Synnytyssaaga, osa 1 (sisältää perätilatarinan päätösosan)

Tämän tarinan kirjoittaminen on ollut listalla jo tovin. Onneksi tämä on edelleen hyvin muistissa. Nyt tuntuu hyvältäkin muistella tätä. 

Alkusanat: Minulla oli loistava synnytyskokemus! Voin kirkkain silmin sanoa että synnytys oli mahtava, vaikka ennen ja jälkeen synnytyksen koinkin monenmoista ei-lainkaan-mahtavaa.

Muru oli siis ollut päättäväisesti perätilassa vähintään viikolta 30 saakka, todennäköisesti jo pidempään,  joten olin valmistautunut perätilasynnytykseen. Bebellä oli kuitenkin mamalle vielä yllätys. 

Kun kävin kontrollissa 24.4., tyyppi olikin kohdussa niin ylhäällä, että lääkäri ehdotti vielä ulkokäännösyritystä - siis viikolla 39+2. Kokeiltiin ja minua jännitti. Muru ei kääntynyt, lähdettiin pitkittyneen (ja kuumottavan) sykeseurannan jälkeen kotiin. Seuraavana päivänä oltiin taas masumurun kanssa kylpylässä, missä hän mylläsi ylettömästi ja tuntui olevan poikittain. Pelkäsin, että ulkokäännösyritys oli rohkaissut häntä kääntymään poikkitilaan, jolloin edessä olisi ollut luultavasti varma sektio. 

Seuraavan päivän aamuna huomasin, että masun muoto oli erilainen, litteä. En bongannut ylävatsalta enää päätä, vain raajamaista muljuntaa, joten veikkasin murun kääntyneen itsekseen pää alaspäin. Niin hän sitten olikin tehnyt - siis viikolla 39+4.

40+2, vappupäivänä, kirjoitin että taidan olla tulossa kipeäksi. Pää tuntui paksulta ja yleisvointi hytisevältä. Varsinaisia flunssaoireita (kurkkukipu tms.) en tuntenut, mutta painelin apteekkiin ja ruokakauppaan kokoamaan flunssantorjunta-arsenaalin sinkkisuihkeineen ja sitruunoineen. 

40+4 marssin äitiyspolin kontrolliin todentamaan, että muru tosiaan oli kääntynyt. Edeltävän yön unet olivat jääneet lyhyiksi, koska olin jollain tavalla jännittänyt käyntiä - ehkä alitajunta tiesi että kummia tapahtuu. Olin shoppaillut yötä myöten kantoliinoja netissä. Polille suunnatessani tuumasin, että takaisin kotiin päästyäni nukkuisin viiden tunnin päikkärit. Ihan varmuuden vuoksi - siltä varalta että tarvitsisikin jostain syystä jäädä osastolle - pakkasin mukaan päiväkirjan ja muita pieniä selviytymistarvikkeita.

Vauva siis oli kääntynyt - MUTTA minun verenpaineeni oli niin reippaasti koholla, että minut passitettiinkin osastolle kuljettamatta lähtöruudun kautta. Ahdistuin kovin, sillä olisin tietysti halunnut kotiin. Odottamaan synnytyksen spontaania käynnistymistä, nukkumaan univelkaa pois. Lääkäri oli kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, ettei minulla niillä verenpaineilla ollut asiaa kotiin. Hän olisi mielellään lähtenyt heti käynnistämään synnytystä, mutta minä halusin odottaa seuraavaan päivään, joten vointiani jäätiin seuraamaan. Oireeni viittasivat raskausmyrkytykseen: kohonnut verenpaine; hengenahdistus; kova päänsärky ja pöhnäinen, tykyttävä olo; vapina; turvotus etenkin kasvoissa. Alkujaankaan ei siis mistään flunssasta ollut kysymys. Varsinainen raskausmyrkytysdiagnoosi jäi kuitenkin saamatta, koska virtsa oli puhdas proteiinista.

Synnytyskumppanini, doulani ja äitini täydensivät selviytymistarvikevarastoani, toivat ruokaa ja synnytyskassin sekä tsemppasivat - ja tekipä doulani minulle illansuussa myös vyöhyketerapeuttisen hoidon synnytyksen (luonnonmukaista) käynnistymistä vauhdittamaan.

--

Jatkuu ensi jaksossa!