea puolitoista kertaa, sitten hän halusi unitissille ja nukahti.

Tässä oli kuulumisia. Nyt nappaan iltapalaa ja painun Murun viereen. Voikaa hyvin, minäkin yritän! <3

Muru 9 kk

Hän on ihanin, suloisin ja kaunein. Tänään hän on ollut yltiösuloinen; kipeänä, paljon lähellä. Jutustelee, tuijottelee, sanoo "pfft" ja "tää-tei" (tai "täi-tee") ja vienosti virnuilee. 

Itsekin olen kipeänä, kaveri kävi meillä auttamassa, ihana juttu. Usein tuntuu että on vaikea saada apua arkeen; tukiverkkoni ei toimi kuten etukäteen toivoin. Mutta todellisen hädän, kuten kuolemanflunssan, koittaessa kuitenkin yleensä joku pääsee. Jos ei pääse, purraan hammasta ja kohta on jo seuraava päivä. 

Siitä on kohta vuosi kun muutin tähän kotiin masu-Murun kanssa. Hullu vuosi. Olen kaiken aikaa onnellinen, usein uuvuksissa. En enää ole ahdistunut. Se on ihanaa.

Muru löysi eilen varjonsa. Hänelle myös puhkesi eilen toka hammas. Hän treenaa tukea vasten seisomista yötä päivää, ja onpa pari sekuntia kerrallaan seisoskellut myös ilman tukea. Ihana rakas!

Meillä on kyllä hyvä elämä. Haasteitakin on, mutta onpa vaan ihana olla tässä Murun äitinä. 

Lapseni = ihme

Istun sohvalla ja syön herkkua; tänään olen ollut ahdistunut, mutta kaupungin ruuhkasta kotiin pääseminen ja herkku helpotti - sekä se, että Muru nukkuu tuossa tavallista pidempiä päikkäreitä (varmaan siksi että valvoimme viime yönä kahdesta neljään). Katson kännykästä sitä sun tätä, mieli harhailee enkä pysty tarttumaan mihinkään. 

Sitten katson Murun kuvaa, jonka lähetin kummitädille aiemmin iltapäivällä. Ajatus pysähtyy siihen, että tuollainen lapsi minulla on. Näen kuvassa hänen ihanat piirteensä, hänelle ominaisen hassuttelevan ilmeen. Kuulen hänen äänensä kuvasta. Tuollainen lapsi!

Herää lapsi, pääset syliin. <3 

Pikkusisu

Haluan toisen lapsen! Tänä vuonna alulle. Toinen vauva. <3 Kirjoitan varmaan myöhemmin tähän liittyen syvällisempää mietintää; nyt halusin vain tulla jakamaan tämän mielentilan, intoilun. 

Toiselle kierrokselle!!

Hänen vaatteensa hyllyn päällä. 

Dokumentointi

Hänellä on niin tarkka katse! Hänen hymynsä on minulle kuin palkinto, hän on minulle tarkoitus.

Toivoisin, että joku tekisi meistä dokumentin. Tallentaisi ihan vain arkeamme - niitä hetkiä, kun riehumme olkkarissa Rölli-musiikin tahtiin tai kun pöhköilemme eteisen matolla maaten. Niitä, kun Muru nukkuu parvekkeella pakkasessa ja minä juon sohvalla kofeiinitonta kahvia ja iltapäivän taivas on niin kaunis niin kaunis, monivärinen pastelli.  Niitä hetkiä, kun Muru oppii uusia taitoja (tänään hän nousi ekan kerran seisomaan tukea vasten!). Tai näitä, kun hän askartelee keskittyneesti laatikosta nyhtämiensä kestovaippaimujen kanssa (rutistelee, ravistaa ja maistelee niitä) ja minä kirjoitan blogia jalat hoitopöydän päällä röhnöttäen. 

Tuntuu, että en saa näitä hetkiä kyllin talteen enkä kyllin muiden ihmisten tietoisuuteen, vaikka minulla on blogi, vauvakirja, päiväkirja, videopäiväkirja, äänipäiväkirja ja valokuvat. (On kyllä paljon sellaisia päiviä, että en talleta edellämainituista mihinkään mitään.)

Haluaisin luoda jotain isoa, jonkin kokonaisuuden! Ehkä tekeillä oleva Muru-valokuvakirja tulee vastaamaan tähän tarpeeseeni?

Tämä vuosi on hyvä - ja uskon, että tämän vuoden aikana laitan alulle Pikkusisaruksen yrittämisen!

Rakkautta paljon! Jäsentymätöntä ajatuspuuroa paljon; sen seassa rakkaus isoina köntteinä, kuin mansikat Murun mannapuurossa.

Uudet taidot (Muru 7 kk 23 pv)

Muru sai joululahjaksi (muun muassa)  Nalle Puhin ja pöllön. Siskoni oli tänään kylässä ja auttoi minua järjestelemään olkkarin niin, että alahyllyillä on vain Murun tavaroita - sillä Muru oppi jouluaattona konttaamaan! <3 

Tänään alkuillasta laitoin pehmolelut riviin alahyllylle ja nimesin niitä, Muru katseli. Hän naurahti jokaisen kohdalla - Pupu, Eeva-nalle, Panda, Nalle Puh - paitsi Pöllön, joka ilmeisesti on vielä vähän vieras kaveri, ja nallet muutenkin ovat hänen suosikkejaan.

No, sitten iltatissillä selostin Murulle päivän puuhia. Kerroin, miten meillä oli ollut hauskaa, kun olimme katsoneet pehmoleluja. Sitten mainitsin lelut taas nimeltä -- ja Muru nauroi niiden nimille kuin olisin kertonut vitsiä! :D Lelut eivät siis olleet näköpiirissä sillä hetkellä, vaan pelkkä niiden mainitseminen (tietyllä äänensävyllä toki) sai Murun hekottelemaan. :D <3 Hän on muutenkin alkanut tunnistaa sanoja!

Hän on alkanut myös jäljitellä - välillä hän vilkuttaa kun joku on lähdössä, ja tänään hän teki perässä, kun soitin hänelle ksylofonia!

Ihmeellistä. :D Lapseni. <3

Aatonaatto, rakkaus, pikku kuulumiset

Iltaimetyksellä Muru otti sormestani kiinni. Välillä hän katseellaan tarkistaa että olen paikalla, välillä hän virnuilee minulle tissi suussa. Miten hän tarvitsee minua ja näyttää sen. <3 Miten hän hykertää kun nostan hänet syliin tai kantoreppuun, kietoo jalkansa ympärilleni kuin apinanpoikanen. <3 Miten onnellinen olen kun saan olla hänen äitinsä. <3 <3 <3

Hyvää joulua kaikille lukijoille! 

Iltapöhköt joulun kynnyksellä

Minun ja Murun iltarutiinien olennaisimmaksi osaksi on muodostunut pöhköttelyhetki sängyllä. Se kestää luullakseni puolisen tuntia (harvoin katson kelloa kun aloitamme), joskus reippaasti ylikin, ja joskus alle. Se on meille molemmille päivän purkamisen hetki, uudelleenlatautumisen hetki, läsnäolon ja kalibroinnin. 

Kun puuro on syöty ja yövaippaan vaihdettu, ja äitikin säkällä tehnyt jo joitain omia iltatoimiaan (jotka kyllä keskeytyvät armotta jos Muru kertoo olevansa jo niin väsynyt että on aika aloittaa sänkyhetki), keräämme lelut, sammutamme valot ja könyämme petiin. Sängyllä luemme kirjan tai pari, loruttelemme, juttelemme päivän tapahtumat läpi. Minä kerron, mitä kaikkea tänään on tehty, ja Muru omalla vuorollaan selostaa ja purkaa omat juttunsa ("thääthä", "äyääe", "mmph", "prrt").

Halailen, kutittelen ja pusutan Murua. Nautimme toistemme seurasta, hassuttelemme. Nostan häntä käsistä istumaan ja kaadan takaisin peiton päälle, hän nauraa. Joskus hän nauraa myös ihan omille jutuilleen; tänään, selostaessani mitä olimme päivän aikana tehneet, Muru katsoi ohitseni kattoon tai verhoihin ja hekotteli. 

Murun JA ÄIDIN suosikki-iltakirja. 

Sänkyhetken ajaksi pyrin jättämään kännykän toiseen huoneeseen, jotta olisin läsnä Murulle. Se tekee hyvää meille molemmille. Jos olen oikein väsynyt tai muulla tavalla lopussa, otan kännykän tai lehden mukaan ja vilkuilen sitä välillä. 

Näiden hetkien jälkeen, Murun nukahdettua, oloni on tyhjiin imetty - olipa päivä, ajattelen useinkin päivän päätteeksi. Samalla olen täyteen pumpattu: rakkautta, tarkoitusta, iloa. Annan Murulle kaikkeni päivittäin. Ja yleensä menen sen tehtyäni ÄKKIÄ nukkumaan. 

---

Minulla on mielessä paljon juttuaiheita, joten en ainakaan ole lopettamassa blogia, vaikka moista väläyttelinkin aiemmin. ;) Sitä en tiedä, milloin ehdinjaksan kirjoittaa nuo kaikki jutut. 

---

Joululta odotan: mässäilyä (juustot ja viini! viime jouluna en saanut!), leffojen katsomista siskon kanssa, OMAA AIKAA. Omaksi ajaksi riittää, että istahdan toviksi sohvalle luurit korvilla ja joku leikkii Murun kanssa samassa huoneessa, vastaa hänen tarpeisiinsa minun sijastani hetken ajan. Ja olen kuitenkin lähellä ja voin katsoa kun Muru hymyilee, ottaa syliin jos tulee tarve.

Niin, ja olen luvattoman innoissani myös Murun lahjojen avaamisesta! :D Vaikka suurin piirtein tiedänkin, mitä sieltä on tulossa. Ai miten niin elän lapseni kautta? <3 

Joulumekko.

Puolivuotias

Katson puolivuotiastani ja hän on niin touhukas, hän on pöhköttäjä, hän on salamannopea liikkeissään! Hän liikkuu myös lattialla paikasta toiseen salamannopeasti - siihen nähden, että hän ei varsinaisesti vielä ryömi, eikä konttaakaan. Kierähtelystä on viimeisen viikon aikana tullut hänelle hyvin tietoinen tapa liikkua. Lisäksi hän hilaa itseään käsillä sivusuunnassa. Hän rakastaa pomppimista - niin että häntä kannatellaan rintakehästä ja hän ponnistaa jaloilla. 

Hän murisee, änisee ja huudahtelee, laittaa kaiken suuhun ja jokeltaa samalla kun suussa on vaikka käsi tai lelu. Hän tarvitsee paljon tekemistä, ei pelkkää kotona möllötystä.

Aamuisin heräämme yleensä kahdeksan aikoihin. Jos (kun) minua väsyttää, käännän vielä hetkeksi kylkeä, kerron että äiti lepäilee vielä. Muru jutustelee omiaan, saattaa käännähdellä ja hiplailla selkääni, katsella kattoon. Kun sitten hetken päästä käännyn hänen puoleensa - joko hänen pyynnöstään tai muuten - voi sitä hymyä! Meistä molemmista on ihanaa peuhata ja nujuta sängyllä aamuisin ja iltaisin.

Hain juuri hoitovapaata siihen saakka kun Muru täyttää kaksi vuotta. Paljon rauhallisia aamuja vielä.  <3 

Hän nauraa kun pussaan häntä nenään hänen ollessaan kantorepussa, hän nauraa kun kutittelen häntä polvista. Peilit sekä vähän isommat lapset ovat hänen mielestään parasta ikinä, aivan hulvattoman hauskoja. Erittäin hauska on myös keittiön kattolamppu, jonka olemassaolon hän muutama päivä sitten tajusi. Lampun katsominen naurattaa joka kerta! 

Hän on huipputyyppi! Hän on äidin rakkain pullanen, hän on paras! Hän on älyttömän hauska.

Mummu kutsuu häntä auringoksi. 

Hän nukahti äsken rinnalle hyvin vilkkaan illan jälkeen; hän on älyttömän suloinen kun hän nukahtaa. Ja kun hän herää. Ja näiden välissä. 

Iltaterkut (muru 4 kk 20 pv)

Illan hämyssä taittelin seuraavan päivän kestovaippaimut; tämä on meditaationi tänään. 

Elämä ei ole silleen auvoa, että terveyteni reistaa yhä ja olen puuskittain tosi ahdistunut. Silleen elämä kuitenkin on auvoa, että oltiin tänään vauvauinnissa, rakkaani nautti ja minä nautin ja molemmat rentouduimme! Saunassa muistelin, miten olin monet kerrat istunut siellä raskausvatsani kanssa. 

(Mietin myös, mistä keksinkin sellaiset stressihärdellit loppuraskauteen, vaikka näennäisesti mitään stressattavaa ei ollut. Miksen relannut kotona ja kylpylässä vaan. Miksi juoksentelin ympäri kaupunkia. Mahdollisessa seuraavassa raskaudessa tajuan pyhittää loppupuolen aidosti levolle. No mutta sitten juoksen esikoisen perässä. ;) )

Arki- ja muun pöhinän keskellä on ihmeellistä ja kummaa välillä tajuta, että minulla on pieni lapsi, velmuilija, varpaansyöjä, vinkuja. Hänen uusin äänensä on vinkuna, kuin kissanpennulla. Samalla hän saattaa vetää suun nauruun, erityisesti silloin kun nostan häntä ja pusutan masuun tai kaulaan. <3 

Bebe 3 kuukautta 18 päivää

Ihaninta murun kanssa juuri nyt: Kun annan hänelle pusuja ylävartaloon niin että otsani osuu samalla hänen kasvoihinsa, hän sulkee silmänsä, käy raukeaksi ja nauttii. <3 <3 <3 

Hän osaa kääntyä taitavasti selältä kyljelle, ja onpa pari kertaa jo vatsalleenkin humpsahtanut, puolivahingossa ehkä. Hän tarttuu asioihin molemmin käsin, vie suuhun. Purulelut ovat pop! Ääntelyrepertuaarissa uusimpina narina sekä murina, jolla hän esimerkiksi pyytää minua leikkiin (jos en reagoi ensin tulevaan hienovaraisempaan kutsuun). 

Hymyä, naurua ja velmuilua piisaa. <3 Ääneen nauraminen on tullut kuvioihin pari viikkoa sitten! <3 

Kun kirjoitan tätä, hän nyhtää toista kättäni ja yrittää viedä sitä suuhunsa. :D <3 

Matka tehty unelmista

"Paina, paina pieni pää 

vasten äidin sydäntä. 

Anna, anna maailman 

kiireitään kohista. 

Hiljaa, hiljaa kasvavat 

pienet suuret unelmat. 

Onni meitä tervehtää 

avain kädessään. 

Sinä avaat jokaisen 

oven vielä salaisen. 

Avaat silmät aikuisten, 

päästät sisään rakkauden. 

Unenpeitto pehmeä 

tuudittaa pientä ihmistä. 

Sylikeinu tuudittaa, 

kultalasta nukuttaa. 

Onpa, onpa hyvä tässä 

meidän pikku elämässä. 

Onpa, onpa onnellista 

matka tehty unelmista."

- Eppu Nuotion teoksesta Silkkipaperitaivas

Muru kohta kolme kuukautta!

Hän on tuplannut syntymäpainonsa ja kasvanut pituuttakin reilusti, muun muassa ulos nimiäismekostaan. 

Hän osaa sanoa "häy", "äy", "äi", "ei", "aggluu", "uu" ja "uuguu" sekä suhistaa ja päristellä kielellä ja huulilla. Virkeinä hetkinä hän on juttutuulella, selostaa tohkeissaan. Hän kuolaa paljon, ja viime päivinä hän on alkanut ahkerasti laittaa suuhunsa asioita, kuten harson kulmaa.

Hän katsoo tarkkaan; ottaa katsekontaktia, seuraa liikkuvia esineitä, tarttuukin (viimeisimpänä hoksannut aikuisten hiukset), katsoo kuvia ja kuuntelee kun luetaan kirjaa, katsoo perään kun menen toiseen huoneeseen. Hän hymyilee ja naureskelee paljon, vaikka äänettä. Hän kannattelee tukevasti päätään ja potkii jaloilla reippaasti. Hän on kääntynyt jo selältä kyljelle. 

Hän on erityisen suloinen herätessään ja nukahtaessaan. 

Rakastan häntä kovasti, hukutan pusuihin! 

Odotan syksyä innolla, sen selkeyttä ja freesiyttä. Säännöllisiä vauvakerhoja ja vauvauintia, rutinoitumista. Viileämpiä ja hämärämpiä iltoja, sitä että saan pukea murua söpöihin haalareihin. 

Ja arvatkaa mitä: Minulle on tullut uusi vauvakuume! Yleensä kai vauvakuume iskee siinä vaiheessa kun vauvaelämä alkaa hieman raamittua? Koen että meidän elämämme on yhä paljolti kaaosta; nukkumiseen ja sellaiseen on kyllä tullut jonkin verran ennakoitavuutta, mutta oma terveydentilani reistaa edelleen ja estää minua tuntemasta oloani kovinkaan normaaliksi. 

Silti vauvakuume! Viisi päivää sitten ostin kirpparilta vauvan housut, jotka eivät mahdu enää murulle. Kaksi yötä sitten näin unen, jossa odotin toista lasta. Minulle tulee lämmin olo kun ajattelen, että olisimme tulevaisuudessa kaksilapsinen perhe. 

---

Elokuu! <3 

Muru 2 kuukautta 22 päivää

Rankka ilta, murulla kova tohotus päällä; hän tarvitsi seuraani ja hympsyttelyä niin intensiivisesti etten ehtinyt itse syödä, saati käydä suihkussa. Murun nukkumaanmenon jälkeen valvoin itse vielä yli tunnin, mitä en yleensä tee - viime päivinä oman ajan kaipuuni on ollut kova, nimenomaan sellaisen valve-oman-ajan. Pääsääntöisesti käytän yksinoloajan lepäämiseen: kun joku vie murun ulkopäikkäreille kantorepulla tai vaunuilla, minä painun äkkiä sänkyyn, säkällä välipalan kautta. 

Terveydentilani on yhä jokseenkin hanurillaan - en halua mennä yksityiskohtiin, mutta on henkisesti rampauttavaa kun kärsin fyysisesti tukalasta olosta kolmatta kuukautta. Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kysymys, epämukavasta ja kuluttavasta kyllä. 

Koskahan kirjoitan synnytyksestä? Se on työn alla! Synnytys oli minulle loistava kokemus! 

Kaikkea tätä tässä on paljon, intensiteettiä, härdelliä. Symbioosia; tiedostan tarvitsevani omaa aikaa mutta sydämessäni on iso vastustus siihen, ikävä ehtii tulla jos muru nukkuu yli parin tunnin päikkärit. <3 

Rakkautta on eniten. Kun käyn nukkuvan murun vierelle, myhyän mahdollisimman liki, jotta saan haistella ja pussata pientä päätä. RAKAS! <3