Kaksi kuukautta laskettuun aikaan

...Ja mikä olisi parempi tapa juhlistaa sitä kuin SAIKULLE jääminen! Poskiontelo-ongelmista ja yleisestä uupumuksesta tärähti sairaslomaa äippäloman alkuun asti - mistä olen pöllämystynyt, sillä odotin saavani korkeintaan viikon saikkua. Siis erittäin tyytyväinen kyllä olen! Tänään jätän työpaikan taakseni epäuskon vallassa - miten olenkaan tätä odottanut! Olen ollut sangen uuvuksissa viime viikot. Tästä alkaa oma aikani, minun ja H:n oma aika sekä uuden kodin rauhallinen laitteluaika. Parasta, parasta, aivan parasta. Huhhuh, puhhuh. Rakkautta kaikille!

Kirjoja itselliselle mamalle

Tässä lukusuosituksia kaikille, joita kiinnostaa kirjallisuus itsellisestä äitiydestä! Joukossa myös pari teosta yksinhuoltajuudesta laajemmin. Itse olen saanut näistä teoksista valtavasti tukea, iloa ja pohdinnan siemeniä. Toivottavasti suosituksistani on hyötyä muillekin.


Musta tulee perhe
Voimakirja yksin odottavalle

Eve Mantu, 2006

Paras! Mannun läpipositiivinen ja samalla realiteetteja syleilevä tsemppausteos on minulle lähes pyhä kirja. Teos on suunnattu kaikille yksinodottajille, oli odotukseen johtanut polku millainen tahansa.

Mantu kirjoittaa esimerkiksi ydinperheoletuksen dumppaamisesta, oman napanuoran katkaisemisesta, tukiverkkojen punonnasta sekä mielikuvien voimasta. Hän antaa survival-vinkkejä arjen soihin - mutta ei koskaan "vauvaelämä on kamalaa laahaavaa selviytymistaistelua" -asenteella, vaan aina ilon kautta ja kannustaen. Hän kirjoittaa sopivasta mukautuvuuden ja suunnitelmallisuuden tasapainosta sekä siitä, miten jokaisella on oikeus ja velvollisuus tehdä juuri ne ratkaisut jotka tuntuvat hyvältä itsestä (eivätkä esimerkiksi naapurin tädistä).

Minulla ei ole tätä kirjaa omana, sillä painos on myyty loppuun eikä uutta liene tulossa. Jos satutte näkemään tämän vaikka kirpparilla, tietäkäätte että eräs Donna olisi varsin happy saadessaan tämän yllätyslahjaksi. ;) 

Choosing Single Motherhood
The Thinking Woman's Guide
Mikki Morrissette, 2008

Tämä on tiukka kakkossuosikkini Mannun jälkeen, ja tämän hankinkin omaksi vuonna 2013 (lohduksi ja tukipilariksi, kun olin saanut tietää eräiden läheisten odottavan lasta). Pidän kirjoista, jotka ovat paitsi asiapitoisia, myös persoonalliseen ja jutustelevaan tyyliin kirjoitettuja. Tämä on sellainen! 

Tuhdissa teoksessa paneudutaan SMC:yden eri ulottuvuuksiin huolella. Selostukset spermapankeista valokuvineen ja älykkyysosamäärineen ovat harvoille suomalaisille lapsenhankkijoille relevantteja, mutta esimerkiksi pitkä luku stressin- ja arjenhallinnasta on erinomaisen käyttis.

Eniten olen varmaankin lukenut teoksen alkuosiota "Typical Inner Conflicts". Se pureutuu epäilyksiin ja ristiriitaisiin tunteisiin, joita itsellistä vanhemmuutta harkitseva saattaa joutua käymään läpi: Olenko yksinhuoltajamateriaalia? Onko minulla tähän varaa? Osaanko päästää irti ydinperheunelmasta?

Kaikkiaan Morrissetten tyyli vetoaa minuun henkimällä suunnitelmallisuutta ja määrätietoisuutta. Samalla sekin kannustaa olemaan joustava matkalla kohti vanhemmuutta.

Single Mothers by Choice 
A Guidebook for Single Women Who are Considering or have Chosen Motherhood
Jane Mattes, 1994

Tämä lienee kentällämme "perusteos", sillä olen törmännyt useisiin mainintoihin tästä. Tämän perhemuodon esittely on toki ollut poikkeuksellista 90-luvulla. Nykyisellään kirja on mielestäni paikoin vanhanaikainen, mutta silti paljon hyvää asiaa sisältävä. Ohut ja kevyt, käy vaikka matkalukemiseksi. 

Mattes kirjoittaa mm. erilaisista äidiksi tulemisen tavoista, lapsen isäkysymyksiin vastaamisesta sekä miehen mallista - ja maman sosiaalisesta elämästä, myös treffielämästä. Erityisesti pidän luvusta, jossa käsitellään itsellisen äidin lapsivuodeaikaa. Onpa ihanaa että meidän ei tarvitse huolehtia siitä, saako puoliso tarpeeksi huomiota, kun uppoudumme vauvakuplaamme! Ensiviikkojen kaoottisuutta kehotetaan syleilemään - lempeä suhtautuminen omaan itseen ja omiin kykyihin on tässä(kin) aivan olennaista. Arkista ennakointia ja avun pyytämistä tietysti suositellaan.

Tukiverkoista puhutaan myös ihanasti: Mattes päättelee, että mitä vahvempi tuki äidillä on ympärillään, sitä tyytyväisempi tämä on elämäänsä raskauden aikana (ja varmasti sen jälkeenkin). Allekirjoitan! <3 Lauma on niin tärkeä.

Single by Chance, Mothers by Choice
How Women are Choosing Parenthood Without Marriage and Creating the New American Family

Rosanna Hertz, 2006 

Tämä on taas paksumpaa sarjaa, melko analyyttinen, sisältää kiintoisia kaavioita sekä syvää pohdintaa. Aiheena on esimerkiksi se, miten tulevan SMC:n lapsentekosuunnitelma ja identiteetti tyypillisesti rakentuvat vaiheiden kautta: pohdintavaihe, "soutaa ja huopaa" -vaihe, laukaiseva tapahtuma...

Tätä vasten oli kiinnostavaa pohtia, mikä oli minun projektini lopullisesti laukaissut tapahtuma (catalytic event, the point of no return). Uskon että se oli elokuussa 2015 saapunut, kipeää tehnyt tieto läheisen ystäväni raskaudesta. Hertzin teoksessa tykkään myös esimerkiksi taulukosta, joka esittelee neljä tapaa olla kuviossa, jossa on kaksi aikuista ja yksi lapsi (kuva alla). Parisuhde yhteisen vanhemmuuden kera on vain yksi näistä tavoista.

The Single Mom's Little Book of Wisdom
42 Tidbits of Wisdom to Help You Survive, Succeed and Stay Strong

Cassandra Mack, 2006

Mackin ohukainen teos sisältää osa-alueita kuten paineen alla selviytyminen, onnellisuuden tavoittelu ja itsen toteuttaminen sekä heilastelu. Muutamia helmiä löytyy - kuten lause "you can't save your face and your ass at the same time", joka viittaa siihen, että joskus arjen dilemmoista on vaan pokkana luovittava läpi ja sivuutettava täysin se, mitä muut ihmiset ajattelevat. Kaikkiaan teos nojaa mielestäni liiaksi stereotypioihin (esim.: oletukseen, että jokaisella yksinhuoltajaäidillä on taustalla kariutunut ja todennäköisesti dramaattinen miessuhde). Hauska pikku lukupaketti silti, ihanan kevyttä tsemppimatskua vaikka aamiaispöytään!


---

Voin lainata näitä teoksia luotettavalle kanssablogistille tai lukijalle; laita sähköpostia! Hyllystäni löytyvät siis nämä kaikki paitsi Mantu. Voin myös kertoa näistä lisää - kysykää toki! Jos olet itse lukenut jonkin näistä, tai jonkin muun hyvän kirjan samojen teemojen liepeiltä, kerrothan siitä kommenteissa. :)

Raskauspäivitys rv 30+5

Humpsahdettiin viimeiselle neljännekselle! Päätin, että se on rento neljännes. Rento loppuraskaus. <3 Nyt rentoilu jo ihan oikeasti onnistuu, kun muutto on ohi. Montako ihmistä tarvitaan avustamaan yksinodottajan muutossa raskausviikolla 30? Aika monta, ja ihania ihmisiä ovatkin, olen niin kiitollinen heille! Tietysti purkupuuhaa on vielä moneksi viikoksi, joten tehokas avun nakittaminen jatkukoon. Myös hankintoja uuteen kotiin täytyy vielä pohtia ja tehdä.

Nyt ajankohtaista:

• Masu on äkkikasvanut, niin kuin se näemmä aina viiden viikon välein tekee (20, 25, 30). Olen nyt ekoja kertoja huomannut että se tulee tielle, kun vaikkapa avaan jääkaappia tai mappia. Se tuntuu selvästi nukkumaan mennessä, herätessä, jumpatessa.
• Välillä lantionpohjassa tuntuu varsin epämukavaakin painetta ja virkkuukoukkumaisia pystysuoria "langankiristyksiä", erityisesti kävellessä.
• Supistusherkkyys on lisääntynyt, ja aivan kiistatta edelleen painottuu psyykkisesti stressaaviin tilanteisiin - kun mietin ankarasti jotakin, kun töissä on liikaa asioita, kun on kiire tehdä jotakin tai mennä jonnekin. Esimerkiksi kävelylenkki ei supistuta, koska minulla ei ole silloin kiire, vaikka omasta halustani saatankin kävellä ripeästi. Bussipysäkille myöhässä kipittäminen supistuttaa. Tämä on kohdun ja H:n tapa pyytää lisää leppoisuutta, ja pyrin sitä antamaan niin paljon kuin voin. En ylipäätään jaksa tällä hetkellä tehdä kovin paljon mitään, en fyysisesti enkä kognitiivisesti.
• Lonkat ovat vähän kipuilleet, mutta tämä ei ole minulle tavatonta raskautta edeltävältäkään ajalta. Itse asiassa olen mykistyneenä kiitellyt kehoani siitä miten hienosti se on raskauden kantanut, vaikka olen erinäisten huonovointisuuksien, toistuvan flunssailun ja aaltoilevan jaksamattomuuden vuoksi laiminlyönyt liikuntaharrasteitani pahoin.
• Nälättää aiempaa enemmän, ja myös herkutteluhimoja on hiukan ollut, oikeastaan ekaa kertaa koko raskaudessa. Tarkoitan nyt makeita höttöherkkuja - en sämpylöitä, mangoja ja appelsiineja.
• Alan olla lähtöpainossa! Siis olen nyt saavuttanut, ja todennäköisesti jo pienesti ylittänyt (se nähdään ensi viikon punnituksessa) raskautta edeltäneen painoni. Tuota noin, oli jo varmaan aikakin.
• H on ollut jo muutaman viikon putkeen jalat alaspäin ja tumpsutellut tasaisesti lantionpohjaa. Pään tunnen usein ylävatsalla. Asentoa aletaan virallisesti seurata neuvolassa vasta ensi viikon käynnistä eteenpäin, mutta viimeksi (31.1.) terveydenhoitaja kertoi hänen olleen pää alaspäin. Tuolloin en itse vielä tuntenut hänen asentoaan, ja potkut tuntuivat tulevan milloin minnekin.
• Työssäoloviikot vähenevät ja vähenevät - ja oi kun ne jo loppuisivat!
• Mielessäni on ollut kevät ja kesä. Rakastan auringonpaisteen lisääntymistä.

Entäs sen sukupuoli?

En ole halunnut selvittää H:n oletettua sukupuolta. Rakenneultrassa (joulukuussa) olin erittäin skarppina tämän suhteen ja suljin silmät aina anturin liikkuessa kriittisillä alueilla. Ylimääräisessä ultrassa (jossa kävin kaatumisen vuoksi viime kuussa; H:lla oli kaikki hyvin) pyysin suorilta lääkäriä kääntämään näytön kokonaan minusta poispäin. Lääkäri kertoi, että ne, jotka eivät halua selvittää oletettua sukupuolta, ovat pieni vähemmistö - ja usein varsin tarkkoja sen suhteen, että eivät sitten todellakaan halua tietää.

Haluan kasvattaa lapseni sukupuolisensitiivisesti ja tiedostan, että

a) sukupuoli ei määritä H:ta ihmisenä

b) syntymässä määritetty sukupuoli ei välttämättä ole hänen oikea sukupuolensa

c) kaikkien syntyvien vauvojen sukupuolta ei edes voida määrittää tytöksi tai pojaksi, ja

d) sukupuolia muutenkin on enemmän kuin kaksi.

Yllämainituista syistä, tai muutenkaan, en ole juuri kelaillut sitä mitä mahtaa H:n jalkojen välistä löytyä. Kyllä se silti kiinnostaa, ja alitajunnassani asia selvästi työstyy.

Isäni on ollut vakuuttunut ensimmäisen lapsenlapsensa tyttöydestä jo vuosia (olettaen että sen ensimmäisen saisin minä eikä siskoni, niin kuin nyt käykin). Äitikin hieman "tytötteli" H:ta alkuraskaudessani, kunnes kehotin häntä lopettamaan. Hän ei voinut olla antamatta joululahjaksi vaaleanpunaista bodya, mutta antoi ikään kuin kompensaationa myös vaaleansinisen pyyhkeen... Äitini puolen suvussa on "totuttu tyttöihin". Suurin osa serkuistani ja heidän lapsistaan on tyttöjä, ja tietysti äiti itsekin on kahden tytön kasvattajana tottunut tyttöihin.

Itselläni oli vuosikausia tyttötoive, kunnes se äkkiä pari kolme vuotta sitten muuttui vahvaksi poikatoiveeksi, ja sen jälkeen suli takaisin "ihan vaan lapsitoiveeksi". Tietyllä tavalla olen ajatellut, että tytön äitinä oleminen olisi minulle luontevinta, kun taas poikalapsen saaminen olisi freesiä ja jännää.

Raskauden aikana minulla on ollut pohjaoletuksena mieto tyttöolo, jonka on välillä hyökyinä peittänyt alleen vahva poikaolo. Kun kuvittelen H:n, kuvittelen vauvan yleensä ilman sukupuolta tai poikana, isomman lapsen taas tyttönä. Rakenneultran jälkeen näin unen, jonka sisältöä en muista, mutta johon sisältyi selkeä varmuus, että H on poika. (Yhdessä rakenneultran printtikuvassa olen itse asiassa näkevinäni vähän pippeliin viittaavaa, mutta oikeastihan en tiedä onko se vaikkapa osa napanuoraa, ja kätilö sanoi että kuvissa ei näy mitään... En missään nimessä halunnut lähteä "mikäs toi on" -kysymyksiin.) Viime viikolla näin toisen poikaunen. Tyttöunia en ole nähnyt.

Nyt kyllä alkaa vähän jänskättää! Hauskaa, että tämä tulee yllärinä. Ihan kohtahan se jo selviää.

Mitenkäs teidän muiden odottajien/odottaneiden mututuntumat, ultraruudun tiirailut ja vauvanhuoneen tapetin värit?

Pyykkisavotan ihkuterkut (rv 28+0!)

Tiedote: Nyt on kaikki H-pyykki pesty! Uuteen kotiin kaikenlaista hankittu, sopivasti pakollista ja sopivasti luksusta. Äitiysetuudet haettu. Flunssasta toivuttu. Vihdoin myös somessa raskauskaapista tultu. H potkii, H on muru. Elämä on tosi hyvin! <3

Raskauspäivitys rv 27+5

Tällä viikolla: 

- H on konkretisoitunut masun tultua framille.
- Hän on alkanut selvemmin reagoida asioihin - jutteluun, ääniin, valoon, sängystä nousemiseeni. Jos herään pikkutunneilla vessaan ja syömään, aina toivon ettei hän heräisi, mutta aina hän hetken päästä herää.

- Olen alkanut muistaa raskauteni aina kun käyn nukkumaan ja aina heti kun herään, koska masu on nyt niin iso (ja iltaisin on välillä lantionpohjassa painetta, joka tuntuu makuulle käydessä).

- H:n liikkeistä on tullut hyvin reippahia ja välillä epämukavia. Muutama viikko sitten oli se piste että en voinut enää nukahtaa jos H:lla oli mylläys kesken; reilu viikko sitten tuli eka epämukava kuopsaisu kylkeen; nyt kaikenlaisia isoja muljahduksia ja kuopimista tulee jo usein.

- Olen alkanut rakkaudellisesti silitellä H:ta huomaamattani; aikaisemmin, masun ollessa pienempi, en sitä paljon paijannut. 

- Supistaa aiempaa herkemmin, joten olen välttänyt niin fyysistä kuin henkistäkin rehkimistä. 

- Väsyttelee. 

- Flunssa teki paluun. 

- Muuttolaatikot odottavat että jaksaisin (tai paremminkin että kaverit tulisivat kylään ja tekisivät puolestani).
- Eksää olen ikävöinyt mutta myös päässyt eteenpäin, hiljakseen. 

- H on rakas! <3