perjantai 23. elokuuta 2019

Yrityskierto 1: Inssiä edeltävä ultra (kp 11)

Ultrassa käyty! Oma tuntumani osui oikeaan - tarkkailen joka kierrossa limaneritystä, eikä sen perusteella tunnu siltä että ovulaatio olisi vielä ihan käsillä. Mutta melkein. Jos tämä kierto seurailee keskimääräistä kiertoani, ovulaatio olisi maanantaina (kp 14). Se vaikutti lääkärinkin mielestä todennäköiseltä - tai sitten sunnuntaina, jolloin myöskin ehditään vielä tehdä inssi tähän kiertoon. Kunhan vaan ovisplussa ei tule huomenna. No, ei se varmaan tule, koska munarakkulat olivat vielä sen verran epäkypsät. (Joo, niitä oli kaksi, yksi kummassakin munasarjassa lähes samaan tahtiin kypsymässä... Lääkäri veikkasi, että vasen voittaa. Minä en muistanut kysyä, mitä sille toiselle munarakkulalle sitten tapahtuu - jääkö se lähes-kypsänä vaan odottelemaan seuraavaa kiertoa, vai surkastuuko se? Vähän pidän salaa sormia ristissä rakkuloiden yhtäaikaiselle luonnolliselle kypsymiselle ja kaksosille! Luulen että minulla on toisinaan tuplaovulaatioita, koska joissain kierroissa tunnen ovulaatiokivut ensin toisella ja sitten toisella puolella.) 

Maanantaille varattiin jo valmiiksi ultra, jonka voi perua jos plussat ovat hyvin suotuisat, ja inssi. Maanantaina on sopivasti vapaapäivä ja Muru päiväkodissa, joten ehdin juosta näillä käynneillä sekä niiden välissä psykoterapiassa, ja sitten kotiin vastaanottamaan remonttireiskaa joka tulee laittamaan kylppäriin ja keittiöön juttuja (edellinen vuokralainen on elänyt ihan pellossa täällä, kaikki vuotaa tai on rikki, jopa WC-pönttö meni kokonaan vaihtoon). Puuhakas päivä tulossa siis.

Jep jep! Nyt olen saikulla flunssasta ja Muru tänäänkin hoidossa, joten voin lepäillä. Jos maltan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti