torstai 29. joulukuuta 2016

Neljä kuukautta laskettuun aikaan

Nämä ovat minulle tärkeitä päiviä. Tosin viime kuun vastaava meni minulta vallan ohi. Lie hukkunut työhulinaan tai eroulinaan. 

Tänään suoritin töissä hampaat irvessä, tarkkailin stressitasoani ja olin erittäin tyytyväinen siihen että työnkuva rauhoittuu pian. Sitten joogasin ja hämmästelin supistelun määrää siellä (nyt jälkikäteen kyllä tuntuisi loogiselta ajatukselta että se oli ennemmin työpäivän kuin joogaharjoituksen aiheuttamaa), vietin ruoka- ja kaakaohetken läheisen seurassa - ja myös H sai ihanasti huomiota.

Tänään olen yhteenvedonomaisesti pyrkinyt miettimään mikä on tärkeää tässä vaiheessa raskautta ja elämää, minulle ja H:lle, nyt. 

Tärkeältä tuntuu: Lepo, rauhoittuminen ja rauhoittuminen ja rauhoittuminen, jooga, synnytyslaulu ja laulu ylipäänsä (H:lla on nyt kuuloaisti), tyhjä aika. Kohtaamiset läheisten kanssa, H:n tulevan läheisverkon vahvistaminen, kehrääminen tiiviimmäksi. Lantion avaaminen, vitamiinit, vauvavakuutuksen valinta.

Ennen kaikkea rauhoittuminen. 

Myös ennakointi. Ennen H:n syntymää meille on tulossa muun muassa muutto, ja siihen sopisi jo alkaa valmistautua. En tahtoisi enää minkään asian lävähtävän äkkinäisesti silmien eteen ennen murun syntymää. Ei enää stressihärdelliä, kiitos. 

Kiitos! 

Ja hyvää uutta vuotta teille kaikille! Lämmintä, inspiroivaa, lohdullista, iloa tuovaa ja uusia tuulia kantavaa.

2 kommenttia:



  1. Isompaan asuntoonko ootte muuttamassa? Hyvää joulua näin jälkikäteen ❤ Oon viettäny aika hiljaiseloa nyt vähän kaiken suhteen, mutta teidän blogi ja kuulumiset oli ensimmäinen asia jonka halusin saada ajantasalle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä ihana! <3 Levollista alkanutta vuotta teille. <3 Isompaan ollaan muuttamassa sekä myös muualle, voin kertoa yksityisesti enemmän. :)

      Poista