Päivän potkut

H:n liikkeet saavat hymyilemään, vaikka miten huono päivä olisi muuten! Huimaa, että ne vahvistuvat. Luulen että tänään tunsin H:n pään: vatsan oikealla syrjällä tuntui tylppiä tuuppauksia samaan aikaan kun vasemmalla laidalla tuntui potkuttelua. Uusia juttuja! Järjestä, H, mamalle uutta kivaa ohjelmaa.

Siirtymä true-sinkkumamaksi

Ainakin vanhaa blogiani seuranneet tietävät, että minulla oli pitkään vauvaprojektin kanssa päällekkäin parisuhde. Minä ja rakastettu päätimme melko varhain, että emme lähde yrittämään lasta yhdessä - lähinnä siksi, että minä olin valmis saamaan lapsen nytheti ja kumppanini ehkäjoskus. Emme silti nähneet syytä erota, vaan aioimme rauhassa katsoa miten seurustelumme ja minun vanhemmuuteni jatkossa asettuisivat samaan kuvaan. Toivoin meille tietenkin tulevaisuutta perheenä.

Törmäsin vuosia sitten termiin "single motherhood with benefits", joka viittasi nimenomaan tilanteeseen, jossa itsellisellä äidillä on seurustelusuhde ilman kanssavanhemmuutta. Ilmaisu oli minusta hauska. Toivoin pitkään ja kovasti, että rakastettuni ja beibini mahtuisivat elämääni yhtä aikaa.

Hiljattain minä ja tyttöystäväni kuitenkin erosimme - emme H:n vuoksi, vaan muista syistä. Näen että se oli väistämätöntä; ennen tähän ratkaisuun päätymistä olimme yrittäneet kovasti. Nyt haluaisimme pysyä ystävinä. Tämä tärkeä ja hieno ihminen on tukenut minua paljon muun muassa raskaudessani, myös eron jälkeen.

Olen surullinen, olen selvästi yksinäinen. Olen helpottunut. Tunnen selkeyttä ja energioiden vapautumista, intoa uuden edessä - haikeuden seassa. Tunnen henkistä levon ja irrottautumisen tarvetta. Olen iloinen siitä että tämä tapahtui reilusti ennen H:n syntymää. Täydellistä aikaa erolle ei ole, mutta tämä oli ihan hyvä.

Kaunis aamu

Arvatkaa mitä tapahtui tänään. NÄIN H:n liikkeet! Tänään oli toka aamu kun H majoittui hassusti kohdun vasempaan etureunaan, niin että koko massu oli vasemmalle painottunut. Makasin selälläni, tunsin H:n kovana möykkynä siinä etuvasemmalla - ja sitten NÄIN potkut vatsan pinnalta. (En esim. luullut omaa sykettäni vauvan liikkeiksi, vaan ne olivat selkeitä erillisiä työntöjä.) Ja sanoinko eilen että 10 liikettä päivässä? Tämän aamupäivän sängyssä oleilun aikana tuli jo varmaankin 20! Toki rauhallinen makoiluaamu on erilainen sauma kuulostella potkuja kuin hektinen työpäivä.

Tämänkin aamun ihanuudesta huolimatta olen huomannut olevani yksinäinen. Moni ystävä on kiireinen, enkä minä jaksaisi suunnitella tapaamisia useiden viikkojen päähän. Luulen että tarvitsen nyt mammakavereita! 

Ensin minä ja H kuitenkin rentoudumme minilomalla tulevan mummun ja tädin kanssa. Vain parasta mamalle (ja bebelle).

Riudunnasta reippauteen

Kun vatsan kasvu vähän aikaa sitten vielä hirvitti, nyt taas en malta odottaa sitä. Haluan jo raskauden joka näkyy kaikille – sellaisen jota on mahdoton salata. Töissäkin on paljon mukavampaa nyt, kun H välillä keskeyttää ajatukseni tai tekemiseni ja saa minut hymyilemään pikku potkuillaan. Toivoisin kuitenkin tuntevani liikkeitä jo enemmän, säännönmukaisemmin! Nämä ovat vielä melko harvinaista herkkua (sanoisin että hyvänä päivänä 10 liikettä), ja mamassa herättää heti levottomuutta potkuttelun taukoaminen iltapäiväksi tai illaksi (keskenmenouni kahtena peräkkäisenä yönä kai viestii levottomuudesta?).

Joka tapauksessa: Minuun on nyt iskenyt odotettu keskiraskauden energiapuuska! Tai siis normaaliuden puuska – ajanjakso johon ei kuulu yökötyksessä vellontaa, jalkojen pettämistä alta eikä tolkutonta uuvahtaneisuutta. Pari viikkoa sitten riutumiseni saavutti lakipisteensä. Matala hemoglobiini aiheutti huimausta ja kalpeutta, näytin haudasta nousseelta, kaikki huomasivat laihtumiseni (ruokahaluttomuus, ja ehkä sairastelukin, on rouhaissut useamman kilon lähtöpainosta). H:n ravintoaineiden saanti aiheutti minulle painostavaa huolta ja syyllisyyttä. Lisäksi työ-, ihmissuhde-, terveys-, asumis- ja vapaa-ajan huolet kaatuivat päälle kaikki yhtä aikaa. 

Nyt mennään kaikilta osin parempaa kohti. Ruoka maistuu, hemo on uskoakseni nousussa, olen levännyt, olen priorisoinut tärkeitä asioita, isoja stressitekijöitä on lauennut tai pian laukeamassa. Ja H potkii!

Toissapäivänä tartuin ikuisuuden odottaneisiin ompeluprojekteihin, eilen kävin kuntosalilla hyvin pitkästä aikaa. Tänään töissä tein todella paljon hommia, lyhyessä ajassa ja tuskattoman reippaasti. Melko paljon lepoa minun ja H:n kehot silti edelleen tarvitsevat, mikä tietysti kuuluu asiaan. 

Tänään rv 17+6. Työporukan illanvietossa kilisteltiin uutiselleni. Rakenneultra on kahden ja puolen viikon päästä, ja se jännittää!

Niin joo, olen paksuna

Tänään olen erikoisesti lähes unohtanut olevani raskaana. Ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana! Ruokahalu on viimein suunnilleen normaali, vointi lähes normaali eikä flunssakaan enää pidä otteessaan, vatsan perusteella menisin yhä hyvin ei-raskaana olevasta, H ei ole tänään potkinut melkein lainkaan. Kummaa! Halusin tulla raportoimaan tämän kumman tilan! Ystävä lähti äsken kotiin ja toivotti hyvää yötä minulle sekä H:lle. Minä häkellyin: ai niin, sisälläni on H! Tänään rv 17+4.

Krups, pumps, potk

H liikkuu! Nyt olen jo melko varma että nämä ovat niitä. Eivät voi olla mitään muuta! Tänään tuli selkeä pikkuinen potkis-potkis keskelle alavatsaa, kun istuin keittiön pöydän ääressä. Suurin osa liikkeistä on vienosti raapivaa "krupsahtelua", välillä tulee "pumpsuttelua", ja noita selkeästi potkun tuntuisia töytäisyjä on tullut muutama.

Näitä on vaikea kuvailla sanallisesti! Miltä viikonloppuna alkaneet "kierrot" tuntuvat?

"Semmosia kierähdyksiä, aika kevyitä."

"En ihan ymmärrä."

"No niinkun... ruuvia vähän ruuvattais." (Niinkun joku vääntäis pientä tiskirättiä sisällä. Kevyesti, aika kuivaa rättiä.)

Krupsahdus taas on kuin tupsahduksen ja kierron välimuoto, mutta raapivampi. Näinpä. 

Nämä tulivat ihanimpaan mahdolliseen saumaan, sillä viimeisen viikon-pari vointini on ollut kokonaisvaltaisesti aivan riutunut. Huomasin tänään laulavani H:lle itse keksimääni "äitin rakas" -rallatusta. Höpsähdän niin mielelläni vuosisadan höpömamaksi, kunhan saan hyvän vointini takaisin!

Näillä potkitaan sitten myöhemmin. Onneksi H ei ole vielä näin iso, sillä hän on ihana mininä ja sisällä.

Tups!

Toissapäivänä (rv 16+6) tunsin ensimmäisiä hassuja tuntemuksia alavatsalla - ensin kuin pienen kouraisun keskellä, myöhemmin spiraalimaisia kiertoja siellä täällä. Tänään lenkin jälkeen tuntui oikealla yksittäinen selkeä "tups". Potku?! Ovatko nämä H:n liikkeitä? En kyllä yhtään tiedä! Ensimmäisiä liikkeitä kuvataan usein perhosensiiven pyyhkäisyiksi tai ilmakuplien poreiluiksi, mutta ehkä minulta meni ohi tuo keveiden liikkeiden vaihe? Viimeisin tupsaisu ei ollut enää minkään perhosen tekosia. Oli miten oli, tämä on hurjan jännää! 

Himot

Alkuraskauden mielihalut? Tässä minun: 

Sauna. Olen aina pitänyt saunomisesta, mutta viikoilla 9-11 oikein himoitsin sitä. Kävin uimahallissa lähinnä päästäkseni saunaan, kutsuin itseäni kavereiden luokse saunailtoihin. Parhaita olivat tietenkin ne hetket kun saunassa ei ollut muita ja saatoin heittää hirveästi löylyä ja käpertyä H-ajatuksiin. Olen melkein koko raskauden ajan palellut, mikä sekin on saattanut lisätä saunahalujani.

Uiminen. Aina olen tykännyt tästäkin, mutta satunnaisharrastelijana. Uinti osoittautuikin siitä ihanaksi alkuraskausliikunnaksi, että vedessä (tai saunassa!) ollessani en tuntenut pahoinvointia. Tykkäsin myös lillua matalassa altaassa ja - tietenkin - fiilistellä vatsakumpua, joka kohta kasvaisi. Pukutilojen peilistä todistin sitä, miten vatsa alkoi hiukan näkyä jo rv 10+5.

Hemmottelu ja kosketus. Saunan ja uinnin lisäksi minulla on ollut palo ylipäänsä kaikenlaiseen rentoutumiseen, kuten hieronnassa ja kylpylässä käymiseen. Vielä ei ole kuitenkaan tullut käytyä, koska pahoinvointi, väsymys ja flunssat ovat estäneet. Lisäksi monenlainen koskettaminen, kuten halailu tai rentoutustekniikoiden harjoittelu synnytystä varten ystävän kanssa, on upottanut minut autuaisiin oksitosiinipöllyihin.

Tuoksut. Tavallisesti käytän mieluiten tuoksutonta tai miedontuoksuista kosmetiikkaa, mutta noin viikoilla 8-9 ihastuin voimakkaan kukkais- ja hedelmätuoksuisiin käsisaippuoihin. Tämä meni kuitenkin ohi ennen kuin ehdin hankkia moisia kotiin. Samaten kloorin tuoksu ensimmäisellä uimahallireissulla (rv 9+5) tuntui taivaalliselta. Sittemmin olen hekumoinut joulun tuoksuilla.

Pesät. Pesänrakennusviettini on ilmennyt tyynyvuorten kasaamisena sänkyyn ja lattialle sekä sen suunnittelemisena, miten otan synnytykseen mukaan valtavan määrän suosikkityynyjäni. Harkitsen uuden, pesäisän sohvan ostoa sekä tyynykasan kartuttamista entisestään. 

Ruokapuolella en puhuisi niinkään himoista kuin ruuista, jotka eivät ole ällöttäneet ihan niin paljon kuin kaikki muu. Pari aitoa himon kohdetta minulla on kuitenkin ollut: mangot ja mämmi. Molemmat kestivät ehkä pari viikkoa ja hälvenivät sitten. (Hyvinvarustettu lähimarkettini myy pakastettua mämmiä ympäri vuoden, mistä kiitos kauppiaalle.) 

Mangojen ohella myös muut hedelmät ovat kausittain haluttaneet. Kuitupitoiset viljatuotteet ovat maistuneet melko hyvin kautta linjan. Ai niin, ja kerran iski sämpylähimo! Leivoin sämpylöitä, kutsuin kaverit syömään, söin itsekin - liikaa - ja oksensin. Oh well!

Vesi minun täytyy nykyään saada aivan kylmänä, kun aiemmin olen juonut mieluiten huoneenlämpöistä. Vesi on muutenkin maistunut minulle valitettavan huonosti, eikä oikein mikään muukaan juoma ole maistunut sen sijaan.
Vasta viimeisen viikon aikana (viikoilla 16-17) ruoka- ja juomahaluni on aidosti palaillut. Nyt on aggressiivinen nälkä usein, samaan tapaan kuin aivan alkuraskaudesta ennen pahoinvoinnin tulemista! Annoskokoni on edelleen hyvin pieni, mutta olkoon. 

Odottajat tai odottaneet, jakakaa ihmeessä kommenteissa omia himojanne. :)

Kolme kuukautta minä ja H

Tänään on plussan kuukausipäivä! Tulen aina muistamaan, mikä päivä oli 19.8.2016. Siitä on ikuisuus, kun kerroin ensimmäisille ihmisille testituloksesta. Enkä silti ole tämän näkyvämmin raskaana vielä!

Muutamat ihanat ihmiset puhuttelevat minua ja H:ta "teinä": "miten te voitte?", "tulkaa sisään", "hyvää yötä teille". Hykertelen joka kerta.

Odotus on ihmeellistä ja kummaa; on niin jännä seurata, miten oma keho raskaudessa toimii. Tuleekohan vatsastani iso vai jatkaako se nykyistä vaatimatonta linjaa? Sen erottuvuus myös vaihtelee päivittäin sen mukaan mitä olen syönyt jne., ja toki se näyttää eri asennoissa eri kokoiselta. Olen hauskassa vaiheessa, jossa välillä näytän hyvinkin raskaana olevalta ja välillä saatan pukeutua tiukkaan mustaan paitaan eikä kukaan huomaa mitään masua.

Entä palaako ruokahaluni tavanomaiseksi vasta synnytyksen jälkeen? Millä viikoilla H syntyy? Onko hänellä paljon tukkaa (pääsin juuri kehumasta ystäväpariskunnan "tukkajumalavauvaa", mutta luonnollisesti rakastaisin kaljuakin H:ta)? Kuumeilen jo toistakin raskautta! Sitten näen, millä tavoin raskaudet ovat erilaiset.

Pömps, osa 3

Viime päivät olen käyttänyt äitiyspaitaa, sellaista joka ei jää löysäksi mutta jonka kuosi korostaa nykyistä vatsaa kauniisti. Ihanaa! Tänään hekumoin sovituskopissa, kun silittelin vatsaani ja katselin sitä peilistä joka suunnasta. Lounasravintolassa pidin kättä kummun sivulla niin kuin raskaana olevat pitävät.

Nyt tuntuu että olen valmis vatsan tuloon, kun taas muutamia päiviä sitten en vielä tuntenut olevani. Alan olla myös töissä jo valtaosin ulkona raskauskaapista (minulla on laajat ja pirstaleiset työyhteisöt, joten siellä ei noin vain 'kerrota äkkiä kaikille'). Avoimuus tekee hyvää, vapauttaa!

Pömps, osa 2

Toissaviikonloppuna masu pumpsahti näkyviin, ja viime viikonloppuna se alkoi muutenkin ilmoitella itsestään. Tänään on rv 16+2. Alavatsalle - ja virtsarakkoon - on muodostunut jatkuva pieni paine. Vatsa pahastuu jos nojaan tiskipöytään, turvavyö kiristää tai siskon koira makaa päälläni. (Kuukausi sitten kummilapsi sanoi sohvalla: "Tehdään niin että mä kaadun sun mahan päälle!" Kummilapsen isää taisi vieressä arveluttaa, mutta minulle ja H:lle leikki oli tuolloin ihan okei.)

Nyt tämä kasvaa vain lisää. Minua itse asiassa hirvittää se! Vatsan kasvu. Olen kyllä odottanut isomahaisuutta innolla lähes ikäni, ja raskaana olevan keho on mielestäni kiehtova ja kaunis. Silti: minusta tulee eri muotoinen! Tottumista vaatii. Maman ensimmäinen koitos äkillisiin muutoksiin sopeutumisessa - rakkaudella H:lta. <3

Uni-H

Sisältövaroitus: keskenmeno unessa, yksityiskohtainen kuvaus.

Muistan melko paljon unia, joten haluan nyt kuvata tähän kaikki tähänastiset H-unet. Näiden lisäksi olen nähnyt monia unia joissa raskauteni on ollut mukana ja tiedostettuna, mutta enemmän yhtenä elämän osana kuin pääroolissa. 

Ennen vauvaprojektia näin unia, joissa hoidin ystävien lapsia tai tuntemattomia lapsia. Näen näitä jonkin verran yhä, ja yleensä niissä joko tapahtuu jotakin hassua tai mokaan jotenkin. Olen saattanut löytää hylätyn vastasyntyneen ja ottaa sen, unohtaa perhetutun taaperon bussiin, katsoa kuinka ystävän vauva muuttuu pehmoleluksi ja taas takaisin vauvaksi.

Ensimmäisen H-unen näin 17.10.2015. Olin laittamassa häntä kantoliinaan, ja jotakin säätöä tuli; joko liina tai vauva unohtui jonnekin. Vauvalla oli nimikin. Tämän unen sytyttämästä kaipuun roihusta kirjoitan täällä; se oli eräs käännekohta. 

Toinen uni H:sta, 12.10.2016: Olin hänen kanssaan sukulaisissa. Muistan hänen hiustensa värin - taisi muuten olla sama kuin tuossa vuoden takaisessa unessa. Imetin H:ta sängyllä ja fiilistelin sitä miltä imetys tuntuu. Meidän oli tarkoitus lähteä ulos, mutta olin unohtanut kotiin niin ulkovaatteet kuin kantoliinankin. Jäimme sängylle fiilistelemään, kun muut menivät ulos.

Hiukan ennen ensimmäistä kunnallista ultraa (17.10., rv 12+) näin unen, jossa aloin vuotaa verta. Olin lievästi huolissani, mutta en friikannut.

Ihan taannoisessa unessa (10.11.) sain keskenmenon, mutta aloin pian epäillä oliko se sittenkään keskenmeno. Nyt tulee se graafinen kuvaus, varoitan!

Ulos tuli sikiön hahmoinen möykky, mutta kiinnitin heti huomiota siihen, että näillä viikoilla H:n tulisi olla jo isompi. Kun tutkailin möykkyä, huomasin että se oli ontto, kuin perhosen tyhjä kotelo, ja pehmeä - se suli käsiini kuin voi. Arvelin, että H oli "luonut nahkansa" ja porskutti itse yhä kohdussa - siispä en tästäkään liiemmin huolestunut. 

Uni-minä ei näemmä helposti huolestu! Valve-minä osaa kyllä kompensoida tätä. Mitään epäilyttävää ei raskauteni etenemiseen tai sikiön vointiin onneksi ole liittynyt. Syke oli taas hiljan neuvolassa kuunneltuna tasainen ja reipas. Oma vointini on ollut muuta kuin reipas, mutta lähtenee tästä pikku hiljaa sekin nousuun.

Toivotan lukijoille hyviä unia - jakakaa kommenteissa omianne, jos tahdotte!

Vuosipäivä

Eilen! Muistelinkin sen olevan eilen, mutta en lopulta muistanut kirjoittaa. Eilen tuli tasan vuosi siitä, kun varasin ajan hedelmöityshoitoklinikalle. Se oli joululahja minulta minulle, paras. Tai ei ehkä niin hyvä kuin tänä jouluna saamani potkiva kumpu! 

Ensikäynnin varattuani askartelin jääkaapin oveen aamukamman, jota ylpeänä esittelin vieraille. Kamman pahvisia piikkejä seisoo yhä lasissa pöydällä, koska en ole raaskinut heittää niitä kaikkia pois. Viime vuoden marraskuun lopussa pidin ystäville kotibileet, ja olin tuona iltana pakahduttavan onnellinen elämäni uusista käänteistä.

Tässä marraskuussa ei ole aivan niin auvoista kuin voisi olla. Yhtäkkiä tapahtuu liikaa, enimmäkseen kuormittavia asioita. Työt, ihmissuhdeasiat, elämän käytännön järjestelyt, terveys. Liikaa! Lepoa ja leppeää iloa janoan, keveyttä ja yksinkertaisuutta. Kuten edellisessäkin postauksessa sanoin, yritän parhaani mukaan niitä järjestää. Nyt uuvuttaa, mutta kyllä tämä tästä. 

Slow Momma

Hitaus, hitaus! Janoan sitä, vaalin sitä, haluan lahjoittaa sitä kukkuroin itselleni ja H:lle. Hitaus on tarpeen päivissä, jotta en rusennu kaiken tämän alle mitä minussa ja arjessani nyt on meneillään. Hitaus on ankarasti tarpeen sairaana olosta toivuttaessa. Hitauden arvostusta ja sallimista olen muutenkin viime vuosina opetellut, ja raskaus nostaa sen potenssiin kuusi.  

Haluaisin lomalle, oikein hitauslomalle. Niin että kokisin todella lepääväni, ehtisin ja jaksaisin puuhastella kotona täysin ilman pakon tuntua, hoitaa kehoa rauhassa, tavata läheisiä ihmisiä verkkaisesti, levitellä vauvanvaatteita lattialle jos haluan - ja katsella vain.

Hitautta on myös siinä, että H:n ensimmäiset vaatteet ilmaantuivat laatikkoon jo yli vuosi sitten. Ne ovat rauhassa lisääntyneet, valmistaneet minua omaan lisääntymiseeni. Se on niin nautittavaa, tuntuu niin oikealta. Rauhassa!

"Meidän lapsella on kaksi myssyä", naurahti ystävä. Ja kaksi on aivan hyvä määrä. H:lla nyt sattuu olemaan miljoona.

"Rohkea päätös", minulle sanotaan lapsen hankkimisesta yksin.

Tarkoitatte varmaan, että maailman luontevin, harmonisin ja itsestäänselvin päätös! Mutta hidashan se oli.

Neuvolan voimavaralomakkeessa on kohta, jossa lukee: "Lapsen odotus ja syntymä tuntuvat kohdallani luonnollisilta elämänmuutoksilta." Rastitin epäröimättä "täysin samaa mieltä". Tähän juuri haluan hiljentyä, oikein käpertyä! Puoli vuotta, puoli maagista vuotta. Vatsa jonka pian kaikki näkevät - apua! Apua ja voihan rakkaus. Tulkoon rauha.

Yritän järjestää elämääni nyt enenevästi hitautta huolimatta siitä, että joudun hoitamaan arkisia velvollisuuksia, kuten käymään töissä. Tsemppaattehan minua metamorfoosissani laiskiaismamaksi!

Pömps!

Eilisen ja tämän päivän aikana masu on pömpsähtänyt. Tänään puin ylleni valkoisen neuleen, joka korostaa vatsaa, ja hämmästyin itsekin peilikuvaani. Kaverit vilkuilevat masua tavatessamme, ja nyt siinä alkaa olla jo jotain vilkuiltavaa; tätä ei kauan enää piilotella töissäkään. Kumpu on mielestäni juuri nyt erityisen kaunis, niin vienosti koholla. Vienous kuitenkin väistyy pian! H:n liikkeetkin voivat tuntua lähiviikkoina. 

Mammailu alkakoon! Vallan sopivaa, kun huomenna on toka neuvola.