Slow Momma

Hitaus, hitaus! Janoan sitä, vaalin sitä, haluan lahjoittaa sitä kukkuroin itselleni ja H:lle. Hitaus on tarpeen päivissä, jotta en rusennu kaiken tämän alle mitä minussa ja arjessani nyt on meneillään. Hitaus on ankarasti tarpeen sairaana olosta toivuttaessa. Hitauden arvostusta ja sallimista olen muutenkin viime vuosina opetellut, ja raskaus nostaa sen potenssiin kuusi.  

Haluaisin lomalle, oikein hitauslomalle. Niin että kokisin todella lepääväni, ehtisin ja jaksaisin puuhastella kotona täysin ilman pakon tuntua, hoitaa kehoa rauhassa, tavata läheisiä ihmisiä verkkaisesti, levitellä vauvanvaatteita lattialle jos haluan - ja katsella vain.

Hitautta on myös siinä, että H:n ensimmäiset vaatteet ilmaantuivat laatikkoon jo yli vuosi sitten. Ne ovat rauhassa lisääntyneet, valmistaneet minua omaan lisääntymiseeni. Se on niin nautittavaa, tuntuu niin oikealta. Rauhassa!

"Meidän lapsella on kaksi myssyä", naurahti ystävä. Ja kaksi on aivan hyvä määrä. H:lla nyt sattuu olemaan miljoona.

"Rohkea päätös", minulle sanotaan lapsen hankkimisesta yksin.

Tarkoitatte varmaan, että maailman luontevin, harmonisin ja itsestäänselvin päätös! Mutta hidashan se oli.

Neuvolan voimavaralomakkeessa on kohta, jossa lukee: "Lapsen odotus ja syntymä tuntuvat kohdallani luonnollisilta elämänmuutoksilta." Rastitin epäröimättä "täysin samaa mieltä". Tähän juuri haluan hiljentyä, oikein käpertyä! Puoli vuotta, puoli maagista vuotta. Vatsa jonka pian kaikki näkevät - apua! Apua ja voihan rakkaus. Tulkoon rauha.

Yritän järjestää elämääni nyt enenevästi hitautta huolimatta siitä, että joudun hoitamaan arkisia velvollisuuksia, kuten käymään töissä. Tsemppaattehan minua metamorfoosissani laiskiaismamaksi!