Iltapöhköt joulun kynnyksellä

Minun ja Murun iltarutiinien olennaisimmaksi osaksi on muodostunut pöhköttelyhetki sängyllä. Se kestää luullakseni puolisen tuntia (harvoin katson kelloa kun aloitamme), joskus reippaasti ylikin, ja joskus alle. Se on meille molemmille päivän purkamisen hetki, uudelleenlatautumisen hetki, läsnäolon ja kalibroinnin. 

Kun puuro on syöty ja yövaippaan vaihdettu, ja äitikin säkällä tehnyt jo joitain omia iltatoimiaan (jotka kyllä keskeytyvät armotta jos Muru kertoo olevansa jo niin väsynyt että on aika aloittaa sänkyhetki), keräämme lelut, sammutamme valot ja könyämme petiin. Sängyllä luemme kirjan tai pari, loruttelemme, juttelemme päivän tapahtumat läpi. Minä kerron, mitä kaikkea tänään on tehty, ja Muru omalla vuorollaan selostaa ja purkaa omat juttunsa ("thääthä", "äyääe", "mmph", "prrt").

Halailen, kutittelen ja pusutan Murua. Nautimme toistemme seurasta, hassuttelemme. Nostan häntä käsistä istumaan ja kaadan takaisin peiton päälle, hän nauraa. Joskus hän nauraa myös ihan omille jutuilleen; tänään, selostaessani mitä olimme päivän aikana tehneet, Muru katsoi ohitseni kattoon tai verhoihin ja hekotteli. 

Murun JA ÄIDIN suosikki-iltakirja. 

Sänkyhetken ajaksi pyrin jättämään kännykän toiseen huoneeseen, jotta olisin läsnä Murulle. Se tekee hyvää meille molemmille. Jos olen oikein väsynyt tai muulla tavalla lopussa, otan kännykän tai lehden mukaan ja vilkuilen sitä välillä. 

Näiden hetkien jälkeen, Murun nukahdettua, oloni on tyhjiin imetty - olipa päivä, ajattelen useinkin päivän päätteeksi. Samalla olen täyteen pumpattu: rakkautta, tarkoitusta, iloa. Annan Murulle kaikkeni päivittäin. Ja yleensä menen sen tehtyäni ÄKKIÄ nukkumaan. 

---

Minulla on mielessä paljon juttuaiheita, joten en ainakaan ole lopettamassa blogia, vaikka moista väläyttelinkin aiemmin. ;) Sitä en tiedä, milloin ehdinjaksan kirjoittaa nuo kaikki jutut. 

---

Joululta odotan: mässäilyä (juustot ja viini! viime jouluna en saanut!), leffojen katsomista siskon kanssa, OMAA AIKAA. Omaksi ajaksi riittää, että istahdan toviksi sohvalle luurit korvilla ja joku leikkii Murun kanssa samassa huoneessa, vastaa hänen tarpeisiinsa minun sijastani hetken ajan. Ja olen kuitenkin lähellä ja voin katsoa kun Muru hymyilee, ottaa syliin jos tulee tarve.

Niin, ja olen luvattoman innoissani myös Murun lahjojen avaamisesta! :D Vaikka suurin piirtein tiedänkin, mitä sieltä on tulossa. Ai miten niin elän lapseni kautta? <3 

Joulumekko.