Suhtautuminen itselliseen äitiin

Toistaiseksi olen kohdannut vain positiivista suhtautumista projektini ja odotukseni tiimoilta! Mutkattoman positiivista ja uteliaan positiivista. Olen ollut tästä yllättynytkin. Kaveripiirini kyllä tiesin avarakatseiseksi jo ennalta, mutta myös töissä ja "tuolla ulkona" on suhtauduttu ihanasti.

Ainoat karut kommentit, sarjaa "ootko hullu" ja "älä nyt pilaa elämääs", tulivat omalta äidiltäni. Ne satuttivat, mutta nyt niistäkin on jo vuosia, ja tuleva mummu höpöttelee haltioissaan masulle.

Puhun itsellisestä äitiydestäni täysin avoimesti, mutta ihan joka tilanteessa en jaksa kertoa - tai jätän asian toisen ihmisen kysymisen varaan. Selkeät väärinkäsitykset tietysti korjaan heti, mutta usein kerron simppelisti vain odottavani vauvaa, ja kerron kaiken muunkin minä-muodossa. Minä asun siellä ja siellä, minä olen menossa ultraan, minä olen hankkinut vaatteita ja kantoliinoja.

Kun neuvolakäynnin ajankohtaa jouduttiin vaihtamaan, terveydenhoitaja soitti. Hän pahoitteli korvaavien aikojen vähyyttä ja sitä ettei nyt voida varmistaa, sopiiko uusi aika miehelle. En ollut varma mitä kuulin, joten pyysin toistamaan. Hoitaja hiljeni sekunniksi, takelteli ja kysyi sitten epäröiden: "Niin että mahtaako muille perheenjäsenille sopia tämä aika...?" Muistutin häntä yksinodottajuudestani. Hän pyysi useita kertoja anteeksi ja sanoi että minä ja vauva olemme oikein tervetulleita käynnille seuraavan viikon perjantaina. Kiitos, me tullaan, vastasin.

Vanhassa blogissa kerroin kuinka personal trainerini elokuussa häkeltyi uutisesta, mutta hyvässä mielessä.

Sitten oli esimerkiksi tämä keskustelu vähemmän läheisen tutun kanssa bileissä:
"Mä odotan vauvaa."

"Ai, mä en ookaan tavannu sitä sun miestä." (Tässäkin puoliso-oletuksen lisäksi sukupuolioletus, täydet pisteet!)

"Mulla ei oo miestä."
"...Okei, että semmonen sitten kävi."

"Ihan suunnitellusti kävi, menin yksin hedelmöityshoitoihin."

Eräs vanhempi työkaveri sen sijaan päätteli onnistuneesti rivien välistä, että olen itsekseni asialla. Ilahduin! Hän alkoikin vuolaasti kertoa kasvattaneensa myös oman, nyt jo aikuisen, lapsensa yksin.

Moni on kiinnostunut hoitojen kulusta ja hinnoista sekä luovuttajan valinnasta. Eräs ystävä kysyi, oliko prosessi rankka. Hedelmöityshoitoja yleensä ajatellaan rankkoina ja unohdetaan, että yksin hoitoihin hakeutuvalla ei lähtökohtaisesti ole taustalla biologista lapsettomuutta. Heinäkuu eli inssien välinen taukokuukausi kyllä oli minulle rankka, mutta rankempi oli hoitoja edeltänyt päätöksentekoprosessi, ja kaikkein rankin oli päätöstä edeltänyt pitkän pitkä lapsenkaipuuaika.

Useimmat tutut kehuvat itsellistä äitiä rohkeaksi, nostavat hattua, jakavat verbaalista respectiä. Tykkään siitä! Omastakin mielestäni nimittäin ansaitsen hatunnostoja.