tiistai 24. syyskuuta 2019

Raskaudesta kertominen

Tänään yksi tuttu, joka on myös itsellinen äiti, kysyi ohimennen että "no, saiko sulla alkunsa" (vauva, hoidoista). Ensin pöllämystyin suoraa kysymystä, vaikka muistin että olin kertonut hänelle yrityksestä loppukesällä. Varmaan hän koki luontevaksi kysyä suoraan, kun hänelle itselleenkin klinikka on arkinen asia. Kerroin ja sain onnittelut. 

Eräs läheinen ystävä (joka on ollut viime viikot reissussa eikä olla nähty hetkeen) puolestaan kysyi viestillä, miten hoidot etenevät. Hän tietää blogini osoitteen ja pelkään että on pakko kertoa, ennen kuin hän eksyy lukemaan asian täältä. 😃

Mutta kääk, haluaisin pitää tämän vielä pääosin salassa! Ei ole ollenkaan sellaista kaikille kuuluttamisen tarvetta kuin Murua odottaessa oli. Pikku salaisuus. 💙 (Nyt tietävät äiti, sisko, kolme läheistä ystävää ja neljä kaveria/tuttua joista kolmelle teki vaan mieli kertoa ja joista yksi on tuo mainittu kysyjä. Siis apua, jo yhdeksän tyyppiä? Tekee mieli olla hipi hiljaa ainakin kuukausi tästä eteenpäin. 😉 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti