keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Rv 14+2, kuulumiset

Tuntuu hassulta, että viime viikolla vasta kerroin raskaudesta esimiehelle (jonka en voi väittää vilpittömästi ilahtuneen; aloitin ko. työpaikassa ihan vastikään), kun nyt mulla on jo täysin näkyvä keskiraskauden vatsa. 😃 Eräs työkaveri sanoi nähneensä raskauteni päällepäin jo aikoja sitten. Siis mitä? Kuinka kauan tämä on näkynyt? Tai kuka tuijottelee noin intensiivisesti toisen mahaa töissä? Varsinkin, kun en ole saanut häntä kiinni tuijotuksesta yhtään kertaa (pari työkaveria aiemmin syksyllä sain; en kyllä sanonut mitään). 

Tänään tuntui ihan kuin pikkuinen olisi kaapaissut mahassa! Voikohan se olla jo hänen liikettään? Ala tuuppia pian, jooko!

Tänään oli neuvola (th+lääkäri), kaikki siellä hyvin. Vauvan syke oli aika nopea mutta tasainen (muistelen että Murullakin oli tässä vaiheessa nopea). 

On ollut viime aikoina ikävä yhteyttä Murun kanssa; tuntuu siltä että ollaan vietetty liian vähän aikaa yhdessä. Muru oli viime viikonloppuna yötä poissa, minulla on ollut iltamenoja, olen käynyt joogassa lähes joka viikko (jee, hyvä juttu kyllä), on ollut lapsenhoitajaa ja mummua ihan vaan touhuamassa Murun kanssa alkuillasta kun olen itse köllinyt sohvalla. Ja niitä piirrettyjä, niitä on kyllä kulutettu. Nyt tekee mieli panostaa taas enemmän rauhaisaan yhdessäoloon ja läsnäoloon tärkeän mussukan kanssa, kun vointikin on alkanut pikkuisen kohentua. 💙

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Palleroitumista (rv 13+2)

Hormonimyrsky on valloillaan ainakin rintojen pyöristymisestä päätellen, ja massukin on kivasti pyöristynyt. ❤️ Tänään tai eilen totesin, että en pysty enää vetämään vatsaa sisään niin että se näyttäisi 'normaalilta' meikäläisen vatsalta. Pömppö mikä pömppö. ❤️ En muista (enkä jaksa nyt tarkistaa), millä viikoilla masu tuli näkyviin Murusta, mutta paljon myöhemmin kyllä. Tykkään tästä uudesta masusta. 

Huolehtiminen on lakannut. Ajattelinkin, että pohtisin tuota kilpirauhasasiaa aikani ja sitten en enää, ja sen myötä muutkin huolet alkoivat väistyä, on alkanut tuntua sen verran todelliselta tämä "Kalle-Kaalepin" matkassa olo. Olen kertonut töissä esimiehelle, päiväkodissa aikuisille, ja pian ajattelin kertoa Murulle. 

Sit kun vielä tämä pahoinvointi helpottaisi, olisi oikein hyvä!

tiistai 5. marraskuuta 2019

Sohvan pohjalla (rv 12+1)

Edelleen mua seuraa epämääräinen huoli tämän raskauden tiimoilta. Jos muksulla ei ole neurologisia vaikeuksia sen johdosta, että alkuraskaudessa kilpirauhasarvoni käväisivät ei-niin-ihanteellisina, hän on varmaankin liian pieni, liian iso, syntyy liian aikaisin, sokeutuu, kuolee, joudun synnyttämään sektiolla tai jotain muuta ikävää. Näin tosin taannoin unta, että synnytin sektiolla ja painelin seuraavana päivänä muina naisina töihin, joten unessa sektio ei ainakaan ollut kovin paha juttu. 😉 Enkä ihan oikeasti pelkää noita skenaarioita, mutta en myöskään pysty heittäytymään raskauden fiilistelyyn. Ehkä myöhemmin sitten!

Nyt jääkaapin ovessa komeileva pikkuisen "muotokuva" kyllä hälventää huolta ja konkretisoi vauvaa. Hän on jo ultrakuvassa ihan eri näköinen kuin isosiskonsa. Eilisen ultran mukaan pikkusisaruksella on kaikki raajat, sydän paikallaan (heh), mahalaukku, virtsarakko ja kaksi aivopuoliskoa 😃 ja riskit kehityshäiriöille seulonnan perusteella ovat minimaalisen pienet. Ultrassa hän peuhasi urakalla - sitä on niin hassua katsoa, kun toinen liikkuu enkä tunne sitä itse. Hänen kokonsa vastasi kahta päivää isompaa kuin mitä raskausviikot ovat. 🙂 (Laskettua aikaa ei kuitenkaan siirretty, se on 18.5.2020.)

Ehkä osasyynä negatiiviseen mielialaani on tämä jäätävä pahoinvointi ja väsymys. Alkaa ihan oikeasti tympiä viettää kaikki illat sohvalla viltin alla (iltaisin hiipii huonon olon lisäksi vilu) ja viihdyttää Murua piirretyillä tunti ja viikko toisensa perään. Alkaa tympiä etten jaksa tehdä mitään, en pysty laittamaan ruokaa (oi valmisruuan "ihana" maailma) enkä edes ostamaan ruokaa kuin yhdeksi päiväksi kerrallaan, koska en voi ennakoida, mikä seuraavana päivänä menee alas.

Aagh! 

Mutta onneks meillä alkaa pian käydä siivooja 😉 ja lisäksi nyt on jo luvallista alkaa fiilistellä joulua! ❤️