Lapseni = ihme

Istun sohvalla ja syön herkkua; tänään olen ollut ahdistunut, mutta kaupungin ruuhkasta kotiin pääseminen ja herkku helpotti - sekä se, että Muru nukkuu tuossa tavallista pidempiä päikkäreitä (varmaan siksi että valvoimme viime yönä kahdesta neljään). Katson kännykästä sitä sun tätä, mieli harhailee enkä pysty tarttumaan mihinkään. 

Sitten katson Murun kuvaa, jonka lähetin kummitädille aiemmin iltapäivällä. Ajatus pysähtyy siihen, että tuollainen lapsi minulla on. Näen kuvassa hänen ihanat piirteensä, hänelle ominaisen hassuttelevan ilmeen. Kuulen hänen äänensä kuvasta. Tuollainen lapsi!

Herää lapsi, pääset syliin. <3 

Ihkuterkut, kevättä kohti (Muru 8 kk 3 vko)

Laulelin tänään päikkäreiltä heränneelle Murulle omalla sävelellä: Äidin pieni pyypiäinen nukkui ihanaiset unoiset punoiset, äiti sillä aikaa siivosi ja lämmitti kahvin mutta juoda ei ehtinyt... Tämä on silleen suloisen kuvaavaa! On ollut pari tosi hyvää päivää - pitkästä aikaa vilpittömän hyvää ja aidon, keveän onnellista. (Usein oloni muutenkin on onnellinen, mutta harvemmin keveä tai puhtaasti hyvä, koska olen pitkään voinut huonosti.) Ihanaa. Rakastan lastani ja kuumeilen toista. Ihanaa. ^^ <3 <3

Eilen mummu tuli pelastamaan minut ahdistukselta ja uupumukselta; menimme kirjastoon, ja Muru ilahtui yllättävästä mummun näkemisestä niin paljon että suoraan sanottuna tulin mustasukkaiseksi, mutta onhan hienoa että heillä on hyvä suhde ja että mummu auttaa ja osallistuu. Kävimme viikottaisella isolla kauppareissullani ja teimme hyvää ruokaa. Ja mummu siivosi keittiötämme urakalla. 

Tänään olimme vauvauinnissa - poikkeuksellisesti pienten ryhmässä, missä hämmästytimme pienten vanhempia hurjilla hyppysukelluksilla. Muru nautti ja minä olin niin iloinen ja rakastan häntä niin paljon! Hän on niin kaunis ja ihana. 

Ja uskon että nukuimme viime yönä noin viiden tunnin pätkän, tai vähintään neljän.  (En katso öisin kelloa, joten tuo aika on villi veikkaus.) Yleensä Muru heräilee tuota useammin rinnalle. Tämä ei minua sinänsä haittaa, ellei Muru jää samalla kukkumaan tai itkeskelemään. Mutta oho olipa levännyt olo tuon pätkän jälkeen. Ja luultavasti se edesauttoi sitä, että tänään oli niin hyvä päivä. Oho! <3 

Pikkusisu

Haluan toisen lapsen! Tänä vuonna alulle. Toinen vauva. <3 Kirjoitan varmaan myöhemmin tähän liittyen syvällisempää mietintää; nyt halusin vain tulla jakamaan tämän mielentilan, intoilun. 

Toiselle kierrokselle!!

Hänen vaatteensa hyllyn päällä. 

Dokumentointi

Hänellä on niin tarkka katse! Hänen hymynsä on minulle kuin palkinto, hän on minulle tarkoitus.

Toivoisin, että joku tekisi meistä dokumentin. Tallentaisi ihan vain arkeamme - niitä hetkiä, kun riehumme olkkarissa Rölli-musiikin tahtiin tai kun pöhköilemme eteisen matolla maaten. Niitä, kun Muru nukkuu parvekkeella pakkasessa ja minä juon sohvalla kofeiinitonta kahvia ja iltapäivän taivas on niin kaunis niin kaunis, monivärinen pastelli.  Niitä hetkiä, kun Muru oppii uusia taitoja (tänään hän nousi ekan kerran seisomaan tukea vasten!). Tai näitä, kun hän askartelee keskittyneesti laatikosta nyhtämiensä kestovaippaimujen kanssa (rutistelee, ravistaa ja maistelee niitä) ja minä kirjoitan blogia jalat hoitopöydän päällä röhnöttäen. 

Tuntuu, että en saa näitä hetkiä kyllin talteen enkä kyllin muiden ihmisten tietoisuuteen, vaikka minulla on blogi, vauvakirja, päiväkirja, videopäiväkirja, äänipäiväkirja ja valokuvat. (On kyllä paljon sellaisia päiviä, että en talleta edellämainituista mihinkään mitään.)

Haluaisin luoda jotain isoa, jonkin kokonaisuuden! Ehkä tekeillä oleva Muru-valokuvakirja tulee vastaamaan tähän tarpeeseeni?

Tämä vuosi on hyvä - ja uskon, että tämän vuoden aikana laitan alulle Pikkusisaruksen yrittämisen!

Rakkautta paljon! Jäsentymätöntä ajatuspuuroa paljon; sen seassa rakkaus isoina köntteinä, kuin mansikat Murun mannapuurossa.

2018

Katsottiin Murun kanssa keskiyön raketteja meidän parvekkeelta - Muru oli kantorepussa, hereillä, ja nauroi ilotulitukselle. <3 Herkistyin kun tajusin, että minulla on nyt tässä lapsi josta niin kauan haaveilin - ja vuoden 2018 vastaanotan lapseni kanssa. ME OLEMME NYT PERHE, eikä se enää muutu, sitä ei voi kukaan enää ottaa meiltä pois! 

Ja entäs se, miten huipputyyppi Muru on! Miten pöhköt jutut hänellä on ja miten iloinen hän on. Tänään hän on murissut  istuessaan potalla, nauranut katsoessaan kattoon, päristellyt iltapuurolla. Vahva läsnäolo, kuvasi eräs kaveri. <3 

Samalla tajusin, että voin fyysisesti todella todella huonosti nyt, ja oikeastaan koko mennyt vuosi oli sitä, välillä aina voin hetken paremmin ja sitten taas mentiin - eikä psyykkisessä voinnissakaan ole oikein kehumista. Vuosi 2018 tuokoon muutoksen! Tein lupauksen: alan voida paremmin.

Muru nukahti rinnalle rakettien katsomisen jälkeen. Nousin kantaakseni hänet makkariin, katsoin meitä peilistä ja totesin, että vuosi 2018 saa tulla, ja tässä se tulee, ja tässä me olemme, ja vuosi 2018 on niin freesi ja samalla täynnä, aivan täynnä väriä. <3

--- 

Hyvää uutta vuotta, lukijat!