Muru 2 kuukautta 22 päivää

Rankka ilta, murulla kova tohotus päällä; hän tarvitsi seuraani ja hympsyttelyä niin intensiivisesti etten ehtinyt itse syödä, saati käydä suihkussa. Murun nukkumaanmenon jälkeen valvoin itse vielä yli tunnin, mitä en yleensä tee - viime päivinä oman ajan kaipuuni on ollut kova, nimenomaan sellaisen valve-oman-ajan. Pääsääntöisesti käytän yksinoloajan lepäämiseen: kun joku vie murun ulkopäikkäreille kantorepulla tai vaunuilla, minä painun äkkiä sänkyyn, säkällä välipalan kautta. 

Terveydentilani on yhä jokseenkin hanurillaan - en halua mennä yksityiskohtiin, mutta on henkisesti rampauttavaa kun kärsin fyysisesti tukalasta olosta kolmatta kuukautta. Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kysymys, epämukavasta ja kuluttavasta kyllä. 

Koskahan kirjoitan synnytyksestä? Se on työn alla! Synnytys oli minulle loistava kokemus! 

Kaikkea tätä tässä on paljon, intensiteettiä, härdelliä. Symbioosia; tiedostan tarvitsevani omaa aikaa mutta sydämessäni on iso vastustus siihen, ikävä ehtii tulla jos muru nukkuu yli parin tunnin päikkärit. <3 

Rakkautta on eniten. Kun käyn nukkuvan murun vierelle, myhyän mahdollisimman liki, jotta saan haistella ja pussata pientä päätä. RAKAS! <3 

Nimiäiset

Nimiäiset olivat minulle vähän samankaltainen kokemus kuin synnytys. Valmistelin tapahtumaa huolella, vaivalla ja antaumuksella; tapahtuman lähestyessä kävin levottomaksi; valmistautumisaika tuntui loppuvan kesken; lopulta se oli erilaista kuin olin ajatellut; olin koko ajan ihme draivissa ja vähän pihalla; en syönyt melkein koko päivänä mitään; tukijoukot kannattelivat ja kehuja tuli; käteen jäi paljon toipumista ja iso rakkaus! 

Synnytys oli kyllä simppelimpi homma. Nimiäisten aikaan olin kuitenkin paremmin levännyt; sekä ennen että jälkeen juhlien oli varsin hyvin nukuttu yö! 

Edelleenkään en voi kuin ihmetellä sitä että minulla on lapsi, oikea pieni ihminen täällä minun kanssani joka päivä ja yö. Hän on yhä enemmän henkilö - nyt hänellä on nimikin. Tänään, kaksi päivää juhlien jälkeen, nimi alkoi istua suuhuni ja tuli oikeasti käyttöön, aiemman kutsumanimen tilalle. 

Rakkaani rakkaani rakkaani, äidin rakas. <3

H kaksi kuukautta ja risat

Koskahan kirjoittaisin ja mitä? 

Meillä on pian nimiäiset. Onnellisempi en ole koskaan ollut, mutta näihin kuukausiin on myös mahtunut yllättävää ja massiivista kropan sekä mielen hajoamista. Intensiivistä niin monella tapaa! Tätähän kyllä toivoin, äärikokemus- ja tunnenarkki kun olen! Vasta parin-kolmen viikon ajan elämä on ollut oikeasti jollakin tavalla järkevää, joissakin raameissa. 

Säännöllisesti se oikein pysäyttää, kun se lävähtää tajuntaan hulina-arjen läpi: Minä olen tullut äidiksi. Minä olen viimein siirtynyt elämänvaiheeseen nimeltä äitiys. Ja se on sanomattoman ihanaa! 

MINÄ TEIN TÄMÄN ITSE, JA NYT OLEN TÄSSÄ. Kanssani on H, joka on maailman ihanin. Kasvava, jokeltava, ilakoiva, tarkkaileva ja touhuava pympyläni on äärettömän, mielettömän rakas.