sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Uni-H

Sisältövaroitus: keskenmeno unessa, yksityiskohtainen kuvaus.

Muistan melko paljon unia, joten haluan nyt kuvata tähän kaikki tähänastiset H-unet. Näiden lisäksi olen nähnyt monia unia joissa raskauteni on ollut mukana ja tiedostettuna, mutta enemmän yhtenä elämän osana kuin pääroolissa. 

Ennen vauvaprojektia näin unia, joissa hoidin ystävien lapsia tai tuntemattomia lapsia. Näen näitä jonkin verran yhä, ja yleensä niissä joko tapahtuu jotakin hassua tai mokaan jotenkin. Olen saattanut löytää hylätyn vastasyntyneen ja ottaa sen, unohtaa perhetutun taaperon bussiin, katsoa kuinka ystävän vauva muuttuu pehmoleluksi ja taas takaisin vauvaksi.

Ensimmäisen H-unen näin 17.10.2015. Olin laittamassa häntä kantoliinaan, ja jotakin säätöä tuli; joko liina tai vauva unohtui jonnekin. Vauvalla oli nimikin. Tämän unen sytyttämästä kaipuun roihusta kirjoitan täällä; se oli eräs käännekohta. 

Toinen uni H:sta, 12.10.2016: Olin hänen kanssaan sukulaisissa. Muistan hänen hiustensa värin - taisi muuten olla sama kuin tuossa vuoden takaisessa unessa. Imetin H:ta sängyllä ja fiilistelin sitä miltä imetys tuntuu. Meidän oli tarkoitus lähteä ulos, mutta olin unohtanut kotiin niin ulkovaatteet kuin kantoliinankin. Jäimme sängylle fiilistelemään, kun muut menivät ulos.

Hiukan ennen ensimmäistä kunnallista ultraa (17.10., rv 12+) näin unen, jossa aloin vuotaa verta. Olin lievästi huolissani, mutta en friikannut.

Ihan taannoisessa unessa (10.11.) sain keskenmenon, mutta aloin pian epäillä oliko se sittenkään keskenmeno. Nyt tulee se graafinen kuvaus, varoitan!

Ulos tuli sikiön hahmoinen möykky, mutta kiinnitin heti huomiota siihen, että näillä viikoilla H:n tulisi olla jo isompi. Kun tutkailin möykkyä, huomasin että se oli ontto, kuin perhosen tyhjä kotelo, ja pehmeä - se suli käsiini kuin voi. Arvelin, että H oli "luonut nahkansa" ja porskutti itse yhä kohdussa - siispä en tästäkään liiemmin huolestunut. 

Uni-minä ei näemmä helposti huolestu! Valve-minä osaa kyllä kompensoida tätä. Mitään epäilyttävää ei raskauteni etenemiseen tai sikiön vointiin onneksi ole liittynyt. Syke oli taas hiljan neuvolassa kuunneltuna tasainen ja reipas. Oma vointini on ollut muuta kuin reipas, mutta lähtenee tästä pikku hiljaa sekin nousuun.

Toivotan lukijoille hyviä unia - jakakaa kommenteissa omianne, jos tahdotte!

2 kommenttia:

  1. Mä näin viime yönä unta, että olin raskaana, jossain viikon 10 paikkeilla. Sain tietää sen vasta siinä vaiheessa testillä, ja se oli semmonen clearbluen viikkonäytöllinen testi (just näin eilen mainoksen niistä) 😂

    Mutta parempia vointeja sulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Teillekin kyllä tulee vielä bebe! <3

      (On muuten jäätävän ärsyttävä se Clearbluen mainos. :D )

      Ja kiitos!

      Poista