Puoli vuotta

Tasan puoli vuotta laskettuun aikaan! Saamme sen kunniaksi yöhön ylimääräisen tunnin.

Olen valinnut itselleni synnytyskumppanin: pitkäaikaisen ystävän. Tänä viikonloppuna valmistaudumme synnytykseeni ensimmäistä kertaa.

Puoli vuotta! Puoli upeaa vuotta. Puoli rakkauden, magian, suuren suuren ihmetyksen vuotta.

Ruokahöpö

Tänä aamuna vatsa tuntui isommalta kuin ennen. Eilen eräs tuttu kysyi, saako raskaudestani jo puhua (viitaten alkuraskauden riskeihin). Tietysti saa puhua! Itsestäni tuntuu, että 'alkuraskaus' on jo historiaa. Nyt menossa neljästoista viikko. Syvä onnellisuus siitä, että H on matkalla, on juurtunut joka soluuni.

Tiedättekö mitä juuri nyt teen? Syön lämmintä ateriaa ja nautin siitä! Syön ateriaa, jota minun teki mieli kun kävelin tuoksuvan kiinalaisravintolan ohi, ja jollaisen sitten ostin mukaani. Minun ei ole tehnyt mieli lämmintä ruokaa kahteen kuukauteen; olen syönyt kärvistellen, ja varsinkin ilta-aika (pahoinvointini kulta-aika) on ollut hankalaa. 

Nyt syön ja nautiskelen! Lisäksi ennen syömistä menestyksekkäästi joogasin. Hyvinvoiva keskiraskaus, täältä tulen!

Jouluhöpö

Tänä vuonna minusta on kuoriutunut otsikon kuvaama olento! Kuukausi sitten junassa istuessani tajusin jouluun olevan tasan kolme kuukautta - ja kuuntelin lopun junamatkaa vetistellen joululauluja. Pyysin äitiä leipomaan pipareita lokakuussa. Liikutun joka kerta kun puhallan kynttilän sammuksiin ja haistan kytevän sydänlangan käryn. Kun ajattelen jouluruokia, minut valtaa niin ikään kiihkeä lämpö (vaikka en todellisuudessa söisi melkein mitään, jos juuri nyt istuisin joulupöytään). Se, että joulu tulee pian, on nyt vain kestämättömän ihanaa ja aivan jatkuvasti hymyilyttävää!

Olen aina pitänyt joulun tunnelmasta sinänsä, perhepiirissä rentoilusta, käpertymisestä. Viime vuosina tätä juhlaa on kuitenkin sävyttänyt myös syvä sisäinen tyhjyys, jota sivuan esimerkiksi täällä. Kaksi vuotta sitten vietin osan joulusta ystäväperheiden seurassa paitsi vauvaenergian ja läheisyyden, myös kuristavan yksinäisyyden ympäröimänä. Vuosi sitten olin rakastetun kanssa, mutta silti joulussa oli jotakin ahdistavaa, jokin aukko.

Nyt edessäni on sielullisesti täyteläisin joulu aikuisiällä koskaan! Olen aloittanut siitä iloitsemisen hyvissä ajoin. Kuusen vierellä lahjoja avaamassa olemme pian minä ja H. 

Lahja äidilleni!

Toivotan lukijoiden joukossa mahdollisesti piileksiville joulufanaatikoille ihanaa, tonttulakinpunaista, pörrösukanpehmeää, glöginlämmintä joulun odotusta! Teille kaikille muille palaan toivottamaan tätä puolentoista kuukauden kuluttua.

--

P.S. Tänään plussauutisia Famnen redo:ssa! Erään toisen itsellisen hoidoissakävijän matka mamaksi. Ahihi, en kestä miten kivaa!

Nothing like these moments

Vietin eilen iltaa ystävien luona synttäreiden merkeissä, ja jäin vielä yöksi sohvalle. Esittelin ultrakuvaa, imitoin H:n zumbaliikkeitä, puhuin vauvatarvikeostoksista. Pääsin keskustelemaan hoidoista. (Usein minulta varovasti tai vähemmän varovasti kysytään, paljonko tämä maksoi, mutta en osaa sanoa tarkkaa summaa - ehkä jonakin pedanttina hetkenä otan ja kokoan kuitit yhteen paikkaan.) Kohtasin naisen, joka oli puolisoineen käynyt samalla klinikalla kuin minä. 

Sain iltamissa sydäntälämmittävää huomiota ja hoivaa - vaikka show'n toviksi varastikin paikalle saapunut, jo kohdun ulkopuolelle ehtinyt vauva, mikä pikkuiselle (tämän kerran) sallittakoon. Eräs ystävä kertoi, että koirat nuolevat mielellään raskaana olevia, ja mietti mahtavatko ne haistaa odottajassa tapahtuneen hormonitoiminnan muutoksen. Ehkä sama vietti sai ystävälauman kerääntymään ympärilleni kehräämään välittämisen kudetta. Tai sitten ihan vain se, että he huomasivat huomionjanoni ja siitä nauttimiseni - tämän hoksatakseen tuskin tarvitsi olla Sherlock!

En tule hyväksymään masuntaputtelua ventovierailta eikä odottaja mielestäni missään nimessä ole julkista omaisuutta, jota saisi vapaasti kosketella ja kommentoida. Heittäydyn kuitenkin nauttien yhteisöjen lellikin rooliin: sen jonka vointia kysytään useammin kuin muiden, sen jonka erityisen tilan jokainen koko ajan muistaa. Olen ansainnut tämän! 

Heräsin sohvalta aikaisin, rauhaisana. Katselin sini-liilaa ututaivasta ja kuvittelin itseni aamuöiseen imetyshetkeen.

H on kanssani koko ajan. Näiden hetkien ainutlaatuisuus hehkuu. 

Meitä on minussa kaksi

Tervetuloa uuden blogini pariin - nyt tämä on virallista, kun vanhasta blogista johtaa polku tänne.

Olen Donna ja olen perustamassa laumaa. Odotan Pikkutiikeriä saapuvaksi huhti-toukokuun vaihteessa 2017. Tässä blogissa kutsun häntä myös H:ksi, sillä H on hänen nimensä alkukirjain. (Ei väestörekisteriin menevän nimen vaan työnimen, mutta en pidä "työnimi"-sanasta - kellään kauniimpia ehdotuksia? Kohtunimi?)

Tässä blogissa en sensuroi hehkutusta, sillä olen moninkertaisesti ansainnut kaiken tämän onnen!

Tänään on raskausviikkoja 12+4. Kävin ultrassa ja häkellyin: siellä on kokonainen pieni tyyppi! Katsottiin sormet, varpaat, mahalaukku (siellä hän juo lapsivettä), kallon luut ja aivopuoliskot. Ja tietenkin sydän, jota myös kuunneltiin. Vahva, tasainen syke! 

Sain tänään ensimmäisen kurkistuksen myös siihen, että H:lla on oma persoona. Hänellä on oma elämänsä sisälläni. En voi päättää mitä hän tekee enkä vaikuttaa siihen miten hän poukkoilee. 

Hän voi olla kontaktia ottava tai vetäytyvä. Hän voi olla vilkas tai verkkainen. Tänään hän oli kovin liikkuvainen - ja vaikutti erityisesti mieltyneen selkärangan taaksetaivutukseen, mistä joogimama tietysti iloitsee. Hän on myös miljoonaa muuta asiaa, joista en tiedä vielä mitään. 

Hassua on esimerkiksi se, että olen kuvitellut lapselleni kolme eri hiusten väriä - yhden vauvalle, yhden isommalle lapselle, ja yhdestä olen nähnyt unta. Minulla ja siskollani kyllä oli kummallakin syntyessämme eri värinen tukka kuin isompana, joten ties vaikka vielä näkisin nuo kaikki värit H:n päässä. 

Kirjoittelen tulevina viikkoina sen minkä tältä pahoinvoinnilta ja hillittömältä väsymykseltä kykenen (viime yönä unta 12 h, ja pian kutsuu ihanainen peti uudestaan!). Odotan innolla kommenttejanne ja iloitsen suuren suuresti siitä, että niin moni seuraa elämäämme täällä! <3

Alussa

Uuden blogin aloittamiselle otollisia virstanpylväitä on vilahdellut ohi: varhaisultra, ensimmäinen neuvolakäynti, ensimmäisen äitiysvaatteen käyttöönotto (mammafarkut, sillä tavalliset farkut kiristävät jo), raskausviikot 10+0, vanhan blogin kolmevuotispäivä.

Tähän päätin tarttua, sillä tämä tuntui kovin merkitykselliseltä: Ensimmäinen raskaudenaikainen uni vauvasta. Näin sen viime yönä. Tämä oli elämäni toinen uni, jossa minulla oli oma lapsi. (Esimmäisestä kerron täällä - tuosta on näemmä lähes tasan vuosi!) Nyt alitajuntanikin mieltää, että sisälläni kasvaa rakas.

Olen alkanut uutisoidessani sanoa herkemmin "odotan vauvaa" kuin vain "olen raskaana". 

Odotan todellakin vauvaa. Olen odottanut tätä odotusta kymmenen vuotta - siitä lisää vanhassa blogissani.

Onnellisuus kuplii, tuudittelee, kihisee ja pakahduttaa.

Olen tällä matkalla niin sanotusti yksin - siis itsellisenä vanhempana. (Tiedän kyllä, että yksin en ole!)

Tervetuloa seuraamaan! <3