lauantai 25. helmikuuta 2017

Kirjoja itselliselle mamalle

Tässä lukusuosituksia kaikille, joita kiinnostaa kirjallisuus itsellisestä äitiydestä! Joukossa myös pari teosta yksinhuoltajuudesta laajemmin. Itse olen saanut näistä teoksista valtavasti tukea, iloa ja pohdinnan siemeniä. Toivottavasti suosituksistani on hyötyä muillekin.


Musta tulee perhe
Voimakirja yksin odottavalle
Eve Mantu, 2006


Paras! Mannun läpipositiivinen ja samalla realiteetteja syleilevä tsemppausteos on minulle lähes pyhä kirja. Teos on suunnattu kaikille yksinodottajille, oli odotukseen johtanut polku millainen tahansa.

Mantu kirjoittaa esimerkiksi ydinperheoletuksen dumppaamisesta, oman napanuoran katkaisemisesta, tukiverkkojen punonnasta sekä mielikuvien voimasta. Hän antaa survival-vinkkejä arjen soihin - mutta ei koskaan "vauvaelämä on kamalaa laahaavaa selviytymistaistelua" -asenteella, vaan aina ilon kautta ja kannustaen. Hän kirjoittaa sopivasta mukautuvuuden ja suunnitelmallisuuden tasapainosta sekä siitä, miten jokaisella on oikeus ja velvollisuus tehdä juuri ne ratkaisut jotka tuntuvat hyvältä itsestä (eivätkä esimerkiksi naapurin tädistä).

Minulla ei ole tätä kirjaa omana, sillä painos on myyty loppuun eikä uutta liene tulossa. Jos satutte näkemään tämän vaikka kirpparilla, tietäkäätte että eräs Donna olisi varsin happy saadessaan tämän yllätyslahjaksi. ;) 


Choosing Single Motherhood
The Thinking Woman's Guide
Mikki Morrissette, 2008


Tämä on tiukka kakkossuosikkini Mannun jälkeen, ja tämän hankinkin omaksi vuonna 2013 (lohduksi ja tukipilariksi, kun olin saanut tietää eräiden läheisten odottavan lasta). Pidän kirjoista, jotka ovat paitsi asiapitoisia, myös persoonalliseen ja jutustelevaan tyyliin kirjoitettuja. Tämä on sellainen! 

Tuhdissa teoksessa paneudutaan SMC:yden eri ulottuvuuksiin huolella. Selostukset spermapankeista valokuvineen ja älykkyysosamäärineen ovat harvoille suomalaisille lapsenhankkijoille relevantteja, mutta esimerkiksi pitkä luku stressin- ja arjenhallinnasta on erinomaisen käyttis.

Eniten olen varmaankin lukenut teoksen alkuosiota "Typical Inner Conflicts". Se pureutuu epäilyksiin ja ristiriitaisiin tunteisiin, joita itsellistä vanhemmuutta harkitseva saattaa joutua käymään läpi: Olenko yksinhuoltajamateriaalia? Onko minulla tähän varaa? Osaanko päästää irti ydinperheunelmasta?

Kaikkiaan Morrissetten tyyli vetoaa minuun henkimällä suunnitelmallisuutta ja määrätietoisuutta. Samalla sekin kannustaa olemaan joustava matkalla kohti vanhemmuutta.


Single Mothers by Choice 
A Guidebook for Single Women Who are Considering or have Chosen Motherhood

Jane Mattes, 1994


Tämä lienee kentällämme "perusteos", sillä olen törmännyt useisiin mainintoihin tästä. Tämän perhemuodon esittely on toki ollut poikkeuksellista 90-luvulla. Nykyisellään kirja on mielestäni paikoin vanhanaikainen, mutta silti paljon hyvää asiaa sisältävä. Ohut ja kevyt, käy vaikka matkalukemiseksi. 

Mattes kirjoittaa mm. erilaisista äidiksi tulemisen tavoista, lapsen isäkysymyksiin vastaamisesta sekä miehen mallista - ja maman sosiaalisesta elämästä, myös treffielämästä. Erityisesti pidän luvusta, jossa käsitellään itsellisen äidin lapsivuodeaikaa. Onpa ihanaa että meidän ei tarvitse huolehtia siitä, saako puoliso tarpeeksi huomiota, kun uppoudumme vauvakuplaamme! Ensiviikkojen kaoottisuutta kehotetaan syleilemään - lempeä suhtautuminen omaan itseen ja omiin kykyihin on tässä(kin) aivan olennaista. Arkista ennakointia ja avun pyytämistä tietysti suositellaan.

Tukiverkoista puhutaan myös ihanasti: Mattes päättelee, että mitä vahvempi tuki äidillä on ympärillään, sitä tyytyväisempi tämä on elämäänsä raskauden aikana (ja varmasti sen jälkeenkin). Allekirjoitan! <3 Lauma on niin tärkeä.


Single by Chance, Mothers by Choice
How Women are Choosing Parenthood Without Marriage and Creating the New American Family
Rosanna Hertz, 2006 


Tämä on taas paksumpaa sarjaa, melko analyyttinen, sisältää kiintoisia kaavioita sekä syvää pohdintaa. Aiheena on esimerkiksi se, miten tulevan SMC:n lapsentekosuunnitelma ja identiteetti tyypillisesti rakentuvat vaiheiden kautta: pohdintavaihe, "soutaa ja huopaa" -vaihe, laukaiseva tapahtuma...

Tätä vasten oli kiinnostavaa pohtia, mikä oli minun projektini lopullisesti laukaissut tapahtuma (catalytic event, the point of no return). Uskon että se oli elokuussa 2015 saapunut, kipeää tehnyt tieto läheisen ystäväni raskaudesta. Hertzin teoksessa tykkään myös esimerkiksi taulukosta, joka esittelee neljä tapaa olla kuviossa, jossa on kaksi aikuista ja yksi lapsi (kuva alla). Parisuhde yhteisen vanhemmuuden kera on vain yksi näistä tavoista.



The Single Mom's Little Book of Wisdom
42 Tidbits of Wisdom to Help You Survive, Succeed and Stay Strong
Cassandra Mack, 2006


Mackin ohukainen teos sisältää osa-alueita kuten paineen alla selviytyminen, onnellisuuden tavoittelu ja itsen toteuttaminen sekä heilastelu. Muutamia helmiä löytyy - kuten lause "you can't save your face and your ass at the same time", joka viittaa siihen, että joskus arjen dilemmoista on vaan pokkana luovittava läpi ja sivuutettava täysin se, mitä muut ihmiset ajattelevat. Kaikkiaan teos nojaa mielestäni liiaksi stereotypioihin (esim.: oletukseen, että jokaisella yksinhuoltajaäidillä on taustalla kariutunut ja todennäköisesti dramaattinen miessuhde). Hauska pikku lukupaketti silti, ihanan kevyttä tsemppimatskua vaikka aamiaispöytään!


---

Voin lainata näitä teoksia luotettavalle kanssablogistille tai lukijalle; laita sähköpostia! Hyllystäni löytyvät siis nämä kaikki paitsi Mantu. Voin myös kertoa näistä lisää - kysykää toki! Jos olet itse lukenut jonkin näistä, tai jonkin muun hyvän kirjan samojen teemojen liepeiltä, kerrothan siitä kommenteissa. :)

4 kommenttia:

  1. Kiva että olet lukenut noin paljon valmistautuessasi H:n äidiksi. Googlasin hieman tuota Mantun kirjaa. Ei löytynyt mistään tyypillisimmistä netin kauppapaikoista. Löysin kommentteja, joiden mukaan sitä on ollut vaikea löytää jo vuonna 2006. Otetaankohan siitä joskus uusi painos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein usko että uutta painosta olisi tulossa. :/ Tosi harmi, sillä lukijoita varmaan riittäisi. Kirjastoista tuota onneksi löytyy. Mulla on sellainen muistikuva että olisin etsinyt teosta joskus ehkä 2009 tienoilla ja silloin se olisi ollut saatavilla suomalainen.comista (kai suomalainen.com oli jo olemassa vuonna 2009? :D ). Mutta enpä siis ostanut silloin. Tosi hyvä kirja, toista vastaavaa ei suomeksi ole. :)

      Poista
  2. Minulle kävi tuuri viime syksynä kun löysin Mantun kirjan käytettynä booky.fi:stä. Tällä hetkellä niitä ei ole tarjolla, mutta jos on onnekas niin ehkä joku myy sen joskus torissa, huudossa tai vastaavassa paikassa. Ja onneksi on kirjastot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävipä sulla tosiaankin hyvä mäihä! :) Nauti kirjasta, mä puolestani kulutan tota kirjaston kappaletta. Ei kyllä sinänsä hätää, sillä osaan teoksen sisällön jo melkein ulkoa enkä siis kohta enää tarvitse tuota varsinaista fyysistä kirjaa ollenkaan. ;)

      Poista