Tiedätte sen tunteen, kun haluaisi tallettaa onnellisuuden ja hetken, mutta tuntuu ettei pysty, ettei sitä tavoittaisi mikään kuva tai teksti jälkikäteen?
Oltiin tänään puistossa, paistateltiin. Rakastan elokuuta ylipäänsä, ja etenkin tätä kesän jatkoaikaa josta nyt nautimme.
Tuli vähän syyllinen olo kun luin kaikki teidän "mitä kuuluu" -kommentit, onhan tässä ollut iäisyys blogihiljaisuutta. Ihanaa että olette kaivanneet meitä ja käyneet kurkkimassa. 💗
Meillä on kaikki hyvin😊 ja nyt meitä on kolme!
Blogi on jotenkin työntänyt mua luotaan aina kun olen ajatellut kirjoittamista. Ehkä kärsin tyhjän paperin syndroomasta. Mitä kertoa, mitä jakaa? Olen lykännyt ja lykännyt, mutta toisaalta en ole halunnut kuopatakaan koko hommaa. Silti tämä blogi tuntuu kuuluvan menneeseen elämään.
Ja onpas kankea tämä Bloggerin uusi käyttöliittymä...
Haluaisin edelleen jakaa elämäämme ja arkeamme, mutta missä muodossa? Pelkkä itsellinen äitiys ei teemana kanna enää kokonaista blogia, sillä minulla ei ole siitä enää niin paljon sanottavaa. Ja toisaalta olisi muutakin jaettavaa. 🙂 Lähempää sitä mikä arkeamme oikeasti nykyään koskettaa ja kannattelee.
Jos siirtyisin esimerkiksi Instagramiin, kuinka moni tulisi seuraamaan? ☺️💗
